poissaolollaan Vene 2011 näyttelystä ja Venelehdestä.
Bavaria loistaa
Bavat Virosta
241733
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Kukaan ei enää osta uusia Bavoja kun ovat tajunneet, ettei käytetystä koskaan pääse eroon. Tai jos pääsee niin hinnasta poitää pudottaa heti puolet pois.
Kun ei kauppa käy niin ei ole varaa arvokkaaseen messuesittelyyn eikä lehti-ilmoituksiin.
virheinvestointi hyvien vuosien jälkeen. En tunne Bavarian maahantuojaa paremmin, mutta eikö se myynyt 2000-luvun puolen välin jälkeen 30-40 vnettä vuosittain. 2008 jälkeen ovat määrät piudonneet alle puoleen. Pärjännyt siis aivan hyvin verrattuna moniin kilpailijoihinsa. Mutta, mutta se varautuminen liikevaihdon muutoksiin taisi jäädä tekemättä ja investoiminen omiin kalliisiin tiloihin Mustikkamaalle taisi käydä kalliiksi?
Olen myös kuullut, että maahantuoja ei ole kiinnostunut jälkimarkkinoinnista eli nuokin rahat jäävät saamatta.
Eikö siellä messuillla ole kuitenkin yksi Bavarian pursi kuitenkin näytillä muiden purjeveneiden joukossa. Ei siis enää omalla erillisellä osastolla.
Venemestari-lehdessä 1-2/2011 on Boatman Groupin mainos sivulla 19 ja sivu 22 antaisi ymmärtää, että he esittelevät Bavaria 36 Cruiserin osastolla 1b11.
Just näin.
Virallisen messuluettelon mukaan ei ole kovin monta purjevenettä edes esillä eikä paljon muutakaan.
Venelehden purjevene-esittelyssä ei nyt näy sen paremmin Bavarian kuin Beneteaun veneitä. Molemmilla on lehdessä kuitenkin erillinen iso ilmoitus. Ovat ehkä sopineet yhdessä taktiikasta vai onkohan vekkuleiden nykyään ei ehkä niin mainiosti sujuvat talousasiat syynä.
Lukekaapa omat viestinne uudelleen, herrat (rouvat?)! Eiköhän nyt ole niin, että kummallakaan maahantuojalla ei ole suurempia vaikeuksia kun kauppa tuntuu käyvän. Myös lehdet koepurjehduksillaan puffaavat etenkin Bavaa ja menekki on taattu. En omakohtaisesti ole pätkääkään kiinnostunut kummastakaan mutta palstan kirjoittelu on taas kerran suorastaan pimeää...
Miksi kirjoitat ja otat kantaa asiaan, mistä et näköjään mitään taustoja tiedä.
sitten? Väitätkö tietäväsi jotain?
Jos itse sitten tiedät jotain - faktaa siis - kirjoita siitä tälle palstalle suunsoiton sijaan! Muussa tapauksessa, hae apua ongelmiisi.
Nämä yritysten tunnusluvut ovat julkista tietoa, joten ole hyvä:
Boatmangroup 2009/07:
Tilikauden tulos -232 t€
Liikevaihdon muutos -40,9%
Liikevoitto -15,5%
Liikevaihto 1256 t€
Karlsson-Trading (Nautikarlsson) 2009/08:
Tilikauden tulos 0 €
Liikevoitto 0,1%
Liikevaihto 1155 t€
Nyt voinet lopettaa räksytyksen.
Niinpä. Tuskinpa luvut kovin paljon muiden maahantuojien (tai kotimaisten valmistajien) luvuista poikkeavat. Tase ratkaisee, miten tuon tapaisten vuosien yli selvitään.
Etsipä näppäränä kaverina ja lähettele palstoille muidenkin firmojen tietoja!
Ja 2010 tulos on vielä masentavmpi:
Liikevaihto t€ Liikevaihdon muutos % Henkilöstö Liikevoitto t€ Tilikauden tulos t€
2010/07 687 -45,3 -190 -215
Ei kovin montaa venettä ole mennyt kaupaksi
Ei siis tarvitse ihmetellä, miksi takuuasiat jäävät hoitamatta. Ja tietysti uuden bavan hankintaa miettivät vertaavat hintoja myynnissä oleviin vähän käytettyihin, joita on telakat täynnä. Markkinat alkavat olla täynnä halpisveneitä, sillä purjehdus ei todellakaan ole harrastus, jossa välineiden menekille on taattu jatkuva kasvu.
Purjeveneiden valmistus, jälleenmyynti ja osto tapahtuu ympäri maailman usein velkarahalla. Järjetön bisnes siis.
päivittäistavaroita kalliimpien hyödykkeiden bisnes kautta maailman toimii velkarahalla. Mitä ihmeellistä siinä on?
Tuo "velka on kirous" on tyypillistä metsäläisjuntin ajattelua. Kun on vaikea ymmärtää edes rahan käsitettä; oikeastaan setelikin on velkakirja.
Köyhät ostaa velaksi, niin kauan kun pystyy.
Se jolla varaa on maksaa rahalla, köyhä vinguttaa luottokortiiaan marketin kassallakin.
Mitä enemmän velkaa, sitä fiksumpi? Uusi suomalainen sanalasku.
Karlssoni välittäisi yhden najadin niin liikevaihto kaksinkertaistuisi
Eipä taida noissa välittäjien myyntiluvuissa olla koko veneen hinta, vain veneen provisio
ei ole niinkään velan määrä vaan sen sovitus maksukykyyn ja "tuotto" eli mitä sillä onnistuu elämäänsä hankkimaan. Tähän tapaan: Ville kituuttaa ilman venettä 20 vuotta kunnes on onnistunut säästämään rahat ostaakseen haluamansa tasoisen veneen (tai sanotaan nyt tyydyttävän tasoisen, useimmat varmasti ottaisivat isommankin, jos varaa olisi) käteisellä. Kalle ottaa lainaa, ostaa sen riittävän hyvän heti ja nauttii veneilystä myös ne 20 vuotta, jotka Ville katselee kateellisena rannalta.
Toisaalta... on tuossa sinunkin "sananlaskussasi" hiukan ideaa. Jonkinlainen ideaalitilannehan sekin tavallaan olisi, että rahoitusta löytyy loppuun asti ja kuollessa pesässä on muutaman miljoonan velat eikä mitään varallisuutta, kaikki on kulunut elämästä nauttimiseen, pankit jäävät nuolemaan näppejään. Mutta se on vähän utopistinen vaihtoehto, kyllähän pankki jossain vaiheessa huomaisi pistää hanan kiinni. Mutta tottahan se on, että ei lainaa välttämättä tarvitse eläessään pois maksaa.
Eipä taida Najadia kukaan ostaa niin kauan Karlssoni niitä myy.
Ei sellaisia mahtimerkkejä kuin Baltic, Bavaria, Beneteau, Swan tai Najad myydä Vene-lehden pikkuilmoituksilla.
Näillä keskustelupalstoilla käy aika usein niin, että on kiinnostava avaus ja muutama asiallinen kiinnostava kommentti ja sitten alkaa enimmäkseen p...kan puhuminen ja lukemisen voi lopettaa -- valitetavasti.
Eihän huonoa ja ruman näköistä tuotetta yhdistettynä huonolla
palvelulla voi loputtomiin myydä. Suomen pienillä markkinoilla
huhut huonosta palvelusta leviää nopeasti.