TS ei maininnut sanallakaan lauantaina Kanervan lahjusjutussa Loimaan tapausta. Turkkari suojelee Kanervaa ja samoin tekee Loimaan Lehti. Ei sanaakaan sotkusta, veteraanitoimittaja sentään oli huomannut että maassa on lunta. TS tekee homman harkitusti, LL ammattitaidottomuuttaan. Toimittajat eivät seuraa mitä maailmassa tapahtuu. TS pelkää ettei Kanerva mene läpi vaaliessa, jos miehen ansioista kerrotaan. Kanerva on jo pitkään tehnyt vaalityötä: kokoomus ei aluksi moittinut jätevesiasetusta, mutta Kanerva kirjoitti muun muassa Loimaan Lehdessä maaseudun äänien toivossa, että vaatimukset ovat kohtuuttomia. Eduskunnan äänestyksestä Kanerva oli kuitenkin poissa, joten se siitä. Viikon sisällä iltalehdissä oli myönteinen Kanerva-uutinen: Herra aikoo olla raittiina vaaleihin saakka. Ihan selkeää vaalityötä, kyllä herrat osaa ja kansa äänestää. En ole tähänkään saakka kovin paljon arvostanut Turun Sanomia todellisena lehtenä niin kuin esimerkiksi Aamulehteä ja Hesaria. Nyt meni loppukin arvostus. Tosin Turkkari ei ole tähän saakkakaan uutisoinut Kanerva-jutusta, vaikka Hesarissa on ollut tutkinnan edistymisestä muutamia juttuja. Kanervan korruptiojuttu on vaalirahasotkussa kaikkein törkein, eiväthän liikemiesystävätkään ole tähän saakka saaneet syytteitä. Joten Loimaa on sählätty maailmankartalle oikein kunnolla. Tietysti siinä ovat paikkakunnan omatkin vipeltäjät jollakin tavalla ehkä mukana.
Kanervaa suojellaan
Hunni
23791
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
No, Loimaan Lehti on ollut jo vuosia pelkkä vessapaperi. Siinäkin helvetin huono ja jättää painoväriä reikään! Lehden suunta ja tavoitteet eivät ole paikkakuntalaisten käsissä. Tuotto menee Turkuun. Käskyt tulevat Salosta. Toimituksessa istuu naukuvia naisia 100% ja jutut on lähinnä "kissanpoikia".
Lumenluojalle meinaan. Loimaan valtalehti tiesi kertoa, että lumi on peittänyt kaupungin. Loimaan asioista päättävien suhmuroinnin vuoksi lumenluonti on kaupungissa vain lisääntynyt. Varaisinkin nyt Paikkoja tarjolla -osastoon tilaa, et tarjottais työtä lumenluojille Niittukulman sillalle. Porkkanarahat meni siltaan kuin kankkulan kaivoon. Lild-huumassa kieriskelleet olivat vähällä saada lisää kauppakeskuksia pellolle, mutta nyt ei ole vielä mitään, mutta lunta täytyy luoda. Voisiko ne liikemiehet maksaa palkan lumenluojille, ettei enää menis kaikki veronmaksajien pussista. Miksi yksikään turkulainen kansanedustaja ei ole korvaansa lotkauttanut Virttaan tuhoamisäänille. Olis se Kanervakin luvannut hoitaa tän Virttaan asian, niin ei olis tarvinnut muuta junailla. Katsokaa tätä Loimaata, veroäyri nousi kun kunta laajeni, tyhjiä liikehuoneistoja ja koko taloja. Kolme kauppaa, joissa jatkuvasti valikoimat vähenevät ja tulevat kehnommiksi. Lisää, lisää huudetaan. Kurjuutta lisää
taitavat riittää tämän palstan aktiivikirjoittajien lukumäärän laskemiseen. Perustelut: aihe kuin aihe, niin lopulta kiertyy samoihin asioihin. Yleensä Loimaan kauppoihin, kaupunginjohtoon tai paikallislehteen. Vaikea uskoa, että kovin monet ajattelisivat ko. asioista niin samalla tavalla. Mutta ei siinä mitään - onhan tämä hyvä ja tavallisille ihmisille melko vaaratonkin paikka purkaa pahaa oloaan.
Kaikki Loimaalta loppuu. Sonerakin lopttanut tv-kanavia. Kohta saadaan sammutta valot.
toinen saa ilmaiseksi. Sohvia jaettiin ilmaiseksi ties minne ja kenelle, mutta köyhä osti itse halpiskaupasta. Rikkaille kaupan sohvat eivät rahalla edes kelvanneet. Rahamiehet ovat nyt huonossa jamassa, jos isoK ei pääsekään uudelleen eduskuntaan. On aika vaihtaa vuosikertaa, jää aikaa moniin harrastuksiin. IsoKoolla on saari Kustavissa, joten siksi kokoomus erityisesti vastustaa Selkämeren kansallispuistoa. Hotellisuunnitelmiakin on Kaitaisten sillan tienoille, joten kansallispuisto olisi suunnitelmien tuho. Jos nyt joku on esimerkiksi maakuntahallituksen puheenjohtaja, niin eihän sen tartte olla missään kokouksessa edes. Asioista päätetään vallan muualla. Jäävääminen pelleilyä, mitä me teemme jääveillä, hehän eivät pysty esteellisyytensä vuoksi tekemään mitään päätöksiä. Pois sellaiset edustajat joka pallilta. Ja jos ja kun olet hallituksen puheenjohtaja, niin täytyyhän sun tietää että lahjuksia ei saa ottaa. Miksi syntymäpäivälahjoista ei makseta veroa, en mä ainakaan 50 tonnia mistään voi saada puhtaana käteen. Jos vaikka oma äiti antaisi, niin siitäkin maksaisit veroja. Antaa vaan heittää!
Jos haluatte lukea Kanervan mielipiteitä Itämeren "suojelusta" niin ostakaa tämänpäiväinen turkkari. Jos taas haluatte tietää, mitä Kanerva on tehnyt, niin käväiskää kiskalla ostamassa Hesari. Jos haluatte tietää jotakin Loimaan asioista, niin älkää avatko Loimaan Lehteä, suosittelen Hesaria tähänkin nälkään. Turkkari on Kanervan pää-äänenkannattaja, vaikka meiltä Kanerva riistää, varsinaissuomalaisten kukkarosta hänelle virtaavat rahat ovat poissa. Odotan että Kanerva eroaa ihan kaikesta. Jos hän pääsee vaaleissa läpi, hänellä ei ole mitään virkaa missään. Jos hän eroaa tai ei pääse vaaleissa läpi, juttu on aivan sama. Kanervalla ei ole enää mitään tehtävää yhteiskunnassa, uskottavuus on mennyt. Ei hän sovi urheilupiireihinkään, muuta kuin vitsinä. Loimaan kansalaisena haluaisin, että Niittukulman sohelluksessa kadonneet rahat palautettaisiin kaupunkilaisten käyttöön, silta purettaisiin ja sakot maksettaisiin. Loimaan päättäjät vastuuseen myös tekosistaan. Meitä muite pidettiin silloin tyhminä ja meille oltiin näyttämässä, miten hyvää bisnestä tehdään. Tässä sitä nyt ollahan. Kaikki korruptioherrat kävivät täällä näyttäytymässä. Hyi, hyi!
Jos maakuntahallituksella ja -valtuustolla yleensäkään on mitään virkaa, niin eka homma josta se tosi paljon päättää, on kaavoitus. Mikä on sellainen maakuntahallitus, jonka puheenjohtaja ei tiedä tirintaria kaavoituksesta. Lukekaa iltalehdistä, kuinka monta kaavajuttua Kanervalla ja kumppaneilla oli suunnitteilla Varsinas-Suomessa. Mukaavahan se, että ei tartte tehdä mitään eikä vastata mistään, riittää se ettei osaa. Se on Kanervan suurin meriitti. Onko Suomen Kokoomus niin köyhä, ettei sille ole tärkeille paikoille panna kunnon jäseniä. Kun nyt näyttää, että poliittisin perustein Suomessa ei pystytä asioita hoitamaan, niin kannattaisi ryhtyä päättämään asioista muulta pohjalta. Voiko politiikassa noin vain panna ihmisiä palleille, vaikka he eivät tiedä yhtään mitään. On aivan kuin Neuvostoliitossa, meistä jotkut vaan ovat etuoikeutettuja. Kun tätä viimeisintä hallitusta nimitettiin, niin ajattelin että on kyse vitsistä: Kanervasta ulkoministeri ja ministereinä..en viitsi luetella. Se etu Kanervan valitsemisessa oli, että mies pian näytti itse, että hänestä ei ole kunnon tehtäviin. Häpeän vieläkin sitä, kun Kanerva kätteli Yhdysvaltojen ulkoministeriä. Pikkupoika suurella merellä, mutta niinpä hän lopulta joutui merihätään. Kanervan kannattaisi vaan keskittyä sosiaalisen median hoitoon.
Sillan liittymä Turusta päin tultaessa on erinomainen asia. Oletteko koskaan ajaneet Loimaalle esim. aamuisin ns. normaaliin työhönmenoaikaan? Silloin kaikki Niittukulman sillan kautta kulkevat menisivät tukkimaan risteystä, joka vie 9-tien yli!
Silta on vähentänyt pikatien sillan liikennesumppua huomattavasti, samalla varmaan onnettomuuksia.
Kunhan toinen puoli vieläkin avataan Kartanomäen suuntaan ja ihmiset lopettavat turhien kaavavalituksien teon, niin molemmat puolet saadaan avatuiksi.
Jokainen yritys, joka saadaan Niittukulman alueelle joskus tulevaisuudessa, auttaa poistamaan Loimaan alueen työttömyyttä sekä nostaa kaupungin vetovoimaa. Ei ole liikaa työpaikkoja ja ylityöllisyyttä Loimaalla. Samoin ei tarvitsisi välillä ajella muualle hakemaan jotain tarpeellista. Kaupat ja yritykset tervetuloa. Lopetaan ainainen ruinaaminen, se ei johda mihinkään, jälkiviisaus on kaikkein helpoin "viisauslaji". Samoin ainainen hallintovalittaminen on kummallista, nämä valitukset eivät yleensä ole johtaneet mihinkään muuhun kuin asioiden hidastamiseen entisestään.
Mopo-poikako siinä taas haaveilee ja kehittää niin perkeleesti Loimaan aluetta? Haaveita, puheita ja paskan jauhantaa on ollutkin jo 20 vuotta virkamiehillä!
Ei tässä varsinaisesti asia ole vialla, vaan se kuinka se tehtiin. Kyllä Loimaalle kaupat voivat tulla, mutta laillisesti, ilman korruptiota. Tarkoitus todella ei pyhitä keinoja. Eivät loimaalaiset ole jälkiviisaita tässä jutussa, olimme jo silloin sitä mieltä, että hommassa on jotakin pielessä. Paljon on yhä pielessä, emme vaan saa kai koskaan kaikkea tietää. Loimaalla olisi ollut paljon muutakin tehtävää, nyt maksamme korkeaa veroäyritä, vaikka toisin piti käydä. Ei aamuruuhka ole pahinta elämässämme, viisas autoilija voi senkin välttää. Tietysti loimaalaiset päättäjät eivät sohaise Kanervan silmää, koska olivat itsekin isojaossa mukana. Hommaa salailtiin ja isoteltiin. Nyt vaan pitäisi heittää maakuntahallituksesta töpeksineet pihalle ja Kanervan lisäksi ne, jotka antoivat miekkoselle täyden luottamuksensa. Ette ole valitettavasti tehtävienne tasalle. Muun Suomen lehdet käsittelevät pääkirjoituksissaan Kanervan puheenjohtajuutta, Turkkarin lukijat eivät tiedä koko hommasta mitään eivätkä tietenkään Loimaan Lehden tilaajat. Takapajuisia.
Loimaan Niittukulman siltahommassa liikkui pimeä raha. Sitä jaettiin runsaasti veljien kesken. Ei kai kukaan vaan jäänyt ilman. Loimaan päättäjien pussiin varmasti kilahti kans jotakin. Emme tiedä, mutta emme myöskään usko, että näin ei olisi käynyt. Mutta ehkä saamme tietää, kun veljet ovat joutuneet käpälälautaan. Kyllä antajat auliisti ilmoittavat kuulusteluissa, kuinka paljon annettiin ja kenelle. Kun asiaa ajattelee, niin järkeen kyllä käy, että kyllä loimaalaoisetkin jotakin kuittasivat. Asiaa salattiin ja koko homma ilmestyi päätettäväksi kuin puskista. Homma ei alkanut Loimaalta. Jos kaupunki tiedottaisi avoimesti, hankaluuksia ei tulisi. Onhan kaupungin kaavoitus takunnut jatkuvasti. Olisi se kumma juttu, jpos yhdessä asiassa olisi toimittu puhtain paperein.
Hurjaa touhua. Onneksi joku valvoo tarkkana ja/tai sepittelee aikansa kuluksi satuja.
Ei Niittukulman rakentamisesta kukaan valittanut. Mutta miksi Niittukulmalla ei vieläkään ole kauppoja kun jo tiekin on valmiina. Niin se vain jäi rakentamatta eli jossakin muualla oli vika kuin valittajista. Rahat menivät, mutta mitään ei saatu aikaan. Niittukulma on koko puoluerahoituksen Harmageddon, siellä kävi suurin piirtein kaikki, Vanhanenkin poikkesi avaamassa portin, mutta siitäkin kerrottiin vasta jälkikäteen. Kertokaa kaikille loimaalaisille, miksi Niittukulmalle ei tullut luvattuja kauppoja. Loimaalaiset saavat vaan olla ilman mitään, katsokaa kuinka paljon täällä on kuolleita kauppoja, tyhjiä liiketiloja kaupungin keskustassa. Heikot sortuu aina elontiellä. Rahat menee, mutta tyhjää tulee. Niittukulmamiljoonat olisivat nyt tarpeen monessa asiassa. Kai Kanerva tulee taas lähiaikoina auttamaan meitä ideoineen ja kun maakuntahallituksen piikkikin on jatkuvasti auki. On surkuhupaisaa että esimerkiksi sairaalan ja maakunnan hallituksiin valitaan poliitikoita. On siellä loimaalaisiakin ja on ollut ennenkin., joiden olisi parasta ollut olla ihan jossakin muualla.
No kyllä! Miksi ihmeessä olet vielä Loimaalla, kun täällä kaikki on mielestäsi päin persettä ?
Ja sinä olet siellä, koska kaikki on päin persettä!
Käykää taas tänään ostamassa Hesari te Turkkarin ja Loimaan Lehden tilaajat. Loimaalaisten ääniä kalastava Kaunistokin on päässyt ääneen.
Äitiiii! Tuu pyyhkiii! Haiseee ja on vittumaistaaaa!
Voi, voi, maakuntahallinnon virkamies vannoo Kanervan pysyneet kaukana kaavoituksesta. Savo tekee esitykset kokoukselle ja asiat ovat menneet esitysten mukaan myös itse kokouksessa. Siis Kanervalla ei ole ollut sormensa pelissä. Ei voi enää naivimpaa juttua olla. Virkamies pysyköön lestissään ja poliitikot omassaan. Ei Savolla ole mitään saumaa ruveta puolustamaan Kanervaa. Veljekset tekevät tietysti esityksiä yhdessä, pitäähän puheenjohtajan tietää, mitä kokouksessa tulee esille ja päättäähän puheenjohtaja, mitä käsitellään. Kuvottavaa. Yhä vaan Suomessa on vallalla että niin virka- ja luottamushenkilöitä ei saa muuta kuin ehkä kirveellä veg suhmuroimasta. Ei Egyptin Mubarak ole yhtään sen pahempi kuin nämä meidän omat filistealaisemme. Hesarissa oli muuten taas tänään turkulaisen kirjoittama juttu Kanervasta. Turkkarissakin oli yleisön osastossa Saaristomeren kansallispuistojuttu, jossa selvitettiin puiston tärkeyttä Kustavin päässä. Siellähän pojilla on "kaavasuunnitelmia". Tiet vievät Kustaviin: Kanerva, Sukari, syvät vedet, vapaat rannat, ei vielä hotelleja, kalankasvatusta, meriliikennettä, suuri saaristo kiven heiton päässä. Täydellinen businesparatiisi kämmenellä. Turkkari ei vieläkään ole kirjoittanut mitään turuntaudista, sitkeää lajia. Kansalle ei kerrota, paikalliset wikileaksit olisivat hyvään tarpeeseen.
Ilkka Kanerva, tuo keinosiementäjän rakkausluomus, on erittäin vastenmielinen ihminen. Hänen kanssaan tekemisiin joutuneena tiedän, että pukki... eikun siis ukki suhtautuu "alempiinsa" todella alentuvasti ja röyhkeästi.
Tukka pois ja linnaan tommonen seksiaddikti, huorien perään läähättävä namusetä!!!
Muistutan, että Kanervan ollessa Okrassa juhlapuhujana 20-35 vuoden välissä olevat ämmät olivat keskellä päivää tyrkyttämässä Kanervalle itseään ja persettään lentokentän laidassa. Osa jopa näytteli reisiään a alupöksyjään Ilkalle, joka naureskeli ja pyysi "soittelemaan eduskuntaan".
No mitäpä siinä,kateus on kauheinta mitä täältä löytyy.
Ike on supliikki pelimies,siinä jäät toiseksi...
nieletkö sperman vai syljetkö pois?
eikä syljetä pois, vaan kuljetetaan suussa spermapankkiin.