Moi.
Ajattelin kirjoitella puhdistaakseni ajatuksiani. Olen jännittänyt elämässäni mielestäni aika paljon. Joskus nuorempana oli esim. kaupassa usein sellainen tunne, että kaikki katsovat. Varmaan liittyy nuoruuteen ja sen tuomaan epävarmuuten. Kerroinkin tästä vanhemmilleni ja kävin psykologilla, mutta ei sitä kukaan ottanut oikeen tosissaan. Lähinnä se oli sitä "ei sua kukaan katso, höpsistä". Osa oli tietenkin huonoa itsetuntoa / epävarmuutta, mutta kyllähän epävarmasti käyttäytyvä ihminen jotenkin erottuukin. Tämä oli ylä-aste amisaikana. Nykyään ei tälläistä ole, paitsi oikein huonoina päivinä ja silloinkaan en välitä siitä.
Reilun parinkympin ikäisenä tuli juotua viinaa melko paljon. Tiedä sitten joinko sen enempää kuun muutkaan, mutta sain kauheita krapuloita, jotka saattoivat kestää useita päiviä. Silloin oli mieli todella maassa ja ajatukset sekaisin kuin punamultamaali. Tuli vieteltyä tosi paljon aikaa kotona yksin ja roskien vienti saattoi tuntua hankalalta. Jälkeenpäin tuntuu hurjalta. Alkoholia juomalla uskalsin taas lähteä liikenteeseen esim. kaupungin iltavilinään. Kerran illalla ulkoillessani sain niin kovan paniikkikohtauksen, että jouduin soittamaan apua. Siitä se sitten lähti. Olin muistaakseni reilu 20v. Lopetin alkoholin käytön 29vuotiaana kuin seinään. Elämä on ollut paljon parempaa tämän jälkeen. Suosittelen kaikille!
En muista saaneenti panikkikohtausta ainakaan viiteen vuoteen. Nyt se sitten tuli. Elämässäni on tapahtunut muutoksia, ero tulossa, aloitin liikunnan (ehkä liian rajusti?) sekä uusi ruokavalio :) Liikunnnasta ja ruokavaliosta olin ja olen yhäkin tosi ylpeä. Tuntuu vaan niin perkeleen kohtuuttomalta, että kun yrittää laittaa itsensä elämänsä kuntoon niin tämä paniikkihässäkkä iskee jälleen. Olen vakaasti sitä mieltä, että liian kova treeni (en pitänyt sitä liian kovana) vaikutti mielialan laskuun jollain tasolla. Ilmeisesti ainakin magnesiumia lähtee kropasta sen verta liikenteeseen liikkuessa, että se voisi mielialaan vaikuttaa? En ottanut muutenkaan nk. palautusjuomia. Oiskohan ollu tarpeen kovan treenin jälkeen?
Paniikin palattua ajatukset ovat jotakuinkin tälläisiä "miksi minä, voi saatana, epäonnistunut olo, sekä tämä kuuluisa sekoamisen pelko. MInun suurin ongelmani on varmaan ajatukset, jotka laukkaavat kuin mustangit arolla. Oikein yritän etsiä kaikken hurjimmat ajatukset joita vaan keksin ja pyörittelen niitä päässäni :). Jossain täällä palstalla eräs nimim. kertoi bout näin "Juuri kun luulee, ettei mieleni enää voi keksiä mitään kauheampaa ajatusta, ahaa kylläpä se vaan keksiikin!!!" Meneppä näitä sitten kertomaan jollekkin kaverille, joka ei vastaavaa ole kokenut :)
Olen lukenut täältä palstoilta teidän juttujanne ja niistä saa voimaa. Ikävä kyllä meitä on näin monta ;)
Kävin paniikkeineni lääkärissä, joka määräsi 0.25mg xanoria kohtauksen / olon helpottamiseksi. Huomenna lääkäri jossa keskustellaan näistä lisää.
Nyt vaan niitä positiivisia kokemuksia hakemaan! Saa vastailla ja laittaa postia!

Vastaukset 2
Vanhimmat
Yleensä liikunta on hyvinkin positiivinen asia. On jopa tutkittu, että säännöllinen liikunta tehoaa keskivaikeaan masikseen ja paniikkiin paremmin kuin lääkkeet, siis ne ssri mömmöt, joilla lähinnä on lumevaikutus.
Äkillinen raju liikuntasuoritus voi laskea verensokeria, joka taas saattaa aiheuttaa paniikkia. Mutta jos syö normaalisti niin ei liikunta kyllä paniikkia aiheuta..
Yleislääkärit ei paniikihäröä juuri osaa hoitaa. Lääkkeitä kyllä saa. Suosittelen "alan" lekurilla käyntiä.
"Elämässäni on tapahtunut muutoksia, ero tulossa, aloitin liikunnan (ehkä liian rajusti?) sekä uusi ruokavalio :) Liikunnnasta ja ruokavaliosta olin ja olen yhäkin tosi ylpeä. Tuntuu vaan niin perkeleen kohtuuttomalta, että kun yrittää laittaa itsensä elämänsä kuntoon niin tämä paniikkihässäkkä iskee jälleen."
Maallikkona ja paniikkihäiriöisenä kohtalotoverina tulee vain yksi sana mieleen: Stressi. Liikaa muutoksia lyhyessä ajassa ja liikaa stressiä, niin huomaan ainakin itse ahdistuvani, mikä taas johtaa paniikkikohtauksiin.