Olen bi-nainen ja kumppanini on transtutkimukset läpikäynyt transgender, alkuperäiseltä biologiselta sukupuoleltaan nainen. Koska kumppanini ei ole halunnut tai tarvinnut hormonihoitoja, ei hänen sukupuoliristiriitansa näy kaikille ja meihin asennoidutaankin yleensä lesboparina. Olen itse aiemmin seurustellut sekä naisten, että miesten kanssa enkä koe sukupuolen sinänsä olevan merkityksellinen rakastuessani.
Kannustin aikoinaan kumppaniani hakeutumaan transtutkimuksiin ja koen olleeni tukena hänen käydessään läpi näitä asioita. Tutkimukset ovat tietenkin lopulta vain hänen asiansa eikä kuulu maailmassa muille, mutta läheisenä olen seurannut prosessia aika tiiviisti. Pöly alkaa nyt olla pikkuhiljaa laskeutunut, tutkimukset ja hoidot ovat ohi eikä mitään akuuttia hoitovaihetta ole enää päällä. Hormonihoitoa kumppanini ei siis tarvinnut.
Ongelmani tällä hetkellä on parisuhteemme tila, tarkemmin sanottuna läheisyyden ja seksin puuttuminen suhteesta. Suhteen alussa seksiä oli paljon ja hyvää ja transasian noustessa käsittelyyn ymmärsin seksin puuttumisen, käsittelihän kumppanini hyvin intiimejä asioita itsessään ja pidin loogisena että omaan identiteettiin liittyviin asioihin keskittyessä ei seksi ole päällimmäisenä mielessä. Olin siis valmis odottamaan ja tukemaan asiassa.
Oletin (itsekkäästi ehkä) että kunhan tutkimukset ovat ohi, hoidot valmiit ja kumppani tyytyväinen kehoonsa, seksielämämmekin palautuisi "normaaliin" - siis siihen, että fyysistä läheisyyttä ja seksiä ylipäänsä olisi suhteessa. Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut, ja vaikka kuinka yritän olla kärsivällinen ja ajatella että kaikki ajallaan niin kohta pari vuotta jatkunut seksittömyys painaa mieltäni. Haluaisin siirtyä suhteessamme uudelle tasolle, hankkia oman kodin ja perustaa perheen, mutta pelottaa tehdä sitä kaikkea kun kumppanini ei suostu edes keskustelemaan kanssani seksielämästämme. Hänen mukaansa seksi ei vain kiinnosta ja sen tulisi riittää minulle selitykseksi.
Mietin jo mitä vikaa minussa on ja en ole välttynyt hetkittäin ajattelemasta, olisiko suhde helpompi lesbonaisen tai heteromiehen kanssa, mutta rakastan kumppaniani paljon ja arvostan monia ominaisuuksia hänessä. Haluaisin niin kovasti saada suhteen toimimaan, mutta tuntuu, että kumppanini haluaa vain työntää minua kauemmas ja nyt suurimman prosessin läpikäytyään ei enää tarvitse minua tuekseen eikä vaivaudu panostamaan suhteeseemme.
Olen vahvasti sitoutunut suhteeseen ja toivoisin kumppanini ymmärtävän ja arvostavan itseäni. Ajoittain turhautuneena tuntuu siltä, että koko suhteemme olisi tietyllä tapaa ollut kumppanin transidentiteetin käsittelyä ja en ole itse ehtinyt oikein miettiä koko aikana miltä suhde transihmisen kanssa tässä yhteiskunnassa minusta tuntuu kun olen kuluttanut kaiken energiani vakuuttaessani kumppaniani että minä ja maailma hyväksymme hänet sellaisena kuin hän on. Ymmärrän kaikesta lukemastani ja kuulemastani että sukupuoli on useille tg-ihmisille alati muuttuva asia eikä asia ole hoidettu noin vain transtutkimuksilla, mutta välillä minusta tuntuu järkyttävän surulliselta huomata että emme tunnu kaikesta hyvästä tahdosta huolimatta pääsevän suhteessamme eteenpäin.
Mitä ihmettä voin tehdä? En halua satuttaa kumppaniani, mutta välillä minusta tuntuu, etten jaksa enää olla toisen tukena saamatta itse läheisyyttä. Tuntuisi karmealta loukkaukselta kumppaniani kohtaan lopettaa suhde seksin ja läheisyyden puuttumisen vuoksi kun hän on kamppaillut niin paljon omaan kehoonsa ja identiteettiinsä kuuluvien asioiden kanssa. Typerintä tässä on, että en halua itse ketään muutakaan kuin kumppanini, haluaisin vain saada suhteemme toimimaan :(
Kannustin aikoinaan kumppaniani hakeutumaan transtutkimuksiin ja koen olleeni tukena hänen käydessään läpi näitä asioita. Tutkimukset ovat tietenkin lopulta vain hänen asiansa eikä kuulu maailmassa muille, mutta läheisenä olen seurannut prosessia aika tiiviisti. Pöly alkaa nyt olla pikkuhiljaa laskeutunut, tutkimukset ja hoidot ovat ohi eikä mitään akuuttia hoitovaihetta ole enää päällä. Hormonihoitoa kumppanini ei siis tarvinnut.
Ongelmani tällä hetkellä on parisuhteemme tila, tarkemmin sanottuna läheisyyden ja seksin puuttuminen suhteesta. Suhteen alussa seksiä oli paljon ja hyvää ja transasian noustessa käsittelyyn ymmärsin seksin puuttumisen, käsittelihän kumppanini hyvin intiimejä asioita itsessään ja pidin loogisena että omaan identiteettiin liittyviin asioihin keskittyessä ei seksi ole päällimmäisenä mielessä. Olin siis valmis odottamaan ja tukemaan asiassa.
Oletin (itsekkäästi ehkä) että kunhan tutkimukset ovat ohi, hoidot valmiit ja kumppani tyytyväinen kehoonsa, seksielämämmekin palautuisi "normaaliin" - siis siihen, että fyysistä läheisyyttä ja seksiä ylipäänsä olisi suhteessa. Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut, ja vaikka kuinka yritän olla kärsivällinen ja ajatella että kaikki ajallaan niin kohta pari vuotta jatkunut seksittömyys painaa mieltäni. Haluaisin siirtyä suhteessamme uudelle tasolle, hankkia oman kodin ja perustaa perheen, mutta pelottaa tehdä sitä kaikkea kun kumppanini ei suostu edes keskustelemaan kanssani seksielämästämme. Hänen mukaansa seksi ei vain kiinnosta ja sen tulisi riittää minulle selitykseksi.
Mietin jo mitä vikaa minussa on ja en ole välttynyt hetkittäin ajattelemasta, olisiko suhde helpompi lesbonaisen tai heteromiehen kanssa, mutta rakastan kumppaniani paljon ja arvostan monia ominaisuuksia hänessä. Haluaisin niin kovasti saada suhteen toimimaan, mutta tuntuu, että kumppanini haluaa vain työntää minua kauemmas ja nyt suurimman prosessin läpikäytyään ei enää tarvitse minua tuekseen eikä vaivaudu panostamaan suhteeseemme.
Olen vahvasti sitoutunut suhteeseen ja toivoisin kumppanini ymmärtävän ja arvostavan itseäni. Ajoittain turhautuneena tuntuu siltä, että koko suhteemme olisi tietyllä tapaa ollut kumppanin transidentiteetin käsittelyä ja en ole itse ehtinyt oikein miettiä koko aikana miltä suhde transihmisen kanssa tässä yhteiskunnassa minusta tuntuu kun olen kuluttanut kaiken energiani vakuuttaessani kumppaniani että minä ja maailma hyväksymme hänet sellaisena kuin hän on. Ymmärrän kaikesta lukemastani ja kuulemastani että sukupuoli on useille tg-ihmisille alati muuttuva asia eikä asia ole hoidettu noin vain transtutkimuksilla, mutta välillä minusta tuntuu järkyttävän surulliselta huomata että emme tunnu kaikesta hyvästä tahdosta huolimatta pääsevän suhteessamme eteenpäin.
Mitä ihmettä voin tehdä? En halua satuttaa kumppaniani, mutta välillä minusta tuntuu, etten jaksa enää olla toisen tukena saamatta itse läheisyyttä. Tuntuisi karmealta loukkaukselta kumppaniani kohtaan lopettaa suhde seksin ja läheisyyden puuttumisen vuoksi kun hän on kamppaillut niin paljon omaan kehoonsa ja identiteettiinsä kuuluvien asioiden kanssa. Typerintä tässä on, että en halua itse ketään muutakaan kuin kumppanini, haluaisin vain saada suhteemme toimimaan :(
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kysy häneltä. Hän on sinulle velkaa laajemman vastauksen kuin vain että 'seksi ei kiinnosta'.
mennä tutkimuksiin, jos ei ollut hoitojen tarpeessa?
Käsittääkseni kirjoittaja sanoi vain ettei tarvinnut hormonihoitoja. Voihan partneri olla käynyt esim poistamassa rintansa hoidon tuloksena. Tätä suositellaan toisinaan transgendereille vaihtoehdoksi.
Kannataisi varmaan käydä juttelemassa jonkun perheterapeutin tms. kanssa, koska tuossa on suhdejuttuja mukana. Kelvollisten yhteystietoja saa, luulisin, TTP:ltä.
Seksi ja läheisyys ovat tärkeitä suhteessa. Jos suhteessa voidaan keskustella kaisesta, silloin ei pitäisi olla kumppanille ongelmaksi selittää miksei seksi kiinnosta. asioita on helpompi hyväksyä kun tietää niihin syyn.
Toivottavasti saatte asian selvitettyä.
Sama voisi tapahtua sinulle myös heteromiehen ja varsinkin lesbon kanssa. Suhteenne loppuu varmasti jos läheisyyttä ja seksiä ei ole. Kerro nämä terveiset kumppanillesi. Jos hän ei tämänkään jälkeen ala kiinnostua sinusta, jätä hänet. Ansaitset paremman kumppanin joka ei ajattele pelkästään itseään.