Englannin puiston venehuone

HÄPEÄLLISTÄ

Tuttava perhe Briteistä kävi kylässä ja halusivat käydä katsomassa historiallista nähtävyyttä Englannin puistossa. Olivat lukeneet aiheesta ja kertomuksen perusteella lähdimme ylpeänä perheemme kanssa esittelemään sotasaalista. Voihan herran pieksut! Auraamaton edusta ja huuruiset ikkunat, emme nähneet mitään muuta kuin venehuoneen! Olimme pahoillamme kaupunkimme puolesta, mutta pettymys oli suuri! Häpeä kokkolan museo organisaatio!
* Halkokarin kahakka Kokkolassa 1854

Oulusta ja Raahesta saadut tiedot saivat kokkolalaiset varautumaan kauppaneuvos Anders Donnerin varustamina. Ennen brittien tuloa Vaasasta oli tullut avuksi kaksi venäläistä komppaniaa.

HMS Vulturesta ja HMS Odinista laskettiin vesille yhdeksän maihinnousuvenettä, joista osa oli varustettu kanuunoin. Yhdellä veneellä Halkokarille rantautuneet luutnantti Wise ja luutnantti Burton vaativat satamassa olevien laivojen ja olemattoman lautan sekä Venäjän laivastoa huoltavan omaisuuden luovuttamista brittiläisten haltuun. Pormestari Roos ja kauppaneuvos Donner tulkkina toimineen merikapteeni Wiklundin avustuksella torjuivat vaatimuksen.

Brittiläiset lähtivät hyökkäämään. Kenraali A. J. von Wendtin johdolla puolustajat kaatoivat makasiinien väliin pystytetyn valeaidan ja alkoivat ampua. Salmi oli katkaistu pystyttämällä puita, ja merelle näytti, että vesiväylä päättyisi. Lisäksi veneiden esteeksi oli vedetty kettinki estämään niiden pääsy Kokkolan rantaan Polttimoniemen ohitse. Maihinnousuhyökkäyksen epäonnistuessa alkoivat HMS Odin ja HMS Vulture ampua tykkitulta, mutta se ei tavoittanut puolustajia.

HMS Odinin laivalääkäri Edward Creen päiväkirjamerkintöjen mukaan brittiläiset eivät olleet odottaneet suomalaisten kykenevän puolustautumaan ja kuulivat myöhemmin kahden venäläisen rykmentin tulleen avuksi. Puolustajat olivat avanneet päiväkirjamerkintöjen mukaan tulen kauppamakasiinien välistä kaatamalla lauta-aidat, jotka oli siihen yllätystä ja puolustusta varten rakennettu. Kiväärien lisäksi brittiläisiä tulitettiin myös kahdella kenttätykillä. Maihinnousuveneet joutuivat perääntymään, vaikka vastasivat tuleen. HMS Vulturen tykillä varustettu vene, jossa oli 20 miestä, sai osuman. Brittiläisten henkilötappiot olivat kolme upseeria ja viisitoista matruusia kaatuneina ja kolme upseeria ja 31 matruusia vankeina.

Puolustajien sotasaaliiksi jäi yksi maihinnousuvene, jonka miehistö joutui vangiksi. Väestö otti sotasaalista ja nautti sotasaaliiksi saamaansa viiniä. Kasakat olivat alkoholin vaikutuksen alaisina toista päivää eivätkä kyenneet huoltamaan hevosiaan kunnolla. Voitto kulminoitui kansanjuhlaksi.

* Davidsbergin kahakka Kokkolassa 1855

Brittiläiset yrittivät maihinnousua Kokkolassa seuraavana vuonna uudelleen. HMS Tartar ja HMS Porcupine laskivat vesille seitsemän maihinnousuvenettä, mutta hyökkäys torjuttiin aineellisitta vahingoitta.

11

995

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • julma mölkky

      copy paste

    • Tosirealisti Kokkola

      Olet täysin oikeassa nimimerkki "häpeällistä".
      Totesin saman asian jo noin 40 vuotta sitten, kun ensimmäisen kerran
      yritin saada jotain tolkkua tuosta kuuluisasta "sotasaaliista".
      Eikä tuota viitsi yrittää tänäänkään, kun mitään ei näy ja
      kaikki on täysin entisellään ellei huonommin (rempallaan).

      Kokkolassa näkyykin olevan sääntö, ettei mihinkään "vanhaan" saa koskea eikä uutta rakentaa.
      On vanhaa, lahonnutta ja homeista kaupunkia (Nirristan, vai mikä se nyt onkaan), Suntinrannan lahot, haisevat, maahan vajonneet, monenkirjavat latorotiskot - muka venevalkamat - voi mikä häpeä.

      Tälle sotasaaliille, joka sijaitsee tosi synkässä paikassa ja sivussa kaikesta, pitää osoittaa parempi paikka. Oikea sijainti olisi siellä missä se vallattiinkin, eli nykyisen Suntinsuun tienoilla - tulevassa Merirosvopuistossa - mikä vetonaula se olisikaan kaikkien muiden, kuten Elvis-näyttelyn lisäksi.

      Sille tulee rakentaa arvoisensa museohalli, jonne voitaisiin sijoittaa muutakin "sotasaalista" Halkokarin kahakan ajoilta (aseita ym) ja siten, että kävijöillä olisi mahdollisuus päästä sisätiloihin.
      Vene voitaisiin suojella "käpälöinniltä" sijoittamalla se omaan vitriiniinsä, kuten arvotavarat yleensä.

      Jo pelkästään näillä toimenpiteillä varmistettaisiin ainakin oman kaupungin 46 000:n asukkaan
      tutustuminen museoon, Merirosvopuistoon ja asuntomessuihin.

      • ne sun ns.

        brittiystävät oli halsualta.Hiivaa ja sokeria olivat hakemassa tarjouksesta.Mitään vitun veneitä ollu kattomassa.


      • Tosirealisti Kokkola
        ne sun ns. kirjoitti:

        brittiystävät oli halsualta.Hiivaa ja sokeria olivat hakemassa tarjouksesta.Mitään vitun veneitä ollu kattomassa.

        Tällä sivustolla on lähes aina yritetty kammeta Kokkolan Tosirealistin ajatuksia ja esityksiä.
        Toki suurin osa on ollut samaa mieltä, jopa puhelinsoitoin varmistettuna.
        Missä viipyvät kateellisten kommentit nyt...???

        Tiedän toki "miljoonia" ihmisiä kouluttaneena,
        että niitä ikuisia vastarannankiiskejä on noin yksi kymmenestä, kymmenen sadasta...
        Joten jätettäköön heidän "vitt.......", anteeksi vinoilunsa omaan arvoonsa.


      • KusiPutkonen
        Tosirealisti Kokkola kirjoitti:

        Tällä sivustolla on lähes aina yritetty kammeta Kokkolan Tosirealistin ajatuksia ja esityksiä.
        Toki suurin osa on ollut samaa mieltä, jopa puhelinsoitoin varmistettuna.
        Missä viipyvät kateellisten kommentit nyt...???

        Tiedän toki "miljoonia" ihmisiä kouluttaneena,
        että niitä ikuisia vastarannankiiskejä on noin yksi kymmenestä, kymmenen sadasta...
        Joten jätettäköön heidän "vitt.......", anteeksi vinoilunsa omaan arvoonsa.

        Kaikenmaailman pyromaanit on poltellu niitä sun näitä turhia koppeja
        mutta tommonen turhanpäivänen paattiruumishuone on vielä pystyssä.
        Siinä ois niin hyvä paikka vaikka yleiselle käymälälle.


      • Räkättirastas
        KusiPutkonen kirjoitti:

        Kaikenmaailman pyromaanit on poltellu niitä sun näitä turhia koppeja
        mutta tommonen turhanpäivänen paattiruumishuone on vielä pystyssä.
        Siinä ois niin hyvä paikka vaikka yleiselle käymälälle.

        Ulkokäymälä olisi paikallaan.
        En ole kuullut, että joku olisi kiitellyt tuota "paskakojua".
        Muuten suoraan sanottuna:
        Sen kalmankaltaisen mökin seinustat ovat "täynnä" paskaa ja kusta...


      • Utelias turisti

        Tämäkin brittiläinen alus olisi ollut mukava nähdä, mutta kun en löytänyt edes koko Merirosvopuistoa. Oliko tämä Merirosvopuisto jonkinlainen vetonaula asuntomessujen aikaan, mistä löytyy nyt?


    • täällä ei osata

      Ei riitä tieto eikä taito, tämä kun on todellista historiaa, ei mikään krääsäpuisto.. Hyvä esimerkki kaupungissamme vallitsevasta ymmärryksen tasosta..

      • Räksyrastas

        Ei ole tullut ajatelleeksi, että Kokkolassa on tällainenkin nähtävyys.
        Mutta miten kamalassa kunnossa koko rakennus ja
        itse "sotasaaliista" ei ole näkyvillä kuin "hämärä kylki".
        Kuka (ketkä) vastaa tämän "museohökkelin" kunnosta?

        Kertokaa nyt hyvät ihmiset, te jotka tiedätte.


      • Jos se laho....
        Räksyrastas kirjoitti:

        Ei ole tullut ajatelleeksi, että Kokkolassa on tällainenkin nähtävyys.
        Mutta miten kamalassa kunnossa koko rakennus ja
        itse "sotasaaliista" ei ole näkyvillä kuin "hämärä kylki".
        Kuka (ketkä) vastaa tämän "museohökkelin" kunnosta?

        Kertokaa nyt hyvät ihmiset, te jotka tiedätte.

        ruumispaatin hirvitys näkyis ulos paremmin niin kaikkihan säikähtäs moista rumilusta niin,
        että joutuisivat katatoniseen tilaan ja tekisivät harakiririn 12 volttia kerien kolmoissalko.


      • sl0985
        Jos se laho.... kirjoitti:

        ruumispaatin hirvitys näkyis ulos paremmin niin kaikkihan säikähtäs moista rumilusta niin,
        että joutuisivat katatoniseen tilaan ja tekisivät harakiririn 12 volttia kerien kolmoissalko.

        Eikö siitä kukaan huolehdi.
        Vastatkaaa nyt hyvät ihmiset, te jotka tietävät.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 180
      1965
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      52
      1888
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1578
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      140
      1445
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1184
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1175
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1143
    9. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1118
    10. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      10
      1109
    Aihe