Maatalous, toimeentulo-työmarkkinatuki..

Muistaisin että täällä joku puhui halveksivasti taannoin toimeentulo- ja työmarkkinatukien saajia ja kehoitti kovasti tällaisten tukien saajia menemään töihin, korkeista työttömyysluvuista huolimatta. Kehoittaisin nyt tutkailemaanb alla olevaa, Iltalehdestä poimimaani uutista maataloustuista joita nostavat upporikkaat henkilöt..

"Wahlroosille jälleen jättituet
Maanantai 31.1.2011 klo 10.34 (päivitetty klo 11.25)

Sammon hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos keräsi jälleen viime vuonna runsaasti EU:n maataloustukea.

LUE MYÖS
Kolmetoista kansanedustajaa sai maataloustukea
Wahlroos sai Halikon Joensuun kartanon viljelmilleen tukea lähes 300 000 euroa.

Suomen suurimmaksi maataloustukien saajaksi nousi viime vuonna Kalajoella lihanautoja kasvattava Bullstop. Yhtiö nosti tukia 1,15 miljoonaa euroa. Bullstop kuului myös toissa vuonna suurimpiin maataloustukien saajiin.

Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen omistama MTT Jokioisten kartanot ja Luumäellä toimivat Ansari-yhtymän kasvihuoneet olivat Bullstopin jälkeen eniten tukia saaneet yhtiöt.

Maataloustukien määrä pysyi viime vuonna aiempien vuosien tasolla. Maaseutuvirasto maksoi erityyppisiä tukia yhteensä noin 2,1 miljardia euroa.

Tukea sai myös 13 kansanedustajaa. Heistä keskustan Jari Leppä sai viime vuonna eniten maataloustukia. Hänelle maksettiin tukia 116 000 euroa."

4

422

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Näin on .

      Kyllä se pienviljely kannattaa jotenkin kun on nuo hyväveli tukiaiset !

    • Tuet tositark.

      Esim. maataloustuet pitäisi myöntää niille, jotka tukia tarvitsevat. Mainitsemasi Wahlroos ei tarvitse maataloustukia, koska hän saa maatalouskustannuksiin rahat pankinjohtajan palkoista. Vastaavasti Kone Oyj:n Herlinit saavat maataloustukia, vaikka saavat kunnon palkat.

      Sen sijaan päätoimiset maanviljelijät tilakoosta riippumatta saavat liian pienet tuet, koska tuotteiden myyntihinta on alempi kuin tuotantokustannukset. Mainitsemieni ja heidän kaltaisten sivutoimisten pitäisi antaa saamansa maataloustuet päätoimisille maatiloille.

      • Että tällainen tilanne luotiin tarkoituksellisesti, täysin keinotekoisesti. 1990 alkuvuosina kaurasta maksettiin viljavarastolla 2,70 mk kilolta ja sitten äkkiä hinta pudotettiin n. kuuteenkymmeneen penniin. Tällä toimenpiteellä saatiin pientilalliset luopumaan viljelystä ja siis kilpailusta koska viljely tehtiin täysin kannattamattomaksi pikkutilallisille. Suurtiloja synnytettiin lisää tästä johtuen ja entisetkin suurtilat jatkoivat kasvuaan. Kirjoittelin asiasta jo 2003, nähden mihin tilanne Suomessa johtaa. Poliitikot kehoittivat ns. vanhoja ihmisiä lopettamaan kokonaan markka-ajattelun ja siirtymään ostoksissaan eurotyyliin. Tämä sen vuoksi, ettei huomattaisi hintojen nousua kaikilla elinkustannusten osa-alueilla. Jokainen joka vähänkään osaa laskea ja muistaa markka-ajan hinnat, osaa myös huomioida miten elinkustannukset ovat nousseet ja palkkojen, eläkkeiden ym pienempien tulojen jääneen pahasti jälkeen hintojennousukierteessä. Merkillistä miten sähkönhinnatkin ovat kavunneet siirtomaksuineen huippuunsa. Markkaan vertaamalla nähdään todellisuus ja se, mihin nyt ollaan menossa eli kohti täydellistä tuhoa. Suomi on nyt tehohoidossa, tekohengitys auttaa vielä hetken mutta todellisuus tulee eteen muutaman vuoden sisällä. Tulee romahdus jolta pelastaa vain eu:sta irtaantuminen, työt Suomalaisille ja näin myös veromarkat jäisivät Suomeen. Valtion on työllistettävä jälleen kansalaisensa joten valtiojohtoisia tehtaita on luotava työllisyydenkin vuoksi lisää. Äitien on saatava mahdollisuus jäädä kotiin hoitamaan lapsia, eli tällainen on saatava mahdollistettua valtion tuella. Lapsissa on tulevaisuus, mutta onko lapsilla tulevaisuutta.. Entä koko Suomella? Ahneet, omaa etuaan tavoittelevat poliitikot / muut päättäjät on saatava poistetuksi viroistaan ja koko kansan ja Suomen etua ajavat henkilöt tilalle.


      • Laakerperi
        MagnusVonLagerbom kirjoitti:

        Että tällainen tilanne luotiin tarkoituksellisesti, täysin keinotekoisesti. 1990 alkuvuosina kaurasta maksettiin viljavarastolla 2,70 mk kilolta ja sitten äkkiä hinta pudotettiin n. kuuteenkymmeneen penniin. Tällä toimenpiteellä saatiin pientilalliset luopumaan viljelystä ja siis kilpailusta koska viljely tehtiin täysin kannattamattomaksi pikkutilallisille. Suurtiloja synnytettiin lisää tästä johtuen ja entisetkin suurtilat jatkoivat kasvuaan. Kirjoittelin asiasta jo 2003, nähden mihin tilanne Suomessa johtaa. Poliitikot kehoittivat ns. vanhoja ihmisiä lopettamaan kokonaan markka-ajattelun ja siirtymään ostoksissaan eurotyyliin. Tämä sen vuoksi, ettei huomattaisi hintojen nousua kaikilla elinkustannusten osa-alueilla. Jokainen joka vähänkään osaa laskea ja muistaa markka-ajan hinnat, osaa myös huomioida miten elinkustannukset ovat nousseet ja palkkojen, eläkkeiden ym pienempien tulojen jääneen pahasti jälkeen hintojennousukierteessä. Merkillistä miten sähkönhinnatkin ovat kavunneet siirtomaksuineen huippuunsa. Markkaan vertaamalla nähdään todellisuus ja se, mihin nyt ollaan menossa eli kohti täydellistä tuhoa. Suomi on nyt tehohoidossa, tekohengitys auttaa vielä hetken mutta todellisuus tulee eteen muutaman vuoden sisällä. Tulee romahdus jolta pelastaa vain eu:sta irtaantuminen, työt Suomalaisille ja näin myös veromarkat jäisivät Suomeen. Valtion on työllistettävä jälleen kansalaisensa joten valtiojohtoisia tehtaita on luotava työllisyydenkin vuoksi lisää. Äitien on saatava mahdollisuus jäädä kotiin hoitamaan lapsia, eli tällainen on saatava mahdollistettua valtion tuella. Lapsissa on tulevaisuus, mutta onko lapsilla tulevaisuutta.. Entä koko Suomella? Ahneet, omaa etuaan tavoittelevat poliitikot / muut päättäjät on saatava poistetuksi viroistaan ja koko kansan ja Suomen etua ajavat henkilöt tilalle.

        Arvoisan MagnusVonLagerbomin kauhuskenaariosta puuttuivat ainakin; tsunami, musta surma, iso viha ja vedenpaisumus. Kaikki nämä uhkaavat meitä EU-Suomessa jo ensihallituskaudella.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      78
      2011
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1239
    3. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      25
      1052
    4. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      141
      1028
    5. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      91
      729
    6. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      118
      722
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      45
      697
    8. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      662
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      59
      655
    10. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      59
      608
    Aihe