Minulla on niin hävettävä masennuksen syy, etten ole ikinä kehdannut hakea apua. Lukio aikoina kävin kyllä terveydenhoitajan luona juttelemassa mielialastani, mutta masennukseni syytä en ole ikinä paljastanut kellekään.
Olen 21-vuotias nainen, mutta olen aina halunnut olla mies. Tai siis poika ja kasvaa mieheksi. En ole uskaltanut pukeutuakaan ikinä mitenkään poikamaisesti, ettei salaisuuteni paljastuisi. En kuitenkaan tunne olevani nainen. Vihaan tätä naisellista muodokasta vartaloa. Haluan olla suoravartaloinen, matalaääninen, ihan jotain muuta kun mitä nyt olen! En ole ikinä pystynyt hyväksymään itseäni. Ja nyt aikuisiässä tämä on alkanut vaivata ihan sietämättömästi, kun pitäisi alkaa etsiä puolisoa. Vaikka haluankin olla mies, olen silti kiinnostunut miehistä. En näe naisissa mitään mielenkiintoista. Olenko siis jollakin tapaa homoseksuaali, jos tunnen olevani mies ja pidän miehistä..? Tämä on outo ongelma, josta en kehtaa jutella missään. Muita syitä masennukselle ei sitten olisikaan, mutta tämä on niin suuri asia minulle.
Mihinkään sukupuolenvaihdosleikkaukseen en ole valmis menemään. Mutta onko tällaisille minun kaltaisille olemassa jotain ihan omanlaista terapiaa? En usko että tavalliset terapeutit ymmärtäisivät? Tuskin edes pääsisin terapiaan vain tästä syystä. Olen kuitenkin miettinyt itsemurhaa jo monta kertaa elämäni aikana. Ei tästä varmaan voi parantua kuin naisellisuuden hyväksymällä, mutta en löydä naisena elämisestä mitään iloa. Minullakin on vain yksi elämä. Miksen saanut elää sitä miehenä?.. Mitä ihmettä minun pitäisi tehdä?
Olen 21-vuotias nainen, mutta olen aina halunnut olla mies. Tai siis poika ja kasvaa mieheksi. En ole uskaltanut pukeutuakaan ikinä mitenkään poikamaisesti, ettei salaisuuteni paljastuisi. En kuitenkaan tunne olevani nainen. Vihaan tätä naisellista muodokasta vartaloa. Haluan olla suoravartaloinen, matalaääninen, ihan jotain muuta kun mitä nyt olen! En ole ikinä pystynyt hyväksymään itseäni. Ja nyt aikuisiässä tämä on alkanut vaivata ihan sietämättömästi, kun pitäisi alkaa etsiä puolisoa. Vaikka haluankin olla mies, olen silti kiinnostunut miehistä. En näe naisissa mitään mielenkiintoista. Olenko siis jollakin tapaa homoseksuaali, jos tunnen olevani mies ja pidän miehistä..? Tämä on outo ongelma, josta en kehtaa jutella missään. Muita syitä masennukselle ei sitten olisikaan, mutta tämä on niin suuri asia minulle.
Mihinkään sukupuolenvaihdosleikkaukseen en ole valmis menemään. Mutta onko tällaisille minun kaltaisille olemassa jotain ihan omanlaista terapiaa? En usko että tavalliset terapeutit ymmärtäisivät? Tuskin edes pääsisin terapiaan vain tästä syystä. Olen kuitenkin miettinyt itsemurhaa jo monta kertaa elämäni aikana. Ei tästä varmaan voi parantua kuin naisellisuuden hyväksymällä, mutta en löydä naisena elämisestä mitään iloa. Minullakin on vain yksi elämä. Miksen saanut elää sitä miehenä?.. Mitä ihmettä minun pitäisi tehdä?
Vastaukset 9
Vanhimmat
on hakeuduttava terapiaan, minkälainen terapiamuoto sitten on oikea, sitä en tiedä.
Ammattiihmisen kanssa puhuessa voi asiatkin selvitä paremmin, ja pitäisihän sinun jollekkin tuosta puhua.
Siinä on nyt alku,,,
Kuulostaa erilaiselta ja konkreettisemmalta kuin minun tapaukseni, mutta minunkin masennukseni yhtenä syynä oli/on tosiaan se, että halusin olla muuta kuin mitä olen. Nyttemmin, vasta 26-vuotiaana, olen oppinut hyväksymään itseni puutteineni ja sen, että tässä elämässä ei saa kaikkea mitä haluaa, joten on parasta keskittyä arvostamaan sitä mitä on ja mitä todella onnistuu saamaan. Jälkikäteen ajatellen olisi pitänyt päästää naurettavan epärealistisista ja monin paikoin yliluonnollisista haaveistani irti jo aikoja sitten, mutta jostain syystä varmaankin tarvitsin ne, että jaksoin elää vaillinaista elämääni.
Toisaalta mietin oliko se välttämätöntä. Jos olisin jo yläasteella muokannut tavoitteeni realistisiksi, olisinko nopeammin löytänyt haaveilun tilalle jotain todellista joka olisi kuitenkin tuonut elämälleni merkitystä ihan yhtäläisesti? Vanhemmiltani tosin en varmaan olisi saanut mitään tukea, päinvastoin. Heidän vaikutuksestaan olisin kukaties joutunut sulkeutumaan vain syvemmälle omaan epätodellisuuteeni jos olisin yhtään enempää kokeillut sanoa ääneen todellisia ajatuksiani niin kuin muut murrosikäiset. Lienee turha spekuloida. Tarvitsin haaveeni ja sillä siisti. Nyt en enää onneksi tarvitse kuin pienehkön osan siitä mitä aiemmin oli, mutta tiedostan toiveajattelun laadun yhä rehellisemmin, ja olen valmistautumassa päästämään lopustakin irti, mikäli todellisuus niin vaatii. Tai sallii.
Jos haluat täsmällisemmin samaistuvaa ymmärrystä, niin sitä et minulta voi saada. Ehkä joku transfoorumi voisi toimia siinä paremmin? Vaikket lopulta tekisikään mitään ulkoisia muutoksia (pakko sanoa että henkkoht kammoksun ajatusta kosmeettisesta leikkelystä), voisit kenties löytää hyödyllistä näkemystä heidän paristaan, etsiä yhteisiä tekijöitä ja kenties törmätä sellaisiinkin jotka ovat jotenkin hyväksyneet itsensä luonnollisessa muodossaan ja tulleet onnellisiksi sitä kautta.
Luulisin että eri seksuaaliterapeutit osaisivat suhtautua tähän asiaan hieman paremmin kuin ns. tavan terapeutit. Mutta suosittelen kyllä terapiaan hakeutumista, kun luottamus on saavutettu voi puhua ihan kaikesta. Ja koska naiseutesi vaikuttaa selvästi mielialaasi, en näe mitään syytä mikset voisi päästä terapiaan.
Mikä miehenä elämisessä tekisi sut onnelliseksi? Jos olisit yhden päivän mies, alkaisit toivoa että olisit sittenkin taas nainen ;))
Kyllä sulla on oikeus saada apua ongelmaasi. En kyllä tiedä mikä terapia on tuollaisessa tapauksessa parasta, mutta hae vaan rohkeasti apua. Sun kaltaisia on paljon muitakin, mutta tuosta ongelmasta ei välttämättä niin helposti kehdata julkisesti puhua.
Aivan... Kyllä tässä pitäisi terapiaan uskaltautua, sillä tuntuisi jotenkin turhalta ja tyhmältä tappaa itsensä vain siksi että on nainen :(
Mikäkö miehenä elämisessä tekisi minut onnelliseksi? Monetkin asiat. Tuntuu että olen elänyt valheessa tai en ole edes kunnolla saanut elää elämääni, kun olen tähän naisen kehoon joutunut. En pidä meikkaamisesta ja vaatteiden ostelusta, enkä mistään muustakaan naisten jutuista. Olen ruma nainen koska en viitsi käydä parturissa ja kosmetologilla juoruilemassa mieshuolista. Vihaan kaikkea kikattelua ja hihittelyä ja sellaista. Aina on tuntunut, että pojilla on paljon jännempää elämä. Ja naisilla menee älyttömästi rahaa kauneudenhoitoonkin. Meikit, hiukset, vaatteet...
Jumala oli varmasti pahalla tuulella luodessaan naisen. Miksi ihmeessä ptää olla kuukautiset, että voi saada lapsia? Eikö olisi voinut luoda vähän erilaisen systeemin. Vihaan kuukautisia ja niiden kipua. Ne rajoittaa elämääkin. Ja naiset ovat tällaisia ihralöllöjä, kun taas miehet saavat lihakset ihan helpolla! Miehillä ei ole ulkonäköpaineitakaan näin niin kuin naisilla. Ja naiset joutuu synnytyksenkin hoitamaan. Niin ja miksi ihmeessä naiseen on pitänyt kehittää immenkalvokin? No että olisi lisää kipuja tietyn tilanteen koittaessa. Ihan turha keksintö, Jumalan *tuilua taas! Kaikki mahdollinen naisena olossa ärsyttää. Minussa varsinkin tämä kitaran mallinen vartalo. Haluaisin ainakin rinnat leikkauttaa pois. Vihaan tätä leveää lantioa. Haluan miehen vartalon mutta se on mahdotonta ja siksi tulen hulluksi, jos en jo ole!!! ;(
Vaikka miten yritän, en keksi mitä vikaa voisi olla miehen elämässä. Ainakin hyviä puolia varmasti on paljon, paljon enemmän kuin naisen elämässä!
sori tuli kaksi kertaa x)
Et siis voi olla onnellinen sitenkään, että olisit avoimesti luonteeltas miehekäs nainen? Vaikea ongelma sulla kyllä on :/ Ne leikkaukset on tosi vaikeita ja vaarallisia... Etkä aikonut sellaiseen mennäkään. Terapia kannattaa kyllä alottaa.
Musta on aina tuntunut, että naisilla on paljon helpompaa. Kouluaikoinakin jos joku tyttö mokasi (oli unohtanut tehdä läksyt tai metelöi tunnilla..) niin ei tytöille ikinä huudettu sillä tavalla kun pojille. Ja yleensäkin naisia kohdellaan paljon ystävällisemmin ja miehethän palvoo teitä. Jos osaisit vaan ottaa siitä ilon irti :-) Mutta en mä vähättele sun ongelmaasi. Ihmettelen vain miten voit noin kovasti vihata olla nainen. Ei kai tuossa nyt ole muuta mahdollisuutta kuin hyväksyä itsensä sellaisena kun on. Se on monelle muutenkin vaikeaa, mutta sun tapauksessa ehkä jo mahdottoman vaikeaa kun on kyse tuollaisesta asiasta. Älä silti itseäs tapa! Ei naisena eläminen niin kamalaa voi olla, että pitäis itsemurha tehdä?
Ja on miestenkin elämässä omat huonot puolensa. Ehkä keskityt liikaa etsimään vikoja itsestäs, etkä huomaa mitään hyviä puolia? Tai käännät jostain syystä kaikki hyvätkin puolet huonoiksi? Koita vaan päästä terapiaan juttelemaan näistä jonkun ammattilaisen kanssa.
Olet siis mielestäsi hnekiseltä sukupuolelta mies ja seksuaalinen suuntautumisesi on silloin homo. Tämä on käsittääkseni yleistä transeksuaaleille, sillä sukupuoli ja seksuaalinen suuntautuminen on erillisiä asioita.
Kuitenkin kun valitat naisena olemisen hankaluudeesta, se pistää miettimään, oletko nyt aivan varmasti MIES vai onko kyse persoonasi ja naisille asetettujen sosiaalisten vaatimusten konfliktista.
Nimittäin monet noista asioista joista valitit naisena elämisessä ovat helposti korjattavissa.
Olen itse ihan tavallinen nainen enkä koskaan ole ollut perinteisellä tavalla naisellinen. Meikkiä käytin aikanaan kun kärsin iho-ongelmista. Hameet, korkonkengät, korut ynnä muut laittautumiset olen yleensä kiertänyt melko kaukaa koska en yksinkertaisesti koe niitä omaksi jutukseni. Kosmetologilla kävin kerran (kun oli se akne), parturissa hyvin harvoin, yleensä leikkaamaan hiukset lyhyiksi. Pukeudun lähinnä farkkuihin ja tummiin paitoihin. Rahaa menee hyvin vähän ulkonäköön. En juoruile koska mielestäni se on ilkeää ja suoraansanoen tylsää hommaa. Kaverini ovat aina olleet naispuolisia ja en ole heidän kanssaan koskaan kokenut, että pitäisi kikatella ja puhua pojista.
Kyse on siis paljon siitä, miten itse päätät elää elämääsi. Olemme onnekkaita kun synnyimme Suomeen jossa ollaan paljon sallivampia erilaisuuden suhteen kuin monessa muussa maassa!
Ehkä sinun kannattaisi aloittaa siitä, että muokkaisit tämänhetkisen olemuksesi ja elämäsi pikkuhiljaa niin, että ulkokuori vastaisi enemmän sisältöä?
Osta sellaisia vaatteita, joihin oikeasti haluat pukeutua. Kannattaa ehkä hakea rohkaisua vaikka huippumuodista jossa jatkuvasti leikitään sukupuolirooleilla. ( http://forums.thefashionspot.com/f49/androgyny-fashion-models-19961.html )
Lopeta meikkaaminen ja ala harrastaa liikuntaa ja pidä huoli kehostasi. Vaikka et pysty saavuttamaan miespuolisten huippu-urheilijoiden kroppaa, niin voit saada paljonkin voimaa ja jäntevyyttä joka taas voisi nostaa itsevarmuuttasi. Ja muutenkin liikunta on aina positiivinen juttu. Ja liikunta ja terveet ruokailutavat pitävät hiukset ja ihon kunnossa, niin ei tarvitse pakkeleita ym.
Jos menkat oikeasti ovat niin kivuliaat ja vaikeat, kannattaa rohkeasti puhua lääkärille asiasta sillä helpotusta on saatavilla. Yleisin keino ovat e-pillerit.
Synnyttää ei ole pakko, lapsia saa vaikka adoptoimalla. Toisaalta, kyky synnyttää on myös suuri etu naisilla.
Jos nyt ajatellaan naisten etuja miehiin nähden niin ainakin elämme pidempään, omaamme usein syvempiä ihmissuhteita, saamme pukeutua housuihin eikä kukaan vedä turpaan, pienempi riski syrjäytymiseen ja päihdeongelmiin, tunnemaailmamme on paljon rikkaampi (köh, kohta joku väittää vastaan :)), olemme notkeampia, kestämme paremmin kipua, orgasmimme kestävät pidempään...
Miehillä on omaan kehoonsa liittyviä ongelmia. Läheskään kaikki eivät voi koskaan saavuttaa sitä lihaksista ihannekehoa. Jos mies kiihottuu julkisella paikalla, se on aika huono homma. Penis on varmasti joskus tiellä ja onhan se heikkous kun arat paikat heiluvat jalkojen välissä...
Voisit hyötyä terapiasta. Kuitenkin susoittelen sinua ottamaan askeleen kerrallaan. Varsinaiset korjausleikkaukset ovat isoja, kalliita, kivuliaita ja jopa vaarallisia muutoksia. Etsi nyt netistä ihmisiä jotka ovat samassa jamassa että pääsisit jakamaan ajatuksiasi jollekulle, joka oikeasti ymmärtää! Tsemppiä, minkä tien sitten valitsisitkin... Aina ei ole helppoa olla oma itsensä, mutta ehkä pahinta mitä voi tehdä itselleen, on katua kuolinpedillä sitä, että eli valheessa peläten muiden mielipiteitä!!!
Jospa olisi ainakin osaksi kyse vain ongelmista kasvaa omaksi itseksesi oman ruumiin ja mielen kanssa? Noita huoliahan on meistä monilla, erilaisia. Niin naisilla kuin miehilläkin voi olla hyvinkin suuria vaikeuksia löytää se oma sukupuolisuutensa ja sukupuolinen minuutensa jostain psyykkisistä, kehityksellisistä tms. syistä johtuen. Yhteisö ja kulttuuri tuovat siihen mukaan omat paineensa omilla, monesti todella ahtailla sukupuolirooleillaan, joihin jokaisen pitäisi (muka) sovittautua. Itse miehenä voin todeta, että varsinkaan noiden rooliodotusten osalta ei välttämättä ole ollenkaan helppoa ja paineetonta se miehen elämäkään tässä kulttuurissa ja yhteiskunnassa.
Kaikki naiset eivät myöskään todellisuudessa ole samanlaisia, sellaisia kuin tavallisimmat roolit ja stereotypiat esittävät, vaan jotkut haluavat meikata vähemmän, pukeutua eri tavalla jne. Mikä nyt itselle onkin luontevaa. Todellisia identiteettejä on koko kirjo, eivätkä yleiset roolit yleensä anna kovin kattavaa kuvaa niistä. Se, että on erilainen kuin joku enemmistö tai keskitie, ei myöskään tarkoita, että olisi "huonompi" nainen tai mies. Eikä se myöskään tarkoita, ettei voisi saada vastakkaisen sukupuolen seuraa tms., toisin kuin monet näyttävät uskovan. Tärkeintä on vain löytää se aito oma itsensä ja saada toteuttaa sitä ja kohdata sellaisena toisia...
Ehkä nuo asiat joka tapauksessa lähtevät selviämään parhaiten hakeutumalla sen asiantuntija-avun luo. Arvailujen sijaan olisi varmaan ihan viisasta tutkia ja miettiä kunnolla, millaisista asioista kohdallasi voisi olla kyse ja lähteä siitä sitten eteenpäin.