Mikä on nykyään helpoin tapa saada lääkitys ilman että tarvitsee tolkuttomasti odotella ja selitellä ongelmiaan jollekin?
En jaksa puhua ongelmistani ja puhuminen ei helpota yhtään enkä jaksa psykologien/psykiatrien paskan jauhamista. Heillä ei ole ratkaisuja siihen mitä minä koen. He vain lässyttävät. Koskaan aiemmin en ole apua pyytänyt tai hakenut vaikka tätä on kestänyt jo vuosia.
Olen aikuinen mies jo ja alkanut viiltelemään itseäni jo aikoja sitten. Ei ole ihan tervettä touhua enää. Samoin väsyttää jatkuvasti ja unohtelen asioita. Joudun kamppailemaan jatkuvasti vittumaista oloa vastaan. Ulospäin minusta tuskin asiaa tunnistaa.
Jos saisi vähän lääkeapua niin olisi vähän tasaisempi olo. Tuntemani ihmiset ovat kehuneet niitä, mutta nyt ei ole ketään keneltä viitsisin kysellä miten lääkkeitä saisi helposti.
En jaksa puhua ongelmistani ja puhuminen ei helpota yhtään enkä jaksa psykologien/psykiatrien paskan jauhamista. Heillä ei ole ratkaisuja siihen mitä minä koen. He vain lässyttävät. Koskaan aiemmin en ole apua pyytänyt tai hakenut vaikka tätä on kestänyt jo vuosia.
Olen aikuinen mies jo ja alkanut viiltelemään itseäni jo aikoja sitten. Ei ole ihan tervettä touhua enää. Samoin väsyttää jatkuvasti ja unohtelen asioita. Joudun kamppailemaan jatkuvasti vittumaista oloa vastaan. Ulospäin minusta tuskin asiaa tunnistaa.
Jos saisi vähän lääkeapua niin olisi vähän tasaisempi olo. Tuntemani ihmiset ovat kehuneet niitä, mutta nyt ei ole ketään keneltä viitsisin kysellä miten lääkkeitä saisi helposti.
Vastaukset 43
Vanhimmat
Pitää jutella lääkärin kanssa mielenterveystoimistossa. Ja sitten pitää käydä psykiatrilla.
Minä olen masentunut ja käytin viimeksi masennuslääkkeitä vuosi sitten eikä siitä lääkkeestä ollut mitään hyötyä eikä mistään muustakaanmasennuslääkkeestä ole ikinä ollut.
Rauhottavat toimii mutta niitä ei lääkärit mielellään kirjoita.
En usko että rauhoittavia kaipaan. Ei ole ahdistusta nykyään vaan yleistä paskaa oloa.
En taida kyllä jaksaa aloittaa moista rumbaa. Lääkäriin meno olisi tosi vaikeaa jo.
Sanoisin varmaan psykiatrillekin että suksii vittuun.
Meitäkin, jotka emme hyödy masennuslääkkeistä kuitenkin on. Se on turhauttavaa ja tietysti ennenkaikkea raskasta jos painii pahojen masennusoireiden kanssa eikä vaikuta lainkaan. Mulla sama mitä tulee tuohon viim. lauseen viittaukseen. Olisi tosiaan tarvinnut niitä rauhoittavia vuosien aikana lukuisia kertoja, mutta linjaus Suomessa ollut jo pitempään se, että toitotetaa sitä kuinka niihin tulee riippuvaiseksi ja sitten ei kirjoiteta niillekään, jotka oikeasti hyötyisivät niistä. Annetaan vaan ihmisten kärsiä rauhassa ..ja holhotaan aikuisia potilaita joiden kohdalla mitään väärinkäyttökuviotakaan aniharvoin tarvitsisi pelätä. Voimia sinne ja toivottavasti asiat alkavat mennä eteenpäin.
E-Epaa saa ilman reseptiä. Se ei ole varsinaisesti masennuslääke, mutta auttaa vaikeaan masennukseen joillakin, kuulemma. Itse en ole kokeillut, kun se vaikuttaa vain joltain luontaistuotelumelääkehölynpölyltä. Mutta etsi netistä lisää tietoa :) On siitä ainakin muuten terveydellistä hyötyä.
Käytän jo jotain kalaöljykapseleita yms. vitamiineja. Ei auta. Tarvitsisin serotoniini-lääkitystä varmaankin.
Suosittelisin ostamaan luontaistuotekaupasta NAC:ia (n-asetyylikysteiini).
Tai miksei apteekistakin, mistä vaan halvimmalla saa. Varmaan parisen kymppiä maksaa purkki.
Jos ei auta niin sitten psykiatrille tms. Mutta ei tule kovin kalliiksi kokeilu.. ja saattaa auttaa paremmin kuin serotoniinilääkitys. Eikä tule mitään merkintöjä sosiaaliviranomaisille siitä että olisi pahasti masentunut niin ei tarvi pelätä työpaikan puolesta.
Ensiksi varaat ihan tavalliselle terveyskeskuslääkärille ajan. Ei heti laiteta lähetettä psykiatrille. Tk lääkäri kirjoittaa masennuslääkityksen, jos tilanne jatkuu tai muuttuu pahemmaksi tms. niin sitten varmasti kirjoitetaan lähete psyk.poliklinikalle, mutta ei sinne kukaan pakota menemään.
Tottakai joudut sille tk. lääkärillikkin kertomaan voinnistasi, ei se nyt ihan siitä vaan kirjoittaa niitä lääkkeitä, mutta ei siellä nyt tarvi mitään koko elämää ruveta selvittämään. Toinen vaihtoehto, on että käyt yksityisen lääkäriaseman yleislääkärin vastaanotolla, mutta tosiaan ihan yleislääkäri voi kirjoittaa masennuslääkereseptin. Ihan hyvä, että et oo haluamassa rauhoittavia ne kun eivät tilanne pitkällä tähtäimelle paranna.
Saattaa käydä sitten niin, että ensimmäinen lääke ei välttämättä auta. Monilla tosin auttaa jo heti, eka lääkkeen tehon huomaamiseen menee sellaiseen 2-6 viikkoa ainakin. Eikä se mikään taikakeino ole, ei se elämääsi kokonaisvaltaisesti paranna, mutta auttaa ehkä antamaan voimaa, jotta saat sitä muuten järjestettyä. Niin ja ekan parin viikon aikana voi joskus käydä niin, että vointi voi tuntua vähän huonommalta, mutta ei kannata niitä lääkkeitä roskakoriin sitten kuitenkaan nakata. Kyllä se ohi menee.
Tsemppiä vaan, ei se mikään iso rumpa. Muutama kerta jopa yksikin tk-lääkäri käynti saattaa riittää.
Mutta kokeile ensin NACia.
TK-lääkäri luo sinuun varmasti semmoisen katseen, katsoo kuin kuollutta, että en suosittele hakemaan masennuslääkettä heti ensimmäisenä vaihtoehtona.
En tajua tätä NACia.
Mitä se niinku tekee?
Onko noista muita luontais- tai terveystuotteista hyötyä?
Vireystilaa pitäisi saada ylös ja esimerkiksi yleensä olen huumorimiehiä muttei nyt irtoa oikein hymykään.
Ongelmana on siis apaattisuus josta seuraa vittumainen olo.
Lääkemääräyksen voi kirjoittaa lääkäri. Ei sen välttämättä tarvitse olla psykiatri. Mutta sairaus, johon lääkettä määrätään, pitää tulla oikein diagnosoiduksi, jotta lääkkeetkin olisivat oikeat.
Masennuslääkkeitä yleislääkärit määräävät helpostikin. Tosin sinulla tuntuu olevan sen luokan ongelmia, ettei niihin pelkkä pilleripurkki taida tehota.
Kyllä minulla on ihan ok olo keskimäärin. Tätä vain on jatkunut pitempään ja joskus mieli on ollut tosi matalalla. Nämä viiltelyjutut on vain keino käsitellä asiaa.
Miten tuo masennus asia kannattaisi esittää ettei alkaisi ehdotella lisäkäyntejä yms.?
Nehän ei kuitenkaan ole mitään addiktoitavia lääkkeitä tai oopiumia yms. vastaavia joten tuskin nyt epäilevät huijariksikaan?
Onko mitään peitetarinaa tai vastaavaa jolla saisi jotain masennuslääkettä tai serotoniinivajeen korjaajaa helposti ja vaivattomasti edes kokeiltavaksi?
En millään jaksais selittää asioitani kenellekään ja terapiat yms. eivät minua varmasti auta. Tämän lisäksi työskentelen alalla jossa tällaisen tullessa tietoon voi tulla hankaluuksia.
Edelleenkään, jos et todellakaaan halau terapiaan niin sanoisin että tk on siinä suhteessa paras paikka jos asut suurella paikka kunnalla niin terapioihin on pitkät jonot ja niihin on vaikea päästä. Toki terapiasta voisi olla paljon apua ja kyllä sen tiedon pystyy pitämään salassa, vaikka terapiassa kävisikin itsekkin kävin monta vuotta eikä kukaan mitään tiennyt.
Toinen vaihtoehto on sitten edelleen se yksityinen yleislääkäri, luultavamminkin kirjoittaa masennuslääkereseptin vartin ajalle, et selviä joten tulee kalliiksi. Tai en ainakaan usko, että selviät vartin ajalla. Mutta siis kyllä masennuslääkkeiden määrääminen on nykypäivänä ihan peruskauraa noille lääkäreille siinä menee samassa missä verenpainelääkkeetkin.
Jos haluat, että potilastietoihisi ei jää terveyskeskukseen merkintää mielenterveysongelmista, niin sitten menet yksityislääkärille. Joskus ihmiset pelkäävät tätä koska terveyskeskuksen tietokanna näkyvät saman kaupungin kaikissa terveydenhuoltoyksiköissä, siis pitää olla nimenomaan kaupungin yksikkö, toinen terveyskeskus tai kaupunginsairaala tms...
Mutta mene ihmeessä lääkärille, uskon että saisit apua masennuslääkkeistä. Ei sellaista voi tietenkään mennä lupaamaan, mutta kyllähän kuvaamaasi oireet ainakin omaan masennukseeni sopivat. Ei siinä nykypäivänä ole enää mitään ihmeellistä tai hävettää luultavasti moni työkaverisikin popsii jonkilaista mielialalääkettä.
Toivottavasti saat apua!
Pitää nyt miettiä. Kiitos vastauksistasi.
En todellakaan tahdo terapiaan. Ei ole minun asiani ja olen kärsinyt tästä yli kymmenen vuotta teini-ikäisestäasti. Asioiden vatvomisella ja jauhamisella ei päästä mihinkään. Ne ei näitä todellisia ongelmia ratkaise. Rehellisesti sanottuna niin mieluummin viiltelen kuin puhun jollekin ja auttaakin enemmän.
Voisin harkita tuota yksityislääkäriä.
Kyllä ammatissani kysymys olisi siitä että kykenenkö niihin töihin vai en.
Mutta eihän tämä voi tietysti jatkua jos viiltoja huomaa kohta muutkin.
Masennuslääkkeitä ei voi käyttää muuhun kuin masennukseen joten et voi heittää hatusta jotain muuta vaivaa saadaksesi niitä.
Milläs tavalla sinun mielenterveysongelmasi voisivat tulla työnantajan tietoon, ellet itse kerro? Oletko kaiken lisäksi epäluuloinenkin?
Kukaan ei anna lääkereseptiä selvittämättä (lähinnä haastattelemalla), onko lääkitys aiheellinen. Aivan ihme asenne sinulla koko asiaan. Herää epäily persoonallisuushäiriöstä.
varaa aikaa suoraan yksityiselle psykiatrille? Nopein tapa.
Sitähän ei tiedä.
Oletko pitkäänkin työskennellyt Supossa kun noin kiinnostunut olet? ;)
Eli onko sinulla univaikeuksia? Toisaalta tuntuu myös, että tarvitset virikkeellistä seuraa tai harrastuksen vapaa-ajallesi. Elämä on aika tylsää, jos ei ole muuta kuin koti ja työ, passiivinen olo vapaa-ajalla.
Mietipä, voisitko ajatella jotain uutta harrastusta, tai vaikka vapaaehtoista esim. vanhusten ulkoiluttamista. Saattaa tuntua hullulta ehdotukseni, mutta asiat ihmeesti saavat uuden arvon, kun voi keskustella esim. ikäihmisten kanssa, joilla on eletty elämä pääasiassa takana. Heillä on paljon muisteluja, mutta myös arvoja ja asioista, joista voi ottaa elämän onkeensa "saaliin", joka henkisesti rikastuttaa myös sinun oman elämän sisältöä. On myös vanhuksia, jotka asuvat yksin kotonaan ja kaipaavat seuraa. Itse käyn 84-vuotiaan vanhuksen luona, ja hänen seuransa ja ennenkaikkea kertomansa tarinat ja muistelut antavat syvyyttä ja laajakatseisuutta omaan elämääni. Myöskin täysin erilaista vaihtelua, jota ei itsensä ikäisten seurasta voi saada. Vanhukset on henkisen rikkauden lähde, ovat aitoja ihmisiä, joista turhamaisuuden kuorrutus on karissut matkan varrelle. Suosittelen!
Minulla on jonkin asteista virikkeellistä seuraa ja joitakin harrastuksiakin. Ongelma on niistä nauttiminen.
Tuo olo ajaa minua passiivisuuteen joka ei ole minulle normaalia mielestäni.
Henkilökohtaisesti ei kiinnosta avustustoiminta yms. Ei ole minua varten.
Kärsin myös univaikeuksista, mutta kun olen nukkunut kunnolla niin ei asia selviä silläkään. Tulee olo että "olen liikaa hereillä". Todellisuus käy liian raskaaksi ja tekee mieli sänkyyn.
Tämä on juuri se juttu johon tarvitsen lääkitystä. Tosin voisi käydä verikokeissa kattomassa kyllä noita muita arvoja onko niissä jotain vibaa.
Olo on muuten fyysisesti ihan hyvä, mutta mieli ei ole tarpeeksi virkeä ja apatia vaivaa.
Kilpirauhaskokeissa kannattaa ehdottomasti käydä! Masennus ja ahdistus voi hyvinkin johtua siitä että ko. arvot on pielessä!
Voit olla oikeassa. Sen takia ajattelin vetäistä veritestit ensin.
Jos sinulla on masennusoireita, voit saada lääkkeet yleislääkäriltä saman tien, jos lääkäri katsoo sinun olevan masentunut. Siinä ei paljon yli varttituntia tarvitse odotella. Mutta ei kukaan lääkäri kirjoita lääkkeitä potilaan vaatimuksesta, selvittämättä ovatko ne tarpeen, joten sen verran sinun pitää kyllä lääkärille avautua. Hän tietää kyllä, mitä kysellä.
Niin siis ei siinä sen ihmeempää tarvi avautua. Itse kävin aikoinani hakemasse ekat lääkkeet yksityiseltä puolelta olisko ollut 2004. Ihan tavallinen yleislääkäri oli. Kerroin, että on kovasti ahdistanut viime aikoina ja mieliala on ollut matala ja on jatkunut jo pidempää. Sanoin, että olen pohtinut lääkitystä. Lääkäri oli messissä ja siinä oli cipralex resepti, joka on serotoniin takaisinoton estejä sekä bentso resepti kourassa. Oliskohan mennyt puoli tuntia. Eikä mistään jatkokonrolleista edes sovittu.Terapasta ei puhuttu sanallakaan.
En tiedä onko hommat nyt puuttunut, mutta en nyt oikein usko ja riippuuhan se vähän lääkäristä. Mutta jos lukee nykyistä käypä hoito suositusta, niin kyllähän siinä suositellaan aika reilusti lääkkeitä masennuksen hoitoon. Lääkärit noudattavat sitä, joten kyllä ne lääkkeet aika helposti irtoo. Varsinkin kun et oo hakemassa bentsoja.ssri lääkkeet on sillä tavalla hyviä, että eivät aiheuta mitään psyykkistä riippuvutta. Joskus kun päätät lopettaa lääkkeen niin fyysisiä viekkareita voi kyllä tulla. Riippuu vähän lääkkestä ja on tietty myös yksiöllistä, mutta kyllä ne kestää.
Mutta ehottamasti kantsii mennä sinne lääkärille. Ymmärrän kyllä epäluuloisuutesi. Itsekkin oli todella vaikeaa mennä ekaa kertaa lääkärille. Olin vielä hoitoalalla, joten pelko siitä, että joku saa tietää oli kova. Kuvittelin myös, että lääkäri pitää minua täysin sekopäänä ja heittää osastolle saman tien, mutta ei todellakaan. Sanoi vain, että kyllä on yleistä tälläinen, että en suinkaan ole ainoa hoitaja, joka ssri lääkkeitä käyttää.
Tsemppiä!!
Kovasti kiitoksia kannustuksesta teille.
Ehkä se pitää tehdä sitten ennen kuin tämä menee vaikeammaksi.
Kyllä ainakin minulle paukahti heti SSRI-lääkeresepti lyhyen keskustelun jälkeen.
Ei tietoakaan psykiatrista tai psykologista vaikka olisin halunnut.
Sinulla on ollut vääränlaisia psykologeja tai sitten ne ei ole ollut mitään ammattilaisia siis ammattiterapeutteja, vaan jotain muuta esim, hoitsuja. Kunnollinen terapeutti ei lässytä.
Luulet siis lääkkeiden ratkaisevan sen viiltelyongelman? Ja ne muut jutut?
En lähde terapeutille jauhamaan paskaa. Olen aiheesta lukenut sen verran paljon ja tiedän mitä siellä tapahtuu etten jaksa siihen hommaan lähteä.
En toisille ihmisille ala purkamaan ongelmia ja puhuminen tuottaa minulle asioista tuskaa. Olen toiminnan ihminen ja käsittelen asioita itse sekä puran sen tekemiseen enkä niistä lässyttämiseen.
En ole koskaan varsinaisesti tavannut asian tiimoilta paitsi joskus vuosia sitten kun olin lähellä itsemurhaa (josta en tälle lääkärille kertonut).
Olen selvinnyt tähän asti yksin, mutta lääkitys on sellainen juttu että jos on kemikaali epätasapainoa tai jos on puutetta jostain niin sitä on vaikea korvata itse.
Mitenkäs sinä kuvittelet jonkun terapeutin ratkaisevan viiltelyongelman? Tiedän jo mitä he aikovat sanoa ja tiedän mitä aion vastata joten se siitä.
Ne muut jutut ratkaistaan elämää elämällä eteenpäin eikä missään huoneessa istumalla ja puhumalla siitä jollekin toiselle henkilölle.
Tällä hetkellä olen päätymässä tuohon yksityislääkäriin jos niikseen tulee koska terveyskeskukset ovat niin epämääräisiä paikkoja että tiedä millaiseen tapaukseen siellä törmää.
Viiltelystä toki en aio mainita sanallakaan lääkärille niin saan lääkkeet ilman mitään maanista saarnaa ja jauhantaa.
Niin ihan hyvä kun haet ne lääkkeet. On aivan sinun päätettävissäsi haluatko terapiaa vai et. Toiset haluavat sitä epätoivoisesti ja toisia sinne ei saa kirveelläkään. Sellaista se on. Älä ota mitään stressiä siitä terapiasta, loppujen lopuksi hyvin harva mt.potilas edes saa terapiaa.
Sen verran kyllä pakko mainostaa, että ei se aina ihan sellaista lässyn lässyn ole. Itse käyn dialektiivisessa käyttäytymisterapiassa. Eli ei ole sellaista, että minä puhun ja terapiatäti kuuntelee. Vaan on hyvin vuorovaikutuksellista. Siinä tavallaan ajatellaan, että ihmisellä on opittuja käyttäymismalleja ja niitä voidaan muuttaa, kun niitä vain tarpeeksi harjoituttaa. Sitten on myös se ajatus, että tunteita oppii säätelmään ja sen sellaista. Vaatii tosi paljon omaa työtä ja harjoittelu, mutta on aika kaukana lässyn lässyn jutuista, siinä ei oikeastaan edes kaiveita menneitä auki. Pääasiallisesti keskitytään ihan tähän hetkeen. Tässä hetkessä eläminen on yksi keskeinen pointti siinä.
Anteeksi tuli terapia oppitunti, mutta halusin kertoa että on erilaisiakin terapioita. Tosin ton alan terapeutit on harvinaisuuksia. Niin enkä todellakaan nyt tarkoita että sun pitäisi mennä sinne terapiaan. Musta on vaan tosi hieno juttu jos haet ne lääkket. Eihän siinä olis mitään järkeää edes mennä terapiaan jos ei ite halua, hyöty olis aika nolla. Eikä tarvi tosiaan mainita viiltelystä, mäkin oon tuhat kertaa kertonut tietyissä tilanteissa sellaisia "kevyt" versioita mun tilanteesta.
Tsemppiä edelleen!
olisi kiva kuulla, että saitko sitten lääkeet joskus?
Olen noita kirves-tyyppejä sitten.
Tiedän kyllä millaista terapia on koska on tuttuja jotka siellä ovat olleet. Tajuan kyllä opitut käyttäytymismallit, mutta osaan kyllä itse joitakin niistä muuttaa ja toisaalta sitten on niitä jotka ovat niin syvällä luonteessa jo etten ala niistä keskustelemaan tai väkisin muuttamaan. Ei minusta normaalia elämää elävää aikuista saa enää millään.
Tunteiden säätely ei ole minulle mikään ongelma, enemmän niiden vapauttaminen. Itseä stressaa enemmänkin tulevaisuus koska näen ettei tässä ole muutosta luvassa ja osa asioista on vain omalla kohdalla mennyt päin helvettiä. Varsinkin mitä tulee ihmissuhteisiin.
Osasyinä näihin juttuihin on että suht tyytyväisen lapsuuden/nuoruuden jälkeen en ole kokenut olevani onnellinen koskaan. Vaikka esimerkiksi jotain suhteita naisiin on ollut niin en ole kokenut sukupuolista rakkautta siinä mielessä kuin se on tarkoitettu. Enkä usko että tulen sitä kokemaan pitempiaikaisesti. Olen saanut sen kaltaista palautetta että olen vain "paska jätkä jolla on omat hetkensä".
Toisaalta kun on nähnyt miten maailmassa maataan ja pedataan sekä kelannut joitakin ihmiskohtaloita niin monista asioista elämässä on tullut hyvin häilyvä kuva ja tavallaan viiltely on herättämistä todellisuuteen.
Kysymys ei ole varsinaisesti minusta vaan enemmän myös muista ihmisistä ja mitä maailmassa tapahtuu.
Täten mitkään "näin olet normaali ja terve ihminen sekä käsittelet rakentavasti ongelmiasi" terapia tuskin auttaa maailman tuskaan ja rakkauden puutteeseen.
Lääkkeet hakisin sen takia että toimintakyky pysyisi yllä jota eri toten töissä tarvitsen sekä osaisin nauttia enemmän vapaa-ajasta. Olen kaikkea muuta kuin laiska tai herkästi hermostuva persoona, mutta on nykyään hetkiä että en jaksa nousta ylös sängystä eikä huvita eikä kiinnosta mikään.
Välillä siis vaivaa tietynlainen kooma jolloin myös osa toisista ihmisistä saa käsityksen sulkeutuneesta persoonasta jota en ole.
Joskus minulla oli vielä odotuksia, unelmia ja tavoitteitakin. Nyt tuntuu että vaikka ratkaisen nämä ongelmat niin silti mieli olisi aika lattea ja matala. Ei sellainen toimi.
Nykyisellään tilanne ei ole muuta kuin viiltelyn osalta paha koska olen aiemmin ollut oikeasti pohjalla. Kuitenkaan en nauti monista jutuista kuten pitäisi nauttia ja tulee näitä unohtamisasioita joita seuraa hermostumiskohtauksia joissa turhaudun lähinnä itseeni. Mielestäni se kertoo ongelmista välittäjäaineissa.
Millään pilipallipalapeli-tehtävillä nämä asiat tuskin ratkeavat. Lisäksi olen aivan liian ylpeä menemään terapiaan kuuntelemaan toista ihmistä ja hänen tarjoamia ratkaisumalleja.
Nytkin olisin mielelläni nukkumassa, mutta ihan turha vaiva.
Jos käyn lääkärissä ja saan lääkkeet niin toki voin kertoa kokemuksistani.
Todellakin olen yli 10 vuotta kärsinyt tästä joten olen itse terapioinut itseäni.
Nykyisellään en vain tiedä että selviän ilman jotakin joka pitää mielen pikkaisen pirteämpänä ja ylipäätään antaa tuottaa asioiden vähän parempaa oloa kuin nyt.
Tässähän muuten elää täydessä tunnetyhjiössä. Mikä johtaa varmaan itseasiassa tuohon viiltelyyn. Tunteepahan jotakin.
Ulkoisesti olen tietysti liikkuvainen humoristinen elämään realistisesti sekä fiksusti suhtautuva mies ja sisältä olen lähes kuollut.
" kemikaali epätasapainoa tai jos on puutetta jostain niin sitä on vaikea korvata itse."
Tämä on lääketeollisuuden propagandaa ei tieteellistä totuutta.
Kunnon mies ei "lässytä" ... onnea valitsemallesi tiellä. Sitä tulet tarvitsemaan.
Mielestäni ihmisellä pitää aina olla unelmia, mutta ei niin, että niiden pitää toteutua juuri nyt, en jaksa odottaa pidempään.
Muistan aikanaan, kun itselläni oli oikein ahdistava olo ja ajattelin, että en jaksa ja että elämä päättyy tällä menolla "surkeuteen". Menin selvänäkijälle, siis henkilölle, jota oli suositeltu siksi, että ei ollut ns. huijari. Siis pelkästään tuo käynti auttoi minua, kun hän sanoi, että "asiat järjestyy kun niiden oikea aika on. Et voi nopeuttaa kohtaloasi, asioitasi." Vaikka ei ollut tästä kummempi, uskon siihen, että kaikella on aikataulunsa ja aikansa. Siksi pyrin elämään tätä hetkeä ja löytämään siihen sisältöä. Joka päivä ei ihmisen tarvitse olla aktiivinen ja virikkeellinen. Miksi ei saisi välillä olla täysin luppopäiviä. Mutta kun aurinko paistaa, nyt on lunta, sää vähän viilenee, lähden hiihtämään. Luonto on paras terapeutti, sen hiljaisuus ja tyytyväisyys puhuttelee, kun sitä kuuntelee, hiljenee, se vastaa moneen kysymykseen. Olemmehan osa luontoa, samat "raaka-aineet".
Niin mä onnistuin vetämään melkein 15 vuotta tota roolia, että ulkoisesti kaikki on hyvin, vaikka sisällä kaikki oli sekaisin. Siinä siis saavutin täysikäisyyden. Löysin miehen, menin naimisiin. Opiskelin ammatin, sain työpaikan. Sitten eräänä kauniina päivänä romahdin.
Vieläkin kyllä pidän tietyille ihmisille yllä sitä roolia, että kaikki on hyvin. En halua jauhaa elämäni paskaa jokaisella ihmisella. Se on minun henkilökohtainen asiani. Tosin sitä kyllä facebookissa aika avoimesti jaen... siis hirvittävä ristiriita. Mutta jos joku tulee siitä henk.koht kysymään, eikä ole läheinen ystäväni sulkeudun täysin. Mutta vaikea tätä sairautta on enää peitellä, kun on neljäs vuosi sairaslomaa menossa, niin sen takia ehkä viestittelen facebookin kautta. Niin ei tarvi kenellekkään henk.koht selittää. Yleensä kyllä kun tapaan ihmisiä. Niin pystyn täysin sulkemaan, kaiken paskan pois ja olemaan lähes normaali. Tosin nykyjään olen kyllä helvetin eristäytynyt, kun en halua peitellä, mutte en halua myöskään jauhaa tätä ihmisille.
Eli minusta on ihan ok. että valitset sen, että et mene terapiaan. Se on todella sinun päätöksesi. Meillä jokaisella on itsemääräämisoikeus. Niin kauan, kun pysymme realiteetaisse, etkä todellakaan vaikuta mitenkään psykoottiselta ihmiseltä. Eli vaikka joku ehdottaisi terapiaa, sinulla on oikeus kieltäytyä siitä. Varmaan asia mitä hoitaja opinnoissani eniten korostettiin oli nimenomaan potilaan/asiakkaan itsemääräämisoikeus, ketään ei voi pakottaa syömään lääkkeitä, käymään terapiassa tai muutenkaan ottamaan vastaan hoitoa.
Edelleen olen ihan varma, että hyödyt lääkkeistä. Image lehdessä oli tosi hyvä artikkeli masennuslääkkeistä sellainen amerikkalainen proffa oli tehnyt mielettömän tutkimuksen, jossa sen mielestä masennuslääkkeistä ei olisi hyötyä. Eli placebo lääkkeen vaikutus olisi lähes sama kuin esim. ssri lääkkeen, mutta se ei oli ihan niin mustavalkoinen. Keskustelin tästä just mun psykiatrin kanssa. Myönsi kyllä asian olevan näinkin, mutta se tää placebo juttu ei kuitenkaan koske kaikki potilaita... niin vaikea selittäät tässä. Laitan linkin kyseiseen artikkeeliin on Imagen nettisivuilla. Siinä on haastatelut tätä amerikkalaista proffaa, sekä thl:ällän lääkäri, sekä käypähoidoidon suosituksista vastaava lääkäriä huolella tehty juttu, kantsii siis lukea.
Kerroit, myös että eniten ahdistaat tulevaisuus. Niin minuakin ahdisti ennen, mutta se on tavallaan hirvittää energian tuhlausta. Tärkeintä olisi kuitenkin tässä hetkessä elämäninen. Ei meille ole ennustajan kykyjä, ei sitä voi tietää mitä siellä tapahtuu. Omat päätöksesi ja tekosi muokkaavat oman tulevaisuutesi, mikä se sitten onkin. Se syntyy niistä, ei mistään muusta, sinulla on kaikki vastuu ja vapaus muokata sitä.
Niin mä olen täysin hurahtunut tietoiseen läsnäoloon sekä eksistentiaalisen filosofiaan, joka on olemisen filosofiaa. molemissa on siis sama perusajatus läsnäolo tässä hetkessä. Eksistentialisessa filosofissa myös tosiaan ajatellaan, että ihmisellä on vapaus ja vastuu tekojansa kautta muokata elämänsä, kuten tuossa mainitsin. Musta tä lause kuvaa, hyvin koko asiaa tä on yhdin kirjailin kirjan nimi. "Olemisen sietämätön kevys" Tarkoittaa siis sitä, että vapaus päättää omasta elämästään, aiheuttaa myös ahdistusta. Olisi helpompaa uskoa kohtaloon tai Jumalaan, joka ohjaisi elämäämme. Joo meni nyt varmaan ihan aiheen vierestä, mutta mä nyt aina innostun kun pääsen tilittää mun kummallisia elämän näkemyksiä.... Eli lyhyesti sun tulevaisuus on vain ja ainoastaan sun valinnoista kiinni.
Yksi valinta on nimenomaan masennuslääkkeiden hakeminen. Edelleen se on sinun päätöksesi. Pitää miettiä, mikä on seuras, jos ei hae ja toisaalta mikä voi olla seuras jos hakee. Siinä on pohdittavaa kerrassaan.
Edelleen valtavat voiman toivotukset. Mä uskon, että sä selviit. Ihmisestä löytyy yllättäviä voimavaroja, niitä ei aina vaan itse pysty näkemään varsinkin, kun on masentunut.
Niin se linkki...
http://www.image.fi/artikkelit/iso-ei
Hyviä lukuhetkiä, jos sen jaksat tän lukee.
En kirjoittaisi sinulle masennuslääkkeitä.
Turha tulla soitellen sotaan yksityislääkärille: Moi! Tarvitsen lääkitystä. Kirjoita lääkeresepti, siitähän sinulle maksetaan.
"Kerroit, myös että eniten ahdistaat tulevaisuus. Niin minuakin ahdisti ennen, mutta se on tavallaan hirvittää energian tuhlausta. Tärkeintä olisi kuitenkin tässä hetkessä elämäninen. Ei meille ole ennustajan kykyjä, ei sitä voi tietää mitä siellä tapahtuu. Omat päätöksesi ja tekosi muokkaavat oman tulevaisuutesi, mikä se sitten onkin. Se syntyy niistä, ei mistään muusta, sinulla on kaikki vastuu ja vapaus muokata sitä."
Ahdistaa ehkä sen vuoksi etten koe itseäni täysin toimintakykyiseksi tällä hetkellä. Samoin kuin en kykene suunnittelemaan oikein mitään yms. Asiat eivät pysy kasassa aina päässä tuon unohtelun yms. suhteen.
Lisäksi tuntuu että tämä sama paska vain jatkuu ja jatkuu.
Ymmärrän kyllä mistä puhut ja ajattelen hyvin pitkälle samoin. Olisi ollut hyvä kun olisi saanut kokeilla niitä lääkkeitä.
Taas olisi viiltely mielessä.
Ei tuo minua auta.
Liikun varsin paljon ja olen aktiivinen jne. Ongelma on se etten tällä hetkellä selvästi nauti näistä asioista tarpeeksi kuten pitäisi.
Olen kuullut että juuri tuon lääkityksen avulla elämä alkaa tuntua taas elämältä eikä kaikki aina tunnu niin aneemiselta.
"Olisi ollut hyvä kun olisi saanut kokeilla niitä lääkkeitä." Miksi, et saisi? Jost luit toin Imagen artikkelin niin siinähän on hieman kielteinen kanta tosiaan. Mut edelleen mä, itse kyllä syön masennuslääkkeitä, vaikka uskonkin tavallaan tota artikkeliakin. Mun psykiatri sanos, että on totta, että osalla se on placebo vaikutus, mutta hyvin suurella osalle ne tosiaan myös vaikuttavat. Vein sille ton Imagen, ihan hiljaittain just, kun en oo muistanut aiemmin.
Niin ja musta mun psykiatri on tietty mitä päälliköin, enhän mä siellä edes muuten kävis :) Mut oikeesti, se on aika rehti tyyppi, tavataan tosi usein. Niin välillä tulee puitua vähän kaikkea muutakin, kun mun elämää... Mulla on nyt just menossa masennuslääkkeen vaihto. Joten itse luotan edelleen niiden tehoon, vaikka tämä lääke ei mulla toiminut. Mutta toivon, että uusi lääke antaisi hiukan potkua mun elämään. Enkä todellakaan häviä siinä, mitään jos niitä syön. Enkä jaksa miettiä, että mitä mahdollisia haittavaikutuksia niillä voi olla, ei mun elämä ainakaan näin ole kovin laadukasta. Niin vittuako siinä sitten enää tuntuu, jotkut haittavaikutukset.
Toi viiltelyt, on muuten outo juttu. Mä olen käsittänyt, että säkään et todellakaan oo enää mikään ihan teini enää. Siis mä olen noin 30 vuotias ja oon alkanut viiltelemään tosiaan vasta jotain pari vuotta sitten. Viillän aina niin, että arvet ei varmasti jää näkyviin. No joo mitään hihattomia kesämekkoja ei enää tarvi käyttää, mutta kuiteski. Mun arvet on hirmu rumia, koska viillot on ollut syviä ja ne on jouduttu ompelemaan. Uimahallissa ja muualla hävettää kyllä käydä nykyjään, varsinkin kun nyt on tuoreampia arpia, niin on tosi punaisia. On se outoa, että ihminen haluaa satuttaa itseään sillä tavalla.
Mä oon miettinyt, että miksi mä edes teen niin. Nyt kun oon voinut tosi huonosti. Niin mun on tehnyt mieli viiltää kahdesta syystä siksi, että oon musta niin paha ihminen, että mä haluaisin satuttaa itseni, tavallaan rankaista. Toisaalta, se on vaan helpottaa, en tiedä miten sen jälkeinen syyllisyys on kyllä ainakin mulla järkkyä.
Miksi sä muuten viillät? Älä vastaa tähän jos et haluu kertoo. Tai tietenkkään sä et vastaa jos et haluu kertoo. Onko se vain ahdistuksen helpottamista.
Niin ja musta olisi tosi hyvä, että hakisit ne lääkkeet. Tosiaan sun valinta kuitenkin.
Tsemppiä ja voimia kovasti!
En ole teini en. Saman ikäinen kuin sinä. Viiltelin joskus 10 vuotta sitten ekan kerran.
Sitten toisinaan. Aiemmin käytin veistä, mutta partakoneenterät on parhaita.
Ohut haava jonka syvyyttä on helppo säädellä ja verta tulee joten se voi olla ihan pienikin viilto
joka paranee nopeasti.
Välillä tietysti ajattelee että siihen liittyisi jotain itseinhoa, mutta ei se sitä oikein ole.
Se tekee asioista todellisempia ja on todellisuutta.
Sehän sinällään ei satu paljon yhtään, vähän kirpaisee. Enemmän se on se veren näkeminen, haistaminen ja maistaminen.
Ehkä siinä on kyse siitä että saan todellisuudesta kiinni enkä vaivu tiettyihin tiloihin.
Enkä tunne siitä syyllisyyttä, mutta ymmärrän että se herättäisi kysymyksiä jos joku osaisi tajuta mitä ne ovat.
Käyn varmaan lääkärissä selvittämässä yleisen terveydentilan ja pyydän verikokeet. Sen jälkeen
harkitsen sitten masennuslääkkeitä jos nuo testit tulee normaaleina takaisin.
Minun kohdalla kyse on siitä että en usko että pystyn elämään ns. "normaalia elämää". Tarkoittaen ihmissuhteineen yms. Vaikka muuten elämä olisi ok niin tunnen itseni aina ulkopuoliseksi ja ehkä myös se etten ole kokenut tietyn tyyppistä rakkautta saa jotenkin ajamaan itsensä tiettyyn pisteeseen.
Elämä tuntuu merkityksettömältä. Sitä kai se pohjimmiltaan on, joten monikaan asia ei tunnu mielekkäältä.
Komppaan useaa edellistä. Senkun menet terveyskeskukseen, jos satut saamaan ajan. Sano että olet masentunut niin kirjoittaa reseptin. Ei varmasti kirjoita lähetettä yhtään mihinkään. Kun aikaa on vaan vartti niin ei siinä paljoa tarvi selitellä. Reseptin saa varmaan vuodeksi ja kun vie uusittavaksi niin ei silloinkaan mitään kysellä. Ja jos tuntuu ettei neljän kk sisällä tapahdu mitään niin tilaa soittoaika ja pyydä lääkäriä kirjoittamaan resepti jollekin muulle lääkkeelle. Kaikki lääkkeet ei sovi kaikille, joten kannattaa varautua kokeilemaan useampia, kolme-neljäkin eri lääkettä ei ole mitenkään tavatonta.
Uskon että viiltelet itseäsi johtuen ahdistuksesta ja "pahasta" olosta! Reseptejähän saa melkein joka paikasta! Kyllä kannattaa ehdottomasti käydä lääkärin kautta koska ahdistukseen ja masennukseen on erilääkkeet. Joskus masennusta ja ahdistusta on vaikea eroittaa toisistaan ja siksi jotkut syövät ns. "vääriä" lääkkeitä. Mene lääkäriin ja varaa 2 perättäistä aikaa (jos suinkin on mahdollista) niin ehditte keskutella asioista ja siten saat oikeat lääkket. Tosin kaikki reagioi lääkkeisiin eritavalla ja joskus täytyy kokeilla useita ennenkuin oikea löytyy.
Toivottavasti saat avun jotain kautta!
Veikkaan että pakenen sen avulla ahdistuskohtausta joka ehkä tulisi ilman sitä.
Ne tilat ovat niin täynnä erilaisia "pimeitä laaksoja" ja tyhjyyttä että ei oikein jaksa sitä.
Tai ajatukset virtaavat turhan ristiin silloin. On kuin ristiaallokossa ja samalla helvetin tyhjä olo.
Viiltelen varmaan sen takia ettei tarviis vaipua tuohon.
Tunnen jonkinlaista vapautuneisuutta kun viillän itseäni.
Mut ei tämä voi jatkua jos viiltelen kasvoihini kohta.
Niin mä olen joskus miettinyt, että onko viiltäminen sitä, että siinä kokee hallinnan tunnetta, jota muuten ei koe. Silloin on kaiken sen käsittämättömän tunne sekamelskapaskan yläpuolella. Viiltäminen on myös itseasiassa tietoista läsnäoloa, tosin aivan ylipaskalla tavalla toteutunutta. Silloinhan ihminen on niin läsnä siinä mitä tekee kun voi vain olla. Kaikki huomi on keskittinyt vereen sen valumiseen, haavaan ja mahdollisesti kipuun. Itse en tosin tunne kipua, vaikka viiltäisin miten syvälle.
On muuten ihan fakta, että puolet epävakaata persoonallisuushäiriötä sairastavavista potilaista ei tunne kipua, kun viiltävät. Niin tuo on minun yksi kaunis lisädiagnoosini masennuksen lisäksi, jos en ole vielä maininnut. Itsensä satuttaminen on oikeastaan äärimmäinen keino hallita muuten kaaottista elämää, siis tarkoitan pään sisällä kaaoottista. Samalla tavalla myös ajatus itsemurhasta voi olla kokemus oman elämän hallinnasta on joku jota voi hallita oma kuolema. Itse halusin pari vuotta sitten epätoivoisesti kuolla. Yrityksiäkin oli muutama, jotka sitten päätyivät sairaalan. Nyt sitten itsemurha on pahin peikkoni, pelkään, että en jaksa ja teen itsemurhan. Muuttava tekijä, tässä on se, että nyt kuolema ei ole enää omassa hallinassani joten se on pelottava. Ennen se olisi ollut vapauttava ja tavallaan helpottava tietoisuus siitä, että voi koska tahansa päättää elämäni.
Luulen, että pahinta on nimenomaan oman elämän hallinan menettämisen pelko.
Nimimerkki, Vihjeitä kaivataan kirjoitti: "Elämä tuntuu merkityksettömältä. Sitä kai se pohjimmiltaan on, joten monikaan asia ei tunnu mielekkäältä." Niin mä koen, jatkuvasti että elämäni olisi merkityksetöntä, vaikka ulkoisesti asiat on todella hyvin. Siis on parisuhde, työpaikka (josta siis sairaslomalla tosi pitkään olen ollut)koti, ystäviä.
Mun terapeutti on vuoden verran kysynyt multa siis valehtelmatta vuoden, että mikä on sinulle mielekästa ja mitä haluat tehdä. Mä olen tyyliin vastannut, kun en todellakaan vittu tiedä, että mikään ei kiinnosta. Sitten vastasin, että haluan maata sängyssä ja olla tekemättä mitään. Se oli sen mielestä ihan hyvä juttu, jos se on sitä mitä mä haluan. Niin nyt mä oon tehnyt sitä jo aika kauan ja nyt alkaa seinät kaatua himassa päälle ja taas tuli se sama kysymys. Mitä mä haluun tehdä? Nyt hommasin itselleni mt. yhdistyksestä tukihenkilön, joka ehkä raahaa, mut kahville tms. Tässä taas mun sekavassa kirjoituksessa pointti on se, että oikeesti kaiken avain on se, että löytää itse sen, mitä haluaa tehdä. Vaikka se sitten olisi sängyssä makaaminen. Niin mä luulen, että sillä tavalla pikkuhiljaa löytyy myös merkitys elämään. Mä ainakin oon taas jaksanut vähän löytää sisäistäninjaa itsestäni... Niin siis tämä ei ole tapahtunut hetkessä ja oon vieläkin tosi lähellä sitä jyrkänteen reunaa, nyt en enää kuitenkaan roiku köyden varassa, vaan on jo kovalla maalla.
En tiedä, mikä sinun elämässäsi on mielekästä voi olla, että tällä hetkellä tuntuu, että ei mikään. Niin musta ainakin tuntui ja tuntuu edelleen usein lähes joka päivä, mutta välillä on ihan että jees.
Musta sellainen on ihan paskaa, että kun olet masentunut niin sinun pitää liikkua ja tehdä näin sekä näin... joo joo. On totta, että liikunta auttaa, mutta jos ihminen vaan tekee koneena jotain asioita, siksi että joku sanoo, että niin pitää tehdä. Ei siitä silloin ole mitään hyötyä. Kaiken on kuitenkin lähdettävä omasta halusta. Toista voi tukea, auttaa, mutta vastuu on jokaissella itsellään.
Kirjoittele, vihjeitä kaivataan lisää tänne, toivottavasti et nyt kuitenkaan ole viiltänyt kasvoihisi. Ai niin oletko koskaan miettinyt, että tunteita voi säädellä. Siis tunne on vain tunne, tunteen yläpuollella on järki. Siis vanhasta sananlaskusta muunnos; Tunne on hyvä renki, mutta huono isäntä. Niin tarkoitan sitä, että tunteen voi ohittaa, meillähän on jatkuvasti erilaisia tunteita, tunteet on tarpeellisia. Esim. ilman pelon tunnetta, oltais jo hävitty kaikki ihmiset maapallolta. Mutta tavallaan jos sulla tulee tosi paha tunne, kova ahdistus, niin viiltämisen sijaan, voisit koittaa kiinnittää huomiota jonnekkin muualle. Yksi vanha kikka on keskittyä henkittämiseen, siis tulee buddhalaisuudesta, meditoimisen perusjuttuja ja jälleen kerran tietoista läsnäoloa. Niin joo, mutta toi tunteiden säätely juttu on kyllä vaikeeta, mä oon harjoitellut sitä teapiassa puolitoistavuotta ja siltikin pahimmat ahdistukset kyllä ottaa vallan.
No toivottavasti tajusit edes yhden osan mun kirjoituksesta
Edelleen tsemppiä, voimia, jaksamista... toivottavasti kirjoitat tänne vielä. Mä ainakin mietin kyllä, että mitä sulle kuuluu kun tänne tulen, niin katson että ootko kirjoittanut uutta.