Itsekin kolmikymppisenä, masennuksen sairastaneena ja siitä nyt toipuvana (ja tässä vaiheessa työelämään palanneena) turhauduin moneen otteeseen hoitoonhakeutumisprosessin kiemuroihin. Minut pelasti se tosiasia, että olin työssäkäyvä eli minulla oli työterveyshuolto, josta sain sekä lääkärin että psykologin hoitoa odotellessani kunnallisen hoidon piiriin pääsyä. Lähetteen kirjoittamisesta kesti 4 kuukautta ennen kuin tapasin terapeutin ja 6 kk ennen psykiatrin tapaamista. Se on pitkä aika maata sängyssä tuijottamassa seinää, miettien parasta ja kaikkien kannalta vaivattominta tapaa ottaa itseni hengiltä.
Voimia sinne Hölmölän taloon, jokaiselle osapuolelle. Kaikki depressiota sairastavat eivät ole "lusmuja", vaikka se varmasti ulkopuolisesta siltä näyttääkin.
Voimia sinne Hölmölän taloon, jokaiselle osapuolelle. Kaikki depressiota sairastavat eivät ole "lusmuja", vaikka se varmasti ulkopuolisesta siltä näyttääkin.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mitä? Eikö toimi kehoitukset ryhdistäytyä ja ottaa itseään niskasta kiinni? Eikö toimi "perseelle potkiminen"? Menee nyt palstalaispsykologian kirjat uusiksi.
mennä uusiksi!!
Eli nyt kaikki työttömät masentujat HOP HOP TÖIHIN ETTÄ PÄÄSETTE TYÖTERVEYDENHUOLTOON!
...
HAHAHAHAHAHHAHAAAA!!!!!
Muistakaa hymyillä työhaastattelussa! Olethan jaksanut tarkistaa että CV:si sarkaimet ovat kunnossa?!!!! Eihän vaan ole naamassa turvotusta itkemisen takia, muuten saatat näyttää viinamäen mieheltä/naiselta!!!!!!
HAHAHAHAHAHAAAAA!!!!!
tänään menee? Miten jaksat?