Hankintahakkuu Kantohinta

Hankintamies

Jahah jälleen on pyörähtänyt käyntiin keskustelu hankintahakkuu vastaan kantohinta. Hyvä että keskustellaan.

Sanottakoon nyt ensin, että jokainen, joka järkeään käyttää maailmanmenon hahmottamiseen niin ymmärtää aivan helposti, että tottakai mulle heti kaikki ikäpolvelle kantohinta maistuu parhainmalta.
Elämä on heti teininä kahlittu hallitsemattomien pitkäaikaisten lainojen elinikäiseen velkavankeuteen. Näitä lainoja sitten maustetaan pikavippikierteellä. Ei siinä huomista mietitä metsänkään suhteen. Tietenkin nämä valitsevat kantohinnan, rahat heti käteen. Annetaan sitten muiden surra huomisen istutuksia ja muuta metsänhoitoa.

Hankintahakkuu on aivan loistava ja varteenotettava metsänmyyntimuoto kun otetaan kokonaisuus huomioon. Siis huominen ja senkin jälkeiset päivät ja vuodet.

Hankintahakkuulla annetaan metsän kasvaa ison puun kuutioita. Hyvässä kasvuvauhdissa olevia keskenkasvuisia ei kaadeta. Pohjan ruohottuminen estetään pitämällä puukasvusto maapohjan päällä. Ruohontorjuntaan kun apua on vaikea saada mistään esim. metsänhoitoyhdistykseltä.

Kantokauppa on saatu "kannattavaksi" moraalittomilla ja rikollisilla menetelmillä. Mutta siitäkin huolimatta hankintahakkuu on kannattavaa kun huomioidaan kaikki edut.

Ajatelkaa nyt vaikka työn laatua. Mitä se hakkuukoneen kuljettajapoika näkee sieltä hytistä pimeässä ja luntaleijuvassa ilmassa. Ei yhtään mitään !!!. Ajakaa traktori metsää ja katsokaa itse. Latvusten arvioiminen on hankalaa hankintamiehellekin mutta onnistuu kuitenkin. Hankintamies katselee latvat etukäteen kulkiessaan ristiin rastiin hakkuualuetta työn aikana. Hankintamies jättää raikkaat nuolenkärkikuuset kasvamaan ja ottaa viereisen koivunpiiskaaman pois.

Vain inhimillisellä ajattelulla puu voidaan katkoa järkevästi. Hankintamiehen katkaisemana tulee väärästäkin rungosta suora ja jopa samanaikaisesti laatuhinnoittelu tulee huomioitua. Tukin tekeminen loppuu täsmälleen minimi halkaisijaan, josta alkaa polttopuu ja jos yli jää niin kuitupuu.

Hankintahakkuusta ei muuten tule useinkaan sen vertaa kuitua, että kannattaisi pinoa alkaa tekemään. Polttopuuksi vaan kaikki tukiksi kelpaamaton. Saa moninkertaisen hinnan polttopuuna.

Hankintatyönä kys. lohko tulee valmiiksi kerralla jos omistaja itse tekee. Sinne ei tarvitse mennä ennen kuin luonto lohkon uudelleen täyttää.

12

2932

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ruskopiipertäjä

      Pienille tukin hankintaerille on välillä vaikeaa saada ostajaa. Tuontipuun ja kotimaisen kuidun hintaero panee aprikoimaan, että pystykauppoja tehdään, jotta ostaja saisi kuitupuuosuuden halvalla. Tukin sahaus menee sitten omakustannushinnalla metsäteollisuuden propagandan mukaan. Kovin paljon ei tukkia tule, jos pysytään yläharvennuksessa eikä mennä rajumpaan harsintaan. Kuljetus tien varteen on sitten se ongelma, jotta juuria ei vaurioiteta. Työhevoset on jo enimmältään syöty. Ja lopulta kuusikko pitää kuitenkin panna matalaksi juurikäävän torjumiseksi.

    • jo aiemmin

      Opettele Hankintamies laskemaan ennen seuraavaa yritystä. Tukin hankintahakkuuta et saa nykypäivänä kannattavaksi vaikka laskisit huomisen jälkeiset päivät tuomiopäivään saakka. Kuitupuun teko hankinnalla kannattaa nippa nappa. Metsänomistajan kuitupuun hankintahakkuu metsänhoidollisesti on myös perusteltua, tukkipuun ei millään muotoa.

      Hankintamies yrittää hankintahakkuun varjolla puolustella täällä jatkuvaa kasvatusta. Tukin hankintahakkuun käyttäminen siihen on kuin laulaisi itseään suohon.

      • Hankintamies

        Kuulut ilmiselvästi itse rikollisliikaan, joka mafian tavalla ajaa ilmaista puuta pienen porukan hyödynnettäväksi (metsäyhtiöt ja mhy:n "viranomaiskoneisto").

        Pistä tänne lista asioista, jotka pitkässä jouksussa pitää ottaa huomioon metsiä hoidettaessa (kaikki mhy:n keksimät toimenpiteet, istutukset, ruohona, kelvottomat istutetut hattaramännyt tulevaisuudessa, pilalle sotkettu maapohja (lahottajasienet yms.).

        Osoita hyvä mies kerrankin vastuullisesti paperilla kaikki erät mitä yhdessä metsäkierrossa tapahtuu. Pistä rahallinen arvo jokaisen erän perään. Saatko mitään kannattavuutta laskelmaasi? Metsän tuotto ei ole se, mitä pelkästään taulukoiden kantohinnasta lasketaan. Pitää ottaa huomioon myös menot ja riskit!

      • Risu-ukko
        Hankintamies kirjoitti:

        Löytyykö sulla laskelmat, epäilen kyllä suuresti että ei löydy. Ja nyt ei puhuta niistä Lähteen laskelmista. Jokainen ymmärtää että pääomalle pitää saada tuotto ja mielummin positiivinen. Ei kukaan laske metsätaloudessa pääoman tuottoa kymmeniksi vuosiksi eteenpäin. Ei ole järkevää edes jatkuvan kasvatuksen kanssa puuhaileville.

        Lopeta hyvä mies tuo turha höyryäminen ja pysy asiassa.

      • Hankintamies
        Risu-ukko kirjoitti:

        Metsää ei voi omistaa kavartaalitaloudessa

      • kyllä voi
        Hankintamies kirjoitti:

        Metsää ei voi omistaa kavartaalitaloudessa

        Jos siis puhutaan kvartaalitaloudesta. Kavartaalitalouden käsitettä en tarkemmin tunne. Tuoksia metsätaloudessa ei kuitenkaan kannata arvioida kolmen kuukauden pätkissä vaikka metsää omistaisikin. Se hyvä puoli metsänomistuksessa kvartaalitaloudessa on, että metsän tuotto ei heilu pörssikurssien tahdissa.

        Moni on pitänyt kvartaalitaloutta peikkona metsäteollisuudelle ja etenkin on väitetty sen tuhoavan innovaatiot. Toisin kuitenkin näyttää käyneen. Vuonna 2005 jaettiin Suomalainen insinööripalkinto uudentyyppisestä puunkuidutusmenetelmästä joka oli ympäristöystävällisempi ja edullisempi niin käyttö- kuin investointikustannuksiltaan. Tämä kemihierreprosessi perustui useisiin ratkaisuihin joita ei ollut käytetty missään muualla maailmassa. Onnistuminen edellytti perusteellisuutta ja peräänantamattomuutta.

      • qqqqwwwerrtty
        kyllä voi kirjoitti:

        Hannkintakaupan ja pystykaupan erotus:
        Ensiharvennus 30€/m3 - 12€/m3 = 18€/m3
        Harvennus 55€/m3 -45€/m3 = 10€/m3

        Kun poistetaan hinnoista vielä ajon kustannukset:
        Ensiharvennus 18€/m3 - 6€/m3 = 12€/m3
        Harvennus 10€/m3 -5€/m3 = 5€/m3

        Kaadolle ja karsinnalle jäävä palkka:
        Ensiharvennus, keskipaksuus 10 cm, 4m pölli = 30 litraa = 36 snt/pölli
        Harvennus keskipaksuus 18 cm, 4m tukki = 100 litraa = 50 snt/tukki

        Oma näkemykseni on, että ensiharvennus on kannattavampaa, mutten tyrmäisi hankintahakuuta
        harvennushakkuillakaan.

      • Selvennystä
        kyllä voi kirjoitti:

        Jos siis puhutaan kvartaalitaloudesta. Kavartaalitalouden käsitettä en tarkemmin tunne. Tuoksia metsätaloudessa ei kuitenkaan kannata arvioida kolmen kuukauden pätkissä vaikka metsää omistaisikin. Se hyvä puoli metsänomistuksessa kvartaalitaloudessa on, että metsän tuotto ei heilu pörssikurssien tahdissa.

        Moni on pitänyt kvartaalitaloutta peikkona metsäteollisuudelle ja etenkin on väitetty sen tuhoavan innovaatiot. Toisin kuitenkin näyttää käyneen. Vuonna 2005 jaettiin Suomalainen insinööripalkinto uudentyyppisestä puunkuidutusmenetelmästä joka oli ympäristöystävällisempi ja edullisempi niin käyttö- kuin investointikustannuksiltaan. Tämä kemihierreprosessi perustui useisiin ratkaisuihin joita ei ollut käytetty missään muualla maailmassa. Onnistuminen edellytti perusteellisuutta ja peräänantamattomuutta.

        Osavuosikatsaus (kvartaalikatsaus, tulosjulkistus, lyh. OVK) tarkoittaa yleisimmin pörssinoteeratun yrityksen (ks. Osakeyhtiö) tulosten ja muun kehityksen raportointia osakkeenomistajille vuoden alusta kolmen kuukauden välein. Pörssinoteeratut yritykset ovat tiedonantovelvollisia, mistä määrätään Suomen laissa ja tarkemmin asetuksissa. Yksi säädöksissä määrätty tiedonantomuoto on kehityksen raportoiminen 3 kuukauden väliajoin.
        Tästä on syntynyt käsite kvartaalitalous, joka varsinkin poliittisessa kielenkäytössä on alkanut tarkoittaa kaikkea sitä työntekijän kannalta kielteistä, mitä nopeatempoisesta markkinataloudesta seuraa.

    • ei kannata ollenkaan

      Kuka on käskenyt puuta myymään puolella hinnalla

    • yksi mielipide

      Jos hankintahakkuulla puusta saisi reilusti paremman hinnan niin varmasti olisi paljon enemmän niitä metsän omistajia jotka tekisivät hankintakaupalla, mutta mitäs luulette miten kävisi vuotuisen hakkuu määrän? Silloin kun moni ajattelisi että olkoon puut pystyssä siihen asti kun saadaan itse. Vävykokelaan yms. avustuksella tehtyä hakkuu. Saataisiinko metsäteollisuudelle ja vientiin riittävästi puuta? Varmasti on iso joukko niitä isäntiä jotka harvennuksella tekee parempaa jälkeä kuin urakoitsijat, mutta iso joukko niitäkin isäntiä jotka tee se itse miehenä tekee sellaista jälkeä metsässäkin ettei sitä voi kehua hyvällä tahdollakaan.

    • Jorkki22

      Pystykaupan ja hankintakaupan pieni hintaero perustuu osittain metsäyhtiöiden saamaan etuun pystykaupassa. Esimerkikisi pystykaupassa voidaan kataa juuri oikeaan tarpeeseen ja juuri siihen mittaan kuin tarvitaan. Hankintakaupassa tukit apteerataan tarkemmin metsänomistajan edun mukaisiin mittoihin. Tuolla on aiheesta lisää juttua: http://www.puuntuottaja.com/tukkipuun-hintaero-pysty-ja-hankintakaupassa/

    • Anonyymi

      Ois lapeja myötävänä tarvista kellään

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuolemanrangaistus

      Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen
      Laki ja rikos
      73
      5569
    2. Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus

      Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,
      Maailman menoa
      273
      4876
    3. Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa

      Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk
      Maailman menoa
      44
      3194
    4. Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD

      Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 17
      Maailman menoa
      255
      3014
    5. Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta

      joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina
      Maailman menoa
      105
      2643
    6. Lopetan ikävöinnin

      Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään
      Ikävä
      5
      2242
    7. Maria Veitola kommentoi soutelija Saarion huomionhakuisuutta

      "Minusta on jotenkin kuvottavaa, kuinka kovalla intensiteetillä Suomi-media seuraa miessankari Jari Saarion merihätää. S
      Kotimaiset julkkisjuorut
      341
      2091
    8. Muovipusseista pitäisi saada panttimaksu takaisin

      Ostan joka päivä yhden muovipussin, ja niistä palautuu keskimäärin takaisin kaupan pullomaatin yhteydessä olevaan roskik
      Maailman menoa
      65
      1811
    9. Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?

      Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t
      Filosofia
      2
      1566
    10. Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut

      Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.
      Maailman menoa
      15
      1555
    Aihe