Välillä minulla on kauhea olo: tyhjä ja eksynyt, ennen kaikkea hyvin yksinäinen. Satren "Inhon" mukaan kun tuo olo valtaa ihmisen jos hän tajuaa oman olemassaolonsa todellisen luonteen. Niinä hetkinä minä kysyn itseltäni, mikä olen, missä todella olen?
Mikä minä olen, mikä minun sieluni on joka ruumistani ohjaa...Minä ihmettelen miten ihmiset voivat elää niin sokeana miettimättä näitä asioita, miksi minä en voi? Joskus "eksistentiaaliahdistus" iskee unettomina öinä, joskus aamulla ensimmäisenä herätessäni...
Onko kohtalotovereita? Miten tästä voi "parantua". Jos sinusta tuntuu, että olen hullu, kysy itseltäsi MIKÄ SINÄ OLET, MISSÄ SINÄ OLET. Aivan, et voi tietää. Silloin lopetat ajattelemasta - mutta minä en siihen pysty!!! Kysymykset pyörivät mielessäni, turhaan, tiedän.
Miten olette selvinneet tästä - te joita tämä on todella ahdistanut.
Mikä minä olen, mikä minun sieluni on joka ruumistani ohjaa...Minä ihmettelen miten ihmiset voivat elää niin sokeana miettimättä näitä asioita, miksi minä en voi? Joskus "eksistentiaaliahdistus" iskee unettomina öinä, joskus aamulla ensimmäisenä herätessäni...
Onko kohtalotovereita? Miten tästä voi "parantua". Jos sinusta tuntuu, että olen hullu, kysy itseltäsi MIKÄ SINÄ OLET, MISSÄ SINÄ OLET. Aivan, et voi tietää. Silloin lopetat ajattelemasta - mutta minä en siihen pysty!!! Kysymykset pyörivät mielessäni, turhaan, tiedän.
Miten olette selvinneet tästä - te joita tämä on todella ahdistanut.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Olipa sattumaa. Aioin itse juuri kirjoittaa vastaavanlaisen viestin ja ihmetellä tätä elämääni. Kyllä, itsellänikin on eksistentiaaliahdistus. Tunnen että olen täysin tyhjä, en ole mitään. Puhun muiden ihmisten kanssa, kuljen pitkin yo:n käytäviä, käyn kaupassa, mutta en ole mitään. Eri ihmisillä on erilaisia käsityksiä minusta, mutta itse koen etten ole mitään.
Valitettavasti en voi sinua auttaa tässä ahdistuksessa, sillä olen itsekin jossain ihme paikassa ja olen luisumassa kohti jonkinlaista rappiota ja tyhjyyttä, olemattomuutta. Mutta mikäli olet vielä nuori ihminen kehottaisin miettimään eri vaihtoehtoja ja tekemään tietoisen valinnan, mistä suunnalta lähteä vastausta hakemaan. Itse en osannut päättää nuorena, vaan ajelehdin - ja niin teen yhä - niiden "valmiina" vastaan tulevien vaihtoehtojen suuntaan. Eli: yritin hakea vastausta koulusta & opinnoista (=teorioista), ei löytynyt. Samoin käytynä pitkä terapia läpi, ei vastausta. Jos olet nuori, olisiko uskonto mitään, seurakunnan & muiden ihmisten pariin sitä kautta?
Mikäli pystyt vielä toimimaan, ei välttämättä kannata olla huolissaan tuosta ahdistuksesta. Ehkä olet vain kasvamassa aikuiseksi. Siihen prosessiin liittyy juuri tuon kaltaisia tunnelmia. Silloin voit hyvin välillä miettiä ao.asioita, mutta älä jää niihin liikaa kiinni. Luulen, että kaikki miettivät noita, mutta selviävät niistä erilailla. Itse tungin aikaisemmin syrjään, muutama vuosi sitten & nyt ovat niin päällä etten juuri pysty toimimaan. Pysy sinä elämässä kiinni, mieti, mutta elä eteenpäin ja tee asioita. Kaikki miettivät, mutta toimivat eri tavoin. Sori sekava kirjoitus, mutta ehkä auttaa sekin kun tiedät että on muitakin. Voimia!
Kiitos Tyhjä!
Et sinä ainakaan tyhjä ole, olet jotain. Jossain kaiken aineen ja olevan keskellä sinun mielesi toi nuo ajatukset eteeni, liikkumaan virtuaalitodellisuuteen. Vanhan fraasin mukaan, ajattelet siis olet. Kukaan ei vain tiedä MITÄ tai MITÄ sinä olet. Älä siis lamaannu, heittäydy ajatuksen virtaan, toimi sen mukaan...
Ja mikä on suhteemme muuhun maailmaan? Lopulta kaikki on samaa ainetta tilassa, jota kutsumme maailmankaikkeudeksi. Sinä olet tavallaan me muut ja jokainen on toisensa.
Väliin ajatusteni virtaa...
En voi etsiä vastauksia Jumalasta. Uskon korkeampaan voimaan (jopa hyvää tavoittelevaan), mutta en mihinkään valmiiseen oppiin. Vaikka ihminen olisi pelkkää materiaa, eikä sielua olisi, on kaikella aineella yksi tavoite: pyrkiä muuttumaan paremmaksi ja toimia korkeimman mahdollisen potentiaalinsa mukaan. Ihmisellä tämä toiminta merkitsee INHIMMILLISYYTTÄ, sitä ei ole millään muulla olennolla. Susi pyrkii olemaan mahdollisimman hyvä susi, lajilleen ominainen, puu juurtua mahdollisimman syvälle ja kasvaa vanhaksi, ne eivät kysy omaa tarkoitustaan. Mutta ihminen, jonka äly juuri ja juuri riittää kyseenalaistamiseen, ei enää tiedosta omaa tehtäväänsä - eli toteuttaa ihmisyyttään parhaansa mukaan, inhimmillisyyden toteuttamista.
Se on minun elämäni tarkoitus - ja siinä sivussa yrittää nauttia olostani.
Mutta kauhea paha olo iskee minuun, koska mitään varmuutta ei ole. Vaikka toimisin parhaani mukaan ja olisin inhimmillinen: MIKÄ MINÄ OLEN? MISSÄ MINÄ OLEN? MIKSI AJATUKSENI KYSYVÄT TÄLLÄISTÄ? Ja taas tunnen valtavaa yksinäisyyttä.
Järki käskee nauttimaan elämästä ja unohtamaan ne kysymykset. Toisille typeryksille se on liiankin helppoa (kateellisen puhetta), mutta te joille se on vaikeaa, keskustellaan.
Anteeksi edellisten tekstieni huono kieliasu: siis "Kukaan ei vain tiedä MITÄ tai MIKÄ sinä olet.."
Muutenkin teksti on kirjoitettu suuren helpotuksen aiheuttaman innostuksen vallassa ("Minulla on kohtalotoveri! Kaikki eivät pysty elämään sokeassa tyhmyydessä, jota kutsuvat viisaudeksi!")
En ehkä itsekään ole kovinkaan viisas näitä pohtiessani, mutta luin kerran että ihminen, joka on tullut takaisin tajuttuaan todellisen olemuksensa (takaisin elämään täysipainoista elämää), pystyy kokemaan moninkertaisen onnen ja on "valaistunut mestari". Hänellä todella on elämän tarkoituksen avaimet.
Kun kehitin teoriani ihmiseksi kasaantuneen "materiakasan" pyrkimyksistä toteuttamaan parasta mahdollista itseään, eli inhimmillisyyttä, tunsin hetkellistä suurta iloa ja valaistusta joka todella oli kaikkien rukouksien arvoinen. Mutta tunnen yhä olevani yksin. Onko täällä muita?
Enkä usko, että olit "sattumalta" kirjoittamassa tänne samasta asiasta juuri nyt, hyvä Tyhjyys.
Mielenkiintoista muuten, mistä tälläinen saa alkunsa. Minulla ainakin oli vaikeuksia itseni kanssa ja ajauduin samaan jamaan. Eipä ollut aavistustakaan millaisen ongelman kanssa aloin painia.
Uskon, että eksistentiaaliahdistus on synnyttänyt uskonnot. Se on ooppiumia kansalle, kysyvä löytää helpot vastaukset ja kontrolloitavissa. Vaihtoehto on olla itsenäinen pikku ateisti, mihin kukaan ei rehellisesti voi väittää pystyvänsä. He voivat sanoa, etteivät usko mihinkään, mutta uskovat ainakin siihen, etteivät tiedä. He ovat pystyneet ajamaan nämä asiat pois mielestään liian ahdistavina. Luuserit!
Itselläni oli ehkä jonkinlainen aavistus että minkälaisen ongelman kanssa aloin painia, mutta ongelmani on se, etten juuri kykene toimimaan omillani aikuisena. Minä vain ajelehdin, en tee tietoisia valintoja, hyppelen mielikuvatodellisuudessa ja muut ihmiset (tähän asti vanhempani) poimivat minut turvaan. Jaksan pitää kavereihin yhteyttä ajoittain & läh. institutionaalisissa yhteyksissä. Kun nämä loppuvat minusta ei ole aktiiviseksi toimijaksi. Kaverit jatkavat eteenpäin, töihin, perheet, koti, lapsia, liikuntaa, tervettä elämää. Minä en pysty olla "kodissani" yksin. Hyppelen hysteerisenä sinne tänne, pelkään kaikkea, tekemistä, tekemättömyyttä. Hämmästyneenä katson kuinka voi olla mahdollista että aika menee eteenpäin ja minä ja vanhempani & tavarani rappeudumme & vanhenemme. Olen ajamassa itseäni pysähtyneisyyden tilaan. Jos jumala on se, että pyrimme yhä parempaan, sitten olen synnin/pahuuden/saatanan vallassa, sillä itse haluaisin vain pysäyttää ajan (lapsuuteen) enkä ainakaan mennä eteenpäin. Inhimillisyyttä minussa ei ole, tilalla on sadistinen luonne joka kiusaa rakkaimpiaan ja itse ei tunne juuri mitään. Elän kuoleman varjon kanssa, tunnen että kuolema on läsnä ja elämä menee sivusta ohi ja minä vain olen ja taistelen elämää vastaan. Enkä voi millään tajuta, että tällä menolla minä häviän enkä saavuta mitään. En voi uskoa että asiat eivät tule minulle automaattisesti, että vain vanheneminen & rappio tulee automaattisesti.
Elämässämme on yllättävän paljon samaa, käytän tässä vastauksessani lainauksia sinulta:
"Itselläni oli ehkä jonkinlainen aavistus että minkälaisen ongelman kanssa aloin painia, mutta ongelmani on se, etten juuri kykene toimimaan omillani aikuisena. Minä vain ajelehdin, en tee tietoisia valintoja, hyppelen mielikuvatodellisuudessa ja muut ihmiset (tähän asti vanhempani) poimivat minut turvaan."
-Samoin minulla. Minä olin, ja olen vieläkin, turvaton sielu joka haluaisi tietyllä tasolla palata lapsuuteen ja unohtaa elämisen tuskan.
"Hulluus on sitä, että haluaa olla ikuisesti lapsi" sanotaan. Siis turvattomuus on ensimmäinen tekijä.
"Jaksan pitää kavereihin yhteyttä ajoittain & läh. institutionaalisissa yhteyksissä. Kun nämä loppuvat minusta ei ole aktiiviseksi toimijaksi. Kaverit jatkavat eteenpäin, töihin, perheet, koti, lapsia, liikuntaa, tervettä elämää. Minä en pysty olla "kodissani" yksin. Hyppelen hysteerisenä sinne tänne, pelkään kaikkea, tekemistä, tekemättömyyttä. Hämmästyneenä katson kuinka voi olla mahdollista että aika menee eteenpäin ja minä ja vanhempani & tavarani rappeudumme & vanhenemme."
-Olen kyennyt rakentamaan perheen, ehkä hätäni on siis sinun tuskaasi pienempi. Koska toisinaan pystyn unohtamaan kysymykset- mutta liian harvoin!
Totuus on että tämä maailmankaikkeuden massa liikkuu, rappeutuu, uusiutuu, syntyy uudelleen..Olemme ikuisessa kierrossa. Kun kuolemme, me vain hajaudumme osiksi muuta: maata, energiaksi kasveille...
"Olen ajamassa itseäni pysähtyneisyyden tilaan. Jos jumala on se, että pyrimme yhä parempaan, sitten olen synnin/pahuuden/saatanan vallassa, sillä itse haluaisin vain pysäyttää ajan (lapsuuteen) enkä ainakaan mennä eteenpäin. Inhimillisyyttä minussa ei ole, tilalla on sadistinen luonne joka kiusaa rakkaimpiaan ja itse ei tunne juuri mitään. Elän kuoleman varjon kanssa, tunnen että kuolema on läsnä ja elämä menee sivusta ohi ja minä vain olen ja taistelen elämää vastaan. Enkä voi millään tajuta, että tällä menolla minä häviän enkä saavuta mitään. En voi uskoa että asiat eivät tule minulle automaattisesti, että vain vanheneminen & rappio tulee automaattisesti."
-Sinä et ole minkään synnin tai pahuuden vallassa. Sinun tapauksessasi liian suuri järki ja epäilys vaivaa mieltäsi. Sadistisuus ja pahuus johtuu epätietoisuudestasi.
Epätoivo ja epäilys on jotenkin pystyttävä jalostamaan uudenlaiseksi ajatuksen voimaksi!
Minä haluan palata takaisin valaistuneena, minä en halua päättää tätä materian muotoa jota kutsumme elämäksi, näin.
Ihminen voi antaa osan viisaudestaan ja hyvyytensä lapsilleen. Antaa heille paremmat lähtökohdat kuin itsellä koskaan on ollut.
Kuolemaa ei ole, on vain muutosta. Nauti tästä tilasta mahdollisimman suuresti sillä kuolemattomuus on jo ihmisten, ei vain niin kuin ahtaassa päässämme haluamme. Elämä on otettava vastaan!
Minä toivon voimaa sinulle Tyhjä jatkaa! Jokaisessa päivässä on jopa näiden kysymysten keskellä paljon hyvää ja elämisen arvoista!
Niinhän se on, että helposti halutaan "nuppi turvoksiin", jottei tarvitse "miettiä liikaa". Toisin sanoen, ei haluta miettiä lainkaan, vaan halutaan ottaa jokin "uskonnollinen valmisateria" sulateltavaksi. Kun hengellistä huumetta eivät uskontokunnat kykene tarjoamaan, tulee kuvaan usko päihteisiin. Väitän, että suomalaisten enemmistö uskoo alkoholiin, joka pyyhkii pois ahdistavan ajattelukapasiteetin ja "hyvällä tuurilla" tappaa silloin, kun on "hyvä meininki".
Olet ilmeisesti saapumassa perille..........
Tietoisuus on vain pieni osa mielen potentiaalia, tutkiskele oheisen linkin juttuja, et menetä yhtikäs mitään mutta voit saada vastauksen kysymyksiisi.
http://www.timanttipolku.org/opetukset.html
Susku von .......
Buddhalaisuus opettaa materian kierron; kuinka kaikki on yhtä jne.
Jälleensyntymisoppi on käsitykseni mukaan melko kyseenalainen: eikö ole todennäköisempää että ihminen kuolemansa jälkeen maatuu, hän tulee osaksi muuta ainetta (ts.on ikuinen). Ehkä aineen arvaamattoman kiertokulun mukaan hänestä on joskus osa maasta kasvavaa puuta, myöhemmin jotain eläintä jne. Ken tietä minne kiertävä materia päätyy.
Tyhjyydestä syntyy jatkuvasti uutta ja tyhjyyteen katoaa maailmoja. Olemme kaikki jossain määrin yhtä, tietoisuus on vain pieni osa mieltämme. Onko kaikki vain kollektiivisen mielemme tuotosta, onko ainettakaan todella olemassa vain sen vuoksi mitä karkeat aistimme havainnoivat. Kun ainetta pikotaan yhä pienemmiksi niin se lopulta häviää, eli ei ole olemassa. Onko tämä maailma missä elämme vain mielemme harhaa. Olen itsekin lapsesta saakka kysellyt samoja kysymyksiä kuin sinä ja nimimerkki "tyhjä". Pala palalta olen vuosien kuluessa päätynyt buddhlaiseen katsomukseen, en hetken hurahtamisella vaan ikäänkuin jonkin loogisten seuraamuksien tuloksena. Olen jatkuvasti kyseenalaistanut toteamuksiani mutta kuitenkin ikäänkuin palannut takaisin. Ennenkaikkea olen tyytyväinen siihen että olen saanut mielenrauhan, kysymyksiä on edelleen mutta ne ovat vain mielenkiintoisa asioita joista haluan tietää enemmän, ei muuta. Elämä on näyttänyt minulle tuoreemman ja uteliaamman puolen.
Susanna von .............
mikä ja missä sinä olet? Eikö se riitä, että olet?
"Mitä väliä sillä on mikä tai missä olet, tärkeintä on että olet"
Olemisella ei ole niin suurta merkitystä, vain sillä on väliä, mitä täällä olemme. Mitä merkitystä on kivellä joka makaa hiekassa tai avaruutta kiertävällä meteoriitilla?
Ihmisen merkitys on oltava muualla kuin pelkässä olemisessa. Ihminen on ajatteleva olento, ellei hän pohdi ja etsi omaa tarkoitustaan on hän typerys, eikä käytä omaa potentiaaliaan. Jos lintu ei lentäisi ja ei eläisi kaikilla linnulle suoduilla ominaisuuksilla, eikö se olisi haaskausta? Lintu ei voi maata rannalla kuolleena kuin kivi, sen on toteutettava omaa "linnuuttaan". Niin myös ihmisen on toteutettava omaa ihmisyyttään ja erityispiirrettään: kykyä inhimmillisyyteen ja hyvyyteen, järjelliseen kehittymiseen.
Sielun harhapolut johtavat eksistentiaaliahdistukseen mutta en koskaan menetä uskoani paluuseen suuremman järjen ohjaamaan elämään.
Mutta miten se potentiaalin käyttäminen sitten voi olla niin vaikeaa? Etkö tapaa ketään ihmisiä? Eivätkö kohtaamiset toisten kanssa ole sinulle mahdollisuuksia?
Lukiessani omaa vastaustani kysymykset tuntuivat häviävän. Ja nyt käyttämään potentiaalia!
Kuinka vanha Sinä olet?
En tiedä ymmärsinkö kuvaamasi tuntemuksen oikein. Oletko lukenut läpi Albert Camus'n tuotantoa?
En vielä 30..Onko Camus se, jolla olemessaolon mielettömyys kääntyy elämänjanoksi? Tietoisuus uhmaa kohtaloa jne.
Juuri niin sen pitää mennä. Tunnen suunnatonta helpotusta.
Minä koin viimeksi eksistantialistista ahdistusta ahmittuani joitain Heideggerin, eksistentialismin isän, teoksia. Kannattaa kokeilla - lukemalla ja lukemaansa syvällisesti pohtimalla sangen syvä ahdistus on taattu ainakin kuukaudeksi, ainakin meikäläisellä.
Sartrekaan ei ole vastaavanlaisen ahdistuksen luomiseen kyennyt, vaikka hän onkin kirjailija, joka ei todellakaan jätä lukijaansa rauhaan. Sartren teokset herättävät itsessäni hieman toisenlaisia tiloja, ei niinkään ahdistuneita, vaikka kyllä niitäkin.
En osaa sanoa, mikä eksistentiaaliahdistukseen auttaisi. Itse olen pahimman ahdistusvaiheen jo ylittänyt, mutta ajatteluni on entistäkin syvemmin "eksistentialisoitunut", ilmeisesti pysyvästi. Ironisesti ehkäpä juuri se, etten yritäkään taistella sitä vastaan, vaan yhä intensiivisemmin elää sitä, äärimmäisen ahdistavaa ajatusmaailmaa, auttaa.