Olen siis biseksuaali tyttö. On olemassa yksi tyttö, ollaan sen kanssa koulukavereita ja olen tykännyt hänestä yli vuoden. Tyttö on 99% varmuudella hetero ja minulla on joku 1% mahdollisuus häneen. Viime kesäloman aikana jotenkin sain hänet pois mielestä, kun koulu alkoi niin en tuntenut enää samanlaista, mutta ei mennyt kauaa kun tunne palasi, johtui varmaan siitä 2 kuukauden kesälomasta. Nyt en ole nähnyt häntä 2½ viikkoon ja jotenkin en nyt mieti häntä miltei yhtään ja ikäväkin on aikalailla poissa.
Noniin, se ongelma tuleekin sitten tässä, tai ei tämä ole minkäänlainen ongelma, mutta näköjään teen siitä ongelman. On olemassa yksi poika, johon olen ollut ihastunut 7. luokalla. Tiedän, että poika tykkää musta, on tykännyt jo yli vuoden. Jaksaa aina vain yrittää minua, vaikka hän tietääkin että olen bi ja tykkään tytöstä. Poika on todella mukava luonteeltaan, luotan häneen täydellisesti, todella samanlainen kuin minäkin jne. Poika on minua 8 kuukautta vanhempi, 4 senttiä lyhyempi.
Poika on tosi mukava, kiva, kiltti, rauhallinen, nolife, viihtyy kotona, rakastaa lapsia, on luonnonläheinen, ihan hyvä koulussa jne. Eli tosi samanlainen ku minäkin. Ihan hienoja vaatteita joskus, mutta ällöttäviä kuitenkin, poika on mua lyhyempi ja se jotenkin häiritsee ja sit se on sellai ällöttävästi näsäviisas.
Pystyn kertomaan ko. pojalle sellaisia asioita mitä yleensä pystyn kertomaan vain serkulleni. (serkku on paras, pystyn kertomaan sille kaiken ja sen kanssa tylsyyskin on hauskaa, eli yksinkertasesti vaan paras ja paras paras paras tyyppi, johon pystyn luottamaan 100% ja kertomaan hänelle kaikesta) Se kertoo siis siitä, miten paljon luotan poikaan.
Olemme olleet kerran ulkona, ei enempää koska minua ahdisti se, ja toisen kerran tapasimme kiireisesti, koska minua ahdisti niin menin purkautumaan hänelle.
Jotenkin haluaisin viettää pojan kanssa aikaa ja pystyn kuvittelemaan, että seurustelisin hänen kanssaan jne. Mutta ällöttää kuitenkin se poika. Järki sanoo, että keskity poikaan, unohda tyttö, koska ei ole mahdollisuuksia häneen. Sydän sanoo, että älä unohda tyttöä.
Mutta tunteilleen ei mahda mitään.
Poika on tällä hetkellä mun ystävä, mutta jotenkin haluisin enemmän ja kun mietin häntä niin tulee vähän perhosia vatsaan jne. Tiedän ettei saisi pakottaa itseä tykkäämään kenestäkään, enkä ole pakottamassakaan.
Jotenkin minua ällöttää sen ulkonäkö, sen tuoksu, sen ällöttävä näsäviisaus ja typerät (olevinaan hauskat) kommentit fb:ssä, tekstiviesteissä jne. Pikkujuttuja, mutta ne ällöttää mua, ja myös se häiritsee, että hän on minua lyhyempi.
En tiedä miksi keskityn liikaa ulkokuoreen tässä tapauksessa (ei ole ollenkaan tapaistani), koska pojan sisällä piileksii oikea kultakimpale.
Pystyn olemaan pojan seurassa oma itseni ja arvostan suuresti sitä, että poika hyväksyy minut juuri tällaisena kuin olenkin ja pitää minusta silti. Yksi ongelma on myös se, että jos menisin esimerkiksi ko. pojan kanssa ulos, tunnen omatunnon kolkutuksia tytön takia, vaikka olen tytön kanssa vain kaveri, eikä tyttö edes tiedä tunteistani.
Kunnioitusta ja kiitosta hänelle, joka jaksoi lukea tämän aniharvan purkautumiseni! :)
Noniin, se ongelma tuleekin sitten tässä, tai ei tämä ole minkäänlainen ongelma, mutta näköjään teen siitä ongelman. On olemassa yksi poika, johon olen ollut ihastunut 7. luokalla. Tiedän, että poika tykkää musta, on tykännyt jo yli vuoden. Jaksaa aina vain yrittää minua, vaikka hän tietääkin että olen bi ja tykkään tytöstä. Poika on todella mukava luonteeltaan, luotan häneen täydellisesti, todella samanlainen kuin minäkin jne. Poika on minua 8 kuukautta vanhempi, 4 senttiä lyhyempi.
Poika on tosi mukava, kiva, kiltti, rauhallinen, nolife, viihtyy kotona, rakastaa lapsia, on luonnonläheinen, ihan hyvä koulussa jne. Eli tosi samanlainen ku minäkin. Ihan hienoja vaatteita joskus, mutta ällöttäviä kuitenkin, poika on mua lyhyempi ja se jotenkin häiritsee ja sit se on sellai ällöttävästi näsäviisas.
Pystyn kertomaan ko. pojalle sellaisia asioita mitä yleensä pystyn kertomaan vain serkulleni. (serkku on paras, pystyn kertomaan sille kaiken ja sen kanssa tylsyyskin on hauskaa, eli yksinkertasesti vaan paras ja paras paras paras tyyppi, johon pystyn luottamaan 100% ja kertomaan hänelle kaikesta) Se kertoo siis siitä, miten paljon luotan poikaan.
Olemme olleet kerran ulkona, ei enempää koska minua ahdisti se, ja toisen kerran tapasimme kiireisesti, koska minua ahdisti niin menin purkautumaan hänelle.
Jotenkin haluaisin viettää pojan kanssa aikaa ja pystyn kuvittelemaan, että seurustelisin hänen kanssaan jne. Mutta ällöttää kuitenkin se poika. Järki sanoo, että keskity poikaan, unohda tyttö, koska ei ole mahdollisuuksia häneen. Sydän sanoo, että älä unohda tyttöä.
Mutta tunteilleen ei mahda mitään.
Poika on tällä hetkellä mun ystävä, mutta jotenkin haluisin enemmän ja kun mietin häntä niin tulee vähän perhosia vatsaan jne. Tiedän ettei saisi pakottaa itseä tykkäämään kenestäkään, enkä ole pakottamassakaan.
Jotenkin minua ällöttää sen ulkonäkö, sen tuoksu, sen ällöttävä näsäviisaus ja typerät (olevinaan hauskat) kommentit fb:ssä, tekstiviesteissä jne. Pikkujuttuja, mutta ne ällöttää mua, ja myös se häiritsee, että hän on minua lyhyempi.
En tiedä miksi keskityn liikaa ulkokuoreen tässä tapauksessa (ei ole ollenkaan tapaistani), koska pojan sisällä piileksii oikea kultakimpale.
Pystyn olemaan pojan seurassa oma itseni ja arvostan suuresti sitä, että poika hyväksyy minut juuri tällaisena kuin olenkin ja pitää minusta silti. Yksi ongelma on myös se, että jos menisin esimerkiksi ko. pojan kanssa ulos, tunnen omatunnon kolkutuksia tytön takia, vaikka olen tytön kanssa vain kaveri, eikä tyttö edes tiedä tunteistani.
Kunnioitusta ja kiitosta hänelle, joka jaksoi lukea tämän aniharvan purkautumiseni! :)
Vastaukset 2
Vanhimmat
olet vielä lapsi ja seksuaalinen suuntauksesi ei välttämättä ole hahmottunut. Voi olla että sotket normaalin murkkuikäisten tyttöjen keskinäisen tykkäämisen bi-seksuaalisuuteen.
On ennenkin "tykätty hirveesti" ja ollut joku tyttö "ihana", eikä silti olla oltu mitään biitä.
Tuosta pojasta et näytä tosissasi tykkkävän, joten ei kannata vääntää seurustelusuhdetta. Lyhyys sinänsä ei haittaa mitään, sen painottamisestakin käy ilmi miten lapsi olet.
Nykyaika on raadollista. Jo 9-vuotiaat alkavat höpöttää että mä oon bi, mä oon homo, otatko suikkiin. Ällöttävää ettei nuorten anneta kypsyä rauhassa.
Niin..no katsotaan nyt.