Koska ekat sydänäänet?

Tuore odottaja

Koska teillä on kuulunut ensimmäisen kerran neuvolassa sydänäänet? Itselläni on kaikissa raskauksissa kyllä kuulunut jo ensimmäisellä neuvolakäynnillä, mutta en millään muista, milloin se on ollut eikä äitiyskortitkaan ole tässä käsillä. Mietin vain, että onko mahkuja saada varmistus vauvan olemassaolosta ensiviikolla, kun on eka neuvola, rv 9.

24

7535

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • siellä

      näkyy yleensä jo 6 viikolla sydänäänet.

    • -sh

      jos tehdään ultra ja siellä nähdään syke. Kuuntelemalla niitä ei rv 9 löydy.

      • lillynen

        Viikolla 13 minulla kuunneltiin ekan kerran ja hyvin kuului. Tosin jos istukka on edessä ei välttämättä kuulu tai sikiö kohdun takaosassa. Joten ei paniikkia jos ei kuulu. Neuvolassa ne kyllä tietää milloin pitää huolestua. :)

      • Henni78

        Kyllä ne sydänäänet voi hyvinkin kuulua aiemminkin, ihan perusdopplerilla. Mulla kuului selkeästi esikoisen kanssa rv 8 4.

    • Np-ultrassa

      rv 13 kuultiin miehen kanssa sydänäänet ensimmäistä kertaa.

    • Henni78

      Mulla oli eka neuvola esikoisen kanssa rv 8 4 ja siellä kuunneltiin perusdopplerilla sydänääniä ja hyvin kuului. Terveydenhoitaja kyllä varoitteli, ettei välttämättä vielä kuulu, mutta sielläpä se jytkytti =)
      Toisen lapsen kanssa kuunneltiin myös ekassa neuvolassa rv 9 ja kuului myös hyvin.

      Kaverini neuvolassa eivät olleet suostuneete edes yrittämään, josko kuuluisi sydänääniä, vaikka oli pyytänyt. Vasta rv 14 olivat kuunnelleet. Sitä ennen sai tosin kuulla ja nähdä äänet ekassa ultrassa.

      Musta ainakin oli helpottavaa ja ihanaa heti kuulla ne äänet. Mutta tottahan se on, että monilla kuuluu vasta viikkoja myöhemmin, vaikka kuinka yrittäisi kuunnella. Siihen kun vaikuttaa mm vatsanpeitteiden paksuus, kohdun ja sikiön asento, dopplerilaitteet...

      • Meillä..

        neuvolassa nimenomaan sanottiin, ettei ennen rv 12 yritetäkään kuunnella, koska heidän laitteellaan on aika pieni mahdollisuus saada äänet aiemmin kuulumaan ja vanhemmat voi huolestua turhaan jos äänet ei kuulu.

    • .......-....

      Siis ekassa ultrassa ainakin kuului jo.

    • Tuore odottaja

      Toki niissä ultrissa näkyy ja kuuluu sydänäänet, mutta kyselinkin ihan perus neuvolasta, jossa ei mitään ultria ole. Minä en ole aikaisemmissa raskauksissa edes käynyt np-ultrassa, koska en ole katsonut sitä tarpeelliseksi, kun sydänäänet ovat jo paljon ennen sitä kuuluneet neuvolassa. Näin ajattelin nytkin, jos vain ne äänet kuuluvat. Muistelen, että aikaisemmin olen kuullut ne joskus 8 jotain, mutta en ollut varma. Ilmeisesti näin on ollut, kun kerran joku muukin on niillä viikoilla ne neuvolassa kuullut. Joka tapauksessa olen kuullut ne neuvolassa jo huomattavasti ennen 12 viikkoa.

      Mutta ensi viikolla se sitten nähdään, että mahtavatko kuulua jo ja säästynkö ultralta.

      • .-.-.-.-.-.

        oikein ymmärrä että miten se sydänäänien kuuluminen liittyy np-ultraan? Niskaturvotusta voi olla vaikka kuinka ja paljon ja sydänäänet ihan normaalit.....
        "Minä en ole aikaisemmissa raskauksissa edes käynyt np-ultrassa, koska en ole katsonut sitä tarpeelliseksi, kun sydänäänet ovat jo paljon ennen sitä kuuluneet neuvolassa"

        Ja riippuu tosiaan neuvolan dop. miten kuuluu, ja istukan paikasta ym.

      • Tuore odottaja
        .-.-.-.-.-. kirjoitti:

        Minua ei kiinnosta mitkään niskaturvotukset, vaan ainoastaan se, että vauva on hengissä. Niskaturvotusta voi olla vaikka kuinka paljon ja kaikki on kunnossa tai sitten voi olla, ettei sitä ole yhtään ja kaikki ei silti ole kunnossa. En halua koko raskausaikaani stressata sillä, miten terve tai vammainen lapseni tulee olemaan. Sen ehtii todentaa sitten aikanaan, kun hän syntyy. Enemmän olen nyt huolissani siitä, että vauva ei ole hengissä tai on jopa väärässä paikassa ja minä turhaan kärsin viikko tolkulla näistä raskausvaivoista ennen kuin koko homma huomataan.

      • ,
        Tuore odottaja kirjoitti:

        vain sillä pystytään selvittämään alkion oikea paikka. Ja kuulla/nähdä se syke

    • Terkkari ja odottaja

      Meilläkään ei useimmat terkkarit edes yritä kuunnella ennen H12 , koska on niin suuri todennäköisyys että ei meidän vempeleillä kuulu, niin turha pelästyttää perheitä. Eka neuvolakäynti on yleensä H7-9 jolloin äänien kuuluminen noilla laitteilla on harvinaista, ja seuraava onkin sitten noin H13 lääkärivastaanotto, ja siellä kuunnellaan. Reilusti yipainoisilla ei ole ihme sekään, jos ei vielä H13 kuulu.

      Itse metsästin oman vaavelin ääniä ekan kerran 10 0 tuloksetta, ja 11 0 sain ekan kerran kuulumaan, mutta tovi piti kyllä etsiä... Ylipainoa on muutamia kiloja.

      • mk

        Mä sain myös kotidopplerilla kuulumaan 8 5 alkaen. Vähän aikaa sai kyllä ettiä tarkasti. Neuvolassa tuskin on aikaa kovin kauaa yrittää.

    • Cattis84

      Mulle sanottiin että noilla laitteilla on mahdollista kuulla sydänäänet jo viikolla 8 alkaen, mutta varmuuden vuoksi suositellaan että kuunnellaan vasta viikolla 12. Itselläni kuului jo viikolla 9 :)

      • Cattis84

        Terkkari sanoi vielä mulle että ne sydänäänet löytyvät helpommin jos ei ole kovin paljon "peitettä" vatsalla... Ihan luonnollinen selitys kylläkin.... Riippuu tosin terkkarista, mutta tuskin kovin ylipainoisilla ruvetaan niin aikaisin kuuntelemaan...

    • esikoinen masussa...

      Itselläni yritettiin kuunnella neuvolassa rv 10 3 ei kuulunut yhtikäs mitään. Ekassa ultrassa sitten näkyi ja kuului syke (rv 11 4). Sanottiin myös että istukka on edessä joten menee varmasti aikaa ennen kuin neuvolan dopplerilla kuuluu. Seuraavassa neuvolassa rv 16 2 kuului jo pikkuisen syke oikein hyvin . :)

    • dfgreds

      Itselläni on hieman kauhunsekaiset tunteet tällä hetkellä.. Toissapäivänä ultrassa näkyi sikiö ja sydän löi, mutta tänään neuvolassa ei kuulunut sydänääniä! Eli 10 2 olis menoillaan.. En yhtään muista, miten esikoisesta noita kuunneltiin, mutta aina kuului, kun kuunneltiin. Tosi inhottava tunne, vaikka terkkakin sanoi, ettei välttämättä kuulu, kun taaksepäin kallistunut kohtu. Mutta silti...

      • 15+5

        Olen hoikka ja esikoisen kanssa ensimmäinen neuvola oli rv 10 3. Kuunneltiin sydänääniä vaan eipä kuulunut. Terveydenhoitaja etsimällä etsi niitä, mutta mitään ääniä ei saatu. Seuraavalla viikolla neuvolalääkärissä kuului täysin normaali syke ja kohtu vastasi viikkoja. Myös np-ultrassa todettiin sikiön vastaavan viikkoja. Terveydenhoitajan mukaan vauva vain asusti juuri luun alla tai sellaisessa kolossa, ettei dopleri sinne yltänyt :)

        Tämän toisen kanssa neuvola oli rv 10 4 ensimmäisen kerran ja minulle sanottiin, etteivät edes yritä kuunnella, ellen välttämättä halua. En halunnut. Sen verran kamala oli ensimmäisen kanssa se epätietoisuuden viikko. Np-ultrassa näkyi taas viikkoja vastaava sikiö ja neuvolalääkärissä rv 16 kuuluivat sykkeet hyvin, vaikka istukka mokoma olikin edessä. Tosin täytyy sanoa, etten jaksa tämän toisen kanssa enää stressata :) Ensimmäisen kanssa sitä kuunteli muita, eikä omaa kroppaansa. Nyt yritän rauhoittua ja hiljentyä ja antaa kehon kertoa, jos sillä jotain sanottavaa on (ja sillähän on, sen verran kramppaa ja sattuu ja oksettaa edelleen...), mutta jotenkin omassa takaraivossaan tietää, että kaikki on hyvin :)

      • rv 13 <3
        15+5 kirjoitti:

        Ei kuulunut neuvolassa vielä rv 9. Kotidopplerilla kuului kotona rv 11. Ultrassa todettiin syke rv 7.

      • -------------
        rv 13 <3 kirjoitti:

        Ei kuulunut neuvolassa vielä rv 9. Kotidopplerilla kuului kotona rv 11. Ultrassa todettiin syke rv 7.

        Rv 8 voi kuulua sydänäänet, jos äiti on hoikka eikä paljon rasvakudosta. Monesti ei kyllä niin alussa edes aleta kokeilemaan, että kuuluuko.

      • Räpylä
        ------------- kirjoitti:

        Rv 8 voi kuulua sydänäänet, jos äiti on hoikka eikä paljon rasvakudosta. Monesti ei kyllä niin alussa edes aleta kokeilemaan, että kuuluuko.

        Just tulin neuvolasta, nyt rv 8 3 ja neuvolatäti kuunteli sydänäänet, sitä pyytäessäni. Varoitteli tosin, ettei varmaan vielä kuulu. Siellä kuitenkin alkoi kuulua pikajunan ääni, eli mun kohdallani sykkeet kuuluivat jo noinkin aikaisin. Olen kyllä todella hoikka, eikä vatsanpeite ole paksu. Kylläpä helpotti, kun stressasin, onkohan kaikki hyvin! Neuvolatätikin totesi, että näillä viikoilla sydänäänet, oli hänen ennätyksensä. :)

    • tyttä

      Täällä oli viime viikolla eka neuvola,rv 9 5 silloin,hyvin kuului sydänäänet jo :)

    • tämmöistä sattunut

      Kaikki ei tykkää kuunnella sydänääniä kovin varhain senkään takia että äidit putoo ja korkeelta jos sattuukin tulemaan keskenmeno.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      64
      3305
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      43
      3127
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      43
      2498
    4. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      108
      2376
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1923
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1820
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1626
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      85
      1435
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1300
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      82
      1159
    Aihe