Hei.
Yhteishaku lähestyy eikä itselläni ole vielä hajuakaan siitä, minne tästä lähtisin yhdeksännen luokan jälkeen. Olen ajatellut asiaa jo vuosia, pohtinut ja pähkäillyt mitä sitä haluaisi "isona" tehdä, ja nyt siitä on jo ammatinvalintapsykologinkin kanssa juteltu, mutta mikään ala ei vain tunnu omalta. Monetkin kiinnostavat, mutta aina on jokin estävä tekijä. Minusta ei voi tulla aseseppää koska minulla ei ole kokemusta metallin työstämisestä; minusta ei voi tulla psykologia koska olen niin huono opiskelemaan; minusta ei voi tulla nuoriso-ja vapaa-ajan ohjaajaa koska en ole kyllin sosiaalinen.
Minulla ei ole todettu mitään virallisesti, mutta olen hyvin masentuvaisuuteen taipuvainen persoona, pelkään ja jännitän suuresti sosiaalisia tilanteita, ja joskus pelkkä yksinkertainen kaupassa käynti tuntuu ylitsepääsemättömältä esteeltä. "Kaupassahan voi olla vaikka ihmisiä, ja ai niin, myyjääkin pitäisi moikata, ei ei ei, ahdistaa! Taidan jäädä kotiin.."
Kyse ei ole siitä että haluaisin jäädä vain lojumaan vanhempien elätettäväksi, ei suinkaan. Haluaisin kovasti löytää jonkin kiinnostavan ja mielekkään ammatin, mutta mikään ei vain tunnu tarpeeksi omalta ja suurin syy päättämättömyyteen on huono itsetunto. Minusta tuntuu etten kykene mihinkään. Kaikkiin tarvitaan liikaa viisautta, sosiaalisuutta, tai jotain muuta taitoa jonka koen itselläni liian vähäiseksi. En vain yksinkertaisesti usko että minusta on mihinkään.
Lukio ei tule kysymykseenkään jo siksi, että olen yksinkertaisesti vain liian surkea opiskelija. Keskiarvoni puolesta voisin nipin napin päästä lukioon, mutta en usko että se tekisi lainkaan hyvää itselleni, masentuisin ja stressaantuisin entisestään. Itseäni kiinnostaisi kovastikin opiskella mm. psykologiaa, ja harmittaa todella etten voi tehdä sitä. Mutta ei voi mitään.
Mitä tässä tilanteessa pitäisi oikein tehdä? Onko teillä vastaavia kokemuksia? Miten olette löytäneet oman alanne?
Yhteishaku lähestyy eikä itselläni ole vielä hajuakaan siitä, minne tästä lähtisin yhdeksännen luokan jälkeen. Olen ajatellut asiaa jo vuosia, pohtinut ja pähkäillyt mitä sitä haluaisi "isona" tehdä, ja nyt siitä on jo ammatinvalintapsykologinkin kanssa juteltu, mutta mikään ala ei vain tunnu omalta. Monetkin kiinnostavat, mutta aina on jokin estävä tekijä. Minusta ei voi tulla aseseppää koska minulla ei ole kokemusta metallin työstämisestä; minusta ei voi tulla psykologia koska olen niin huono opiskelemaan; minusta ei voi tulla nuoriso-ja vapaa-ajan ohjaajaa koska en ole kyllin sosiaalinen.
Minulla ei ole todettu mitään virallisesti, mutta olen hyvin masentuvaisuuteen taipuvainen persoona, pelkään ja jännitän suuresti sosiaalisia tilanteita, ja joskus pelkkä yksinkertainen kaupassa käynti tuntuu ylitsepääsemättömältä esteeltä. "Kaupassahan voi olla vaikka ihmisiä, ja ai niin, myyjääkin pitäisi moikata, ei ei ei, ahdistaa! Taidan jäädä kotiin.."
Kyse ei ole siitä että haluaisin jäädä vain lojumaan vanhempien elätettäväksi, ei suinkaan. Haluaisin kovasti löytää jonkin kiinnostavan ja mielekkään ammatin, mutta mikään ei vain tunnu tarpeeksi omalta ja suurin syy päättämättömyyteen on huono itsetunto. Minusta tuntuu etten kykene mihinkään. Kaikkiin tarvitaan liikaa viisautta, sosiaalisuutta, tai jotain muuta taitoa jonka koen itselläni liian vähäiseksi. En vain yksinkertaisesti usko että minusta on mihinkään.
Lukio ei tule kysymykseenkään jo siksi, että olen yksinkertaisesti vain liian surkea opiskelija. Keskiarvoni puolesta voisin nipin napin päästä lukioon, mutta en usko että se tekisi lainkaan hyvää itselleni, masentuisin ja stressaantuisin entisestään. Itseäni kiinnostaisi kovastikin opiskella mm. psykologiaa, ja harmittaa todella etten voi tehdä sitä. Mutta ei voi mitään.
Mitä tässä tilanteessa pitäisi oikein tehdä? Onko teillä vastaavia kokemuksia? Miten olette löytäneet oman alanne?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Anteeksi näin karu asenteeni, mutta tosiaan tuo psykologia taitaa jäädä haaveeksi, ellei opiskelu maita. Lukiossa varmaan aine menisi (jos sielläkään?) mutta yliopiston sisäänottomäärät ovat niin pienet (esim. Helsingin yliopistoon 3% hakijoista pääsee sisään psykaan, vrt. esim. lääkis 9%, jonne ei myöskään voi missään nimessä sanoa olevan helppo päästä), että luultavasti tämä haaveesi stoppaisi viimeistään siihen.
"Minusta ei voi tulla aseseppää koska minulla ei ole kokemusta metallin työstämisestä". En tiedä tästä koulutuksesta kovin paljoa, mutta ei toisen asteen koulutuksissa kyllä tarvitse olla vielä mitään kokemusta. Ihan samoin kuin esim. levyseppä-hitsarilla tai korusepällä (amislinjoja) ei tarvitse olla mitään kokemusta ko. alalta ennen opintojen alkua. Ainoa mistä löysin tuosta asesepästä oli Ikata Ikaalisissa ja heille pääsee suoraan peruskoulustakin.
mul on lähes sama ongelma, paitsi et oon lukiossa ja nyt keväällä olis kirjotukset. tuntuu vaan ettei kertakaikkiaan jaksais miettiä mitään tulevaisuuteen liittyvää... yo-kirjotuksiin ei kiinnostais lukea, varsinkaan siihe pakolliseen reaaliin eli psykaan, joka mun oli pakko ottaa kun tajusin ettei bilsasta tuu mitään. kirjotan siis vaan 4 ainetta, mut silti tuntuu et nekin on ihan liikaa. eikä niihin lukemisesta tuu mitään kun ei tiiä mitään tulevaisuudesta ja kaikki ahistaa... oon eläny vanhempien elätettävänä koko elämäni, eikä mulla ole mitään kokemusta minkäänlaisesta työstä. mä kans pelkään ihmisii ja sosiaalisia tilanteita, ja se varmaan rajottaa kaikkein eniten, koska tuntuu etten pysty elämään ns. normaalia elämää. mä haluisin kyllä muuttaa pois kotoa koska en tuu enää kovin hyvin toimeen mun vanhempien kanssa, mut toisaalta oon tosi riippuvainen niistä koska en osaa toimia itsenäisesti...mä kyllä haluaisin olla itsenäinen mut mulla puuttuu edellytykset siihen. itseasiassa mulla puuttuu edellytykset ihan kaikkeen mitä aikuisen ihmisen pitäs osata tehdä, siks olis kiva jos voisin palata takas teini-ikään et voisin suunnitella elämän vähän järkevämmin. nyt se taitaa olla jo liian myöhästä.
Yo-kirjoituksista ei kannata stressata, sillä on sitä elämää niiden jälkeenkin. Kuitenkin on hyvä panostaa, mutta maailma ei kaadu jollei ne ihan nappiin menekään. Moniin yliopistopaikkoihin on myös kiintiöt sekä alkupisteitä saaville (eli yo-kokeiden pisteet) että niille, jotka eivät saa alkupisteitä (amiksesta valmistuvat, mutta myös muut voivat tulla valituksi tässä ryhmässä). Yo-kokeita voi myös uusia/tutkintoa täydentää, jos jälkikäteen siltä tuntuu.
Sinun olisi varmaan hyvä miettiä, missä aineissa olet vahva. Oletko matemaattisesti lahjakas, entä kielet vai natsaako reaaleista jokin? Tai kenties sinulla on kuviksesta kymppi tai ATK on ollut lempiaineesi? Kannattaa varmaan lähteä sitä kautta miettimään niitä omia hakuja ja kannattaa myös miettiä kaikkia vaihtoehtoja (yliopisto, AMK, myös amis joissain tapauksissa).
Jännittäminenkin kuuluu asiaan, mutta jos ihan oikeasti pelottaa, niin kannattaa varmaan keskittää haku kotikaupunkiin/lähikaupungeihin/-kuntiin. Silloin sinulla on mahdollisuus vierailla kuitenkin kotona, tai vaihtoehtoisesti myös asua siellä alkuaikoina. Tämä varmasti helpottaisi ahdistusta itsenäistymistä kohtaan.