Se olen minä..
Huolehdin auton korjauksista ja huolloista ja renkaiden vaihdoista sekä uusien ostamisista, puiden tilaamisesta (tosin apua niiden pinoamiseen saan yleensä puolisolta) ja lumien kolaamisista. Huolehdin nurmikon leikkuusta ja kodin epäkohtien korjaamisesta. Mies silloin tällöin hoitaa em asioita, mutta vain pitkän muistuttelun jälkeen ja silloin naama väärin päin "kun kaikki pitää tapahtua silloin kun sinä haluat"..
Siivoan ja laitan ruokaa, käyn kaupassa, teen pyykkihuollon, muistan ja varaan lääkärit, neuvolat, hammaslääkärit.. Huolehdin että lapsilla on ehjiä ja siistejä vaatteita tarpeeksi.. Herään aamuisin lasten kanssa vaikka mies olisikin vapaalla, muistan omien ja miehen sukulaisten juhlapäivät ja pidän heihin yhteyttä. Huolehdin myös laskuista, mies ei ole edes kaikista menoista perillä, kun hälle ei voi rahasta (varsinkaan siis rahan menosta) puhua kun heittää heti asiat riidaksi...Olen todennut että on parempi olla hiljaa..tietää kyllä missä laskuja söilytetään joten sieltä voi katsoa jos kiinnostaa..
Lapsia ei vie ulos ellen ole tajunnut pyytää ainakin muutamaa päivää aiemmin ja muistuttanut ja kinunut..jotta sais vaikka tehä suursiivouksen rauhassa.. Toki joskus tapahtuu tässäkin poikkeuksia, mutta enimmäkseen lasten "virikkeet" ja "ulkoiluttaminen" onminun harteillani..toki, olenhan kotona ja palkaksi saan lasten kodinhoidon tuen ...
Joissakin tapauksissa poikkeus vahvistaa säännön ja mies saattaa esim.aamulla herätä lasten kanssa, mutta vain jos on ollut hereillä jostain syystä jo ennen lapsia..tai kolata pihan jos samalla käy vaikka tupakalla..jos erehdyn pyytämään apua esim auto-asioissa niin menee hermot..
Vaatteita isä ei lapsilleen osta, tuskin edes osaisi...tuskimpa edes tietää minkä kokoisia niiden pitäisi olla..
Ja mies..niin...hän käy työssä ja tuo rahan perheeseen.. ja toki raskas työ vaatii raskaat huvit,joten ystäviä ja kaljatuoppia käydään tapaamassa viikottain. Minun vapaa-aikani...noooh...olen tavannut ystäviäni nyt viimeisen vuoden aikana 5 kertaa..ilman lapsia siis..jumpassa kävin mutta kävi miehelle niin raskaaksi tuo lasten hoito viikottain muutaman kerran ja muutaman tunnin kerrallaan että se onnyt jäänyt..
Mies on kiltti ja lapsilleen hyvä (niiltä puitteilta mitä hän lapsilleen antaa ja rakastaa näitä kyllä). Meillä parisuhteessa...nooooh...on sitä mennyt paremminkin.. Eroa ollaan väläytelty puolin ja toisin ja olen todennut että omaan arkeeni ei tulisi suuriakaan muutoksia...paitsi että hermot kestäisi ehkä paremmin kun ei tarvitsisi olettaa että kukaan muu kuin minä, ei niitä asioita tee...Ja minulla olisi täysin omaa aikaa kun lapset olisivat isällään..
Mistä te muut revitte energiaa ja jaksamista arjen ympyröihin?
Huolehdin auton korjauksista ja huolloista ja renkaiden vaihdoista sekä uusien ostamisista, puiden tilaamisesta (tosin apua niiden pinoamiseen saan yleensä puolisolta) ja lumien kolaamisista. Huolehdin nurmikon leikkuusta ja kodin epäkohtien korjaamisesta. Mies silloin tällöin hoitaa em asioita, mutta vain pitkän muistuttelun jälkeen ja silloin naama väärin päin "kun kaikki pitää tapahtua silloin kun sinä haluat"..
Siivoan ja laitan ruokaa, käyn kaupassa, teen pyykkihuollon, muistan ja varaan lääkärit, neuvolat, hammaslääkärit.. Huolehdin että lapsilla on ehjiä ja siistejä vaatteita tarpeeksi.. Herään aamuisin lasten kanssa vaikka mies olisikin vapaalla, muistan omien ja miehen sukulaisten juhlapäivät ja pidän heihin yhteyttä. Huolehdin myös laskuista, mies ei ole edes kaikista menoista perillä, kun hälle ei voi rahasta (varsinkaan siis rahan menosta) puhua kun heittää heti asiat riidaksi...Olen todennut että on parempi olla hiljaa..tietää kyllä missä laskuja söilytetään joten sieltä voi katsoa jos kiinnostaa..
Lapsia ei vie ulos ellen ole tajunnut pyytää ainakin muutamaa päivää aiemmin ja muistuttanut ja kinunut..jotta sais vaikka tehä suursiivouksen rauhassa.. Toki joskus tapahtuu tässäkin poikkeuksia, mutta enimmäkseen lasten "virikkeet" ja "ulkoiluttaminen" onminun harteillani..toki, olenhan kotona ja palkaksi saan lasten kodinhoidon tuen ...
Joissakin tapauksissa poikkeus vahvistaa säännön ja mies saattaa esim.aamulla herätä lasten kanssa, mutta vain jos on ollut hereillä jostain syystä jo ennen lapsia..tai kolata pihan jos samalla käy vaikka tupakalla..jos erehdyn pyytämään apua esim auto-asioissa niin menee hermot..
Vaatteita isä ei lapsilleen osta, tuskin edes osaisi...tuskimpa edes tietää minkä kokoisia niiden pitäisi olla..
Ja mies..niin...hän käy työssä ja tuo rahan perheeseen.. ja toki raskas työ vaatii raskaat huvit,joten ystäviä ja kaljatuoppia käydään tapaamassa viikottain. Minun vapaa-aikani...noooh...olen tavannut ystäviäni nyt viimeisen vuoden aikana 5 kertaa..ilman lapsia siis..jumpassa kävin mutta kävi miehelle niin raskaaksi tuo lasten hoito viikottain muutaman kerran ja muutaman tunnin kerrallaan että se onnyt jäänyt..
Mies on kiltti ja lapsilleen hyvä (niiltä puitteilta mitä hän lapsilleen antaa ja rakastaa näitä kyllä). Meillä parisuhteessa...nooooh...on sitä mennyt paremminkin.. Eroa ollaan väläytelty puolin ja toisin ja olen todennut että omaan arkeeni ei tulisi suuriakaan muutoksia...paitsi että hermot kestäisi ehkä paremmin kun ei tarvitsisi olettaa että kukaan muu kuin minä, ei niitä asioita tee...Ja minulla olisi täysin omaa aikaa kun lapset olisivat isällään..
Mistä te muut revitte energiaa ja jaksamista arjen ympyröihin?
Vastaukset 18
Vanhimmat
Kuullostaa NIIN tutulta...meillä ihan samoin, paitsi että olen KERRAN 8v aikana käynyt hyvän ystäväni luona istumassa iltaa YKSIN, muuten mulla on muksut mukana minne ikinä menenkin....l
Meillä on vastaava tilanne. Emäntä lentää töissä ja huvituksissa, minä hoidan kaiken. Vaikka olenkin työtön, ei minusta ole reilua, että minun oletetaan hoitavan joka ainoa asia kissanlaatikon tyhjentämisestä iltapalan valmistamiseen ja lumitöistä imurointiin.
Surkeasta työttömyyskorvauksesta maksan kaikki ruokamenot ja puolet laskuista. Itselleni jää korkeintaan 20 euroa kuukaudessa käyttörahaa! Ja auta armias, jos mainitsen asiasta! Seurauksena on poikkeuksetta mykkäkoulua, riitaa ja valituksia siitä, etten ymmärrä, kuinka rankkaa toisella on töissä. Olen suunnitellut häipyväni ulkomaille työn perässä, koska tästä ei tule mitään!!! Että kyllä te naisetkin osaatte.
Ja unohdin mainita, että eukko kantaa kotiin harva se päivä sisustusroinaa, uusia vaatteita "kun töissä ei voi olla rytkyissä" ja kalliita hajuvesiä. Ainoa oma rahareikäni on ykkösolut saunan päälle kerran viikossa, eli alle 3 e kuukaudessa. Eukolla menee liioittelematta 500 euroa kuukaudessa omaan hemmotteluun. Ai että osaa sapettaa! Mutta kyllä hymy hyytyy, kun huomaa minun häipyneen Ruotsiin. Kyrsii kaikki nykyakat!
täähän on sitä naisten vaatimaa tasa-arvoa.mies alistuu ja nainen määrää...
Haluisin kanssa tietää mistä muut energiansa saa ja jaksaa olla lapsille mukavia vaikka ittee kyrsis kuinkia paljon!
Oon monesti miehelle sanonu,että oon yksinäisempi nyt kun sillon kun oon yksin asunu. Ja tosiaan omaa aikaa ois enempi kun erois,mutta mutta.. miks sekin on niin hiton vaikeeta.
Kaiken saa ite hoitaa ja muistaa ja herra hoitaa vaan tietokoneella istumisen.
Minkä ikäisiä lapsia teillä on?Mitä jos menisit töihin?Jos ne kotityöt jakaantuisi silloin paremmin?
Mä antaisin kenkää tollaselle kaverille (anteeks suorapuheisuuteni)
Toki se on hienoa että mies käy töissä ja tuo sitä rahaa kotiin....MUTTA... joku kaunis päivä sinäkin hyvä nainen käyt töissä tai opiskelet! Hyvää päivää jos sama meininki jatkuu viellä sillon!
Sinä olet lasten kanssa 24/7, tarvitset väillä myös omaa aikaa itses tai ystävien kans..... Onko liikaa häneltä vaadittu et käyt muutaman kerran viikkossa jumpassa, ehkä hänellekin tekis ihan hyvää olla lasten kanssa niin se ns sietokykykin kasvais.
vähän sama tilanne. Aloin sitten vihjailla että yksin pärjäisin paremmin kuin miehen kanssa jonka asiat saan huolehtia omani ja lapsen lisäksi. Jonkin ajan kuluttua tahti muuttui ja nyt asiat paljon paremmin.
Kerroin että koska suhteessa ja perheessä 2 aikuista niin oletan hänen kantavan oman osansa velvollisuuksista ja olevan se aikuinen. Kahta lasta en viitsi huolehtia,kun kerta toinen oikeasti aikuinen.
Eli suoraa puhetta vain. Ei taida muu tehota teilläkään.
itketty ja puhuttu vakavasti mutta ei mies tuosta miksikään ole muuttunut..on myös uhkailtu lähdöillä jne...
Ja kuitenkin valitetaan kun kotona vallitsee "akka-valta" kun minä määrään mihin rahat käytetään (koska tiedän mitä laskuja on ja kuinka paljon ja sanon jos ei ole varaa nyt tässä kuussa ostaa jtn suurta mitä mies himoitsee) jne.. Kuitenkaan en miehen vastuulle voi jättää mtn..jos erehdyn jättämään hänen vastuulleen jtn, se jää tekemättä/maksamatta..
Helppoahan se on toki sanoa että heittäisi itse pellolle tuollaisen...voisimpa silti veikata että uhkailuksi jäisi..
Kun mies ei ole väkivaltainen, ei ole rappio-alkoholisti, lapsille hyvä isä ja välillä pilkahtaa siellä myös kumppani johon aikoinaan rakastuin..niin niin..
Noh, saa nähä mitä tapahtuu sitten kun menen töihin..
Voiko miehen muka määritellä isäksi, jos se ei huolehdi lapsistaan?
Katsopa nyt tilannetta tarkemmin. Jos asia on kuten kuvailit, niin ei lapsillasi silloin mitään isää ole. Paremmin pärjäisit, jos pistäisit vetelyksen pihalle asunnostasi.
Mitäpä jos riisuisit tuon marttyyrin-kruunun päästäsi, ja lakkaisit olemasta kynnysmatto? Aloita joku harrastus, sovi menoja kavereittesi kanssa ja ilmoita nämä miehellesi ajoissa. Ja sitten vaan menet ja laitat oven kiinni perässäsi ja annat miehelle vastuun kodin- ja lastenhoidosta hetkeksi. Ei se oikeesti ole niin vaikeaa! Toki on varmaan niin, että miehesikin voisi ryhdistäytyä ja ottaa enemmän vastuuta, mutta fakta on, että toista et voi muuttaa vaan ainoastaan itseäsi. Lopeta siis valitus ja uhrina oleminen ja muuta omaa käytöstäsi! Kokeile edes.
Juuri näin! Mitään ei tapahdu ellei oikeasti vaan rohkeasti tee sellaisille asioille jotain joille voi tehdäkin jotain. Turha se on toiselta lupaa odottaa, vaan on otettava se mikä itselle kuuluu.
Moni samassa tilanteessa oleva nainen/mies on ulkoisesti reipas suorittaja ja sisäisesti koko ajan hermotiukassa oleva marttyyri. Mitä tapahtuisi jos tällainen henkilö lakkaisikin kantamasta kaikkea vastuuta? Kaatuuko maailma jos asiat hoituu hieman huonommin sen aikaa, että kumppanilla on edes teoreettinen mahdollisuus herätä asianlaitaan ja tehdä itsensä enemmän tarpeelliseksi?
Jokaisella on tarve tuntea itsensä tärkeäksi ja tarpeelliseksi. Se tunne, että "ilman minua asiat olivat täällä ainakin hieman huonommin" (suorittaja-marttyyreillahan tämä on ihan ylikehittynyt ominaisuus: "olen suorastaan korvaamaton"). Jos ei ole vastuuta mistään, miten voi kokea olevansa tärkeä ihminen puolisolleen tai perheelleen? Ja jos en ole tärkeä puolisolleni/perheelle, miksi kiinnostua yhtään mistään.
Muuta itseäsi. Se on ainoa mitä voit tehdä.
Meillä menee hyvin kun ei ole tehty yhtäkään kakaraa, ei ole palloa jalassa kummallakaan. Saamme harrastaa omia harrstuksiamme milloin lystää eikä tarvitse kiristää toisiamme. Metsä lenkille kiristän ainoastaan miestäni sillä rakastan metsän hajua eikä ole hyvä yksinään siellä kulkea vaikka menisin yksinkinkin tarpeen vaatiessa.
"Pallo jalkaan" elämän vaatimukset eivät sovi ideologiimme. Saa tyhmät ihmiset kulkea pallot jalassa ja valittaa niin paljon kun lystää. Näyttää olevan suurimalla osalla päästä eroon lapsistaan niin paljon kun mahdollista, jos ei pääse niin erotaan. Jotkut yhärit koittivat olla kaveria kun sanoin suoraan etten pidä kakaroista enkä ala lapsenvahdiksi niin häipyivät.
LIIKUNNASTA SAA ENERGIAA. Ja varsinkin mesäpoluilla liikunnasta. Toinen on pihansa hoidosta, ruohonleikkuu ja lumityöt. Miksi sitä omaa aikaa halutaan jos tekee kakaroita ja se on oma valinta?
Kakaroita tehdessään pitää ottaa huomioon ettei se olekkaan välttämättä ihan oma valinta. Toiset vaan tekee niitä ja toiset ottaa ihan tosissaan. Tyhmä nainen tekee kakaroita miehelle joka ei välttämättä niitä edes halua mutta nainen haluaa kiihkeästi ja sitten valittaa pettymystään.
Vela tyyppinen ihminen ei ole kiinnostunut lapsista eikä saa nautintoa niistä. Suurimmalle osasta naisista on pakko saada lapsi tai useampikin vaikka suhde ei toimi. Erosta nauttisi juuri ne jotka haluavat omaa aikaa ja kakaroiden teko on virhe. Virhettä on vaikein tunnustaa. Kuvittelitko saavasi jonkun muun?
Miksi nyt valitat kun olet miehesi valinnut vai etkö ole? kUVITTELITKO SAAVASI JONKUN MUUN?
Edelliselle vastaajalle sanon vaan että onnea valitsemallesi tielle. Toivottavasti kaikki on yhtä kivaa sitten kun olet vanha ja tuonne ah-niin-ihanalle metsäpolulle ei enää pysty lähtemään edes saattajan kanssa ja sitten kun kaikki muukin liikunta alkaa olemaan hankalaa. Mistä sitten revit sen ENERGIAN? Varmasti olet sitten puolisosi kuoltua hyvinkin tyytyväinen vanhainkodissa yksin, muista toki mainita asuintovereillesi että et voi sietää niiden lapsenlapsia tai muita lapsia. Siten varmistat että et vanhoinakaan päivinä saa yhtään ystävää.
Katsos kun perheellisen elämä on eri vaiheita täynnä. Silloin kun lapset ovat pieniä on hetkellisesti hyvinkin vaikeaa ja välillä tuntuu ettei jaksa millään. Varsinkaan jos perheen toinen aikuinen käyttäytyy kuin lapsi. Mutta lapset kasvaa ja lähtee omilleen, silloin voi lähteä sinne lenkkipolulle vaikka kolme kertaa päivässä. Minä olen kuitenkin onnellinen siitä että ne lapset on saatu ja hyvällä onnella pysyy elämässäni aina. En vaihtaisi hetkeäkään pois. En edes niitä hyvin hankalia ja köyhiä aikoja kun lapset olivat pieniä.
Luin oikein monta kertaa tuon alkuperäisen tekstin, ja hämmästyin miten paljon se kuulosti "entiseltä elämältäni". Itselläni oli siis täysin sama tilanne. Parisen vuotta miehelle asiasta sanoin, ja yritin keskustella miten voitaisiin tilannetta korjata. Häntä ei paljon kiinnostanut..
Ja tiedätkö, kun tuota orjatyötä kotona oli jatkunut sen pari vuotta, niin otin koko miehestä eron.
Kertaakaan en ole eropäätöstäni katunut. Ja kun suruaika meni ohi, alkoi sitä energiaakin löytyä ihan uskomattomat määrät!
Nyt erosta on jo 3 vuotta, ja rinnalleni olen löytänyt ihanan miehen.
Olen elämäni kunnossa, ja nautin jokaisesta päivästä. :)
Viestisi on kuin minun näppikseltä tosin sillä erotuksella että minä en halunnut erota vaan mies löysi uuden. Minusta oli ihan normaalia elämää että minä hoidin kodin ja kaiken omakotitaloon liittyvät asiat sekä lapset ja mies teki uraa kodin ulkopuolella. Hän kävi kotona vaihtamassa vaatteita ja nukkumassa, joskus kyllä kokoukset ym. meni pitkiksi ja nukkui ties missä. Minulle riitti oma elämäni ja lasten kanssa meillä oli ihan kivaa. Reissattiin neljästään loma-aikoina ym.
Ero oli omalla tavallaan shokki mutta toisaalta elämä jatkui ihan entisellään. Pyykin määrä väheni ja ei tarvinnut enää silittää kauluspaitoja. Toki surutyö oli tehtävä ja rakennettava se elämä omalla tavallaan uudelleen. Ja löydettävä itsensä naisena; petetyksi tuleminen vie naiseuduen maanrakoon ja menee aikaa kun sieltä nousee ylös. Mutta nyt erosta aikaa neljä vuotta, naiseus löytynyt ja rinnalle löytynyt uusi ihminen. Ihminen joka jakaa sen lapsiperheen arjen kanssani. Haluaa olla mukana hiihtoretkillä, elokuvissa, uintireissuilla, paistamassa takapihalla makkaraa, korjaa esikoisen kanssa mopoa, vie nuorimmaista luistelemaan jne jne. Tätä kaikkea kaipasin entisessä elämässäni ja kuvittelin että ei sellaista voi ollakaan koska meillä ei ollut mitään ns. perhe-elämää. Mutta näköjään voi olla!
Anoppi on kauhea marttyyri, joka on haalinut kaikki kotityöt itselleen. Hänellä ja appiukolla on seitsemän lasta. Appiukon ei ole tarvinnut mitään tehdä kotona: anoppi tekee kaiken. Appiukko hankki pari firmaa joista jäi vain velkaa: anoppi oli päivisin perhepäivähoitaja ja iltaisin leipätiskillä sekä yöllä siivosi, että saivat maksettua n. 300 neliöisen omakotitalon korot. Pienimmät lapset olivat monesti yksin iltaisin kotona kun appiukko teki vuorotyötä. Anopilla ei ollut koulutusta, oli 21 kun esikoispoika syntyi. Opiskeli vasta lähemmäs 60v. siivoojaksi. Nyt kun kotona on 17 ja 19 v. lapset valittaa samalla tavalla kuin lapsia oli kotona 6.
Sen verran kauhea esimerkki että olen ottanut oppia ja ehkä mennyt överiksikin....
Mutta kuka oikeasti haluaa saman kohtalon. Anopista on kehittynyt kauhea akka. Manipuloi ja valittaa koko ajan ,lapset ei saa ajatella omilla aivoillaan ja anoppi kehuskelee omallaa elämänhallinta taidoillaan(?).
Koko ajan pitäisi miellyttää: korjata anopin kotia, antaa rahaa anopin hankkeisiin viim. 800 euroa hautakiveen( olin tällöin äitiysrahalla ) ja appivanhemmilla ei ole aikaa käydä lastenlastaan katsomassa vaan heillä pitäisi käydä aina silloin kun heille sopii(välimatkaa 600km muuttivat pohjoiseen että saivat niitä yritysvelkoja maksettua). Nytkin sanoin että tuskin tullaan pääsiäisenä käymään ku on noita opiskelukiireitä, jolloin anoppi ehdotti että mieheni ja lapseni voisivat tulla kahdestaan.
VAROITTAVA ESIMERKKI!!!!!! Älkää ryhtykö marttyyreiksi!!!!