Olemme tehneet useita rikosilmoituksia, joissa oli tapahtunut aivan selvä rikos. Riihimäen poliisi on palauttanut ne meille 99 %:sti tekstillä: "Ei syytä epäillä rikosta". Onko teillä muilla vastaavia kokemuksia?
Kyllä huomaa, että Riihimäessä on poliisihallituskin. Rixun poliisi yrittää ramboilla niin, että viedään pienestäkin painiottelusta putkaan, jopa sairaitakin ja simputetaan näin. Poliisihallitus pitää huolen siitä, että, kun poliisi tutkii poliisin tekemisiä, mitään väärää ei tietystikään ole tapahtunut!
Maan mädin yksikkö? Hämeenlinnastakin mussutettiin jotain ihan kummaa, jota ihmeteltiin rapakon toisellakin puolella. Kun lataatte kuvanne sosiaaliseen mediaan, niin poliisisedän mukaan, niitä voivat toiset vapaasti käyttää, repesin ja niin repesi USA:n ystävänikin, joka on erikoistunut tekijänoikeuksiin. Hänen mielestään Kanta-Hämeen poliisi muistuttaa jotain kommunismin jäännettä. Minun mielestäni lisäksi huolestuttavassa määrin poliisivaltiota.
Sanokaa suorat sanat Riihimäen poliisista te muutkin!
Riihimäen (Kanta-Hämeen) poliisi
25
2368
Vastaukset
- lain suojaama
Minun kokemukseni Rixun poliisista ovat pelkästään myönteisiä. Ei mitään valittamista. Päinvastoin.
Jospa voisit tarkemmin kertoa, millaisia rikosilmoituksia olet tehnyt?
Poliisihallitus? Mikä se sellainen on, en ole koskaan kuullutkaan.- Haliisipollitus
Uus juttu kirjoitti:
Sijaitsee kirjapainotalon tiloissa
http://www.rtoy.fi/news.php?id=51Ei ole koko poliisihallitus vaan pieni osa siitä: Lupahallintoyksikön ase- ja arpajaishallinnon vastuualueet.
- apua tarvitset
Haluaisin kanssa tietää millainen ihminen tekee niin monta rikosilmoitusta että voi antaa tuollaisen prosenttijakauman. Eli sadasta tekemästäsi ilmoituksesta yksi on mennyt läpi? Eli kirjoitatko uuden ilmoituksen noin joka kolmas päivä?
Huolestuttavaa jos kohtaat elämässäsi rikoksen noin usein. Taisin juuri itsekin päästä ilmoituksen kohteeksi enkö? Vai tarviiko sinua ensin sanoa hulluksi jotta täytyy rikoksen merkit? En kuitenkaan niin sano, enhän....- Hei,
Olisi kiinnostava tietää, mikä oli se 1 ilmoitus sadasta, jota poliisi alkoi epäillä rikokseksi.
- m
Jos tämä aloitus viesti ei ole provo,niin ihmettelen.
Minulla ei poliisista ole mitään negatiivistä sanottavaa. Tekevät vaan työtään ja aiheet siihen työhön antaa "asiakkaat".
Kirjoitit,että "repesit" ?
Voisiko sen repeämän pikaliimalla korjata? :)))- turhaa narinaa
Jos olet tyytymätön poliisin toimintaan, älä siitä täällä valita. Valita eduskunnan oikeusasiamiehelle, joka valvoo poliisin toimintaa. Taidat olla niitä, jotka valittaa aina ja kaikesta, mutta itse ei saa mitään aikaan.
- ISS.P
turhaa narinaa kirjoitti:
Jos olet tyytymätön poliisin toimintaan, älä siitä täällä valita. Valita eduskunnan oikeusasiamiehelle, joka valvoo poliisin toimintaa. Taidat olla niitä, jotka valittaa aina ja kaikesta, mutta itse ei saa mitään aikaan.
Ei suomessa ole puolueetonta virkamiehiä valvovaa elintä sillä kaikki ovat samoja byrokratteja. Oikeusasiamies ei ole koskaan nostanut kannetta yhtään virkamiestä kostaan vaikka valituksia on tuhansia.
Näin kävi valelääkäri jutussa, että lehdistön täytyy ensin tuoda tosiasiat julki noin 5 miljoonalle suomalaiselle.
Viimeistään eduskunta antaa virkamiehelle vapautuksen kuten ent. Pääministerin kohdalla tai muiden ministerien kuten MT, IK, KJ. lista on loputon.
"Ei suomessa saa oikeutta ellei sitä itse hanki" on eräs suomalainen sanonut aikoinaan ja näyttää pitävän paikkansa tänäkin päivänä.
- niin moro
Tiedät kyllä miten netti toimii..., joten oma kontrolli ennenkaikkea.
Eli netissä on "viidakonlait", kaikesta huolimatta... - asfgasfsfuckU
Älä tunge nokkaasi muiden asioihin. Täällä vallitsee aivan eri lait (ONNEKSI) kuin yhdysvalloissa. Ainakin vielä toistaiseksi.
Jos poliisi vastaa sulle kirjallisesti että ei syytä epäillä rikkomusta niin eiköhän asian laita ole niin. Jos palautusprosentti on noin kova niin ehkä vika on sinussa.
Mietihän onko sinun huomaamat "rikokset" niin rankkoja että poliisin tulisi niihin reagoida ja näin ollen siirtää resursseja niiden tutkimiseen. Siis jättää murhat, pahoinpitelut ja muut oikeat rikokset tutkimatta, että sinä saat rauhan mieleesi? GET OVER IT!!!!- Rikollisia
suojellaan Riihimäellä, se on totta. Olen asunut täällä myös 60-luvulla ja silloin oli sama meininki, mikään ei ole muuttunut. Mahtaa olla lokoisat oltavat Kanta-Hämeen poliisilla, kun eivät todellisia töitä viitsi tehdä.
Aloittaja ei maininnut mitään sellaisesta, että olisi tehnyt 100 rikosilmoitusta, joten vastaukset aloittajalle ovat niitä provoja. - kokovartalogummi
Rikollisia kirjoitti:
suojellaan Riihimäellä, se on totta. Olen asunut täällä myös 60-luvulla ja silloin oli sama meininki, mikään ei ole muuttunut. Mahtaa olla lokoisat oltavat Kanta-Hämeen poliisilla, kun eivät todellisia töitä viitsi tehdä.
Aloittaja ei maininnut mitään sellaisesta, että olisi tehnyt 100 rikosilmoitusta, joten vastaukset aloittajalle ovat niitä provoja.Ei ollut sadasta puhetta mutta kun otat laskutaidot kätees ni huomaat että jos palautuneita oli 99%, niin ilmoituksia on oltava vähintään sata, että saadaan kokonaisia kappaleita. Muutoinhan ilmoituksista olisi palautunut vain osia, eikö?
Taidat olla tuo aloittaja, etkö olekin?
Kerrohan kun tiedät, että mitä poliisilta on jäänyt tekemättä. Minkälaisia rikoksia olet huomannut, joihin poliisi ei ole kiinnittänyt enempää huomiota? - laskuopin mukaan
Rikollisia kirjoitti:
suojellaan Riihimäellä, se on totta. Olen asunut täällä myös 60-luvulla ja silloin oli sama meininki, mikään ei ole muuttunut. Mahtaa olla lokoisat oltavat Kanta-Hämeen poliisilla, kun eivät todellisia töitä viitsi tehdä.
Aloittaja ei maininnut mitään sellaisesta, että olisi tehnyt 100 rikosilmoitusta, joten vastaukset aloittajalle ovat niitä provoja.Ilmoituksia voi tehnyt olla enemmän kuin 100, muttei vähemmän.
- Riihimäen poliisissa
tosiaan. Totta aloittaja puhuu. Otetaan nyt esimerkiksi sijaistiedoksianto jonka haastemies toimittaa Riihimäen poliisille. Lain mukaan sijaistiedoksisaajan on välittömästi lähetettävä asiakirjat sille jolle ne kuuluu. Mutta Riihimäen poliisi ei sellaisista velvollisuuksista välitä, vaan se jemmaa tärkeät asiakirjat kokonaan itsellään, vaikkei niillä mitään teekkään - pelkästä kiusanteosta siis. Poliisia on sanottu maan suurimmaksi rikollisjärjestöksi ja oikeassa väittämän esittäjä näyttää olevankin. Ihan puistattaa tällaiset lainvalvojat.
- Lue
vaikka täältä lisää: http://keskustelu.suomi24.fi/node/3899121
- plussat
Kappas vain. Linkkimestari antanut täälläkin itselleen kosolti pluspisteitä.
- 27
plussat kirjoitti:
Kappas vain. Linkkimestari antanut täälläkin itselleen kosolti pluspisteitä.
Eipäs klinkitä sieltä , otin sult miinuksen pois ,se kun oli senkin hädissään väärään paikkaan vetässyt
- ei sil kiva ole
plussat kirjoitti:
Kappas vain. Linkkimestari antanut täälläkin itselleen kosolti pluspisteitä.
Tuli sitten tännekin huseeraamaan kun oma ei saanut siipiä alleen ja edellinen läksi,mutta ei tunnu ymmärtävän vieläkään että kaikkea ei voi linkittää ,ne ei ole enää luettavissa.Annetaan armon käydä oikeudesta ,se kun on joku lapsenmielinen nehän tota - harjoittaa se kun on niistä kivaa
- Karhuryhmä paikalle
Eli onko joku jättänyt koiran jätökset siivoamatta vai onko joku paatunut murhaaja jopa sylkäissyt kadulle..?
- Pitkä kokemus
"- Haluan myös herättää ihmiset näkemään kätketyn väkivallan lähellään, kodeissaan ympäristössään ja tajuamaan miten valtiovalta monin tavoin alistaa väkivallalla omia kansalaisiaan."
Näin sanoo Sofi Oksasen Puhdistus -teoksen turkkilainen ohjaaja.
Kuka herättäisi suomalaiset sille tosiasialle, että Suomesta on tullut ihmisarvoton yhteiskunta, jossa kaikki on sallittu koska viranomaiset eivät enää puutu mihinkään laittomaan?- sinä ja sun sofis
Vai valtiovallan syy sekin jos ihminen on väkivaltainen !!! Minä ressukka kun olen luullut että ihminen sentään itse kontrolloi vielä tekonsa ja ymmärtää syy ja seuraus suhteen.Jos kukaan ei kerran puutu mihinkään laittomaan niin miksiköhän vankilat kuulemma on liian täynnä ?
- pasifisti
En tiedä onko provo vai mikä,mutta en ole itsekään saanut apua poliisilta,kun olen sitä hakenut ja todellisista syistä.Kauhulla olen seurannut kuinka yhteiskuntamme on vajonnut alas,kyynisyys on vallalla,kukaan ei välitä.Sen olen huomannut,että rikolliset ovat varmasti tyytyväisiä tähän tilanteeseen.Väkivalta rehottaa, eikä sille haluta tehdä mitään tässä takapajuisessa maassa.Miksi maksaa verorahoja,kun ei saa mitään suojelua tai vastinetta niille.Suomi alistaa omia kansalaisiaan.
- Eihän
sinä ja sun sofis kirjoitti:
Vai valtiovallan syy sekin jos ihminen on väkivaltainen !!! Minä ressukka kun olen luullut että ihminen sentään itse kontrolloi vielä tekonsa ja ymmärtää syy ja seuraus suhteen.Jos kukaan ei kerran puutu mihinkään laittomaan niin miksiköhän vankilat kuulemma on liian täynnä ?
aloittaja Riihimäen Poliisia syytä ihmisten väkivaltaisuudesta, vaan kysymys on siitä, ettei Riihimäen Poliisi edes tutki suurinta osaa rikosilmoituksista. Sieltä Temppelikadun tehtaalta työstetään solkenaan tutkimatta jätetty -ilmoituksia. Ja tämä vain sen takia, kun heillä - siis poliisilla - on niin huono moraali, etteivät he näe enää mitään virhettä missään rikoksessa. Ramboilla he kyllä osaavat ja käskyttää ja uhkailla!
- Petri Malja
Olen sitä mieltä ettei kukaan suomalainen maksa veroja ellei ole pakko. Useimmat työnantajat ovat kuitenkin niin pelkureita että maksavat verot ja sosiaaliturva maksut.
Sosiaaliturva maksuja ei kannata myöskään maksaa sillä mitään vastinetta ei maksetuille ole luvassa.
Alle 25 vuotiaille ei suomessa kerry eläkettä vaikka kuinka paljon maksaisi sosiaaliturva maksuja. Kun eläkeikä tai työkyvyttömyys kohtaa, niin työeläke-kassat ja Kela eivät tule puoltamaan eläkettä koska heillä on omat lakinsa ja lakimiehensä jotka on palkattu polkemaan ihmisoikeuksia.
Ainoa yritystoiminta joka suomessa kannattaa on perintätoimiston perustaminen. Näin voi jokainen suomalainen ryhtyä lainnojalla rosvoksi ja ryöstää laillisesti suomalaisia ja ilman mitään perusteita. Yli 700 000 perintätoimistojen asiakasta eli velallista jotka ovat joutuneet perintätoimien kohteeksi ovat väärässä, vaikka sanonta kuulu, että asiakas on aina oikeassa.
Olisiko aika vaatia vallankumousta ja korruptoituneiden johtajien poistumista vallan näyttämöltä. On tietysti ikävää jos naapurillasi menee hyvin, niin hän valehtelee mielellään, kaikilla suomessa menevän hyvin.
Tiedän varmuudella pari tapausta joissa Riihimäen poliisi on toiminut laittomasti eli tehnyt rikoksen. Vuosia sitten KRP:n poliisit tekivät pimeitä töitä, eikä sitä saanut loppumaan muu kuin toisten poliisimiesten kateus.- öl lö
Eikös nykysin kerry eläke kaikesta työstä ja jos opiekelee tai on äitiyslomalla, niin siitäkin?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä tapahtunut
Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?465861Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa
Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki583266- 1842701
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t122544mahdollista, että olet ollut iltavuorossa
Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k132239- 292161
törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/151906- 161636
- 1481379
Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu2741261