Onko teillä kokemuksia millaista on sairastaa persoonallisuushäiriötä? Itselläni on lähes koko ajan tunne etten tee sitä mitä haluan ja että tuhlaan aikaani täällä maapallolla. Välttelen kaikkea joka leimaisi minun persoonallisuuteni joksikin, pelkään näyttää persoonallisuuteni. Esimerkiksi olen vältellyt musiikin kuuntelemista, koska pelkään että se leimaa minut. Olen myös joskus sanonut että vihaan musiikkia mutta sisimmässäni pidän siitä. Elämä tuntuu kurjalta ja tyhjältä. Olen luultavasti aina halunnut tehdä jotain siistiä , mutta sisimmässäni on jokin vamma joka estää minua. Minulla on myös erittäin huono itsetunto.
SE on turhauttavaa. Ihan kuin kuulisin pääni sisällä ääniä jotka käskevät minua olemaan, vain olemaan tekemättä mitään. Tunnen jatkuvasti itseni huonommaksi ihmiseksi. Usein mietin myös itsemurhaa. Toivoisin vain että voisin elää normaalia elämää eikä tämmöistä estoista paskaa. Olen todella estynyt sosiaalisesti, viime aikoina en edes ole käynyt ulkona vaan erakoitunut täysin. En harrasta mitään enkä ole ikinä harrastanut, sekin harmittaa minua ja vaivaa päätäni. Luin persoonallisuushäiriöstä googlesta ja huomasin käytöksessäni suuria yhteneväisyyksiä. Kertokaa mielipiteenne olisiko minulla mahdollisesti persoonallisuushäiriö?
SE on turhauttavaa. Ihan kuin kuulisin pääni sisällä ääniä jotka käskevät minua olemaan, vain olemaan tekemättä mitään. Tunnen jatkuvasti itseni huonommaksi ihmiseksi. Usein mietin myös itsemurhaa. Toivoisin vain että voisin elää normaalia elämää eikä tämmöistä estoista paskaa. Olen todella estynyt sosiaalisesti, viime aikoina en edes ole käynyt ulkona vaan erakoitunut täysin. En harrasta mitään enkä ole ikinä harrastanut, sekin harmittaa minua ja vaivaa päätäni. Luin persoonallisuushäiriöstä googlesta ja huomasin käytöksessäni suuria yhteneväisyyksiä. Kertokaa mielipiteenne olisiko minulla mahdollisesti persoonallisuushäiriö?
Vastaukset 22
Vanhimmat
Persoonallisuushäiriöitä on monenlaisia. Ei voida yleistää. Persoonallisuuden pitää olla jollain tavalla sopeutumaton, jäykkä ja poikkeava. Jotkut ovat antisosiaalisia (rikolliset ja linnankundit, nuorena sekoilunsa ja rikoksensa aloittaneet), jotkut päinvastoin liian arkoja (estynyt persoonallisuus), jotkut epävakaita (rajatilaisia) jne....
Mutta äänien kuuleminen ei ole persoonallisuushäiriön vaan psykoosin (esim. skitsofrenian) oire.
Mikäköhän minua sitten vaivaa? Psykoosista en tiedä kun en viinan kanssa ole tekemisissä, eikös alkoholi ole psykoosin aiheuttaja?
Ei ole.
Voivathan alkoholi ja päihteet aiheuttaa psykoosia tai niistä vierottautuminen. Mutta kyllä psykoosi voi tulla ihan ilman niitäkin.
Kuuletko siis pääsi sisältä todellisia ääniä, vai ovatko ne vahvoja ajatuksia joita kuulet?
Ajatuksia jotka painostaa, ihan kuin sisällä olis toinen ihminen joka orjuuttaa olemaan yksin ja omituinen
Kukaan ei ole sisälläsi orjuuttamassa sinua olemaan yksin ja omituinen.
Sinä itse teet itsestäsi yksinäisen ja omituisen. Mene heti lääkärille kertomaan näistä ajatuksistasi ennen kuin sairaus yltyy pahemmaksi.
Mitä nopeammin menet lääkäriin, sitä parempi sinulle itsellesi.
Pelkkä unettomuuskin voi aiheuttaa ääniharhojen kuulemista ja kaikenlaisia levottomia ajatuksia. Voi johtaa myös psykoosiin. Saatko siis hyvin nukutuksi?
Noo minulta kaiketi löytyy ainakin epävakaa, estynyt, vaativa ja epäluuloinen härö. Olen sen verran nuori, ettei niitä vielä muutamaan vuoteen aseteta varsinaisiksi diagnooseiksi, mutta papereissa on merkintä. että kriteerit täyttyy. Kriteerit täyttyy kyllä vaikka missä muussakin, että vaikea sieltä on arpoa mikä kaikki minua vaivaa. Tiedän vain että minulla on vakavia ongelmia itseni kanssa hyvin monessa suhteessa.
Kokemuksesi kuullostavat kyllä hyvin tutuilta. Kaikki persoonallisuuden puolet ovat minusta ns. normaaleita siihen asti kun ne eivät tee tavallisesta arkielämästä vaikeaa/mahdotonta. Mikään piirre ei siis ole häiriö, jos siitä ei aiheudu kohtuuttomia vaikeuksia itselle tai ympäristölle. Persoonallisuushäiriöt ovat monesti hyvin monimutkaisia ja hankalia ongelmia, eikä kukaan voi täällä suoralta kädeltä määrittää onko sinulla joku pershärön tyyppi.
Tärkeintä nyt on se, että tiedät jonkin olevan pielessä ja haluat siihen muutosta. Niistä estoistakin on mahdollista päästä, ettei tarvitse erakkona asua. Suosittelen hakemaan jonkinlaista apua noihin ongelmiin. On sitten itsestä kiinni millaista apua se ois. Itse hoidan itseäni lääkityksen, terapian, liikunnan ja välistä myös sairaalahoidon avulla.
psyykenlääke päällä? Jos on niin auttaako se sinua?
Saan kyllä nukutuksi ja ei ole lääkitystä. Mitäköhän tuosta nyt pitäisi päätellä?
Mulla on diagnosoitu yhteensä neljä eri peroonallisuushäiriötä. Eli epävakaa, estynyt, riippuvainen sekä passiivis-agressiivinen. Lähinnä tuohon epävakaaseen on käytetty tasaavia lääkkeitä. Lisäksi käyn dialektiivisesa käyttäytymisterapiassa.
Muut persoonallisuushäiritö on hankalasit hoidettavia ja harvoin niihin löytyy lääkettä. Tietenkin just sosiaalisten tilanteiden pelkoja ja tollaista voidaan lievittää. Mä olen tunnistanut noiden häiriöiden piirteet jo tosi nuoresta pitäen itsessäni, kun sain diagnoosit sain vain lähinnä nimet käytökselleni.
Minulla on todettu epävakaa persoonallisuushäiriö ja se vaikeuttaa jokaista päivää ja aiheuttaa suurta tuskaa....en enää jaksaisi elää elämääni näin. Suurimmat elämääni vaikeuttavat asiat:
-vaikeus luottaa ihmisiin, etenkin miehiin (epäilen jatkuvasti sitä, että minun selkäni tapahtuu esimerkiksi muihiin naisiin tutustumista/katselua)
-ahdistuneisuus ja masennus miltei koko ajan päällä
-tyhjä olo
-vaikeus keskittyä etenkin jos päässä paljon kuviteltuja asioita (pettäminen/hylkääminen/"salaliitoja")
-alkoholin runsas käyttö
-ahmiminen ja oksentaminen
-itsemurhan ajattelu
Niin siis Epävakaan persoonallisuushäiriön kanssa eläminen on helvettiä. Voisin allekirjoittaa kaikki nuo mitä yllä kuvailet, tosin alkoholin käytön lopetin kokonaan. Mutta joo siis olen saanut tosi paljon apua dialektiivisesta käyttäymisterapiasta, kuuluu siis kongnitiivisiin psykoterapioihin. Saan tätä hoitoa ihan julkisella puolella.
Terapia on hillittömän rankkaa, oma motivaatio pitää olla kohdallaan. Työtä on tehtävä paljon, omien voimavarojen mukaan tietty. Mutta siis antaa niin paljon myös, olen käynyt nyt vähän yli vuoden. Epävakaa on enemmän hallussa kuin koskaan. Tosin jotta elämä ei olisi oikeudenmukaista niin masennukseni on pahempaa kuin ikinä.
Lääkehoitona on käytetty eri neuroleptejä, kaikki lopetettu haittavaikutusten vuoksi. Jälkeenpäin olen kyllä myös sitä mieltä, että tasasivat vähän liikaakin. Nyt menee lamictalia sekä topimaxia, mitkä ovat siis eniten epävakaaseen lähinnä impulssikontrollin hallintaa. Mun taustalla on siis järisyttävän monta impulssiivista yliannostusta lievistä vaikeisiin sekä muutakin impulssiivista käyttäytymistä. Edelleenkin on, mutta lievemmässä muodossa.
Epävakaasta voi kyllä selvitä ja on myös todettu, että yleensä noin 30 ikävuoden jälkeen rupee lieventymään. En kyllä tiedä minkä ikäinen oot.
Tiiän, että voi tuntuu vaikealta, mutta vaadi asianmukaista hoitoa. Siis todellakin jotain muuta kuin keskustelua mt.hoitajan kanssa. Parasta olisi jos saisit ihmisen joka olisi ammattilainen epävakaan persoonallisuuden hoidossa, toki ilman tätäkin voi parantua, mutta tästä on apua. Älä siis luovuta.
Toivotan mitä eniten tsemppiä, uskon että tiedän mitä koet!
Minulta löytyy 4 persoonallisuushäiriöä. Olen estynyt, eristäytyvä, epäluuloinen ja vaativa persoona. Olen vielä liian nuori saamaan varmaa persoonallisuushäiriödiagnoosia, mutta näissä täyttyy kaikki kriteerit. Tuohan nämä elämään omat vaikeutensa. Jotkut aloittajan oireista on samoja kun minulla, esimerkiksi tuo estoisuus. Mutta mitään ääniharhoja ei ole ollut. Ne on sitten jo eri asia eikä varmaan kuulu persoonallisuushäiriöihin.
Olisin saanut persoonallisuushäiriödiagnoosin, jos olisin halunnut. Paperilla minulla on diagnoosi keskeneräisestä persoonallisuudesta masennuksen lisäksi. Olen käynyt monta vuotta psykoanalyyttisessä terapiassa. Lopetin sen itse hiukan aikaisemmin kuin olisi kannattanut.
Tässä haluaisin vain sanoa sen, että älkää ajatelko persoonallisuushäiriötä pysyväksi olotilaksi. Terapian avulla (ja omalla yrittämisellä) sitä on mahdollista "lieventää" niin, että voitte kokea itsenne "normaaleiksi" ihmisiksi, joille vain on kehittynyt tietynlainen tapa reagoida tapahtumiin, elämään.
Juuri eilen huomasin "taantuneeni" voimakkaasti. Uskon kuitenkin, että tietoisuuteni omasta "heikkoudestani" auttaa minua taistelemaan uhkaavaa ahdistusta ja masennusta vastaan. Nyt on huono päivä, mutta en tahdo kuitenkaan luovuttaa. Haluan ajatella, että jokainen ihminen on arvokas ja aina kun on elämää on myös toivoa.
"Olisin saanut persoonallisuushäiriödiagnoosin, jos olisin halunnut. Paperilla minulla on diagnoosi keskeneräisestä persoonallisuudesta masennuksen lisäksi" Saanko kysyä mikä on keskeneräinen persoonallisuus?
Niin taisi oikeasti olla sanoilla persoonallisuuden kehitysprosessi kesken. Olin silloin vielä nuori. Joidenkin vuosien jälkeen olisin siis kaiketi saanut persoonallisuushäiriödiagnoosinkin käydessäni psykiatrin arvioinnissa terapian jatkamista varten. Terapeuttini (enkä myöskään itse) ei kuitenkaan pitänyt merkityksellisenä diagnosointia vaan päinvastoin yritti saada minut vakuuttumaan, että olen ihminen niin kuin muutkin.
Tärkeintä ei mielestäni ole se, mikä on diagnoosi vaan se, että saa oikeanlaista apua, jos tarvitsee. Tiedän kyllä, että asiantuntijatkin ovat hyvin erimielisiä siitä, mikä on oikeanlaista apua.
Hmmm. Sanoisin, että vakavasta persoonallisuushäiriöstä on kyse silloin, kun se haittaa elämää ja aiheuttaa suurta kärsimystä monella eri elämän osa-alueella. Oli sitten diagnoosi tai ei, oma kokemus on ratkaisevassa asemassa. Itselle epävakaan diagnoosi oli osittain helpotus., koska sen jälkeen tiesin miksi olen voinut niin pahoin...elämänhaluni on ollut kymmeniä ja kymmeniä kertoja aivan nollassa. Halu pois on usein kova, se kuvaa mielestäni sairauden aiheuttamaa kärsimystä minun kohdallani.
En pysty elämään elämääni niin kuin haluaisin. Haluaisin olla tasapainoinen, elää ilman jatkuvaa epäilyä ja pinttymiä (pidän joitakin ihmisiä jotenkin sairaina esim jos he vaikuttavat pervoilta. Tämä epäilys on miltei aina läsnä. Ja yhteiskuntahan tarjoaa kaiken maailman pervoille viihdykettä, media pursuaa seksiä ja niin edelleen)
Tämä on kauheeta, kauheeta ja kauheeta! Oma pää on mun tuhoni, vaikka kuinka taistelisin vastaan.
Terapeutille menossa, saan lähipäivinä tekstarin missä kerrotaa aika ja paikka. Onneksi. On niin yksinäinen olo, että ihan oksettaa.
hei kuule,tuo ei enää kuullosta siltä,mitä luulet! vaan jotain vähä vakavampaa,ei pahalla,mut kannattais mennä ammatti-ihmisen eli psykiatrin juttusille. ja iha hyväl mä vaan,ku tuntuu noi sun oireet aika vakavilta ja itsemurhan suunnittelut yms. ei oo enää persoonallisuushäiriöt kysees vaan tosiaan jotain vakavampaa. tiedän vaan siitä sanoa,et itel todettu muutama aika tavanomainen semmone,ei kuitenkaa mun perheelämää hajottavaa saati mua ja normi elämää! on mul lääkitys psykiatrin kautta ja oikein pystyn normaali elämää elää! etsi oikeanlaista apua niin toivottavasti löydät sen oikean sinän!!
Persoonallisuushäiriöitä on minulla kaksi ja piirteitä vaikka kuinka monesta. Normaalia elämää ei juurikaan haittaa mutta kun tulee vastoinkäymisiä, epävarmuutta jne. niin homma lähtee lapasesta. Käsittelykykyni niiden suhteen on huono ja vaikka sosiaaliset suhteet toimivat ja ulkoisesti kaikki näyttäisi olevan ok ainakin vieraamman mielestä niin sisällä on todella tuskainen olo.
Estynyt ja eristäytyvä olen. Tai sitten vain ujo :)