Töitä nuorille.

Vaskela

Töitä nuorille.

Meillä vallitsee kohta työvoimapula tietyillä koulutusaloilla ja yleensä kaikkialla, näin meille kerrotaan. Edes hallittua maahanmuuttoa en pidä pitkäaikaisena hyvänä ratkaisuna ja aina ensin on tarjottava töitä suomalaiselle työvoimalle. Oppilasmäärät tulee laskea entistä tarkemmin, ettei pääse syntymään ylikoulutusta tietyille aloille ja toisille taas työvoimapulaa. Koulutuksen suuntaa voisi myös vaihtaa entistä helpommin. Mikäli jollekin alalle syntyy paljon uusia työpaikkoja, päästettäisiin oppilaita vaihtamaan opintosuuntaa.

Opintolaina on menettänyt merkityksensä. Nuoret käyvät töissä opintojensa ohessa ja valmistusaika sekä numerotkin kärsivät. Jatkuva opintotuen nostaminenkaan ei auta nuoria valmistumaan aikaisemmin, eikä Suomella ole varoja siihen. Lukukausimaksuja ei tule palauttaa. Tosin vaihto-oppilaille ne palauttaisin ja ikuisuusopiskelijoille. Vaihto-oppilas ja ikuisuusopiskelija saisi vähentää lukukausimaksut verotuksessaan, mikäli hän jäisi työskentelemään Suomeen.

Tällä hetkellä opintolainan korot voi vähentää verotuksessa ja niiden veroa laskeva vaikutus on henkilökohtaisen veroprosentin mukainen 25-45 % hyöty. Lyhennykset menevät vuosittain ja rasittavat vastavalmistuneen taloutta melkoisesti.
Ehdotan seuraavaa: Yliopistosta valmistuu 4-6 vuodessa. Mitä nopeammin valmistut ja hakeudut työelämään, sitä suurempi on henkilökohtainen hyötysi tulevina opintolainan maksuvuosina. Eli opintolainan korot katsottaisiin täysimittaiseksi ennakkoveroksi (hyöty 100 %) ja opintolainan lyhennykset henkilökohtaisen veroprosentti kerrottuna kertoimella. Opintolainojen lyhennys kertoimeen vaikuttaisi koko aika opintojen aloittamisesta, työn aloittamiseen. Työn jonka aloitat opiskelujen päätyttyä, ei tarvitse olla opintosuuntasi mukainen, vaan mikä tahansa työ käy. Eli opintolainojen lyhennyksellä olisi osittain sama vaikutus verotuksen alenemiseen mitä koroilla on nyt (45-2,5 % hyöty). Yli kahdeksan vuoden opiskelu ja siirtyminen työelämään poistaisi opintolainojen vähennysoikeuden. Tämä opintolainan vähennysoikeus kuuluisi kaikille suomessa työskenteleville, myös vaihto-oppilaille. Eri oppilaitoksissa on eri pituiset opintoajat ja jokaiseen luotaisiin minimi ja maksimi aika, sekä kertoimet eri verovähennyksille. Kertoimet vaihtelisivat 50 – 10 prosenttiin ja opetusministeriö päättäisi niistä, sekä opintoajoista yhdessä valtionvarainministeriön kanssa.

Tämä kannustaisi nopeaan valmistumiseen ja työmarkkinoille siirtymiseen. Myös kotimaa ja sen työmarkkinat olisivat entistä houkuttelevammat, verrattuna muihin maihin. Laskenta aikaa kertoimelle, ei pidentäisi asepalvelus, äitiyspäiväraha, kotihoidontuki aika. Työttömyys kylläkin pienentäisi eri työpaikkojen välissä, alle kuukautta ei laskettaisi.

Jyrki Vaskela
Itsenäisyyspuolueen kansanedustajaehdokas
Uusimaa
http://www.saunalahti.fi/jvask

1

330

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Turhaa kannustusta

      Ne jotka HALUAA tehdä töitä, TEKEE. Toiset lusmuilee.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      83
      4433
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      3108
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      39
      2864
    4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      116
      2645
    5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2509
    6. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      43
      2357
    7. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2255
    8. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      13
      2244
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2015
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      28
      1717
    Aihe