mikä sen kamalampaa kun katsoa oma lapsi kärsii! ja kun ei osaa auttaa oikein millään muulla kun olla läsnä ja tukena!
mieheni, tai siis ex lähti uuden naisen matkaan elokuussa. tyttö oli ennen tosi iloinen, touhukas ja reipas. iskä oli muutenkin vähän kotona kun työ vei paljon aikaa, mutta odotti iskää aina ihan hirveesti ja oli onnessaan kun iskä tuli. luulin aina että hän halusi myös nähdä lapsiaan ja olla heidän kanssa mahdollisimman paljon, huolehti aina että kaikkee on ja kaikki on hyvin.
no nyt sit perkele eron jälkeen ei oo äijää paljoo näkyny. hakee joka toinen viikonloppu lapset ÄIDILLEEN hoidettavaks ja ite painelee muualla.
koko syksyn olin tosi huolissani likasta, olemus ja luonne muuttui ihan hirveästi. luulin jo että olisi parempaa päin, mutta nyt vuoden alusta taas ollut tosi itkuinen, kiinni minussa, näkee painajaisia ja kaipaa isäänsä tosi paljon. vuoden alun jälkeen nukkunut omassa sängyssä ehkä 5 kertaa, muuten nukkunut minun vieressä. ei halua tarhaan, hyvä että roskat saan yksin viedä.
miksi isi ei halua olla meidän kanssa? miksi muitten isit hakee tarhasta/leikkii ulkona/sisällä/tulee töistä kotiin? isi tulee taikaisin kotiin. on epäreilua kun isi lähti.. päivittäin tulee joku näistä esille. tyttö on siis kohta 5v.
mä en tajua miten ihminen voi muuttua eron myötä aivan kun eri ihmiseks! eikö se toinen nainenkin ihmettele miksi ei ole lastensa kanssa. olen yrittänyt puhua miehelle et tulisi hakeen viikollakin että näkisi vähän useammin ja ei olisi niin ikävä koko ajan, mutta ei hae. hyvä että soittaa kahden viikon aikana. huolen pitää aina että maksaa elatusmaksut, mikä on hyvä mutta luulisi että olisi lasten kanssa mahdollisimman paljon.
olen yrittänyt puhua tyttären "ongelmista" hänelle mutta sanoo vaan että hyvinhän te pärjäätte!
ite pelkään että tyttö kärsii niin paljon tästä, että se vaikuttaa häneen isonakin..
mieheni, tai siis ex lähti uuden naisen matkaan elokuussa. tyttö oli ennen tosi iloinen, touhukas ja reipas. iskä oli muutenkin vähän kotona kun työ vei paljon aikaa, mutta odotti iskää aina ihan hirveesti ja oli onnessaan kun iskä tuli. luulin aina että hän halusi myös nähdä lapsiaan ja olla heidän kanssa mahdollisimman paljon, huolehti aina että kaikkee on ja kaikki on hyvin.
no nyt sit perkele eron jälkeen ei oo äijää paljoo näkyny. hakee joka toinen viikonloppu lapset ÄIDILLEEN hoidettavaks ja ite painelee muualla.
koko syksyn olin tosi huolissani likasta, olemus ja luonne muuttui ihan hirveästi. luulin jo että olisi parempaa päin, mutta nyt vuoden alusta taas ollut tosi itkuinen, kiinni minussa, näkee painajaisia ja kaipaa isäänsä tosi paljon. vuoden alun jälkeen nukkunut omassa sängyssä ehkä 5 kertaa, muuten nukkunut minun vieressä. ei halua tarhaan, hyvä että roskat saan yksin viedä.
miksi isi ei halua olla meidän kanssa? miksi muitten isit hakee tarhasta/leikkii ulkona/sisällä/tulee töistä kotiin? isi tulee taikaisin kotiin. on epäreilua kun isi lähti.. päivittäin tulee joku näistä esille. tyttö on siis kohta 5v.
mä en tajua miten ihminen voi muuttua eron myötä aivan kun eri ihmiseks! eikö se toinen nainenkin ihmettele miksi ei ole lastensa kanssa. olen yrittänyt puhua miehelle et tulisi hakeen viikollakin että näkisi vähän useammin ja ei olisi niin ikävä koko ajan, mutta ei hae. hyvä että soittaa kahden viikon aikana. huolen pitää aina että maksaa elatusmaksut, mikä on hyvä mutta luulisi että olisi lasten kanssa mahdollisimman paljon.
olen yrittänyt puhua tyttären "ongelmista" hänelle mutta sanoo vaan että hyvinhän te pärjäätte!
ite pelkään että tyttö kärsii niin paljon tästä, että se vaikuttaa häneen isonakin..
Vastaukset 2
Vanhimmat
Uus faija vaan tytölle. Sellainen vastuuntuntoinen joka leikkii ja vie paikkoihin teitä ja on kotona, laittaa lettuja jne...
juuri tuolla yh-palstalla kirjoitin..emme ole vielä eronneet mutta se näyttää olevan edessä..Mies on nyt hyvä isä kuka jaksaa touhuta mutta kaipaa selkeästi myös sitä vapautta.. ja pelkään että jos ja kun ero on edessä, niin mitä jos hänestä tulee juuri exäsi kaltainen... rankinta itselle olisi varmaankin juuri se kun joutuu katselemaan lapsen kärsimystä eikä itse voi asialle mitään tehdä. Voit toki yrittää isälle puhua mutta toista kun ei voi mihinkään pakottaa ja jutustasi sai sen kuvan että se voi myöskin olla aika turhaan..
Tuli mieleen että mitäpä jos menisit lapsesi kanssa neuvolan kautta johonkin juttelemaan.. Lastenpsykiatrille tms ja pyydät isää mukaan joka tapaamiselle. Tai et pyydä..vaadit.. ehkäpä joku ulkopuolinen saisi taottua isän päähän sen, kuinka tärkeä ihminen hän lapselle on.
Toisaalta kaikki nuo takertumiset yms voi olla normaalia erosta johtuvaa, mikä olisi voinut olla edessä myös jos isä lastaan säännöllisemmin näkisikin. Voi olla että tämä vaikuttaa häneen aikuisena, mutta jaksan uskoa siihen että jos sinä tuet lasta ja korostat ettet sinä ole lähdössä mihinkään, eikä kukaan muukaan tärkeä ja mensitte johonkin juttelemaan niin lapsi voisi selvitä ainakin vähemmin "traumoin". Toisaalta kukaan meistä ei ole täydellinen vanhempi ja varmasti jokainen vanhempi aiheuttaa lapselleen jonkinlaisen "trauman" lapsuudessa ja lapsen on se aikuisena käsiteltävä tai olla käsittelemättä ja elettävä sen kanssa.. Trauman voi aiheuttaa myös teini-iässä koettu huikea rakkaustarina joka päättyi seinään..etkä sinä sillekkään mitään voi..niinkuin et voi lapsen isän tekemisillekkään, vaikkakuinka haluiaisit.. En tarkoita traumoilla tietenkään mitään isoja asioita, mutta ne pienet rasittavuudet mitä meissä jokaisessa on, on alunperin tullut varmasti lapsuudenperheissä. Minulla esimerkiksi on jätetyksi tulemisen pelko, minkä isäni on aiheuttanut (varmaankin) kun meinasi jättää meidät..olin kuitenkin silloin jo melkein täysi-ikäinen..mutta silti se vaikutti..