Suomessa mitätöity ja puoskarien päältäkävelemä yleinen sairaus.
POSKIONTELON SIENI-INFEKTIO
6
672
Vastaukset
Mulla keittää! Aloitus piti tulla tekemään kesken aamusivujen kirjoittamisen.
Sieni-infektiota tämä on - ja totuus tulee esiin, ennemmin tai myöhemmin."Sieni-infektiota tämä on - ja totuus tulee esiin, ennemmin tai myöhemmin."
- Oireet ovat niin selkeät, selvä kuin pläkki.
Kun olin eilen niin huonovointinen, söin koko päivänä ainoastaan yhden voileivän, yhden jugurtin ja illalla vain pari desiä ruokaa. Ja aivan kuten ennenkin, paastotessani poski rauhoittui, meni lepotilaan. En ottanut yötä vasten edes nikotiiniamidia levätäkseni hetken siitäkin.
Mikäli olisin jatkanut syömättömyyttä, poskiontelon lepotila olisi jatkunut.
Mutta heti kun paasto loppui, kun menin aamulla syömään aamupalan niin kuin tapana on, hetkisen kuluttua vasen poski virkosi sisältäpäin ja poskiontelo turposi oikein kunnolla. Jotain on myös oikean maksillaariontelon pohjalla, koska sekin heräsi ruoan vaikutuksesta henkiin.Vakuutukseni on voimassa ympäri maailman, ei ainoastaan EU:ssa.
Hoitokontakti on olemassa jo lahden toiselle puolen, jos täällä yritetään pimittää jotain."Mulla keittää! Aloitus piti tulla tekemään kesken aamusivujen kirjoittamisen."
- Menen kirjoittamaan sivuni loppuun. Haistakaa paska kaikki ihmisten rääkkääjät!sanasinko kirjoitti:
"Sieni-infektiota tämä on - ja totuus tulee esiin, ennemmin tai myöhemmin."
- Oireet ovat niin selkeät, selvä kuin pläkki.
Kun olin eilen niin huonovointinen, söin koko päivänä ainoastaan yhden voileivän, yhden jugurtin ja illalla vain pari desiä ruokaa. Ja aivan kuten ennenkin, paastotessani poski rauhoittui, meni lepotilaan. En ottanut yötä vasten edes nikotiiniamidia levätäkseni hetken siitäkin.
Mikäli olisin jatkanut syömättömyyttä, poskiontelon lepotila olisi jatkunut.
Mutta heti kun paasto loppui, kun menin aamulla syömään aamupalan niin kuin tapana on, hetkisen kuluttua vasen poski virkosi sisältäpäin ja poskiontelo turposi oikein kunnolla. Jotain on myös oikean maksillaariontelon pohjalla, koska sekin heräsi ruoan vaikutuksesta henkiin."En ottanut yötä vasten edes nikotiiniamidia levätäkseni hetken siitäkin."
- Nyt nikotiiniamidia pitää ottaa jo lisää, kun kipu alkaa heijastua jo hampaisiin ja silmiin asti. Ruoasta ällökotilo saa voimaa ja nikotiiniamidi on ainoa vastalääkkeeni toistaiseksi.sanasinko kirjoitti:
"Mulla keittää! Aloitus piti tulla tekemään kesken aamusivujen kirjoittamisen."
- Menen kirjoittamaan sivuni loppuun. Haistakaa paska kaikki ihmisten rääkkääjät!"Haistakaa paska kaikki ihmisten rääkkääjät!"
- Olen saanut kärsiä tästä koko vuoden ilman hoitoa ja menettää jopa hampaitani. Sieni-infektion mahdollisuutta ei ole viitsitty edes tutkia. Vuoden aikana infektio on saanut porautua yhä syvemmälle kudoksiini seurauksin, jotka voivat olla kohtalokkaat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1931402
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138903- 85862
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?52781- 51758
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t253657Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä321616Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7605Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55599- 53594
