Kärpäsenkesyttäjä, Erik Wahlström

Vanhoina hyvinä aikoina jokaisen kunnon koulun kirjahyllyn päällä komeili rivi kipsipäitä. Pölyn peittämät ukot olivat suomalaisuuden keksijöitä, identiteetin ja kansallisen kulttuurin rakentajia. Nimet Cygnaeus, Topelius, Snellman, Nervander, Lönnroth ja Runeberg painuivat mieleen vaikkei pikku oppilas aina tiennyt miksi.
Virallinen historiankirjoitus pitää äijien julkisuuskuvaa kirkkaana ja ihanteellisena. Kaunokirjallisuuden puolella on tapahtunut pientä pöllytystä ja taustojen avaamista. Lukijoiden iloksi ja mielen avartamiseksi. Keksittyä vai oikeesti tapahtunutta, haitanneeko tuo kumpaa.
Merete Mazzarella: Ei kaipuuta, ei surua kuvaa 79-vuotiaan Sakari Topeliuksen yhtä päivää. Ansiokkaasti. Erik Wahlström on aiemmin julkaissut teoksen Tanssiva pappi. Siinä käydään läpi sanataiteen keinoin kansakoululaitoksen perustajan kimurantti ura aina Venäjän valtakunnan perimmäisestä nurkasta, Alaskasta lopulta kotikonnuille arvostetuksi kansakunnan isähahmoksi.
Nyt Erik-setä on tarttunut aiheista suurimpaan, itse runon kuningas Runebergiin.
Omituinen nimi, Kärpäsenkesyttäjä, avautuu kun aiemmin intohimoinen metsästäjä ja kalastaja on joutunut pyörätuoliin ja pystyy enää vain kesyttämään kärpäsiä kotioloissa. Vuosikausia. Runebergin ajankäytössähän sulan veden aika merkitsi metsästystä ja vesillä liikkumista. Edes omaan tohtoripromoottioon ei voinut osallistua silloin. Runoja rustattiin talvisydännä eikä viimeisinä vuosikymmeninä niitäkään. Nykyään pelätään näppäimistöä, silloin puhdasta paperia. Peilin kautta runoilija tarkkaili katuelämää ja ohi kulkevat porvoolaiset nostivat hattua kunnioituksesta, ihan siltä varalta jos tohtori olisi hereillä.
Kirjan rakenne on vaativa eli epähelppo. Minäkertoja vaihtuu usein. Monesti äänessä on Janne Ludvig itse, mutta yhtäkkiä kertojaksi vaihtuu rouva Fredrika (joka uusimman naistutkimuksen mukaan oli parempi kirjailija ja kielien tuntija kuin ukkonsa, ja mehän uskomme tietennii naistutkimusta), Fredrik Cygnaeus, säveltäjä Pacius, elämäkertakirjuri Strömborg tai joku muu suvusta tai lähipiiristä. Saa sanansa sanoa myös perheen koira tai pyydystetty haahka. Seisoskeleepa ovenpielessä hetken myös resuinen ylioppilas A. Stenvall.
Aikatasolla hypitään sukkelaan viimeisistä päivistä aikaan ennen isoisän syntymää. Teettää työtä ja vaatii tarkkaavaisuutta lukijalta, mutta palkitsee tarjoamalla oivaltavia elämyksiä.
Wahlström avaa kiehtovia näkymiä autonomian ajan tapakulttuuriin ja henkiseen elämään. Nämä kipsiukot muodostivat nuorina maistereina myös Lauantaiseuran, jonka epämuodollisessa suojassa kansallista kulttuuria suunniteltiin. Pääpuuhamies Nervander oli työkseen Keisarillisen Sensuuriviraston hommissa. Pihisteli työmaalta uusinta eurooppalaista kirjallisuutta ja lehtiä. Niitä luettiin ja analysoitiin porukalla. Eihän suomalaisille lukijoille voinut tarjoilla kirjallisuutta jossa tuotaisiin esiin kumouksellisia ajatuksia vaikkapa tasa-arvosta. Keisarivaltahan olisi saattanut horjua ennen aikojaan. Eli jätkät ja Fredrika tiesi kyllä missä mennään Euroopassa, mutta rahvas raatoi pelloillaaan tyynnä ja kärsivällisenä.
Lauantaiseuran ohessa nämä nuoret maisterit perustivat myös Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran. Onneksi. Vaikka tuskin kukaan heistä edes kunnolla suomea puhui, saati kirjoitti.
Sangen hupaisa on kirjailijan näkemys miksi Maamme-laulun sävel on niin vaikea ja epämarssittava. Ensiesityksessäkin vain selvimmät ylioppilaat pystyivät sen laulamaan, kunhan kuoro oli viidesti pohjustanut. Vaan eipä marssittu barrikadeille Maammelaulun tahdissa, kuten hulinoivat ranskalaiset oman Marseljeesinsa innoittamana.
Runon ruhtinaan luonteesta luo kirjoittaja vähemmän mairittelevan kuvan. Lähestyy negaation kautta, vastavoimana ylen puleeratulle näkemykselle. Nykykielelle käännettynä Runeberg oli sadistinen kotityranni, häntäheikki, koulukiusaaja ja kaikkien taksikuskien kauhu. Miten hänestä tuli sellainen selviää kyllä, jos lukee viimeisetkin sivut.
Rohkenen lämpimästi suositella.