Voi kuule, minulla työttömällä ei ole edes työkavereita keiden kanssa jutella. Välillä menee viikkokin etten juttele kuin kaupan kassan kanssa sen muutaman sanan. Muutama ystävä on, mutta ei heillekään voi aina soitella kun ovat töissä. Ei voi osallistua mihinkään kursseillekaan tai muuhun, kun ei ole rahaa maksaa niitä. Onneksi kirjasto on vielä ilmainen, että edes sieltä saa ajankulukseen kirjoja joita lukea, kun ei aina lenkilläkään jaksa juosta. Maksullisiin harrastuksiinkaan kun ei ole varaa. Silti on pakko yrittää olla valoisalla mielellä ettei ihan jämähdä tänne neljän seinän sisälle. Onneksi kohta tulee kesä ja pääsee fillarilla vähän pitemmälle lenkille.
Yksin,niin
yksin.
2185
0Äänestä
Vastaukset 2
Vanhimmat
Samalta täälläkin tuntuu, vaikka on jälkikasvuakin ja lapsenlapsi, mutta olen silti 24/7 omissa oloissa suurimman osan viikosta. Sinulla on onneksi edes työ, eläkkeellä tämä on aika yksinäistä, sama tunne kuin sinulla, mutta ei pääse enää töihin ihmisiä tapaamaan.
Yksinäisyys on ikävä kaveri, liikuntarajoitteisuus tekee vielä vaikeammksi kestää sitä.
Tsemppiä sinulle kuitenkin :)
Lottovoitto taitaa olla ainoa asia, mitä enää toivon.
Ihmis-suhteita en jaksa enää etsiä, enkä haaveilla elämänkumppaninen
löytämistä. Haaveilulla nyt ei muutenkaan mitään saavuteta.
Nuorempana hoettiin aina, kyllä sinä vielä ehdit, kyllä sinä vielä jonkun löydät.
Hah, vaan kun en koskaan ketään löytänytkään.
Miten turhalta kaikki voikaan välillä tuntua, ei ketään, kenen kanssa kokea
rakkautta, ei ketään. jota halata. Ei ketään kenelle sanoa, että rakastaa-
ja välittää toisesta. Puhumattakaan seksistä.
Kauanko tässä samassa kehässä jaksaa pyöriä?
Töihin, kotiin, töihin, kotiin, eikä mitään toivoa paremmasta.
Ei jaksa enää edes toivoa parempaa, vielä kymmenen vuotta sitten oli
toivoa, nyt toivo alkaa jo vähitellen hiipua.