Sankarit harvassa!

"Puola jätti rokotteet tilaamatta - terveysministeristä tuli sankari

Puola ei tilannut Pandemrixiä eikä muutakaan H1N1-rokotetta.

Pandemrix-jälkipyykki on nostanut Puolan terveysministerin Ewa Kopazin sankarin asemaan.

Samaan aikaan kun muualla Euroopassa kohkattiin sikainfluenssarokotuksista ja kiirehdittiin rokotteiden hankintasopimusten kanssa, Puolan terveysministeri kieltäytyi allekirjoittamasta H1N1-rokotesopimusta minkään lääkefirman kanssa.

Euroopan neuvoston parlamentaarisessa yleiskokouksessa maaliskuussa 2010 Kopaz kertoi Puolan päätyneen eteläisen pallonpuoliskon sairastelua analysoituaan siihen, että kyseessä oli lievä pandemia.

Tästä huolimatta Puola ryhtyi varmuuden vuoksi muiden Euroopan maiden tavoin neuvottelemaan lääkefirmojen kanssa rokote-erän hankkimisesta. Sopimus jäi kuitenkin solmimatta.

Kopaz perusteli H1N1-rokotteen tilaamaatta jättämistä muun muassa sillä, että sopimustekstissä vastuu rokotteen kaikista mahdollisista sivuvaikutuksia jäi hankinnan tekevälle hallitukselle.

Lisäksi Kopazia arvelutti muualta tihkuva tieto rokotteen aiheuttamista sivuvaikutuksista ja epäilyistä sen roolista joissain kuolemantapauksissa.

Perustellessaan aikanaan päätöstään Puolan parlamentille Kopaz vetosi velvollisuuteensa.

- Onko minun velvollisuuteni allekirjoittaa sopimuksia, joista hyötyy Puola vai sopimuksia, joista hyötyy lääketeollisuus?

Kopaz kritisoi Euroopan neuvoston parlamentaarisessa yleiskokouksessa lääkefirmoja erittäin voimakkaasti ja pitää niiden keinoja hyvin arveluttavina.

- Ei ole todellakaan hyväksyttävää, että rokotteen tuottaja mediakampanjan avulla käyttää hyväkseen pelkoa ja pakottaa hallitukset tiettyyn päätökseen, Kopaz jyrisee.

Kopaz moitti lääkefirmoja myös sikainfluenssarokotteen hinnoittelusta

- Se, että tarjottu rokote oli 2-3 kertaa kalliimpi kuin kausi-influenssarokote, vaikka molemmat perustuvat samaan teknolgiaan, on tosiasia, jota en vaivaudu kommentoimaan, Kopaz ruoski lääkeyhtiöitä puheenvuorossaan." http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/2011/02/1268120/puola-jatti-rokotteet-tilaamatta---terveysministerista-tuli-sankari

Pitäkää lastenkutsut, jos teidän kakaroissa on räkätautia! Mikä ei tapa niin se vahvistaa!
2196
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Puolan terveysministerihän on talousnero!

Meillä jäi huomattava osa sikarokotteista käsiin. Korvausvaateita satelee jo rokotetuista ja tilatut lintuinfluenssarokotteetkin makaavat varastoissa, eikä niitä varmuudella kukaan enää uskalla käyttää.

Eikun opintomatkalle Puolaan koko teehooällän porukka. Joidenkin mielestä vain meolipun kera.

Äänestä
  • rahan perässä kuolaavat joutavat lusimaan paljon pienemmistä virheistä tavallinen tallaaja joutuu linnaan esin nälkäänsä varastanut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Paskavaris kirjoitti:

"Puola jätti rokotteet tilaamatta - terveysministeristä tuli sankari

Puola ei tilannut Pandemrixiä eikä muutakaan H1N1-rokotetta.

Pandemrix-jälkipyykki on nostanut Puolan terveysministerin Ewa Kopazin sankarin asemaan.

Samaan aikaan kun muualla Euroopassa kohkattiin sikainfluenssarokotuksista ja kiirehdittiin rokotteiden hankintasopimusten kanssa, Puolan terveysministeri kieltäytyi allekirjoittamasta H1N1-rokotesopimusta minkään lääkefirman kanssa.

Euroopan neuvoston parlamentaarisessa yleiskokouksessa maaliskuussa 2010 Kopaz kertoi Puolan päätyneen eteläisen pallonpuoliskon sairastelua analysoituaan siihen, että kyseessä oli lievä pandemia.

Tästä huolimatta Puola ryhtyi varmuuden vuoksi muiden Euroopan maiden tavoin neuvottelemaan lääkefirmojen kanssa rokote-erän hankkimisesta. Sopimus jäi kuitenkin solmimatta.

Kopaz perusteli H1N1-rokotteen tilaamaatta jättämistä muun muassa sillä, että sopimustekstissä vastuu rokotteen kaikista mahdollisista sivuvaikutuksia jäi hankinnan tekevälle hallitukselle.

Lisäksi Kopazia arvelutti muualta tihkuva tieto rokotteen aiheuttamista sivuvaikutuksista ja epäilyistä sen roolista joissain kuolemantapauksissa.

Perustellessaan aikanaan päätöstään Puolan parlamentille Kopaz vetosi velvollisuuteensa.

- Onko minun velvollisuuteni allekirjoittaa sopimuksia, joista hyötyy Puola vai sopimuksia, joista hyötyy lääketeollisuus?

Kopaz kritisoi Euroopan neuvoston parlamentaarisessa yleiskokouksessa lääkefirmoja erittäin voimakkaasti ja pitää niiden keinoja hyvin arveluttavina.

- Ei ole todellakaan hyväksyttävää, että rokotteen tuottaja mediakampanjan avulla käyttää hyväkseen pelkoa ja pakottaa hallitukset tiettyyn päätökseen, Kopaz jyrisee.

Kopaz moitti lääkefirmoja myös sikainfluenssarokotteen hinnoittelusta

- Se, että tarjottu rokote oli 2-3 kertaa kalliimpi kuin kausi-influenssarokote, vaikka molemmat perustuvat samaan teknolgiaan, on tosiasia, jota en vaivaudu kommentoimaan, Kopaz ruoski lääkeyhtiöitä puheenvuorossaan." http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/2011/02/1268120/puola-jatti-rokotteet-tilaamatta---terveysministerista-tuli-sankari

Pitäkää lastenkutsut, jos teidän kakaroissa on räkätautia! Mikä ei tapa niin se vahvistaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu