Neuvoa kaipaava (karibia)

kertokaapa joku yksinkertaisesti. miten tapahtuu siirtyminen karibialla "maasta toiseen". Nimenomaan mita muodolisuuksia on ko paikoissa ja mita dokumentteja tarvitaan.
12894
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Vaihtelee eri saarilla, mutta useimmiten pitää käydä tulli ja immigration ainakin, sekä mahdollisesti erikseen karanteeni ja satamakapteeni. Ranskan saarilla esim. Martiniquella homma on helppo, sen voi hoitaa vaikka nettikahvilassa koneen välityksellä eli ei edes näe viranomaisia. Usein viranomaiset on sijoitettu kätsysti saman katon alle ja pitää vain vierailla eri tiskeillä. Passit ja veneen paperit on mukaan. Kuubaan tarvitsee etukäteen turistikortin, jonka saa Kuuban konsulaateista tai joistain matkatoimistoista ympäri Karibiaa, ja siellä sekä Jamaikalla viranomaiset tulevat itse veneeseen eikä maihin saa mennäkään ennen sitä. Kannattaa tutustua eri saarten käytäntöihin tarkemmin www.noonsite.com, siellä taitaa olla selostus myös kyseisten viranomaisten sijainnista kussakin kohteessa yms. hyödyllistä käytännön tietoa sekä muiden veneilijöiden kokemuksia, ja tuoreimmat säännökset. Keltainen lippu tietysti saman saalingin alle kuin kohteliaisuuslippukin, kun saavutaan uuteen maahan, ja alas kun muodollisuudet hoidettu.

Äänestä
  • Aina eivät tulli ja immigration ole saman katon alla (esim. Grenada, Trinidad, Curacao) ja lomakkeita joutui täyttämään monena kappaleena kalkkeeripapereiden avulla (esim. Trinidad, Panama...). Maahantulo- ja maastalähtöbyrokratia Karibian alueella oli kuitenkin aika yksinkertaista ja helppoa verrattuna Etelä-Amerikan valtioihin. On ihan turha etukäteen murehtia Karibian saarivaltioiden maahantulobyrokratiaa, jos veneen ja miehistön paperit on kunnossa!

    Vanha hyvä tapa (joka voi helpottaa viranomaisten kanssa asiointia) on se, että kippari vaihtaa vähän siistimmät asusteet ennenkuin menee maahantuloselvityksiin ja käyttäytyy kohteliaasti (=kärsivällisesti). Jos tarkkoja ollaan, miehistö ei saisi mennä maihin ennenkuin kippari on suorittanut maahantulobyrokratian ja Q-lippu sen jälkeen on laskettu.

    Ranskalaissaaret ovat helpoimmat, kuten ed. kirjoittaja mainitsi.

    Äänestä

  • joskus tympii... kirjoitti:

    Aina eivät tulli ja immigration ole saman katon alla (esim. Grenada, Trinidad, Curacao) ja lomakkeita joutui täyttämään monena kappaleena kalkkeeripapereiden avulla (esim. Trinidad, Panama...). Maahantulo- ja maastalähtöbyrokratia Karibian alueella oli kuitenkin aika yksinkertaista ja helppoa verrattuna Etelä-Amerikan valtioihin. On ihan turha etukäteen murehtia Karibian saarivaltioiden maahantulobyrokratiaa, jos veneen ja miehistön paperit on kunnossa!

    Vanha hyvä tapa (joka voi helpottaa viranomaisten kanssa asiointia) on se, että kippari vaihtaa vähän siistimmät asusteet ennenkuin menee maahantuloselvityksiin ja käyttäytyy kohteliaasti (=kärsivällisesti). Jos tarkkoja ollaan, miehistö ei saisi mennä maihin ennenkuin kippari on suorittanut maahantulobyrokratian ja Q-lippu sen jälkeen on laskettu.

    Ranskalaissaaret ovat helpoimmat, kuten ed. kirjoittaja mainitsi.

    Jep, ja kannattaa ottaa ihan tietoisesti karibialaisen rento asenne viranomaismuodollisuuksien hoitamiseen, eikä odottaa kaiken sujuvan hetkessä ja tehokkaasti. On ne luukut yleensä vähintäänkin kohtuullisen lähellä toisiaan (esim. Antigualla kaikki samassa rakennuksessa ja Curacaolla kaksi kolmesta on vierekkäisissä taloissa, kolmas erikseen, mutta siinä välissähän voi poiketa vaikka matkan varrella terassille virkistäytymään, vaan ei tietenkään mitään kännejä vetää) ja oman kokemuksen perusteella hommat hoituu kyllä kohtuullisen nopeasti ja ystävällisesti, kunhan kipparikin jaksaa olla ystävällinen ja kohtelias. Se heijastuu palvelussa, kuten vastaavasti kusipäisyyskin. Joissain maissa miehistön pitäisi pysyä veneessä kunnes hommat hoidettu, jossain taas miehistönkin pitää tulla näyttämään naamansa, mutta se yleensä selviää joko noonsitesta lukemalla tai kysäisemällä naapureilta, eikä se ole käytännössä tiukkaa Karibialla (paitsi Kuuba ja Jamaika). Oma kokemus on hyvin positiivinen, isompi paperirumba alkaa vasta sitten Etelä-Amerikassa, mutta sielläkin hyvin ystävällisessä ja hyvässä hengessä. Niin ja Karibialla tämä kaikki on joko ilmaista tai hyvin halpaa.

    Äänestä

Tammikuiselta reissulta muutama kommentti: eseaclear ei vielä toiminut Martiniquella (Le Marin), St Lucialla tai St Vincent&Grenadiineilla vaan kaikki sähköisesti jo etukäteen syötetyt tiedot piti kipparin syöttää uudelleen suoraan tullin järjestelmiin. Ja eri virastojen aukeamisten suhteen ei tosiaan kannata ottaa eurooppalaista minuuttiaikataulua ja myös sulkemisajan suhteen ollaan tarkkoja eli minuuttiakaan ylitöitä ei välttämättä tehdä ja silloin ei auta muu kuin tulla aamulla uudestaan. Eri maissa maksujen peruste oli erilainen ja välillä taisimme maksaa jo maahantulovirastoon maksun, joka kuului tullauksen yhteyteen, mutta se selvisi meille vasta ynnätessämme laskuja yhteen. Ainakin parissa em. maasta on nk. 24 tunnin sääntö maahantulolle ja maasta poistumiselle eli muodollisuudet pitää suorittaa tuossa vuorokauden sisällä maahan tullessa tai ulostullauksen jälkeen on vielä 24h aikaa poistua. MItenkään selkeästi näitä ei esitelty missään papereissa, joten kysymällä paras. Lisäksi, jos aikataulujen puolesta tulee ongelmia suorittaa noita muodollisuuksia, niin ainakin St Lucialta ja SVG:ltä löytyy myös palvelujen tarjoajia, jotka hoitavat muodollisuudet puolestasi (pientä) maksua vastaan. Keltaista lippua tunnuttiin käyttävän aika vähän, mutta me kuuliaisina suomalaisina toki koetimme sen aina muistaa nostaa -ja laskea- oikea-aikaisesti. Ja yhdessä tullauspisteessä meille myös huomautettiin a) kipparin liian rennosta ulkoasusta b) siitä, että koko miehistö oli tullut maihin kipparin mukana. Tämä oli tapahtui loppumatkan aikana, kun kuri oli päässyt löystymään, mutta kannattaa huomioida nuokin seikat ihan oikeasti. :)

Äänestä
  • Toisaalta joissain paikoissa nimenomaan haluavat nähdä koko miehistön, joissain taas vain kippari saa astua maihin hoitamaan muodollisuudet... Hiukan sekava käytäntö siis, mutta useimmiten pelkkä kippari riittää (jolloin muiden pitäisi periaatteessa pysyä vielä veneessä, mutta käytännössä missään Karibialla tämä ei ollut tiukkaa, vaan meillä miehistö oli jo rantabaarissa kipparin hoitaessa paperihommat... Jossain (esim. Jamaika) kipparikaan ei saanut astua maihin, vaan viranomaiset tulivat veneeseen hoitamaan muodollisuudet ja olivat kovin tarkkoina sen suhteen.

    Äänestä

  • vaihtelevaa käytäntö kirjoitti:

    Toisaalta joissain paikoissa nimenomaan haluavat nähdä koko miehistön, joissain taas vain kippari saa astua maihin hoitamaan muodollisuudet... Hiukan sekava käytäntö siis, mutta useimmiten pelkkä kippari riittää (jolloin muiden pitäisi periaatteessa pysyä vielä veneessä, mutta käytännössä missään Karibialla tämä ei ollut tiukkaa, vaan meillä miehistö oli jo rantabaarissa kipparin hoitaessa paperihommat... Jossain (esim. Jamaika) kipparikaan ei saanut astua maihin, vaan viranomaiset tulivat veneeseen hoitamaan muodollisuudet ja olivat kovin tarkkoina sen suhteen.

    Juuri näin, vaihtelevaa käytäntöä. Eräällä saarella kävi kippari kolme kertaa miehistön passien kanssa yksin Immigationissa, ilman toivottua tulosta. Kielivaikeuksiakin oli... Vasta kun koko miehistö oli mukana, saatiin maahatuloleimat.

    St Lucialla taas oli tavallaan vastaava juttu. Leimoja ei passeihin saatu, kun kippari oli passien kanssa yksin toimistossa. Ei tässä sinänsä mitään, mutta kun vene lähti eteenpäin ja mä jäin St Lucialle, niin oli vaikeuksia päästä saarelra pois!! Ei ollut tuloleimaa, eikä enää venettä/kipparia saarella asiaa hoitamassa. Jokunen tunti meni hikoillessa, kunnes anotoivat "armon käydä oikeudesta" ja päästivät mut lautalla lähtemään Martiniquelle. Siellä ei ollut mitään ongelmaa, kun tulin eurooppalaisella passilla EU-maahan.

    Eräällä reissulla ei kaveri päässyt maahan ollenkaan, enen kuin osti paluulipun eurooppaan. Siinä oli siis kyseessä paluumiehistöön tulossa oleva kaveri ja meni saarelle lentäen. Ja lähti veneellä. Jäi kallis paluulippu käyttämättä.

    Käytäntö on todella vaihtelevaa ja riippuu virkailijan mielialasta/kuunasennosta/sun vaatetuksesta ym.....

    Äänestä

Olen vieraillut purkkarilla muutamissa Karibian meren saari- ja rannikkovaltioissa. Yleisohjeena sanoisin, että voimassa oleva passi tarvitaan (joissain maissa sen on oltava voimassa 6 kk eteenpäin) sekä veneen rekisteritodistus ja miehistöluettelo. 30 pv viisumin saa yleensä maahan tullessaan ja pidennyksiä siihen tarvittaessa. Keltainen Q-lippu pitää olla mastossa niin kauan kunnes on tullattu sisään. Maihin ei saa lähteä vaeltelemaan ennen kuin on hoidettu maahantulomuodollisuudet, mutta tätä asiaa ei useinkaan valvota. Alkoholin ja savukkeiden maahantuoti on rajoitettua, mutta venettä ei yleensä tarkasteta. Ampumaaseet otetaan viranomaisten säilöön, jos ne ilmoittaa. Venevakuutusta ei Karibialla vaadittu missään. Jos käy välillä Suomessa "lomalla" on veneen tullauspaperit hyvä olla mukana, että pääsee lentokentältä takaisin veneelle. Henkilö, jolla ei ole paluulentolippua joutuu todistamaan, että hänellä on vene, jolla aikoo poistua maasta. Aina kannatta kysellä edellisessä maassa millaiset ovat seuraavan maan ja sataman maahantulomääräykset ja muodollisuudet, koska ne muuttuvat aika ajoin ja uudehkokin cruising guide saattaa olla väärässä. Jotain lisätietoa löytyy kirjoistani Yksinäinen purjehtija
www.snoopy.fi

Äänestä
  • kiitos asiallisista kommenteista. kolmen viikon päästä pääsen kokeilemaan käytannössä miten toimii. vene tortolassa ja tarkoitus kierrellä perheen kanssa BVI:tä ja lähialueita heinäkuun ensimmäiselle viikolle.

    Äänestä

Kiitos kovasti, olen kovasti yrittänyt kaivella samoja tietoja ja tässähän nämä ovat pähkinänkuoressa. Nyt ilmeisesti rokotukset kuntoon ja plakkariin jonkinlainen matkavakuutus mikä kattaa purjehduksenkin ja sit menoksi.

Aivan mahtava tuo ym. sivu www.snoopy.fi!

Äänestä
  • kannattaa muistaa no shirt - no shoes - no service periaate, käytännössä sitä parempi palvelu mitä asiallisemmin pukeutunut. Bikinit päällä tai paidattomana ilman kenkiä aurinkolasit silmillä saa odotella vuoroaan kyllä pitkään. Pikeepaita shortsit ja kengät menettelee mutta jos näitä ei ole niin ei kannata yrittääkään maahan kirjautumista. Parhaiten homma etenee kapteenilla/kapteenskalla jolla kauluspaita ja pitkät housut päällä, hiukset kammattuna ja ilman karseaa krapulaa. Kuulostaa hölmöltä mutta näin se menee.

    Äänestä

Pukeutumisessa suomalaiset valitettavasti mokaavat usein. Ei ole sopivaa esiintyä Euroopassa tai Karibialla. ylävartalo paljaana edes kaupoissa. Vielä vähemmän viranomaisen toimistossa.
ESeaClear ei toiminut 2011 tai 2012. Idea on hyvä mutta ilmeisesti ei tule toimimaankaan vaan se korvataan jollain muulla

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pv kirjoitti:

kertokaapa joku yksinkertaisesti. miten tapahtuu siirtyminen karibialla "maasta toiseen". Nimenomaan mita muodolisuuksia on ko paikoissa ja mita dokumentteja tarvitaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu