Olen 10 vuotias ja kärsin masennuksesta.
Oikein KÄRSIN koska vaikka yritän puhua kenelle tahansa,
ketään ei kiinnosta, ei edes vanhempia. Elämä on siis täyttä
paskaa mutta olisi nyt kysyttävää,
ajattelin jos olisitte itse siis kamppailleet masennuksen kanssa, niin
miten itse voi auttaa itseään? Olisiko siis esim. vinkkejä tähän huonon
itsetunnon kohottamiseen? Miten jaksaisin tässä kauheassa arjessa?
Kiitos kaikille jotka osaavat vastata!
Oikein KÄRSIN koska vaikka yritän puhua kenelle tahansa,
ketään ei kiinnosta, ei edes vanhempia. Elämä on siis täyttä
paskaa mutta olisi nyt kysyttävää,
ajattelin jos olisitte itse siis kamppailleet masennuksen kanssa, niin
miten itse voi auttaa itseään? Olisiko siis esim. vinkkejä tähän huonon
itsetunnon kohottamiseen? Miten jaksaisin tässä kauheassa arjessa?
Kiitos kaikille jotka osaavat vastata!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olin itse elämäni ensimmäisistä vuosista peruskoulun loppuun saakka kiusattu ja yritin ensimmäisen kerran itsemurhaa 9-vuotiaana. Äitini oli neljän lapsen yksinhuoltaja. Hänellä oli aina stressiä ja ärähti pienimmästäkin asiasta joten en nähnyt asiakseni valittaa hänelle asioistani jotka tuntuivat niin pieneltä. Jouduin asemaan jossa toimin "äitinä" pienemmille sisaruksilleni ja sain perheeltäni sekä muilta paskaa niskaan pystymättä kuitenkaan sitä mihinkään purkamaan. Jos itkin tai suutuin, minulle raivottiin ja joskus lyötiin. Sisaruksiltani en saanut kunnioitusta, vaikka heistä huolehdin eikä muutkaan ihmissuhteet menneet hyvin. Olin kiusattuna koska isäni oli ulkomaalainen. Minua hakattiin, haukuttiin ja käytettiin seksuaalisesti hyväksi. Lopulta elin vain koulun vuoksi ja toivoin että voin muuttaa kotoa pois ja aloittaa puhtaalta pöydältä. Sain lohtua seksistä, koska sekin oli enemmän hellyyttä kuin mitä minulle oli annettu.
Olen nyt 18 vuotias ja asun omillani. Masennus ei ole kadonnut minnekään, mutta näen sen jo tavallaan osana persoonaani. Minulla on rakastava poikaystävä jonka kanssa olen ollut jo neljä vuotta, enkä ilman häntä varmaan olisi koskaan selvinnyt. Sain lääkityksen vähän aika sitten ja alan pian käymään terapiassa. Uskon että olotilani paranee, mutta muistot tuskin lähtevät niin helposti enkä oleta niiden lähtevän. Olen iloinen että olen kärsinyt, sillä se on tehnyt minusta mitä olen.
En mitenkään väheksy pahaa oloasi sitä koska yllätys, lapsetkin ovat ihmisiä. Pointtini oli että kaikki hyvä on vasta edessä, ei kannata vaipua masennukseen ja itsetuhoisuuteen. Maailmassa on niin paljon pahaa ettei hyviä asioita välttämättä näe, mutta siellä ne ovat jossain. Hyvä itsetunto ei mielestäni tarkoita välttämättä hyvää käsitystä itsestään, vaan realistista. Se että vähättelee omia hyviä ja liioittelee huonoja puoliaan on todennäköisin syy huonoon itsetuntoon, näin ajattelisin.
Tässä pari ideaa olotilan kohentamiseksi
1) Aloita harrastus ellei sitä jo ole. Oikeasti, siitä on helkkaristi hyötyä kun voi paneutua asioihin joista itse pitää. Mieti mikä kiinnostaa. (Itse pelaan/teen pelejä, luen sarjakuvia ja leivon) Opettele uusia asioita, ne vie ajatukset pois vanhoista.
2) Tutki itseäsi ja elämääsi. Mikä oikeastaan on vikana ja voiko sille tehdä jotain? Onko se epämääräistä kärsimystä vai onko sille syy? Mitä hyvää/huonoa minussa on ja millainen suhteeni on muihin? Miten näen maailman? yms.
3) Tiedosta että sinä olet ihminen niin kuin muutkin, sinulla on arvoa ja sinun ei pidä ottaa paskaa kohtelua vastaan ellet sitä ole ansainnut. Arvoosi ei vaikuta ulkonäkösi, mielenkiinnon kohteesi, kaveripiirisi, perheesi, sukupuoli, uskonto, vaan se mitä teet elämässäsi.
4) Etsi paikkoja joissa voisit tutustua samanhenkisiin ihmisiin. Kaverien saaminen on vaikeaa ja ihmisille puhuminen usein pelottavaa, mutta ei kannata lannistua. Pakko jostain on löytyä joku joka ymmärtää.
5) Näytä miltä haluat ja ajattele mitä haluat. Jos sinua kiusataan sen takia, älä välitä. "Vahvemmat" usein hamuavat korkeampaa asemaa ryhmässä kiusaamalla erilaisia ja "heikompia". Älä taivu sosiaalisen paineen edessä, älä hylkää ystäviäsi pinnallisten ikätovereiden vuoksi suosion toivossa.
6) Harkitse asiat oikeasti läpi. Vaikeina aikoina on niin helppo tulla lisää tuskaa asioista joita ei ole ajatellut loppuun.
En tunne sinua, tuskin koskaan tulen sinua tapaamaan, mutta tsemppiä. Sinulla on mahdollisuuksia vaikka mihin ja olisi ikävää jos se kaikki hukkuu masennuksen alle. Elämä on rankkaa ja uudet vaiheet tuovat mukanaan uusia haasteita. Onnea ja menestystä.
"Tuttua hommaa" kirjoitti omakohtaisesti koetusta elämästä ja siinä on sisältöä, mikä kannattaa sisäistää. Mielestäni hänen kirjoitus oli todella hyvä.
Olet niin nuori, itseasiassa aivan vielä lapsi. Ikävä ajatella, että olet jo masentunut ja kamppailet itsetunnon kanssa. Mitä neuvon vanhemmillekin, niin lähtökohta on se, että hyväksy itsesi ihmisenä, henkilönä. Kasvat aikuiseksi seuraavan 10 vuoden aikana, se on muutosten ja itsenäistymisen aikaa.
Jos voit, lähde myös siitä, että olet itse itsellesi paras kaveri, kaveri, johon voit aina luottaa. Itserakkaus on tervettä, kun sitä ei käytä väärin.
Eikö koulussa terveydenhoitaja ota sinua vastaan, hänelle sinun pitäisi pystyä kertomaan masennuksestasi. Myöskin vanhempien pitää kuunnella lastaan. Jos he eivät kuuntele, kirjoita viestisi heille ja pyydä lukemaan moneen kertaan. Vanhemmat ovat vastuussa myös sinun mielesi hyvinvoinnista.
Myöskin mielenkiintoinen harrastustoiminta rikastuttaa elämääsi. Joten yritä tutustua hyviin uusiin harrastuksiin, jotta pysyisit hyvällä tiellä.
Kirjoita tänne, täällä sinua myös kuullaan, et jää yksin.
Toivon kaikkea hyvää sinulle, valoa mieleesi, uskoa tulevaisuuteen. Elämäsi on edessä!
En vaa jaksa enää....
Niin, harrastatko mitään lajia, josta saisit itsellesi seuraa, sisältöä elämääsi?
Ehdotan, että mene kouluterveydenhoitajan luokse puhumaan pahasta olostasi. Vanhempasi ovat myös sinusta vastuussa, vaadi heiltä aikaa, että he kuuntelevat ja etsivät sinulle apua. Jos he katsovat esim. TV:tä, sulje se ja sanot, nyt on minun vuoro, nyt minua kuunnellaan. Olet osa perhettä, sinulla on oikeus tulla myös kuulluksi.
Pian on hiihtoloma. Onko sinulla mitään suunnitelmia loma-ajalle? Entä onko hyviä kavereita, joiden kanssa voisit harrastaa ulkona vaikka hiihtämistä tai laskettelua, jos sellaiset maastot on lähettyvillä.
Kerro itsestäsi, vaikka voimavarasi ovat vähissä, se kuitenkin helpottaa myös vastaamaan.
Tunnen itseni voimattomaksi, mutta silti tahdon auttaa sinua tilanteessasi. Olet nuori ja lapsuusaikaa elät vielä. Jos et kävisi tietokoneella surffailemassa muuta kuin asiallisilla sivuilla, josta voit saada positiivisia kokemuksia. Mieluummin kuitenkin ulkoile ja harrasta liikuntaa, se on myös mielen hoitamista.
Voit myös itse vaikuttaa mielialaasi valitsemalla positiivisia asioita. Mutta ei ole pahasta, jos esim. terveytesi tutkittaisiin, että olet fyysisesti terve ja kunnossa. Yritä puhua vanhemmillesi ja ehdottaa asioita, joita he eivät huomaa itse ottaa puheeksi.
Niin, ja isovanhemmat, yritä tavata heitä, jos suinkin on mahdollista, ja koet, että heidän seura olisi sinulle hyvästä.
Kirjoita, luen kirjoituksesi!
Minulla oli ensimmäinen masennus 10-vuotiaana, eikä sitä oikein otettu tosissaan. Ja siitä eteenpäin masennukseni uskottiin johtuvan vain murrosiästä :( Vasta aikuisena aloin saada kunnon apua masennukseen.
Mistä masennuksesi johtuu? Onko muita syitä kuin huono itsetunto?
Mielekkäät harrastukset auttavat nostamaan mielialaa. Jos sinulla ei vielä ole harrastuksia, niin voisit aloittaa jonkin uuden mielenkiintoisen harrastuksen :)
Käy myös juttelemassa kouluterveydenhoitajan kanssa. Hänellä on velvollisuus kuunnella ja auttaa sinua.
Sumppi pk-seudulta, nimimerkillä kirjoittaneelle: Mä harrastan kuoroo, mut en käy siel kauheen usein kun ei huvita mennä :(
Yritän tottakai välttää negatiivist palautetta kaikessa mut se on vaikeeta kun sitä sataa ihan joka puolelta, ja sitten vielä sekin kun otan ne heti itteeni. Tänää pelattiin koulus
sellast jotai pallopeliä, missä pitää jotenki yrittää saada vastapuolen pelaajat häviämään, en jaksa sitä ny selittää, nii sit en saanu sitä palloo kiinni nii yks meijän luokkalainen vaa: Miks sä et ottanu sitä kii? Mä tipuin sun takiis!'' sit taas se oli mun syy -.- No kiitos vastauksesta, hyvä että täällä ees jotkut jaksaa lukea mun ongelmista ja vielä vastatakin :) Hyvää hiihtolomaa!
4 10, nimimerkillä kirjoittanut: Mä uskon että mulle käy samoin kun sulle, äiti sano sillon joskus kun puhuin tästä; se on murrosikää ja sitäpaitsi netissä ne testit ei oo ees totta!'' Mua alko nolottaa ja aloin ajatella että mitä jos vaan ittelleni yritän tätä uskotella? Se on vaan niin että tää on totta. Vaikka kukaan, ees yks ihminen ei tähän uskois, nii oon aina itteni kanssa ja se riittää mulle, en mä tarvii ketään.
Tänää taas ku tulin kotiin nii sain hirveen raivarin. Kukaan ei ollu kotona ja toinen koirista oli repiny kengät palasiks siihen eteiseen. Sit otin ulkovaatteet pois ja menin keittiöön viemään postit pöydälle, mut tottakai olin niin raivona että ne postit lens siihen pöydälle ja tiputti lasisen lautasen... Emmä jaksa siivotakaan ku vituttaa nii hirveesti. No kuitenkin hyvää hiihtolomaa sulle, ja kiitos että jaksoit kuunnella mua ;)