ja hieman ns. senseilystä. Jääköön minun osaltani tähän ainoaan kertaan.
Suomessa on nyt näköjään valittu sellainen linja, että korkeitakin dan-arvoja myönnetään, koska "muuallakin niin tehdään". Kaikenlaisesta judon eteen tehdystä puuhastelusta. Yritän ymmärtää.
Olen varmaankin vanhanaikainen (vanha jo olenkin), mutta...
Elin ja elän edelleen siinä käsityksessä, että puna-valkoinen vyö ansaitaan vain kilpamatoilla saavutetuilla meriiteillä. Niihin EI siis lueta jotain Perähikiän mestaruutta tai judossa xyz toiminnoissa vuosia ansioitumista. EM-, MM- ja Olympiamenestys ovat ainoat tasot, joilla siihen saadaan oikeutus ja valtuutus judoyhteisöltä.
Kaikki lajin eteen tehty työ on tärkeää, pidetään se mielessä. Jatketaan sitä nöyränä ja vaatimattomana, kuten Kanokin aikanaan opetti. Muu tulee jos on tullakseen.
Suomessa on nyt näköjään valittu sellainen linja, että korkeitakin dan-arvoja myönnetään, koska "muuallakin niin tehdään". Kaikenlaisesta judon eteen tehdystä puuhastelusta. Yritän ymmärtää.
Olen varmaankin vanhanaikainen (vanha jo olenkin), mutta...
Elin ja elän edelleen siinä käsityksessä, että puna-valkoinen vyö ansaitaan vain kilpamatoilla saavutetuilla meriiteillä. Niihin EI siis lueta jotain Perähikiän mestaruutta tai judossa xyz toiminnoissa vuosia ansioitumista. EM-, MM- ja Olympiamenestys ovat ainoat tasot, joilla siihen saadaan oikeutus ja valtuutus judoyhteisöltä.
Kaikki lajin eteen tehty työ on tärkeää, pidetään se mielessä. Jatketaan sitä nöyränä ja vaatimattomana, kuten Kanokin aikanaan opetti. Muu tulee jos on tullakseen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Olen ehdottomasti samaa mieltä! Kilpatatamilla ne todelliset kannukset ansaitaan. Sellainen joka ei ole 100% antautunut ottelemiselle missään elämän vaiheessa, ei voi judoa ymmärtää. Tämä on vain fakta. Ja jos joku sen täällä pystyy kumoamaan, on luomassa eri lajia kuin Kano aikanaan.
Kilpatatamilla varmasti ansaitaan niitä mainitsemiasi todellisia kannuksia, mutta sitä, että ainoastaan sata prosenttia kilpailulle, tai millekään muullekaan lajimme yksittäiselle osa-alueelle antautuminen jossakin elämänvaiheessa olisi edellytyksenä judon ymmärtämiselle, niin siihen väittämään en ollenkaan usko.
Eihän nämä judon ymmärtämisen mittaritkaan ihan näin yksinkertaisia ole.
Itsekin olen tavannut urani aikana lukuisia sellaisia erittäin korkean vyöarvon omaavia, erittäin taitavia ja tehokkaita judokoja, jotka eivät tätä edellytystäsi täytä, mutta ei tulisi mieleenkään epäillä, etteivät he judoa voisi ymmärtää.
Kun Sinä ikään kuin lopullisena totuutena, jopa lajimme kehittäjän Jigoro Kanonkin nimen mainitsemisen antamaan arvovaltaan vedoten, esitit tämän ”faktasi,” niin oletan Sinulla olevan jotakin todellista tietoa muillekin jaettavaksi siitä, minkälainen kilpaurheilijatausta vaikkapa juuri Kanolla itsellään oli ja oliko todella hänen painotuksensa judon ymmärtämiseen johtaviin päämääriin nähden samaa luokkaa,eli sata prosenttia shiaille jossakin elämän vaiheessa.
Jos oli, niin missä kohdassa pitkää elämäänsä hänellä itsellään oli tuo sadan prosentin kilpailuvaihe, jolla perusteella hänen voisi edellyttämäsi mukaan katsoa voivan ymmärtää tätä vastikään kehittämäänsä judoa.
Jään odottamaan Kano aiheista tietoiskuasi.
Oma Kano tietouteni on kaukana täydellisyydestä ja vaikka arvostankin kilpajudoa erittäin korkealle, olen itsekin sopivasti kilpaillut, voittanut ja hävinnyt ja jopa menestyneillekin kilpaurheilijoille olen varsin pitkään hyvää tarkoittavia neuvoja sekä "vinkkejäni" saanut jakaa, niin koskaan en voisi hyväksyä ajatusta, että kilpajudo, vaikka merkittävä, kiehtova ja hyödyllinen elementti onkin, olisi jotenkin ainoa, tai edes välttämätön judoymmärrystä osoittava mittari.
Kano aikanaan juuri havaitsi omien kokemustensa kautta ottelemisen olevan väylä oppimiseen. Tarkoittaen mm. sitä että sekä voitot että tappiot kasvattavat. Kovin kaveri ei olekaan se joka "aina" voittaa, vaan se joka jatkaa tappiostakin vahvistuneena.
Judokahan on ottelutatamille astuessaan yksin. Tilanne on aivan eri kuin randorissa. Tässä tapahtuu myös monia henkisiä asioita. Mm. japanilainen ns. samuraihenki liittyy juuri tähän ja monet lajissa perinteisesti ihannoidut asiat tapahtuvat juuri kilpatatamilla.
Kyse onkin nimenomaan itsensä voittamisesta, haasteista ja lopulta niiden kautta kasvamisesta. Tämä tapahtuu juuri Kanon ajatusten mukaan kilpailemisen kautta. Kilpaileminen on ennen kaikkea itsensä haastamista ja vahvaa tahtoa. Tämän kautta kehittyy vahvemmaksi myös kaikilla osa-alueilla. Itse voittaminen ei ole itsetarkoitus.
Judossa on toki paljon muutakin, mutta kyllähän se niin on että ne ottelut lajin suola, idea ja pääasia ovat. Kilpatatamilla laji myös kehittyy, siihen sen suosio perustuu ja siellä legendat ja perinteet ovat syntyneet. Missä judon suosio läpimurtonsakin koki ellei kilpatatamilla ja olympialaisissa! Älkää unohtako että judo on kamppailulaji samuraihengessä.
Kaikki muu mitä sivussa tulee on hyvää, hyödyllistä ja hienoa. Mutta ellei koskaan ole astellut ottelutatamille, ei voi lajin sielua ymmärtää.
Kiitän Sinua asiallisesta viestistäsi, jossa hienosti kuvailit Kanon suhtautumista kilpailemiseen ja ohessa sen merkitykseen Judokalle hanen pyrkiessään kehittymään taidoissaan, fyysisissä ominaisuuksissa ym. ja samalla kehittämään tätä yhteista judoamme, sekä suuresti arvostamieni lajimme perinteiden, että vuosisadan aikana ilmenneiden muutos- ja sopeutumistarpeiden mukaan.
Kuten sanoin, tämä viestisi oli minusta todella asiallinen, kuvasi hyvin nimenomaan kilpailun ja ottelujen kasvattavaa merkitystä tässä judon tai minkä tahansa muunkin urhelulajin yhteydessä. Viestisi antoi minullekin aiheita mielenkiintoiseen pohdiskeluun.
Esmerkiksi tämä mainitsemasi "lajin sielu" ja millä perusteilla sen voisi tällainen ns. länsimaalainen "Suomalaisronin" ymmärtääkään, tai ymmärtääkö sitä muuta, kuin oman "sielunsa" peilin kautta kukaan muukaan?
Tärkeätä kai olisi kuitenkin , että meillä kullakin olisi jonkinlaisia ihanteita, joiden suuntaan voimme sitten toisiamme tukien pää pystyssä suunnistaa.
Tällaiset sielujutut kun tuppaavat olemaan sellaisia tulkintajuttuja, joita sitten erilaiset sananselittäjät yrittävät ymmärrystään, tai erilaisia raadollisempia tarkoitusperiään edistääkseen tulkita.
lainaus: "Kilpatatamilla laji myös kehittyy,"
Niinpä. Kehittyy vai ei? Taitaa kehittyä enempi kilpatatamien myötävaikutuksella sääntöviiidakossa.
Onkohan nämä samoja henkilöitä jotka mystifioivat shiaita jotka voivottelivat ennen sääntöuudistusta, kun painitempuilla vrt. jaloista vieminen, ja yuokojen metsästämisellä voitettiin judomatseja.
Mikäli lajin annettaisiin kehittyä kilpatatameilla vapaasti, se jalostuisi tuohon suuntaan josta sitä viimeisimmillä sääntöuudistuksilla rajattiin. Niin se laji kehittyy.
"Onkohan nämä samoja henkilöitä jotka mystifioivat shiaita jotka voivottelivat ennen sääntöuudistusta, kun painitempuilla vrt. jaloista vieminen, ja yuokojen metsästämisellä voitettiin judomatseja."
Viestissäsi koin olevan jotenkin katkera sävy. Ihan vain omasta puolestani tiedoksesi etten ole osallistunut millään tavalla sääntöuudistuksista käytyihin keskusteluihin. En siis myönnä omilla mielipiteilläni voivotelleeni, enkä myöskään mystifioineeni ennen enkä jälkeen sääntöuudistusten. Minulle ovat kelvanneet vanhat säännöt taitavasti tehtyine judotekniikkoineen ja niin kelpaavat nämä uudetkin säännöt. Toki saatan joskus niihinkin liittyviin keskusteluihin osallistua jo niikseen tulee ja koen aiheelliseksi provosoitua.
Se kai on ihan sallittua, kun näin keskustelupalstalla keskusteluihin osallistutaan?
En nyt kuitenkaan löytänyt tästä "roiskaisustasi" aihetta enempään.
Ei siinä mielestäni ole mitään moitittavaa, että suomessa noudatetaan vyöarvojen myöntämisessä samanlaisia kriteerejä ja edellytyksiä, kuin kaikkialla muuallakin judomaailmassa.
En ole siinä asemassa, että aivan tarkasti tietäisin kaikkia niitä meriittejä, joilla näitä kotimaisia korkeita arvoja on yksittäisille judokoille myönnetty, mutta kyllä heillä varsin paljon on sellaisia ansioita, joita ei voi ainoastaan jonkinlaisena judon eteen tehtynä "puuhasteluna" pitää.
Kerroit olevasi jo vanha ja varmaankin vanhanaikainen seuraavasti:
"Elin ja elän edelleen siinä käsityksessä, että puna-valkoinen vyö ansaitaan vain kilpamatoilla saavutetuilla meriiteillä. Niihin EI siis lueta jotain Perähikiän mestaruutta tai judossa xyz toiminnoissa vuosia ansioitumista. EM-, MM- ja Olympiamenestys ovat ainoat tasot, joilla siihen saadaan oikeutus ja valtuutus judoyhteisöltä."
Mietin, että mikä käsityksessäsi on jotenkin vanhanaikaisuutta edustavaa.
Judon 130 vuotisessa historiassa on aivan valtava määrä erittäin korkean vyöarvon omaavia judokoja.
Kuinka monella prosentilla heistä on mainitsemasi EM-, MM, tai olympiamenestys.
Useilla toki on, mutta heidänkään meriittilistallaan se ei ole ainoa erinomaisuuden laji
Suuresti arvostamallani kilpailumenestyksellä , myös Perähikiän mestaruuksilla, tietenkin on oma merkityksensä.
Judo on kovaa kilpa- ja kamppailu-urheilua, mutta myös erittäin paljon muuta.
"Kaikki lajin eteen tehty työ on tärkeää, pidetään se mielessä. Jatketaan sitä nöyränä ja vaatimattomana, kuten Kanokin aikanaan opetti. Muu tulee jos on tullakseen."
Tämä lopputoteamuksesi oli hienosti sanottu. Olen tästä kanssasi ihan samaa mieltä.
Älkää puhuko paskaa. Kilpaileminen on ainoa asia millä on väliä.