täällä puhutaan ongelma nuorista

minun mielestäni ongelmat suurimmaksi osaksi lähtevät vanhemmista ja jo sieltä kun lapsi alkaa kävellä. Rajat on rakkautta ja niin se vain vieläkin on. alle 9lk nuoret ja lapset ei saisi riekkua kavereitten kanssa sivojen pihalla ja ympäri kyliä 24 asti yöllä. He ovat kuitenkin alaikäisiä ja me vanhemmat olemme heistä loppujenlopuksi kuitenkin vastuussa. Tuon ikäisenä tulee helposti ja jopa vahingossa tehtyä jotain tyhmää. En tietenkään yleistä , mutta osalla. Nuori voi olla ystävien kanssa , mutta viikonloppuna on aikaa olla päivälläkin ,ei tartte olla yömyöhään, vai miks juuri yöllä ja illalla on kiva olla kamujan kanssa, miettikää. Ei tartte koven fiksu olla, että ymmärtää.. ja viikolla alkaa koulu yleensä viimeistään 10 , normaalimmin jo 8-9. niin eikö voi kamuja nähdä koulunjälkeen ja tulla ajoissa kotiin tekemään läksyt ja olmaan myös perheenä yhdessä. Eli varmasti lapselle ja nuorelle jää aikaa olla ystävien kanssa niin että ei tarvitse illalla 20-24 välillä ystäviä "tavata" Pitäkää oikeasti vanhemmat huolta lapsistanne. Kyllä he vielä aikuisia kerkeävät olemaan ja aikuistumaan muutenkin. Olen kuitenkin monen kuullut teinin sanovan, että olisi mukava, kun vanhemmat pitäisivät enenmpi huolta, vaikka se tylsällekkin tuntuu, mutta silloin huomaa että välittävät. Ja ehkä osa nuorista jopa sen takia viihtyy niin myöhään ulkona että kotona ei hyvä olla ja vanhemmilla omat menot..surullista..
1312
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

kuuluukin olla välillä hyviä ja huonoja päiviä . Niinkuin meillä vanhemmillakin. Joskushan sitä sanoo aikunenkin tyhmiä. Lapsille kotiintuloajat sellaisiksi että jää aikaa olla vanhempien ja muun perheen kanssa. Ja kavereitten kanssa voi olla sitten päivällä. Niin se vain on. Kohta he ovat aikuisia ja sitten harmittaa kun tämä iaka meni niin nopesti. on normaalia että nuori sanoo vatsaan ja kun ne muutkin saa olaa. mutta silti haluavat rajoja ja sitä että vanhemmat näyttävät, että välilltävät oikeasti heistä ,eivätkä vain halua tieltä poi,s että saavat olla hetken ilman teiniä kotona.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sudokuko kirjoitti:

minun mielestäni ongelmat suurimmaksi osaksi lähtevät vanhemmista ja jo sieltä kun lapsi alkaa kävellä. Rajat on rakkautta ja niin se vain vieläkin on. alle 9lk nuoret ja lapset ei saisi riekkua kavereitten kanssa sivojen pihalla ja ympäri kyliä 24 asti yöllä. He ovat kuitenkin alaikäisiä ja me vanhemmat olemme heistä loppujenlopuksi kuitenkin vastuussa. Tuon ikäisenä tulee helposti ja jopa vahingossa tehtyä jotain tyhmää. En tietenkään yleistä , mutta osalla. Nuori voi olla ystävien kanssa , mutta viikonloppuna on aikaa olla päivälläkin ,ei tartte olla yömyöhään, vai miks juuri yöllä ja illalla on kiva olla kamujan kanssa, miettikää. Ei tartte koven fiksu olla, että ymmärtää.. ja viikolla alkaa koulu yleensä viimeistään 10 , normaalimmin jo 8-9. niin eikö voi kamuja nähdä koulunjälkeen ja tulla ajoissa kotiin tekemään läksyt ja olmaan myös perheenä yhdessä. Eli varmasti lapselle ja nuorelle jää aikaa olla ystävien kanssa niin että ei tarvitse illalla 20-24 välillä ystäviä "tavata" Pitäkää oikeasti vanhemmat huolta lapsistanne. Kyllä he vielä aikuisia kerkeävät olemaan ja aikuistumaan muutenkin. Olen kuitenkin monen kuullut teinin sanovan, että olisi mukava, kun vanhemmat pitäisivät enenmpi huolta, vaikka se tylsällekkin tuntuu, mutta silloin huomaa että välittävät. Ja ehkä osa nuorista jopa sen takia viihtyy niin myöhään ulkona että kotona ei hyvä olla ja vanhemmilla omat menot..surullista..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu