Olen siis nyt kesästä asti tarkkaillut syömistäni tosi paljon. Kaikki alkoi, kun silloisen avomiehen kanssa alkoi suhde menemään alamäkeä. Tunsin itseni epävarmaksi. Sitten innostuin kaverini kanssa karppauksesta, molemmat aloitimme samaan aikaan tämän vähähiilarittoman ruokavalion. Tuntuu, että mulla se on vain karannut käsistä. Mulla on tarkat ruokamäärät, mitä mä en saa päivän aikana ylittää. Aamupalaksi syön yhden rasvattoman maitorahkan, töissä esim. hedelmän ja maitorahkan, ja illalla saatan syödä jotain esim. broilerisalaattia. Monena päivänä lämmin ruoka jää kokonaan väliin, mutta silloin vasta olenkin tyytyväinen. Ajattelen koko ajan ruokaa ja sen syömättömyyttä. Vertaan kroppaani todella hoikkien vartaloihin, ja mulla käy mielessäni syyllisyydentunne siitä, miksi meninkään syömään taas niin "paljon". Mulla on myös päiviä, jolloin saatan syödä ihan normaalisti, ehkä jopa normaalia enemmänkin. Jos teen esim. tortilloja, saatan syödä kahdenkin ihmisen edestä. Olen kaksi kertaa elämässäni oksentanut syömisen jälkeisen morkkiksen takia (ensin jäätelön ja sitten suklaavanukkaan). Tosin nykyään syömisen jälkeen oksentaminen ei käy enää mielessäkään, tai jo käy niin silti en oksenna. Tunnen itseni joka päivä kauhean väsyneeksi, mutta silti on mentävä lenkille. Onhan niitä tuloksiakin syntynyt: kesästä on pudonnut nyt 10 kiloa, mutta en ole vieläkään tyytyväinen. Tuntuu kuitenkin, että olen jonkinlaisessa ruoan ja laihdutuksen kierteessä. En pysty syömään ilman morkkista ja kroppani on mielessä koko ajan. Puheenaiheenikin läheisten ihmisten kanssa keskittyy lähes poikkeuksetta ruokavalioon, laihdutukseen, liikuntaan, jne. Luin kuitenkin netistä kuvauksia esim. anoreksiasta ja bulimiasta ja kyllähän sieltä löytyi ihan tuttuja piirteitä, tosin kaikki kohta eivät päde itseeni. Mietin vain, kannattaako olla huolestunut, vai onko tämä vain joku vaihe elämässä?
Onko tämä syömishäiriötä? vai alkaa sellainen?
onko vai ei
6485
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olet kirjoituksesi perusteella vahvasti syömishäiriöisen kujanjuoksussa, jonka maaliviivalla sinua odottaa psyykkinen sairaus. Sen "maaliviivan" ylitettyäsi sinua ei enää naurata, ilo on kadonnut elämästäsi, olet sairauden pihdeissä, josta irrottautuminen on työlästä, ehkä psykoterapian tai sitten vahvan tahdon voimin.
Et ole enää edes karppaaja, sillä missäs on rasvat ja proteiinit. Mutta on hyvä, että haluat "väliaikatiedon", sillä sinulla on kaikki mahdollisuudet lopettaa tuo kujanjuoksu ennen maaliviivaa. Tiedän itsekin, että laihduttaminen on loistavaa, kun paino putoaa ja kunto nousee. Niin se tuntuu mahtavalta monesta anoreksiaan sairastuneestakin, kun on vielä siinä kujanjuoksu -vaiheessa. Pysäytä tuo kujanjuoksu, käännä suuntaa ja ota normaali ruokailu käyttöösi, vältä hiilareita, jotta et liho, kuten karppaukseen kuuluu.
Oma tyttäreni juoksi tuota kujaa pitkin katkaisten anoreksia nervosan maalinauhan 13 vuotta sitten. Vielä tänä päivänäkään hän ei ole pystynyt katkaisemaan tuota sairauskierrettä kokonaan. Hän on kääntänyt suuntaa sivuun, eli on tullut takaisin maaliviivan sairauden pahimmalta puolelta, mutta oireilee edelleen riittävän pahasti. Syömishäiriöt on vakava, hengenvaarallinen sairaus. Jos sen haluaa välttää, on paras ottaa terveet arvot elämänsä ohjenuoraksi.
http://www.syomishairioliitto.fi/ Tässä linkki, voit tutustua sairauteen liittyviin asioihin ja hoitoihin. Toivon kuitenkin, että et tarvitse niitä tietoja, valitset elämääsi terveyden!
Täytyykin mennä vierailemaan kyseisellä sivustolla. Kyllä mun täytyy nyt ottaa itseäni niskasta kiinni ja yrittää syödä normaalisti. Olen jotenkin "vahingossa" ajautunut tähän tilanteeseen.. Toivottavasti pystyn muuttamaan ruokatatottumiksiani. En halua todellakaan sairastua syömishäiriöön mitenkään peruuttamattomasti.
Esim. anoreksiaan ajaudutaan niin, että sen havaittua alkaa olla jo myöhäistä, on jäänyt sairauden "pihtiotteeseen", jota ei avatakaan enää tuosta vaan. Silloin on todella nauru ja ilo jääneet taakse, edessä on iloton henkinen tuska. Niin, ja tähän sairauteen voi sairastua myös vanhempikin, se ei katso ikää. Siksi hyvissä ajoin on syytä ottaa tilanne hallintaansa, kun se vielä on omaehtoisesti mahdollista. Painon hallintaan on terveitä keinoja, joten suosittelen niitä.
Aurinkoista kevään odotusta terveiden ravintotottumusten kera!
Kyllä tuo mun mielestä syömishäiriöltä kuulostaa.. Ei ainakaan ole normaali suhde ruokaan
nyt mun on kyllä pakko sanoa! Kuulostaa niin todella tutulta. Oikeestaan itellä on melkein sama tilanne. Enkä tiedä kyllä päteekö tuo sumppi pk- seudulta:n kommentti minuun koska olenkin nuori ja paino ei aina pysykkään samana.. niin, onko tää siis normaalia? Mutta siis, viime keväänä aloin laihduttaa, laihduin syksyyn mennessä 10 kiloa ja nyt pidän sitä painoa yllä. välillä paino on laskenut vielä reilusti enemmän, mutta toisinaan tulee syötyä taas normitapaan ja sitten on taas huono fiilis... siitä tulee vaan NIIN hyvä fiilis kun on syömättä ja laihtuu. mutta tuntuu vaan pahalta et en voi olla ajattelematta miten paljon joka suupala lihottaa. ei aina haluis ees kattoa peiliin. ja mun ongelmana ei ole se, että tuntisin itteni kokoaikaa lihavaks, enemmänki se, etten lihois yhtään enempää. ikä 17 ,pituus 170, paino 51....mitä tää on.. syömishäiriö, vai nuoruusiän normi ajattelutapa?
....ja karppaamista aina aikaajoin kans harrastettu.. pellkä tonnikala ja raejuusto ruokana