Miksi aikuinen ihminen kohtelee toista, kuin arvotonta roskaa? Mikä on olo tylyttämisen jälkeen? Tuliko sulle siitä hyvä mieli? Oletko nyt onnellinen?
Voitko unohtaa?
minäenvoimilloinkaan
261300
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
esittää aivan saman kysymyksen eräälle ihmiselle. Minäkin olen ollut hänelle täysin arvoton roska.
Sellaisena kohteli .
Tämä on ollut oikea musta viikonloppu -tunnen itseni niin raadoksi :(.
viestejä.
mahtaisi johtua?
Voisiko mahdollisesti olla niin, että tilasi on ihan itse aiheutettua?
aiheutin kyllä joo kaiken itse, mutta kaduin tekojani ja pyysin vilpittömästi anteeksi, mutta se ei neidille näköjään kelvannu. sitten hän alkoi tylyttää ja heittämään kaiken maailman loukkauksia. Siedin sitä aikani, koska ajattelin, että mä ansaitsin sen ja ehkä mä ansaitsin. Mutta se, että toinen alkaa joka päivä sortamaan toista henkisesti on liikaa, sitä munkaan ei tarvitse sietää. Ja miksi toinen antaa sitten anteeksi, jos ei todellisuudessa tarkota sitä?
puhut nyt irl elämästä ja tapahtumista! Muuten menee aivan luulotautisten hommaksi.
No kun nyt noin sanot. No, hän ehkä on vielä kypsymätön. Elämä kyllä opettaa. Mutta, sinä ehkä teit oikean päätöksen. Ei ole tarve ottaa vastaan turhaa loanheittoa. Silloin on aika lähteä ja elää erillään. Henkinen väkivalta ja sortaminen on väärin - aina. Samoin kuin fyysinen väkivalta. Silloin on lähdettävä.
Tapahtuko tämä anteeksipyyntö oikeassa elämässä?
aivan oikeassa elämässä tapahtuneista asioista.
aivan oikeassa elämässä, eihän se muuten olisi anteeksipyyntö ollutkaan.
osaa jos olet joutunut tuollaisen kypsymättömän henkilön tylytyskohteeksi. Tsemppiä.
Ennen kuin ensimmäistäkään sanaa oli vaihdettu.
on hyvinkin itseaiheutettu ahdiko eikä sun tarvitse sitä pyytää anteeksi!
Jätät vain nyt sen naisen. Hänellä on huonoin itsetunto mitä saatat kuvitella ja siksi solvaa, tekee niin muillekin.Ajattele, sinä pääset hänestä mutta ystäviään hän kohtelee aina huonosti!!!!
niin, että tylyttäjä on itse niin rikki ettei kykene parempaan. Loukkaus siirtää hetkeksi omaa kipua
toiseen jne.. Tai sitten häntä on loukattu liikaa. Sanotaan että hyökkäys on paras puolustus.
Valitettavasti myös henkinen väkivalta kasvaa kun sitä käytetään . Älä lyö jos et halua tulla lyödyksi jne...
Lukea aloitus joka olisi voinut olla sanasta sanaan itseni kirjoittama. Roskana minua riepotteli, vailla pienintäkään välittämistä siitä mitä aiheutti. Tylytystä tylyttämisen perään. Enpä voi kuin toivoa minäkin että nyt hänellä on hyvä mieli ja että hän on onnellinen.
se joka sua tylytti edes ajattelee sun tunteita vaan jatkaa omaa elämäänsä ihan tyytyväisenä. Jotkut ihmiset pitävät vaan etuoikeutenaan sanoa toiselle mitä ajattelee susta ja näyttävät paikan sulle, koska he pitävät itseään muita parempina. Ei he mieti sun tunteita vaan korottavat itsensä sun yläpuolelle. Ikävää jos olet saanut huonoa kohtelua osaksesi, mutta tuskin olet ainoa sen ihmisen huonosti kohtelema. Yritä päästä ylitse ja jatkaa omaa elämää. Voit seuraavalla kerralla olla viisaampi ja ehkä pystyt jopa tylyttämään takasin vielä pahemmin eli siitä annat muille mitä he antavat sulle.
on hyvä kommentti.Jotkut ihmiset eivät yksinkertaisesti vain arvosta muita ihmisiä eikä siihen välttämättä ole syynä kuin hänen oma erilaisuutensa suhteessa sinuun ja ylipäätänsä muihin ihmisiin.Ehkä näistä tyypeistä sen jollain tasolla huomaa etteivät ole ihan sinut muun maailman kanssa, aina vika jossain muualla, syyllistämistä ja jopa oman puolison suggestoimista syyllistettyyn ja sekavaan tilaan.Vältä näitä ihmisiä.Se on heidän ongelmansa ei sinun ellet välttämättä halua kerta kerran jälkeen itkeä solvauksien vuoksi.
Miksi aikuinen ihminen haluaa kohdella ketään kuin roskaa, eikö jokainen ihminen ole arvokas omana
itsenään, sellaisena kuin on ja ansaitse hyvää kohtelua.
Miten joillekin on niin helppoa olla tyly ja tylyttää, eikö kuitenkin paremman mielen saisi hyvästä kohtelusta, itsekin.
Jokainen kuitenkin tietää tasan tarkkaan milloin kohtelee toista huonosti, kukaan ei voi väittää tehneensä
niin tietämättään, se tehdään aina tietoisesti ja omasta, vapaasta tahdosta.
Olisiko hän saanut siitä sitten hyvän mielen itselleen, kuka tietää.
Miksiköhän ihmiset ei ymmärrä että ollaan erilaisia,toiset odottavat että hänen joka käyttäytyy huonosti pitäisi muuttua,entäs toinen osapuoli,onko hän käytöksellään aiheuttanut kohtelun?Jokainen meistä reakoi omalla tavallaan.
myös niin, että kohdellaan huonosti ja sanotaan pahasti, vaikka hyviä keinoja ei ole edes kokeiltu. Odototetaan vaan, että toinen lukee ajatuksia ja jos ei onnnistu, tulee tylytystä niskaan. Täysin käsittämätöntä, että heti lähdetään tylytyslinjalle, vaikka ensimmäistäkään asiallista sanaa ei ole edes vaihdettu. Minusta olisi ainakin päässyt eroon ihan helposti muutamalla ystävälliselläkin sanalla. Olisi varmasti jäänyt parempi mieli molemmille.
joka "reagoi" jatkuvasti vittumaisesti vittuilemalla tai tylyttämällä, vois ottaa opikseen...ja itseasiassa sellaisia pitäis vähän opettaa tai voisivat olla tulematta ihmisten ilmoille. Et koskaan tiedä mitä toisella on sydämellään jota sinä loukkaat. Miten toinen ihminen voi aiheuttaa niin suuren häpeäreaktion sinussa jatkuvasti että sun täytyy yhä uudelleen loukata.Koetko olevasi NIIN huono?! HELP YOURSELF & GROW!!!Ymmärrätkö että se joka on pari kertaa joutunut tällaisen paskiaisen raatelemaksi karttaa kaltaisiasi lopun elämäänsä.Itse voit muuttua, sinä pystyt siihen kuin vain yrität.Luet vaikka pari elämäntaidon opasta tai autat heikko-osaisia niin alat näkemään mitä paskaa täällä saa sietää...saatana.
Tämä oli uskomattoman hyvä kirjoitus. Mannaa minulle, sillä siinä vaiheessa kun uskoin hänen tiedostaneen ihastumiseni, alkoi se todistelu ja vyöryttäminen, johon tilanteeseen en olisi halunnut häntä saattaa. Olisi ilmeisesti heti pitänyt vaan sanoa että ihastunut olen, mutta en aio olla häiriöksi ja pysyn kaukana.
Olisin voinut tietysti samalla tiedustella että miksi hän "minun silmissäni" vartioi sitä toista, halaillenkin tarkoituksellisen omistavasti sitä, ikäänkuin hän olisi ollut sille mustasukkainen että jos juttelen sille toiselle tai jotakin. Vai oliko se kuitenkin niin ihastunut siihen toiseen että jostakin syystä halusi näytää.Se toinen oli ihan mukavan oloinen ihminen mutta kuvio oli jotenkin niin uskomaton, että ajattelin että ihan se ja sama -ei olisi kyllä uusi ystävyys ollut yhtään pahitteeksi. Mutta hän vei minulta tavallaan senkin.
Tuollaiset syyttelyt näillä palstoilla ovat aika lapsellisia ja typeriä.. Ja vieläpä nimettömänä.
Eli ei ole sit minulta tuokaan viesti.
Tänne saa jokainen purkaa mieltään, nämä palstat ovat juuri sitä varten. Jos viesti ei miellytä sinua, miksi et siirry eteenpäin vaan jäät märehtimään ja kertomaan ettei sit ollut tuokaan sinulta, no näihin sinun kommentteihin täällä on totuttu mutta osoitat vain oman lapsellisuutesi noin.
Monesti ihmetyttää juuri se että joillain on kova tarve jollakin tavalla mitätöidä jotkut aloitukset tai viestit.
Väittää niitä jopa valheeksi ja koettaa kääntää niitä oman mielen mukaiseksi. Miksi ihmeessä kun ainoastaan
kirjoittaja itse tietää totuuden. Onko näillä tietyillä henkilöillä huono omatunto niin pitää koettaa vääntää
ja kääntää. Aloittaja ei varmasti ole ainoa jota on kohdeltu roskana ja pahasti, miksi koettaa väittää muuta
Sinulle kommentoijalle vielä, eipä näy tunnisteita näissä sinunkaan " mielipiteissä " !!
Vertaappa omaa kirjoitustasi aloitukseen :) Se se vasta lapsellinen on :) Ja vieläpä nimettömänä :))