Kun narsistin nostaman ja provosoiman riidan keskellä rupeaakin vastapuoli puhumaan kauniita tai muuten vaan sovinnollisia, narsisti menettää täysin malttinsa ja lähtee, uhkaa erolla tms. Onko niin, että hänen psyykensä ei kestä hyviä sanoja silloin kun hänen mielestään kuuluu olla kaaoksessa ja hullunmyllyssä. Yleensä meillä riita saa huipentumansa juuri silloin kun riidan, älämölön keskellä koitankin sanoa jotain hyvää hänestä tai meistä. Näin on tapahtunut jo monesti - aivan kuin sovinto, hyvät asiat tms. positiivinen ilmaisu olisi täysin kiellettyä tai jopa valheellista.
Onko näin?
Uustietämätön
701487
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 70
Vanhimmat
Teillä on ilmeisesti erilainen "riitelyn anatomia" keskenänne. Toinen riitelee tolleen ja toinen tälleen.
Presiis tolleen se menee, kun on hormoonikierto siinä vaiheess, että pms-oireet ja ukko koettelee hermoja. Antaa akan huutaa huutonsa,se mitään narsismia ole.
Entäs jos kyseessä ei olekaan PMS-oireet? Mistäs sitten on kysymys, kun sovinto ei kelpaa, ei sitten millään.
Jaa-a. Olen tällä hetkellä niin väsynyt (ollu unetonna), että mieleeni tulee vain kaksi sanaa: Perisuomalainen ja Jääräpäisyys.
Riippuu varmaan siitä, että mistä te riitelette. Kai nyt sitä "normaalitkin" riitelee ja sitä hyvinkin epäkypsästi. Riidassa saattaa olla jo kaksi eriluontoista ihmistä vastakkain.
Riitelettekö usein, mistä riitelette, oletko se aina poikkeuksetta sinä, joka tarjoat sopua?
Itse en välttämättä riidellessä, kun on kunnolla päässyt ensin vauhtiin, niin ihan heti tartu siihen sovintomahdollisuuteen. Itse tykkään esim. siitä, jos toinen pystyy nauramaan itselleen ja minulle. Riita loppuu aika nopeasti. Taas, jos sovintoa tarjotaan "väärällä hetkellä", tulee mieleen vaan sellainen, että toinen yrittää päästä riidasta.. Mikä lienee ymmärrettävääkin.
Hmm. Tosiaan hieman nukahtanut olo..
Aina on naisilla hormoonit pielessä, jos ne huutaa. Totu siiheen vaan, ei niihin mitkään hellyyslepertelyt auta sillon. Ittellään se menee ,kun kurkusta ei enää tule ulos muuta kuin pihinää. Onneksi vanhana tuo kuulo tuppaa armahtamaan siinä kohin :D
Kahden narsisti liitossa kieroillaa aina, jos ei ole täysi rähinä päällä, niin sitten ollaan mykkäkoulussa. Yhtenä hetkenä sitä, toisena tätä. Manian ja masennuksen vaihtelut on narsisteilla aika yleisiä.
ole kertaakaan tarjonnut sopua. Hän riitelee kahvinkeitosta, ruisleivän leikkuutavasta, ruosta, joulusta, kesälomasta, haukkuu sukulaiseni, elämäni, älyni, koulutukseni, työni..... Koskaan ei pyydä anteeksi tai edes myönnä mittään sanoneensa vaan kaikki on minun harhaani tai ansaittua opetusta.
http://www.healingeagle.net/Fin/Irene/verbal1.html
sorry! Aloittaja "Uustietämätön" on siis kumpaa sukupuolta? Jos on mies???? Entä jos on nainen?
Luin määritelmän: narsistin viha on käänteistä rakkautta.
Hmm..jos ihminen joka tunteiden rakentumisvaiheessa joutuu kaltoinkohdelluksi, juuri silloin kun tarvitsisi rakkautta ja hellyyttä, rakentuuko tunnemaailma 'väärinpäin'? Kestääkseen olosuhteissa, saadut rankat kokemukset täytyy mieltää oikeana..rakkauden ja hellyyden kaipuusta seurasi selkäsauna..rakkaus ja hellyys on siis väärin..
Rakkaus on viha ja uhka 'minua' kohtaan.
Hellyys on 'minulle' sadismia, juuri sitä pahaa oloa mitä hellyyttä kaivatessani sain.
Ja tällä käänteisajattelulla käytös ylikompensoituu puolisoon(?)
Kuulostaa tutulta. Musta ainakin tulee pirttihirmu jos isäntä meinaa, että olkiaan välinpitämättömästi kohauttelemalla menis mun pahviaivoihin läpi ajatus, että se olankohauttelu ja "joojoo" viestintä olis sitä raakkautta..
Ja sitten ihmetellään, että mikä meni pieleen. :/
Mussa on kasa palikoita väärinpäin ja nakkelen niitä sujuvasti. Ja joojoo rakastanrakastan minäkin, vaikka sitten juuri sillä hetkellä vihaisinkin..
Hmmm.. Akat nalkuttaa kun asiat on huonosti, mutta ei se siinä vaiheessa auta sen toisen sanoa, että tiedän mikä sua vaivaa, jos se toinen ei ole siihen saakka oikeen kuunnellut.. Ja sovunhieronta sitten riitatilanteessa on vähintääkin yhtä kyseenalaista silloin. Mutta mikä laittaa palikat oikeeseen järjestykseen jälleen, jotta sopu säilyis..
Ihanaahan se on saada kesken kiukuttelunsa saada ymmärrystä "hilloviikkojen vaikutuksesta akan mielialaan", mikään ei lämmitä välejä yhtä paljon kuin sellainen. Suorastaan kuumentaa. :DDD
No, riitaan tarvitaan aina kaksi. Tai taksi. Ja jos riidellään muualla kuin kotona, niin sitten kaksi taksia..
Öö.. mitä on käytöksen ylikompensoituminen? KOmpensaatio, eikös se ole jonkinasteista korvaavuutta...
*aivot nukkuu jo, vaikka ite istun* , joten jos kuulostan kiukkuiselta :DD johtuu se ainoastaan siitä..
"Narsistin viha on käänteistä rakkautta!"
Vihan ja riidan keskellä ei siis voisi olla mitenkään mahdollista yllättäen ottaa vastaan hyvää palautetta. Se ei ole sitä mihin narsisti on valmis tai tottunut kehityksensä aikana. Häkellyttävää, eikä siksi mene "oikeassa" muodossa ja kaavassa hänen niin totaalisen hyvin lietsomansa riita ja kauna.
Puolisoni on nuorin kolme lapsisesta perheestä. Voisin väittää että hänellä on ollut hyvin onnellinen lapsuus. No, lapsuus ja ihmisen ikäkehitys koostuu sekunneista, mistäs sen tietää mitä milloinkin on tapahtunut.
Isänsä oli sodan käynyt mies. En tunne häntä. Äiti on puskenut tanner tömisten karjan, tuvan ja lasten välillä aamusta iltaan. On ollut jo sodan aikana pienenä tyttönä kodin ulkopuolella töissä. Lapset syntyivät sodan jälkeen. Oli varmasti kiirettä ja huolta. Mies haavoittunut ja mitä muuta lie sodan jäljiltä ollut...???? En tiedä. Sen ainakin tiedän ettei siinä vaatimattomassa kodissa lapset ole koskaan jääneet paitsi mitään aineellista hyvää, on ollut ruokaa, vaatteita, leluja, vapautta... Mutta onko äidillä tai isällä ollut koskaan aikaa tälle lapselle. Tiedän ainakin sen että jostain kumman syystä puolisoni on pienenä ollut paljon isonsiskonsa matkassa kylän raitilla. Oliko tilanne jostain syystä semmoinen että niin piti paljonkin olla, vai oliko se vain silloin tällöin tai siksi että monia vuosia vanhempi isosisko tykkäsi tehdä niin. Vaikuttaa kuitenkin siltä että puolisoltani on jotain jäänyt saamatta.
Isästään hän ei puhu koskaan juuri mitään. Äitinsä on kuulemma vain haukkunut ja arvostellut häntä. Niin, niinhän se narsistilla menee. En oikein usko hänen äidistään semmoista. Onhan nyt kuitenkin niin että pelkästään vieressä seisominen ja katsominen on hänen arvosteluaan.
Onko hän saanut hellyyttä kaivatessaan pahaa oloa? Tuskin sentään selkäsaunaa, mutta ehkä vanhemmat olivat kiireisiä, väsyneitä ja vanhan ajan ihmisiä jotka eivät kait ihan tarkkaan oivaltaneet henkisiä tarpeita lapsessaan.
> Vihan ja riidan keskellä ei siis voisi olla mitenkään mahdollista yllättäen ottaa vastaan hyvää palautetta. Se ei ole sitä mihin narsisti on valmis tai tottunut kehityksensä aikana. Häkellyttävää, eikä siksi mene "oikeassa" muodossa ja kaavassa hänen niin totaalisen hyvin lietsomansa riita ja kauna.
Minulle tuollaisena hetkenä leviää hyvänolontunne ja jonkinlainen huolenpito. Koen silloin että tuossa on nyt totaalisesti mitätöity ja särkynyt ihminen, joka ei kykene ottamaan vastaan mitään häntä arvostavaa eikä yhtäkään hyväntekoa itseään kohtaan. Huolenpito on sitä, että ymmärrän hänen tilansa, ei kukaan henkisesti vammaton toimi niin, joten hän on hyvin haavoittuva ja voin läsnäolollani antaa hänelle mallin. Hyvänolontunne on sitä, että voin toimia epätavanomaisessa tunneympäristössä, kuten katastrofialueella toimitaan, säilyttäen kirkkauden, tyyneyden ja kyvyn olla vastaamatta haavoittuneen vääristyneeseen reaktioon ärtymyksellä, vihalla, halveksunnalla jne. Saan tuntea olevani auttajan asemassa. Olen Punaisen Ristin työntekijä sota-alueella. Tuo toinen joko kuolee, tai hänen elämänsä jatkuu yhtä surkeana tai huononee hiljalleen, läsnäoloni ja malli ja turvallisuus, jonka haavoittunut minussa kohtasi on kuitenkin pieni askel, usein riittämätön, mutta pieni askel tiellä, jota hänen on pieni mahdollisuus jatkaa riittävän pitkään, jotta hän saisi rauhan. Jokaista sotaa seuraa rauha, emme tiedä ketkä jäävät henkiin. Sotarikoksiin syyllistyjät ovat ihmisistä pahimpia. Rauhanturvaajat ja aseeton pelastushenkilöstö ovat jalostuneimpia.
Rauhaan ei ole tietä. Rauha on tie. :)
Ehkä ei kannata jälkikäteen kovin ruveta arvostelemaan toista tuohon tyyliin.
"Äitinsä on kuulemma vain haukkunut ja arvostellut häntä. Niin, niinhän se narsistilla menee. En oikein usko hänen äidistään semmoista." Kysymyshän EI ole SINUN uskosta, vaan siitä, miten tuo toinen on kokenut asiat.
Suhtautumalla tuolla tavalla, mitätöit hänen kokemuksensa, ja äkkiseltään voisin kuvitella, että mikäli äitinsä on monesti samanlaiseen tyyliin heitellyt mitätöintiä kehiin, kyse on ... Siitä, että hän tiedostamattaan reagoi sinussa siihen, mitä äitinsä sai hänet tuntemaan tuolloin. Tuollaisessa tilanteessa ei monta sanaa tarvita toiselta.
Jos haluat muutosta, muutu itse. Älä selittele ja tiedä, kysy ja kuuntele. Toimi toisin. Sopikaa riitelyn säännöistä perusteluin..
että nyt kirjoitin asiasta nimeltä "hänen äitinsä". En ole eläessäni puolisolleni sanonut juuta enkä jaata asiasta. Kunhan vaan tässä teille vähän avauduin. Minä muutun ja muutan, muuta ei ole tehtävissä. Olenko sitten itse syypää ja narsisti!
"Musta ainakin tulee pirttihirmu jos isäntä meinaa, että olkiaan välinpitämättömästi kohauttelemalla..." =)
Parisuhde-rakkaus/viha on monimutkaista, eikä sitä yleensä ymmärrä kuin pariskunta itse. Primitiivireaktio-viha poikkeaa siitä täysin yksinkertaisuudellaan. (puhdas viha)
Kysyit ylikompensoitumisesta...mun ymmärryksen mukaan ihmisen jonka on vaikea käsitellä omaa syyllisyyden tunnettaan ylikompensoi tunteensa syyllistämällä muita, tai, epävarma ihminen käyttäytymässä itsevarmana kusipäänä. Yleensäkin kaikenlainen käänteisajattelu selviytymiskeinona sen sijaan että olisi rehellisesti oma itsensä. Tunteidensa kanssa sinut oleva ihminen sanoisi vaan..'kuule, olen epävarma'
Et ole kuulostanut kiukkuiselta kommenteissasi, päin vastoin.. :)
Hienosti toit esille asiaasi, joten älä suotta ole pahoillasi! Joskus ero on oikea vaihtoehto. Syyllisyyttä karilleajoon on jokainen eronnut sitten jälkeenpäin miettinyt. Tervein vaihtoehto voisi olla syyttämättä kumpaakaan, ts yhteinen vene millä koskessa ajettiin oli liian kiikkerä.
Meidän kaikkien ihmisten 'narsismia' on sekin että katsomme maailmaa omien (sielun) silmiemme läpi ja oletamme virheellisesti että kumppani näkee asiat tismalleen samoin.
"Olenko sitten itse syypää ja narsisti! "
Valitse luku nollan ja sadan väliltä. Sen lukeman verran olet narsistinen (oma näkemyksesi, ei tarvitse vastata)
:)
No niin, tuulen viemää.. kirjoitin jo yhden vastauksen, ja kas, katosi mokoma. :D Lyhyesti siis seuraava..
Voi ei, olen viimeaikoina onnistunut ajattelemaan niin, että jos joku on ilmennyt mielestäni epävarmana kusipäänä, niin se johtuu siitä, että olen itse epävarma. Ja se tiedostamattani (hoksasin tuossa joku aika sitten ajatuskuvion). Ajatuskuvio, joka jollakin tavalla on rakentunut minuun omien vallan omituisten ihmissuhteideni myötä.
Osaan kiukustua aika nopeasti, mutta lauhdun myös nopeasti. :) Kirjoitan esimerkkejä eletystä elämästä. Tein oman ratkaisuni, jolla tosin on myös ollut seurauksensa.. En vaan aina väännä lauseita menneeseen muotoon, koska tämä hetki kirjoituksessa on mielestäni jollakin tavalla konkreettisempi. Noin niinku esimerkeissä... Joten akkuus ja ukkous ovat tuttuja ilmiöitä joiltain osin :D
Kadonneessa kirjoituksessani kirjoitin pitkän pätkän kasvuympäristön tyylin vaikuttavan myöhemminkin aika paljon siihen, miten tulkitsee sitä tärkeää toista.
Neutraalin keskustelukulttuurin aakkosia voisi opettaa koulussa. Samalla tavalla kuin aikoinaan luotiin virallinen suomenkieli, joka on samanlainen kaikkialla Suomessa riippumatta murrealueesta, jossa sattuu asumaan. Kirjakieli, yleiskieli, mikä se onkaan. Sen voisi aina ottaa käyttöön ristiriitatilanteissa.. minimoisi väärintulkintojen määrää ja niiden mahdollisia seurauksia, vaikka ovatpa nuo toisinaan ihan hauskojakin..
Anteeksi. En tarkoittanut niin, että olisit itse se paha narsisti. Hienoa, että mietit, mistä kiikastaa ja miten voisit omalta osaltasi parantaa tilannetta.
Huomaatko yxex, kutsun tyyliäni "kivahteluksi". Saatan kivahtaa, tarkoittamatta sitten kuitenkaan sitä niin, kuin se vastaanottajan puolella tulkitaan. Minun kasvuympäristössäni kaikki kivahtelivat, eikä kukaan ottanut sitä minään. Lopputulos nykypäivänä kuitenkin on se, että olen enemmän tekemisissä ihmisten kanssa, jotka eivät ole kasvaneet kivahtelevassa ympäristössä, ja tästä seuraa se, että kukin tulkitsee kivahteluni omista lähtökohdistaan käsin, jotka harvoin ovat samat.
Ja juuri kivahteluni takia olen joutunut kummallisiin, minun mielestäni aivan käsittämättömiin riitoihin, jossa useimmiten kivahtelua ei ole hyväksytty syyksi millekään, ja olen joutunut myöntämään asioita, joita en ole kokenut paikkansapitäviksi omalla kohdallani, jotta ei tulisi lisää riitaa. Vaan jotta riitahan se sellaisesta myöntelystä seuraa lopun viimeksi :D
Sinulle Uustietämätön: Ehkä voisit yrittää keskustella rauhan aikana siitä, miltä sinusta tuntuu, kun riitelette, ja omalta osaltasi ehdottaa joitakin pelisääntöjä riitelyssä noudatettaviksi. Vaikka että erimielisyyksistä olisi hyvä voida keskustella huutamatta, ja jos alkaa tilanne kuumenemaan, otatte aikalisän, ja palaatte asiaan vaikka kirjallisena. Toinen kirjoittaa syyn, miksi nyt riidellään ja toinen tekee samoin. Sitten keskustelemaan siitä, että onko asiassa erimielisyyttä oikeasti, ja jos, niin missä. Sitten taas paperille omat ehdotukset, joista keskustellaan, että mitkä ovat hyödyt/haitat jos tekee niin tai näin. Ja jos paperille saisi vain sen yhden sanan kerrallaan, että mistä keskustella.
Tämä tällainen hatusta vedetty ehdotus.
Ja jos ei löydy joka asiaan yksimielisyyttä, niin vaikka sopia, että vuorotellen tehdään toisen toiveen mukaan, niin kummallakaan ei jäisi kovin poljettua oloa siitä, että ei saa ääntään kuuluviin.
Kaikkea hyvää :) Ja kyllähän meissä kaikissa on sitä narsistisuutta matkassa. Kannattaa vaan muistaa, että toisen leimaaminen narsistiksi, saattaa olla se viimeinen kivi siellä kengässä, joka hiertää liikaa.
Keskustella ja kertoa hänelle miltä tuntuu!
Ei ole onnistunut tähän päivään mennessä edes kirjallisesti. Hän on aina se loukattu osapuoli, mykkäkoulut ja muut seuraavat toistaan. Ei ole mitään syytä enää pistää itseään alttiiksi ja kertoa miltä minusta tuntuu - skeidana se tulee takaisin vääristeltyinä muotoina, ivana ja pilkkana, jos ei heti silloin niin ainakin jo seuraavalle kerralla "tietoja" käytetään hyväksi.
Niin minähän se olen narsisti kun pahoitan mieleni hänen ylettömistä arvosteluistaan. Pitäisi olla vaan hymyilevä puupökkelö hyllyn reunalla.
Edes hänen itsensä salaa nauhoittamat keskustelut eivä riitä hänelle todistaman mitä hän itse sanoi tai teki. Minä kuulemma vaan olen harhainen, muistan väärin, en ymmärrä ja olen taas aloittanut metakan. Mutta sanopas hänelle edes vahingossa vaikka sana "ymmärtää" niin on piru merrassa.
Mistään ei voi keskustella, mitään tavallistakaan arjen askarettaan ei voi ohimennen mainita, koska se on omien tekemisteni hehkuttamista. Narsismia! Saati sitten puhua jostain tärkeämmistä aiheista.
Pitäisi vaan palvella ja olla hiljaa, olematon ja tyhmä, mistään mitään käsittämätön.
Eikä meillä tehdä mitään vuorotellen molempien toiveiden mukaan. On pelkkää narsismia edes toivoa hänen lähtevän kävelylle tai kauppaan kanssani. Se on äärimmäistä huomionhakuisuuttani ja hänen aikansa haaskaamista.
Entä kun toinen ei avaa suutaan, ei keskustele, ei tule vastaan, ei kysy, ei selitä, ei moiti, ei vihjaa, ei ole muuta kuin loputtomasti hiljaa, mutta aistit, että pinnan alla myrskyää ja ennenkuin ehdit avata itse suutasi, niin täydellinen narsistinen raivo on päällä, perkeleet sinkoilee ja tyyppi häipyy paikalta hyläten sinut siihen paikkaan haluamatta selittää mikä on, puhua, lähestyä ja tehdä sovintoa. Ei selittämistä, ei kysymistä, ei mitään, ainoastaan täydellinen hylkääminen ja välinpitämättömyys ja puhumattomuus. Elämä jatkuu tälläisessä puhumattomuuden ja välinpitämättömyyden ilmapiirissä. Ei anteeksipyyntöä, sovinnonhalua, katumusta, pahoillaanoloa, ei selitystä, eikä keskustelua. Ainoastaan syytöksiä toinen toisensa perään. Sellaisen kylmyyden kun toisessa kohtaa, niin tietää mitä helvetti on.
> Sellaisen kylmyyden kun toisessa kohtaa, niin tietää mitä helvetti on.
Ehkäpä. Jos on empaattinen ja ymmärtää että tuolla tavoin käyttäytyvän sisäinen maailma on pieninä pirstaleina eikä hänellä ole lainkaan sellaista maata jalkojensa alla joka kantaa.
Yllätettynä voi empaattinen ihminen antaa tuon helvetintunnon siirtyä itseensä ja toimia läheisriippuvaisen tavoin tunteidensiirron kohteena ja kärsiä itsekin. Sellainen olisi pöhköä. :)
Helvetissään elävään narsistiin voi suhtautua samalla tavoin rakastavasti kuin kaikkiin muihinkin ihmisiin. Hän on yksi meistä. Hänellä ei ole erityisluonnetta. Se mitä et saa häneltä on jotain mitä saat päivittäin muilta. Itse et jää mitään vaille. Tai enintään narsistin läheinen jää vaille iloa tuon toisen olemisesta terve. Mutta maailmassa on paljon vammaisuutta ja särkynyttä eikä tällaista kohtaan tule suhtautua vihassa vaan rakkaudessa. Punaisen Ristin tavoin professionaalisti, iloisena edistysaskeleista, katastrofialueella ei oikeasti ole varaa muuhun.
Olisi väärää naiiviutta edellyttää kiitosta ja vastarakkautta joltakin joka kärsii koko ajan jostakin haavastaan. Paranemisen mahdollisuus kannattaa silti kaikessa hoitotyössä asettaa tavoitteeksi - ymmärtäen samalla ennusteiden reaalisuus ja parantamisen toiveilleen itsensä uhrautumattomuus. :)
Elämä on julmaa. Sitä ei pidä ottaa raskaasti.
Huomaan kyllä :)
Kivahtelu on vain osa sinua, itseeni kohdistunutta sellaista en ole edes huomannut. Ehkä se johtuu siitä että ajattelen kommenttejasi kokonaisuutena, ja kokonaisuudessa ei yksittäinen kivahtelu muuta ihmistä puoleen tai toiseen.
Joskus täällä olen törmännyt kommenttiin (ei sinun) joka nostaa minussa ärrinpurrin tunteita, niin olen sitten huolellisemmin luettuani huomannut ymmärtäneeni sanat väärin.
Olen nähnyt miten ystävällinen kysymys 'juotko kupin kahvia' tai 'nukuitko hyvin' saa ihmisen raivon valtaan. Silloin sen ihmisen negatiivisuus on siinä pisteessä että se kieltäytyy näkemästä mitään hyvää toisessa. 'Pyhä raivo'-tila 8-)
*tarjoo kupin virtuaalikahvia lottamarille, määbäälle, Vaihtoehto A.lle, Uustietämättömälle ja Da daaa.lle* :)
Kiitos kauniista eleestäsi. On aina hauska liittyä seuraan. :)
Pyydän ottamaan huomioon erityisjuomavalioni. Kaakao olisi kivempi.
Mulla on oma Airamin punavalkoinen klassista mallia oleva termos. Käytän sitä retkillä. Laitoin kaakaon siihen valmiiksi aamulla ja se on vieläkin 47-asteista (testattu lämpötila). Haluaako joku muu kaakaota, niin tulee sanomaan.
*laittaa vielä kupin kaakaota* ;)
Ei hitsi, kai sitä täytyy lähteä lumihommiin, taas yksi työ mitä ei voi pc.llä tehdä..
*kiittää kahvista*
Olen itse loukkaantunut joskus kun minulle on ehdotettu kahvia.. Se ehdotus tosin puettiin hivenen ylimieliseen äänensävyyn ja ajatuksenpoikaseen, että en tee mitään koskaan ikinä, jos en aamulla ensin saa sitä (ylimielinen kirosanatulvahdus-adjektiivi suurinpiirtein) kupillista kahvia ja tämä lapsen välityksellä selväksi tehtynä! Joten kupillinen kahvia on minunkin nenäni saanut herneentymään. Pyhää raivoa lienee ollut ilmassa. En sitten tiedä, kuinka monta töyssähdystä pitäisi kyetä vastaanottamaan toiselta, ja mitenpäin se menee. Äänensävyjen käyttö ja niiden tulkintakin lienee jollakin asteella ympäristö ja kulttuurikeskeistä...
Ehkä se tekee kirjoitetunkin tekstin lukemisen ilman sävyjä hankalaksi. Kun luet kirjoitusta, jonka on kirjoittanut ihminen, joka on mielestäsi sinua loukannut, aika nopeasti lukijan mieli laittaa siihen kirjoitettuun tekstiin äänensävyt kohdilleen. Täten neutraaliksi tai jopa positiiviseksi alunperin tarkoitettu viesti dekoodautuu (heheh) negaativissävytteisenä vastaanottajalla. Ja samma homma äänenkäytössä ja äänenkäytön tulkinnassa.. Toisen lapsuudessa ne suurimmat ja iloisimmatkin tunteet ilmaistiin tasasen latteasti ja apealla naamalla, toisen lapsuudessa sellainen olisi nopeasti tulikittu asenteeksi: EVVK..
Eriasia on, kuinka paljon voi laittaa pelkän kommunikaation ja mahdollisten väärinkäsitysten piikkiin.. Tuntuu kuin olisin sinne itse selittämässä kaikkea maan ja taivaan väliltä :D
A:lle kiitos lausahduksesta: Rauha on tie :)
Ja lottamari: Tyynen pinnan alla syvä ja raivoava myrsky... sellainen on niin tuttua. Vaikka toinen ei sanaakaan sanoisi, tuntuu kuin seinään törmäisi. Sellaisessa tilanteessa mielummin kyllä huutoraivokaksintaistelisin mielummin, kuin olisin sen "myrskyn" kanssa edes samassa huoneessa.
Ehkä negatiiviseksi luokiteltu viha kasautuu helpommin.. ja siihen sitten tällainen pahviaivo, joka on sitä mieltä, että antaa tuulla vaan, mutta se on sitten molemminpuolista, ja että myrsky on parempi saada puhkeamaan vaikka vängällä, kuin hautoa sitä kolmatta viikkoa..
*palauttaa kupin yxexälle* "Kiitos kahvista :)"
Huomasin tuossa reagoivani tunteisiin, joita omalle kohdalleni sattunut tilanne aikoinaan nostatti minussa. Että omat kokemukseni omasta äidistäni ja lapsuudestani olisivat nekin tavallaan toisen omaisuutta ja lupa tulkita sanojani lapsuuteeni ja äitiini liittyen on vaan tuolla toisella, ilman että edes kyseenalaistaisi tuo toinen omaa lupaansa vaan tehdä niin.. Sellainen on kovin turhauttavaa jos vielä yksi lausahdus saa kaiken tavallaan asettumaan mustavalkoiseksi, purkamattomaksi rakennelmaksi..
"Minulle tuollaisena hetkenä leviää hyvänolontunne ja jonkinlainen huolenpito. Koen silloin että tuossa on nyt totaalisesti mitätöity ja särkynyt ihminen, joka ei kykene ottamaan vastaan mitään häntä arvostavaa eikä yhtäkään hyväntekoa itseään kohtaan"
Voin ymmärtää että toisen kiukku ja raivo johtuu siitä että hän on rikki ja mitätöity mutta ei tuon asian tajuaminen tuo minulle hyvää oloa. Ei toisen tuska tuo minulle hyvää oloa, ei todellakaan. Se tuska kyllä herättää halun auttaa ja helpottaa tuota pahaa oloa, ja sanoisin sitä empatiaksi. "Hyvänolontunne ja jonkinlainen huolenpito" toisen tuskasta antaa kuvan ihmisestä joka ylevöittää itsensä, asettuu kärsivän yläpuolelle ja auttaa ja huolehtii vain tunteakseen itsensä paremmaksi ihmiseksi, ei suinkaa siksi että oikeasti haluaisi toiselle hyvää. "Läsnäoloni, malli ja turvallisuus"...kymät väreet menevät selkäpiitä pitkin kun teksistä paistaa pöhötys omasta itsestään.
Pelottaako SINUA ... *Ruma kylmä irvistys* ... Tapahtuiko oikeasti projektio, näit itsesi unessa tai peilissä tai toisessa. Vai irvistinkö minä? Se joka kirjoittaa ei tunnista tapahtunutta itsessään.
Jos et itse tunne tarvetta toimia epätavanomaisessa tunneympäristössä, kuten katastrofialueella toimitaan, säilyttäen kirkkauden, tyyneyden ja kyvyn olla vastaamatta haavoittuneen vääristyneeseen reaktioon ärtymyksellä, vihalla, halveksunnalla jne. SINÄ et tunnista tarvetta toimia auttajan asemassa. Tunnistinko minä ja kerroin sinulle siitä? Se joka on osana kommunikaation tilannetta ei ole kokonaan sen ulkopuolella, mutta hän ei ole tahdoton osa tätä tilannetta. Me muovaamme ja opimme, muotoudumme ja meille tapahtuu.
Kaikkea hyvää sinulle ja läheisillesi. Opin sauna autuas aina. :)
sinä puhut kumppanistani. Ja tuo mitä sanoit oli vielä vähän, mutta helvettiä se on!
Juu, mietin sitä monta kertaa kumpi on pahempaa sekö, että saa kunnolla kuulla kunniansa, tulla haukutuksi kuin se, että toinen on täysin tavoittamattomissa ja valovuosien päässä, eikä reakoi sinuun mitenkään. Voitko arvata mikä hitaammin tappaa ihmisen kuin kylmä, julma rakkaudettomuus...
http://www.youtube.com/watch?v=NGAluAq1rdo&feature=related
Riippuu tilanteesta.
Joskus pitää antaa narsistisesti ylärekisteriin epätasapainossa olevan kiehua omassa liemessään jonkin aikaa. Ei tietenkään vihan vimmoissaan vaan rakkaudellisesti. :)
Ymmärsin pointin..kiitos sinun! :) Tuntemattomalle ihmiselle on joskus helpompi kertoa asioita kuin läheiselle johon on menettänyt luottamuksen. Luottamus kun menee, kaikkeen, hyväänkin suhtautuu varauksella.
(kiitos kun palautit virtuaalikupin, sellaista mulle ei ole tähän mennessä tapahtunut)
Huomenta! ... Meillä on aina tiskattu kerran viikossa parissa. Juon tästä samasta kupista. Huuhdoin käytön jälkeen.
Tiedän tunteen kun kirjoittaa hetken oivalluksesta ja intuiitiosta kommenttia, ja vips, se katoaa taivaan tuuliin, uusinnassa siihen ajatukseen ei aina pääse juuri samalla tavalla käsiksi :)
Vuorovaikutuskykyinen ihminen ottaa huomioon kiukkuisuutesi tai iloisuutesi, nehän ovat sinun omaisuuttasi. Väärässä tunnetilassa olevalle ihmiselle kiukkusi aiheuttaisi epävarmuuden, jonka hän kääntäisi mahtipontiseksi ja itsevarmaksi käytökseksi. Sinun kiukkusi hallitsemiseksi.
"Osaan kiukustua aika nopeasti, mutta lauhdun myös nopeasti."
Ehdottomasti parempi tapa kuin pitkävihaisuus ja mykkäkoulu :)
Samma här, mitä sitä omaa mukiaan tiskailemaan ;)
Vieraille tarjoan kyllä pestyistä mukeista, ettei herää älämölö.
"..kymät väreet menevät selkäpiitä pitkin kun teksistä paistaa pöhötys omasta itsestään. "
Ei millään pahalla, mutta tuo oli tarpeeton loukkaus Vaihtoehto A.ta kohtaan. Hänen kommenttinsa oli aivan kiltti.
Sinulla on oikeus tuntea ja tulkita asiat juuri omalla tavallasi. Toisen loukkaaminen on kuitenkin samalla toisen rajojen ylittämistä. Ajatukset joista voi olettaa toisen loukkaantuvan, ei niitä tarvitse ääneen sanoa.
Narsismipalstalla kun ollaan, niin lukuisissa esimerkeissä on kuvattu 'tarpeeton loukkaaminen mitä narsisti ei pyydä toiselta anteeksi' ts. on kyvytön huomaamaan loukanneensa.
Herättääkö tämä rakkaudellinen piiskaaminen sinussa ajatuksia? :)
Äh, olet kyllä??,.."joskus narsistisesti ylärekisteriin epätasapainossa oleva"...
Jokainen "normaali" ihminen käyttäytyy joskus narsistisesti ja on epätasapainossa, mutta tajuatkos ollenkaan, että kyse ei ole samasta asiasta. Luonnehäiriöisen käyttäytyminen on muuta kuin narsistista mielenosoitusta ja kiukkuilua ja "huono päivä"-kiitos ja epätasapainoa jonkun SELVÄN SYYN tähden. Se on käsittämätöntä, logiikatonta ja normaalin ajattelun ulkopuolella olevaa järjetöntä monimutkaisa, päätä- ei häntää olevaa mutkikasta mihinkään tarttumatonta, kiinnipääsemätöntä, utopistista, hulluuden partaalle vievää suunnattoman ärsyttävää käyttäytymistä.
Normaalit perheriidat erikseen hei!
Määritelmästä: narsistin viha on käänteistä rakkautta.
Mistähän saippuasarjasta olen imaissut sellaisen lauseen kuin: Rakkauden vastakohta ei ole viha vaan välinpitämättömyys.
Mutustellaan asiaa!
Omassa mielessäin eivät rakkaus ja viha liity toisiinsa sen enempää tai vähempää kuin inho ja ihmetyskään. Sen allekirjoitan että kaikki liittyy kaikkeen, samoin kuin sen ortodoksisten kirkkoisien lausuman viisauden, että pahin kuolemansynneistä on hajamielisyys. (Suomennettu myös penseydeksi.)
> Jokainen "normaali" ihminen käyttäytyy joskus narsistisesti ja on epätasapainossa, mutta tajuatkos ollenkaan, että kyse ei ole samasta asiasta.
- Ainahan sitä tajuaa kun joku jaksaa ystävällisesti ja tarkasti selittää. Kiitos. ;)
Ajattelin itse ihan vaan normaaleja perheriitoja, koska niissä aika harvoin on mitään SELVÄÄ SYYTÄ ja monesti kyse on ihan vaan siitä, ettei kumpikaan osapuoli jaksa ystävällisesti ja tarkasti selittää.
Varmaan jostain ihan järkevästä saippuasarjasta. Vaikka heitin jossain kommentissani välinpitämättömyys/kiinnostavuus-vastaparin, on sinun ajatuksesi myös oikea. Jos toinen on välinpitämätön sua kohtaan, ei hän taatusti rakastakaan.
Mutta jos 'olet kiinnostava ja välitän susta ihan hirveesti, olet tärkeä minulle'...rakkauttahan se on! :)
Minulla on se käsitys, että juuri normaalissa perheriidassa riitelevät asiat eivät ihmiset, ja normaalijärkiset ihmiset haluavat aina selvittää ja keskustella ja päästä jonkinlaiseen lopputulokseen, että riita saataisiin päätökseen. Kun taas luonnehäiröisen kanssa on jatkuva epämääräinen jännite ja konfliktin vaara olemassa ilman SELVÄÄ SYYTÄ. Luonnehäiröinen ei jaksa, eikä viitsi selittää, kun hän lopulta ei itsekään ymmärrä miksi hän käyttätyy siten kuin käyttäytyy. Hän ei halua myöntää olevansa pikkumainen, ilkeä, itsekäs ja moukkamainen. Hän on hiljaa ja odottaa, että toinen tekee aina aloitteen sopuun, pyytelee anteeksi, anelee, ottaa syyn niskoilleen ja antaa itsestään huonon ja surkean ihmisen kuvan, jotta narsisti saa tunteen siitä, että "juuri noin se on, sinussa se kaikki vika on, minä olen täydellinen!"
Olen tänään, tässä ja nyt hirveän kiukuissani.
"kuiskaan" SE pitää mykkäkoulua taas ihan yllättäen. Toissapäivänä kaikki oli OK, eilen illalla naama näytti norsun veeltä. Eihä me olla edes mitään puhuttu.
Kerkiän kait kiukuttelemaan täällä yksikseni, ennen kuin valtias saapuu pitämään minua komennossa ja herran nuhteessa, siis hiljaa. Tirsk!
:-D
Mitä, hyppiikö siellä hiiri pöydällä kun kissa on poissa. ;)
Hmm..
Hmm..
Hmm.
Minua on kutsuttu luonnehäiriöiseksi juurikin tuosta syystä.
Että minusta ei ota selvää, kieltäydyn selittämästä ja tekemästä selkoa itsestäni, ja jos vaivaudun, niin se on yltäkylläisen ristiriitaista p.jaskaa.
Omasta mielestäni olen lopun viimeksi kieltäytynyt selittämästä itseäni siitä syystä koska kaikki minkä olen suustani päästänyt on palannut minulle takaisin aivan tunnistamattomassa nuodossa, ja usein väärinpäin. Lisäselitysyritysten antaminen (kun huomaa, että toinen ei ymmärtänytkään, mitä sanoit, tai ymmärsi väärin) on ajanut asian entistä monimutkaisempaan ja sotkuisempaan tilaan. Josta varmasti, tuo toinen sanoessaan, että puhun ristiriitaista p.jaskaa, on ollut omalta osaltaan oikeassa, mutta että hän ei näe omaa osuuttaan keskustelun kehittymisessä täydeksi umpisolmuksi.
Kun tällaista tarpeeksi monta kertaa tapahtuu, on lopulta mielummin hiljaa, ja antaa toisen ymmärtää asiat niin kuin haluaa.
Kumpi on narsisti? Minäkö, joka tiedostan asian tolan vain omalta kohdaltani näin olevaksi, vai tuo toinen, joka ei tiedosta omaa osuuttaan toisena keskusteluun osallistuvana toisena?
Itse olen sitä mieltä, että ei kumpikaan. A on oikeassa. Kyllä ne asiat selkenee, kun tarpeeksi jankkaa. Kysymyksen pitäisi minusta kuulua näin: Kuuleeko toinen? Ja jos, niin miksi ei kuule?
Kumpi on kuulematta ensin?
Hitaan ajatuksen muodostuksen ja hiljalleen etenevän keskustelun soisi olevan enemmän kunniassaan, vältyttäisiin nopeasti riidaksi etenevästä keskustelusta, jossa toinen ei ehdi selittää toisen nopeaan tahtiin väärin ymmärtämiä asioita, ja lopputulos voi pahimmillaan olla katastrofaalinen ja loppuelämiä muokkaava, mikäli parisuhteista ja perheistä on kysymys. Ystävillä niin ees väliä. Ne aidot oikeat ystävät pysyy, tapahtui mitä tahansa, ja oli riita millainen hyvänsä :D
Viikonloppu tulossa ja pelottaa! Hiiri ei tiedä mihin piiloutuisi tai miten päin olisi. Pienen hiiren pieni pää taitaa seota kohta. No, silloinhan kissa tietää olleensa oikeassa, kun on suositellut hiirelle suljettua osasastoa monet kerrat jos on hiiri parka pikkuisenkin vinkaissut ja ollut vinkaisemattakin kissan kynsissä.
Niin tärkeää kuin tämä keskustelu on ollutkin, olen kuitenkin aina vaan enemmän ahdistunut. Miten voi olla noin samankaltaisia ihmisiä, kuin mitä olen tämän palstan parista keskustelusta lukenut.
Aivan kuin nuo narsistit olisivat kaikki samassa verstaassa kyhättyjä robotteja, jotka toistavat loputtomiin kukin tahollaan samoja lauseita ja joissa ei koskaan ole mitään hyvää kenellekään kuultavana. Ja silti he eivät ole koskaan tehneet tai sanoneet mitään. Kaikki on vaan vastapuolten harhaisuutta, ilkeyttä, lapsellisuutta, psykopaattisuutta jne...
Ainakin nyt viimeistään tiedän, ettei "diagnoosini" ole ollut väärä. Hän on narsisti ja pahimmasta päästä, jos on olemassa eri tasoisia narsisteja. Tämä on juuri sitä luokkaa että, huh huh. Tekisi mieli kirjoittaa vielä muutamia käytännön esimerkkejä. Niitä olisi vaikka kuinka paljon. Sen tasoisia kuin sinä yxex jossain kirjoitit, jonkun vetäneen rantapallon nenäänsä kysymyksestä "juotko kahvia". Ja vielä pahmpiakin.
Toivottavasti joku vaarassa olija lukee ajoissa näitä keskusteluja ja törmää noihin narsistin tunnistamislistoihin. Siksi on hyvä, että esimerkiksi näissä keskusteluissa on tullut oikein kunnon kansantajuisia esimerkkejä eri tilanteista. Ehkä nuo listat ja esimerkit myös varjelevat jotakuta antamasta liian herkästi narsisti-tuomiota ihan terveelle lähimmäiselle. Ensin tutkitaan, sitten vasta hutkitaan.
Tälle hiirelle ei kuitenkaan koittanut turvalliset vanhuudenpäivät oman kollin vieressä. Heitteelle se hiirensä jättää, pyryyn ja pakkaseen - asettaapa vielä oikein kunnon hiirenloukut ympäriinsä ja polulleni.
Luulenpa ettei hänenkään ole hyvä olla yksinänsä vanhuutensa päivinä. Tuo tauti kun ei parane - on siellä niin paha virus aparaatissa. Pian hän uuden rikottavan löytää ja tartuttaa virustaan, mutta jokaisella polulla on joskus päätepisteensä.
Toivoin paljon, sain enemmän:-/
Pelottaa ja ahdistaa!
Se että nykyään on paljon itsekkäitä ja itsekeskeisiä ihmisiä voipi johtua nyky-yhteiskuntamme vaikutuksesta. Isoisän aikoihin ihmiset puhalsi enemmän yhteiseen hiileen ja oli luonnollista auttaa lähimmäistä. Nykyisin kaikilla tuntuu olevan kiire. (Kiire...mihin? )
Parisuhteessa on erittäin vaikea sanoa toiselle että 'en tykkää vallitsevasta ilmapiiristä, palan loppuun tätä vauhtia'. Sitä odottaa mielummin toisen itse ymmärtävän sen. Mutta kaikki ei ymmärrä tai välitä.
Nuorena muutokset ei peloittaneet, aikuisena moni jää tuleen makaamaan ja vahingolliseen suhteeseen muutosten pelossa. Tulevaisuus on sumun peitossa, entä jos ratkaisuni viekin minut suurempiin ongelmiin. Asioilla on kuitenkin tapana järjestyä :)
Tsemppiä ahdistukseesi Uustietämätön!
Nyky-yhteiskunnan luonne on enemmän yksin pärjäämistä. Yhteiskuntahan jopa velvoittaa muuttamaan työn perässä toiselle paikkakunnalle. En tosin tiedä, onko tuohon asiaan tullut muutosta nyt viimeaikoina, mutta jos ei, niin olisi tietenkin suotavaa tarkastella vastaavien kiristystoimenpiteiden vaikutuksia yksilöön ja yksilön yhteisöllisyyteen. Kaikki eivät ole samasta muotista veistettyjä, joten onko tasa-arvoista velvoittaa kaikkia saman kaavan mukaan.. Jos et muuta tuonne 800 kilometrin päähän, tekemään tuota työtä nyt, valitset siis sen vaihdoehdon, että joudut karenssiin, ja kärsit niistä seurauksista, oli tilanne mikä vaan yksilön henkilökohtaisessa elämässä.
Yleensä vanhemmiten ihmiseen tulee sellaista vanhuuden mukanaan tuomaa rauhaa, mutta en tiedä, onko tuo ilmiö mennyttä aikaa sekin. Nykyaikana kun tuo valinnan mahdollisuuden määrä on lisääntynyt niin huikeaksi, että se jo yksinään saattaa aikaansaada ilmiön: Olenpa tyytymätön. Itse olen miettinyt, että onko kiltit mummot ja papat tulevaisuudessa historiaa. Jos yksilö on vakaasti narsismin puolella, en usko luonteen hirveästi muuttuvan. Se kaikki, mikä oli nuoruudessakin muista johtuvaa p.jaskaa, on sitä luultavasti myös vanhuudessakin.
Kiirehän ei oikeasti ole mihinkään. Jokainen päivä vie meitä vääjäämättömästi lähemmäs hyvästejä tästä maailmasta. Onko elämä tässä ja nyt, vai onko se hyvän koulutuksen mukanaan tuomassa tulevaisuudessa, sen jälkeen kun on ensin paiskinut pienen oravan lailla töitä kellon ympäri, lienee valintakysymys. Velvollisuudethan on toki hyvä hoitaa, että ei joudu tässä hetkessä, eikä myöhemminkään vaikeuksiin, se nyt lienee selvää, mutta mikä on se, mihin yksilö voi vaikuttaa?
Ainakin tavalla tai toisella voi vaikuttaa siihen, kenen kanssa loppuelämänsä viettää. Jos on yhteistä historiaa, jossa toinen uskoo enemmän kuin toinen pystyy lupauksiaan pitämään, on irrottautuminen aina sitä hankalampaa, mitä enemmän on kiinni tilanteessa. Kiinnipitäviä asioita listan kärkipäästä, lienee esim. Yhdessä kaavailtu tulevaisuus, jonka rakennus on vielä kesken.. pienet lapset.. yhteinen yritys..
Mikäli alussa kaavailtu tulevaisuus on jo toteutunut siinä määrin, että talo on ollu valmiina jo vuosikymmenen, lapset ovat aikuisia, yrityksen tuotot miinuksella, voi sitten miettiä, mikä siinä tilanteessa enää pitää ihmisen kiinni, jos oleminen on pelon täyttämää ja ahdistavaa.
Jos jää, ja tilanne ei muutu, lopputuloksena on pelko ja ahdistus. Jos lähtee, on lopputuloksena usein pelko ja ahdistus. Mutta kumpi on pahempaa? Pelko ja ahdistus siitä, että mikään ei kuitenkaan muutu, ja epäilys omasta jaksamisesta, vai pelko muutoksesta itsestään.
Tyhjän päälle hyppäämisestä saattaa hyvällä onnella seurata se, että huomaa niiden omien siipiensä kantavan sittenkin, ja että luulo siitä, että ei selviä ilman toista, olikin pelkkä luulo.
Huomaan että olet lähtenyt itsetutkiskelun kiviselle tielle! Sellaisia ihmisiä kun kohtaa, joskus on vaan kiva istahtaa hetkeksi ja kuunnella toista. Vain kuunnella.
Päivällä radiossa, novassa, kerrottiin 'asiantuntijoiden' mielipiteestä että rakkaus on aina riippuvuus-suhde, aivovaurio. Tosin aivovaurio mistä ei ole todettu olevan kenellekään haittaa.. :) 'minuus' jonka rakastuessa kadottaa rakentuu kumppanin kanssa yhteiseksi ja ehjäksi. Itsekeskeisen (narsistin) kanssa tuo prosessi jää vaillinaiseksi.
Hyppy tuntemattomaan...kyllä sieltä aina jotain vastaan tulee. Varma alastulo. ;)
No voipas.. voi pas.. :) Kiitos alastulon muituttamisen asiasta asiana :D Niin, ainahan sitä alas tulee, toki ;)
Eriasia on se, että antaako alastulon todennäköisyyden estää itseään hyppäämästä vai ei, eikö??
Eri asia on aina tallustella maanpintaa pitkin ja miettiä, kantaisivatkohan siivet mun, kuin, tiedän että siipeni kantavat mun....
Siinäpä pähhkinä päivääsi :9
Hmm..
Jos näet miehen joka räpyttelee sii..käsiään ja yrittää nousta lentoon, se olen minä, luulemassa osaavansa ;-D
=DDD
Muista vilkuttaa naapureille!!
:-D
http://www.youtube.com/watch?v=B7bjOQGOLpU (peräseinäjoen teräsmies)
Ooh.. mä niin tykkään sorateistä, vanhoista vinksallaan seisovista puutaloista ja puoliumpeen kasvaneista pihoista.. Tää nykyaika. Se yrittää olla niin järjestäytynyttä ja kaiken osaavaa, hallitsevaa, kahlitsevaa, analysoivaa, että ei ihme jos elämisen riemu hukkuu jokatoiselta vähintään..
Noitalinna huraa on maailman paras bändi ja tää on aivan tautisen kova juttu. :D
"Aivan kuin nuo narsistit olisivat kaikki samassa verstaassa kyhättyjä robotteja, jotka toistavat loputtomiin kukin tahollaan samoja lauseita ja joissa ei koskaan ole mitään hyvää kenellekään kuultavana."
http://www.youtube.com/watch?v=DmygGIS-jhQ
Oma narsistini käyttää juuri noita ilmaisuja minusta samankaltaisissa arkipäivän tilanteissa:
Et opi, psykopaatti, silmitön raivo, selitellä, puolustella, mahdoton keskustella, kotonasi opit tuon mallin, väität vastaan kaikkeen, katso peiliin, manipuloit kaikkia ihmisiä, minuun se ei tehoa....
Sovinnollisella eleellä mitätöit narsistin raivon ja nouset tämän yläpuolelle. Olemalla ystävällinen annat ehkä ymmärtää että narsistin käytös ei ole mielestäni soveliasta ja erityisesti, ei oikeutettua. Narsisti on mielestään oikeutettu raivoon, oikeutettu nöyryyttämään sinua ja sinun velvollisuutesi on silloin pydellä anteeksi koko olemassaoloasi, nuolla hänen kenkikään. Jos teetkin jotakin muuta niin se loukkaa narsistia verisesti.
Ehkäpä. Kyse on silti aina hoitamisesta. :)
On vaikeita hoitomenetelmiä - kuten kaavinta, koulinta, abraasio, amputointi, vieroitus, valvottaminen, sähköshokki, lepositeet, leikkaukset ja niin edelleen. Tahdonvastaisesti toteutettu tutkimus.
näköjään menee! Mutta eihän mitkään anteeksi pyynnötkään ole kylliksi. Jäkätys jatkuu samanlaisena uudestaan ja uudestaan, vaikka kuinka pyytelisit anteeksi tekemättömiäkin tekoja. Moneen monituiseen kertaan vatvotut asiat tulee taas uudestaan esiin ja aina vaan hullumpina. Lopulta ei ole enää muuta mielessä kuin myöntää oma hulluutensa ja hirttonaru. Hän ei hae apua, minä olen hullu ja tarvitsen hoitoa ja hän on se joka suuressa armeliaisuudessaan kiskoo minua kuulemma suosta. (Haukkumalla, alistamalla, valehtelemalla) Hyvät on lääkkeet! Syvältä!
Ai sinut kiskotaan suosta.. minut kiskottiin todellisuuteen :/ Aika hämmästyttävää samankaltaisuutta on käytöksessä monella. Jos kestää kylmää kyytiä vähän aikaa, suosittelen Da Daan ehdottamaa menetelmää. Osin olen sitä mieltä, että jokaisen yksilön pitäisi omalta osaltaan pyrkiä pitämään huolen siitä, että ei loukkaanu turhasta, ja että osaa pyytää anteeksi. Anteeksipyynnössä ja anteeksipyynnön vaatimuksessa taistelee se, että kummalla on oikeus loukkaantua ja kummalla velvollisuus pyytää anteeksi.
Anteeksipyynnön vaatimus on mielestäni vallankäyttöä siinä missä mykkäkoulukin. Jos toisella on taipumusta loukkaantua pienimmästäkin, tarkoittaako se sitä, että toisella on puolestaan velvollisuus pyydellä anteeksi sitämukaa kun toinen loukkaantuu?
Yksi hyvä menetelmä on oman äänen pitäminen todella hiljaisena. Siitä huolimatta, että toinen huutaa päälle, jatkaa sitkeästi asiansa selittämistä, tekee sen selkeän ketterästi, kiittää toista kuuntelusta, ja poistuu paikalta.Esim. Vaikka kauppaan pelaamaan hedelmäpeliä.
Tarpeeksi monta kertaa kun toistaa sitä, että kieltäytyy pyytelemästä jokaista hengenvetoaan anteeksi, voi aueta mahdollisuus keskustelulle ajan kanssa. Eriasia vaan sitten, että muistaa siinäkin tilanteessa olla ottamatta puheeksi niitä oikeasti vähäpätöisiä juttuja ja olla vaan haukkumatta toista pataluhaksi kun kerrankin saa suunvuoron...
Et ole hullu etkä tarvitse hirttonarua. Olet väsynyt ja pettynyt ja tarvitset lepoa ja iloa. Täällä keskustelijoiden joukossa kukaan ei ole sinua haukkunut eikä alistanut. Kirjoituksistasi päätellen olet selvästi vahvistumaan päin. :)
Riitelyä ei ole kauhean vaikeata lopettaa eikä unohtaa. Suosittelen kokeilemaan molempia. :)
Ajattelen, olen siis vielä olemassa.
Vaikuttaa melkoiselta manipunoinnilta, tuollaiseen en lähtisi ollenkaan mukaan.
Tarkoitin siis manipuLointia.
Eikös se narsisti ole just tuollainen, ettei edes riitele ? Kaikki ei ole narsisteja, hyvin pieni prosentti on narsisteja, jotan jätetään nämä syyttelyt. Kaikki ihmiset ovat omanlaisia ja heillä on omat ajatuksensa ja jos ovat erimieltä ei ole kyse narsismista vaan siitä että ihmiselle ovat toiset asiat tärkeitä. Jos jonkun oman pääsi mukaan tanssivan haluat niin etsi sellainen, mutta muista raja tulee sitten ennemmin tai myöhemmin vastaan, vaikka sinä käyttäydyt silloin narsistisesti.
Luin narskukeskusteluanne. Olen nääs parinkin kanssa ollu tekemisissä tän yhren elämän aikana. Ne ei muutu mikskään teki, mitä teki. Ainoo keino on lähtee meneen. Ja nopeesti, ennen kun ne vahingoittaa liikaa omaa sialua.
Vain itteensä voi muuttaa ja mietii, et miks ihmeessä mää valikoitten kumppaneiks näitä narsistin paskiaisia ku voisin olla onnellinenki jonku muun tervepäisemmän kans. Rosessi on ny käynnissä. Onneks mää ny ainaskin tunnistan narsissit heti alkuunsa, enkä heitä enää sillä silmällä kattele. Onnee vaan teillekki.