Mitä on tehtävä?

Kun mielisairaala antaa lausuntojaan se ei välitä siitä mikä on totta tai oikeudenmukaista tai potilaan kannalta tarkoituksenmukaista vaan ainoastaan siitä mikä on poliittisesti korrektia eli järjestelmän etu.

Mutta miten tähän on tultu? Suurelle yleisölle totuus paljastuu erittäin harvoin. Lääkäri ei ole riippuvainen potilaasta vaan koneistosta. Todennäköisyys että lääkäri joutuu rikosoikeudelliseen tai muuhun vastuuseen virheellisestä päätöksestä on erittäin pieni. Onko yksikään merkittävä politiikko sanoutunut irti mielisairaalan väärinkäytöksistä?

Miksi sitten virkakoneisto ja politiikot ovat virkarikollisen puolella? Eräs syy on poliittiset virkanimitykset. Pääosalla politiikoista on virkamiestausta. Vaalimainonnassa virkamiestaustaa ei useinkaan mainita. Kun pitkän linjan politiikko on käynyt läpi sellaisen mankelin jossa kaikki pienikin epälojaalisuus koneistoa kohtaan on karsittu niin muutos ei tule ainakaan ylhäältä päin. Toki aina on ollut vikurivirkamiehiä jotka eivät ulvo susien kanssa mutta hehän joutuvat virastonsa ja puolueensa epäsuosioon jolloin poliittinen ura katkea siihen. Uudistus tulee nykyisen valtakoneiston ulkopuolelta.

Mitä asialle on tehtävissä? Ne tarvitsee vastapainon mutta vastapuolen rivit ovat hajallaan. Eniten ärsyttää se että monet kirjoittelee tällekin palstalle ihan selvästi aikansa kuluksi vaikka käsillä olisi mitä mainioin tilaisuus päästä julkisesti ääneen. 20 vuotta sitten kukaan tuskin edes ymmärsi haaveilla nettifoorumien kaltaisista väylistä julkisuuteen.

Jos haluaa hyväksi kirjoittajaksi niin pitää lukea paljon jotta olisi mistä kirjoittaa. Jos nettikirjoittelulla ei voi maailmaa muuttaa niin ainakin voi etsiä totuutta. Muutos alkaa aina totuuden etsimisestä.
11454
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Niin, siis mä olen koittanut kamppailla paremman mt. hoidon puolesta mm. kirjoittamassa Helsingin Sanomiin mielipidekirjoituksia, joita on jopa julkaistu. Olen myös pitkään etsinyt järjestöä, jonka kautta voisin vaikuttaa, mutta valitettavasti suurin oma mielenterveysyhdistyksistä, ei ole kovin aktiivisia niissä asioissa.

Olen myös antanut suoraan palautetta hoidostani hoitajille lääkäreilleni ja muulle hoitooni osallistuvalle henkilökunnalle. Nyt olen ollut kontaktissa erääseen eduskuntavaali ehdokkaaseen, joka on ehdolla omassa vaalipiirissäni. Lisäksi olen pohtinut, kovasti, että käyttäisin hyväkseni toimittaja tuttuani ja yrittäisin saada julkisuuteen tietoa mt. hoidon tilasta.

Nyt vain, omat voimavarani ovat kovin vähäiset, mutta kyllä jos joskus kuntoudun. Aion aktiivisesti taistella mt. potilaiden puolesta. Muuallakin kuin täällä, eihän tämä mitään hyödätä tänne kirjoittaminen, mutta tämä on paikka purkautua.

Äänestä
  • Tähän minua ajaa yleisesti palava halu puolustaa ihmisoikeuksia. Eikä se rajoitu, pelkästään mt. potilaisiin. Kuulun amnestyyn ja toimin siellä omien voimavarojeni mukaisesti. Tällä hetkillä lähinnä allekirjoitan vetoomukset, sekä kuulun pikaavetoomusketjuun.

    Niin olen tosiaan joskus pohtinut, että jos ne kaikki ihmiset jotka tänne kirjoittaivat, yhdistäisivät voimansa niin siinä olisi jo joukko voimaa. Tosin, hyödytön uho, ei auta mitään. Asiat pitää pystyä esittämään järkevästä. Niin että vastapuoli ei tunne itseään uhatuksi.

    Mutta niin se on yhteiskunta, ikinä ei muuta jos kukaan ei nouse "barrikaadeille".

    Tästä voisi kirjoittaa loputtomasti, mutta nyt ei jaksa... Tällä hetkellä käyn selviytymistaistelua elämästä...

    Äänestä

  • häiriöinen kirjoitti:

    Tähän minua ajaa yleisesti palava halu puolustaa ihmisoikeuksia. Eikä se rajoitu, pelkästään mt. potilaisiin. Kuulun amnestyyn ja toimin siellä omien voimavarojeni mukaisesti. Tällä hetkillä lähinnä allekirjoitan vetoomukset, sekä kuulun pikaavetoomusketjuun.

    Niin olen tosiaan joskus pohtinut, että jos ne kaikki ihmiset jotka tänne kirjoittaivat, yhdistäisivät voimansa niin siinä olisi jo joukko voimaa. Tosin, hyödytön uho, ei auta mitään. Asiat pitää pystyä esittämään järkevästä. Niin että vastapuoli ei tunne itseään uhatuksi.

    Mutta niin se on yhteiskunta, ikinä ei muuta jos kukaan ei nouse "barrikaadeille".

    Tästä voisi kirjoittaa loputtomasti, mutta nyt ei jaksa... Tällä hetkellä käyn selviytymistaistelua elämästä...

    Väärinkäytökset ovat niin harvinaisia ettei niihin kannata panostaa aikaa ja resursseja.

    Äänestä

  • psykiatri kirjoitti:

    Väärinkäytökset ovat niin harvinaisia ettei niihin kannata panostaa aikaa ja resursseja.

    Hyvä Psykiatri, joka et varmaankaan edes ole psykiatri. Niin eihän tässä nyt kukaan varmaan pelkistä väärinkäytöksistä puhu. Väärinkäytös sanana on myös moniulotteinen sana ja se voidaan ymmärtää monella tavalla. Mutta luulen sinun tarkoittavan selkeitä hoitovirheitä, mitä ne sitten ovatkin, vääriä lääkityksiä, joilla on ollut vakavia haittavaikutuksia, perusteettomia pakkohoitoja... tms..

    Vaan tarkoitus on parantaa yleisesti psykiatrisen hoidon tilaa. En ainakaan itse ole vakuuttunut sen tasosta. Tilanne on tällä hetkellä se, että rahalla saa hoitoa ja muuten saa tuurilla. Itse vaihdoin julkiselta puolelle yksityiselle noin kuuden vuoden hoitokontaktin jälkeen. Niin se vain on, että ero on huomattava. Julkisella puolella minua saattoi psykiatrisessa sairaalassa tai psykiatrian polilla hoitaa lääkäri jolla oli lääkiksen opinnot suoritettuna ja mahdollisesti pakolliset pari vuotta tk:ssa takana. Parempi olisi ollut luultavasti pysyä perusterveydenhuollon piirissä, koska siellä olisi voinut olla kokenut yleislääkäri.

    Ei tässä ole kyseessä väärinkäytöksestä, vaan hoidon huonosta laadusta. Pyrkimys on siis saattaa psykiatrinen hoito samalla tasolle muun terveydenhuollon hoidon kanssa. Jos todella olet Psykiatri niin luulisi sinulla olevan halua kehittää omaa alaasi. Ainakin itse kun olin työelämässä, niin halusin panostaa omaan ammattitaitooni ja myös työpaikkani laadulliseen tasoon tarjosimmehan me terveydenhuollon palveluita.

    Kuitenkin kysymys on siitä, että jokaiselle ihmiselle pitäisi pystyä takaamaan edes jonkinlainen perustaso hoidossa. Nythän hoito vaihtelee paikkakunnasta riippuen valtavasti. Sitä kyllä peräänkuulutan, että miksi mt.yhdistykset eivät puutu psykiatristen sairaaloiden hoidon tasoon!! No olen menossa tapamaan paikkakuntani mt.yhdistyksen toiminnanjohtajaa tällä viikolla tosin aivain muissa asioissa. Niin voin varmasti aivan henk.koht kysyä häneltä tätä asiaa.

    voi parantaa vaan se pitää hylätä kokonaan.

    Ei ole olemassa yksityispsykiatreja. Mielenterveysyhdistykset ajavat hulluiksi leimattujen asiaa samalla tavalla kuin Ku Klux Klan ajaa tummaihoisten asiaa.

    Äänestä

  • Onhan ainakin Kynnys ry joka antaa aika räväköitä lausuntoja vammaisiin koskien. Annan suuren arvon sille työlle mitä Kris-Suomi ry tekee parannuksen tehneitten rikollisten hyväksi mutta itsestäni ei ole siihen. Olen enemmänkin yhteiskuntasuuntautunut.

    "Muuallakin kuin täällä, eihän tämä mitään hyödätä tänne kirjoittaminen, mutta tämä on paikka purkautua. "

    Moni kriittinen ääni sanoo että tässä palstalla on monta vikaa ja puutetta. Kyllä, kyllä. Mutta missä on vaihtoehdot? Olisihan se kiva jos olisi korkeatasoinen palsta joka olisi erikoistunut näihin asioihin, palsta jossa toisensa tuntevat alan aktivistit keskustelisivat keskenään ja siinä sivussa vähän muutkin.

    Joskus tulee niin hyvä kirjoituaihe että olisi synti jättää se hyödyntämättä ja niinhän käy joskus muillekin tälläkin palstalla. Mutta helmet ovat vähän liiankin pieni vähemmistö. Nykyään laitan hyviä kirjoituksia blogiini:

    http://mattiw73.blogspot.com/

    Kirjoituksen asiallisuus ja uskottavuus on kaiken perusta.

    Äänestä

  • psykiatri kirjoitti:

    Väärinkäytökset ovat niin harvinaisia ettei niihin kannata panostaa aikaa ja resursseja.

    Suomi on johtava maa pakkokeinojen käytössä verrattuna muihin maihin. Onko meiden hoitokulttuurissamme jotain vikaa vai onko muissa maissa helpompi hoitoisia potilaita tai vähemmän vaikeita mielenterveysongelmia. Luulisin että saksa T3 ja T4 ohjelmineen, pakkosterililoinneilla kuten myös Ruotsi pakkosterililoinneillaan ovat saaneet jotain aikaan. Olisi hauska nähdä tästä tilastotietoa ja tutkimustulosta.

    Vähän aika sitten julkaistiin tutkimus muistaakseni ihan väitöskirjatasolla jossa todettiin että asennevamma vie lepositeisiin.

    Auroran sairaalalla meni monta vuotta saada eristystilat kuntoon jotta ensisijaisena eristyskeinona olisi eristyshuono ei leparit. Potilaita kohtaan suoranaista "kidutusta" ja turhan kivun tuottamista (lepositeilla on tapana puuduttaa paikkoja ja jossain vaiheessa se tuottaa suoranaista kipua).

    Harjavallan sairaala sai vajaat vuosi sitten oikeusasiamieheltä kannanoton että vaihekuntoutuksessa oli menetelty lainvastaisesti. Pakkokeinojen käyttöä (esim. omaisuuden haltuunottoa) ilman mtl:n perusteita tehtiin sadoilla potilailla lainvastaisesta useiden vuosien ajan.

    Keikkalääkärit ovat kirjoitellaan tarkkailulähetteitä ilman lainmukaista oikeutusta. Laki muutos on tulossa mutta kuitenkin kyseessä on potilaiden kannalta hyvin voimakas oikeusturvaloukkaus.

    Tosiasihan on että mt-potilaiden oikeusturva on todella heikossa kantimissa ja vapauden pystyy riistämään yllättävän heppoisin perustein. Hyvänä vaihtoehtona on poliisien suorittama pidätys ja oikeuden tuomitsema vankeus. Rikollisilla on yhteiskunnan maksama oikeusapu suojanaan vapauden menetystä kohtaan, mielenterveyspotilailla ei ketään. Vapaus on perusoikeus ja sitä pitää puolustaa myös mt-ongelmaisten kohdalla.

    Ihan mielenkiinnosta ihmettelen että mikä psykiatrin oikea ammatti on vai käyttääkö samaa nimimerkkiä usea eri henkilö. En henkilökohtaisesti jaksa uskoa että yksikään psykiatrian erikoislääkäri viitsii kuluttaa aikaansa kirjoittelemalla "hullujen" keskustelupalstalla osittain provosoivia vastauksia. Itse arvelisin ammatiksi korkeintaan lähihoitajaa suuntautuneena mielenterveystyöhön.

    Äänestä

  • OPM kirjoitti:

    Hitlerin Saksan köyhäinhoidon asiantuntijoiden retoriikka on yllättävän samanlaista kuin tämän päivän ongelmanuorten "asiantuntijoiden" retoriikka: jatkuvaa paniikkinappulan hakkaamista, he ainut vaihtoehto ja toimenpiteet naamoitu auttamiseksi.

    Psykiatreilla on tapana korostaa kuinka kaikki valta ja vastuu potilaista kuuluu juuri heille ja kaltaisilleen. Näin on käynyt myös käytännössä, käytännössä iso osa viranomaisvallasta on liukunut sosiaalihöyrähtäneille ja poliiseistakin on tulossa yhä enemmän ja enemmän pelkkiä virka-avun antajia, kaikki lainsäätäjän siunauksella. Jäljet pelottavat.

    Tämän palstan eräs heikkous ja vahvuus on kirjoittajien anonymiteetti. Minä en pysty selvittämään kuka on minkäkin viestin kirjoittanut mutta oletan että palstalaiset ovat vähiin päin maallikoita, kuten minäkin. Psykokulttuurin leviämisen myötä maallikotkin alkavat käyttää psykosanastoa.

    Anonyymiä nettikirjoittelua on ollut riittämiin aiheesta kuin aiheesta jo 1990-luvulta asti, joukossa kyllä hyviäkin kirjoituksia. Jotain kuitenkin puuttuu. Pelkkä loistava argumentointi ei riitä psykiatrien uskottavuuden murskaamiseen.

    Äänestä

Pitääkö kaikella olla aina johtaja? Järjestöjen riesana on ne jotka hakeutuvat johtajaksi mutta eivät saa aikaan mitään muuta kuin pelkkää sotkua. Pahimmillaan johtaja vain näyttelee käsiään saippualaatikon päällä tärkeän näköisena, ei sellaisella ole muuta annettavaa kuin tyhjät lupaukset. Perinteinen järjestö ei ole ainut järjestäytymistapa.

En kovin mielelläni lähde toiselle puolen Suomea pelkän sähköpostiviestin tai puhelun perusteella, onneksi on facebook. Sen fb:n paras puoli on tapa tuoda yhteen pieni mutta asiaan kiinnostunut ja sitoutunutkin porukka, jos nyt ei ihan yleislakkoa saada aikaan, niin ainakin enemmän kuin tällä palstalla. Huomaa Silminnäkijän Samuli Saarista (kouluampujaksi leimattu) koskevat kirjoitukset: pitkä liuta nimettömiä kirjoituksia mutta vain muutama nimellinen facebookissa, niistäkin vain osa moittii virkamiehiä.

Tälläisen palstan hyviin puoliin se ettei kaikkea tarvitse kirjoittaa otsa rypyssä, tulee luovuus paremmin esiin. Muistakaa että facebookin seinät eivät ole mitään vessanseiniä, jos kirjoitat kirjoittamisen vuoksi, kirjoita tänne.

Äänestä

Kaipa tässä on kyse jostakin kansan kahtiajaosta ja esim. naisten noususta työ- ja politiikkaelämässä. 90-luvulla kaikki oli hyvin rehellistä. Minäkin hieman "töpeksin" moottoripyörällä liikenteessä ja kun vannoin poliisille kautta kiven ja kannon, niin pääsin rangaistuksetta. Asepalvelusaikana puhuimme korkeasta maanpuolustusmotivaatiosta tehokkaana puolustuskeinona. Kouluelämässäkään sinun todistuksesta ei ollut eriävää mieltä kuin yksi tai kaksi koulukaveria. 90-luvulla puhuimme oikeudesta työhön, joka itse asiassa on edelleen euroopan ihmisoikeusartiklan kohta. Artiklassa todetaan, ettei ketään voi pakottaa työhön muuta kuin asepalveluksen taikka vankeuden aikana ja samalla kaikilla on oikeus työhön.

Tänäpäivänä kaikki on toisin. Sosiaalipummi pyritään pitämään ulkona työelämästä samalla kun hänellä on velvollisuus osallistua vastikkeeliseen työhön. Opiskeluitasi häiritään, ettet vain saisikaan tutkintoa ja asepalveluksesi oli jotain joka nyt vain pääsi livahtamaan vainoajien sormien lävitse. Työttömänä sinulla on mystisesti päässä vikaa ja että olet kaikkea muuta kuin työtön vaikka todellisuudessa esim. terveydentilan pysyvä muutos pitäisi diagnosoinnin jälkeen ilmoittaa myös esikuntaan. Et siis ole siinämäärin sairas, että tehtäisiin ilmoitus esikuntaan, mutta et saisi työttömyyskorvauksiakaan nostaa. Poliisikin rehellisesti vainoaa sinua puhallutuspillillään kahden viikon välein vaikka et todellisuudessa ole 10-vuoteen saanut kun yhden parkkisakon.

Tämä kaikki mielestäni tiivistyy naisten tuloon esimiesmaailmaan mukaan. Naisen, joka ei oikeastaan ole saanut kuin muodollisen tutkinnon, onkin jo kaikkien yläpuolella. Kirjoittelee sinusta diagnoosejaan pitää ne jutut paikkaansa tai ei. Toivottavasti he myös puolustuvat maatamme.

Äänestä
  • Matti W. kun lainaat tekstin pätkiä toisten kirjoituksista niin on korrektia laittaa mistä kirjoituksesta, pätkä on laitettu ja kuka sen on kirjoittanut. Ainakin kun, puhutaan samasta ketjusta. Olit yllä lainannut lausettani tästä ketjusta.

    Olisit voinut laittaa sen näin.

    "Muuallakin kuin täällä, eihän tämä mitään hyödätä tänne kirjoittaminen, mutta tämä on paikka purkautua. " (häiriöinen 7.2.2011 klo 13.14)

    Kellonaika, koska en yleensä otsikoi, muuten ei täällä minusta ole oikeinkirjoitus yms. säännöillä väliä. Kuitenkin, kun lainataan toisen kirjoittamasta tekstistä osia tai osa omaan tekstiin niin silloin on lainauksen lähde oltava aina näkyvissä. Vaikka kuinka laittaa lainaushipsukat, että kaikki tietävät että on lainattu teksti niin, kyllä itse pyrin ilmaisemaan, mistä olen lainannut.

    Vaikka näin

    Matti.W kirjoitti organisoitumisesta (20.2.2011 klo 17.02) "Pitääkö kaikella olla aina johtaja? Järjestöjen riesana on ne jotka hakeutuvat johtajaksi mutta eivät saa aikaan mitään muuta kuin pelkkää sotkua. "

    Ehkä tämä nyt sitten jonkun mielestä menee liiallisuuksiin, mutta yleensä täällä ei paljon lainailla edes toisten kirjoituksia, varsinkaan pitkän ajan jälkeen tai monen kommentin takaisia. Joten ei mielestäni ole kovinkaan suuri vaiva näin tehdä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Matti.W kirjoitti:

Kun mielisairaala antaa lausuntojaan se ei välitä siitä mikä on totta tai oikeudenmukaista tai potilaan kannalta tarkoituksenmukaista vaan ainoastaan siitä mikä on poliittisesti korrektia eli järjestelmän etu.

Mutta miten tähän on tultu? Suurelle yleisölle totuus paljastuu erittäin harvoin. Lääkäri ei ole riippuvainen potilaasta vaan koneistosta. Todennäköisyys että lääkäri joutuu rikosoikeudelliseen tai muuhun vastuuseen virheellisestä päätöksestä on erittäin pieni. Onko yksikään merkittävä politiikko sanoutunut irti mielisairaalan väärinkäytöksistä?

Miksi sitten virkakoneisto ja politiikot ovat virkarikollisen puolella? Eräs syy on poliittiset virkanimitykset. Pääosalla politiikoista on virkamiestausta. Vaalimainonnassa virkamiestaustaa ei useinkaan mainita. Kun pitkän linjan politiikko on käynyt läpi sellaisen mankelin jossa kaikki pienikin epälojaalisuus koneistoa kohtaan on karsittu niin muutos ei tule ainakaan ylhäältä päin. Toki aina on ollut vikurivirkamiehiä jotka eivät ulvo susien kanssa mutta hehän joutuvat virastonsa ja puolueensa epäsuosioon jolloin poliittinen ura katkea siihen. Uudistus tulee nykyisen valtakoneiston ulkopuolelta.

Mitä asialle on tehtävissä? Ne tarvitsee vastapainon mutta vastapuolen rivit ovat hajallaan. Eniten ärsyttää se että monet kirjoittelee tällekin palstalle ihan selvästi aikansa kuluksi vaikka käsillä olisi mitä mainioin tilaisuus päästä julkisesti ääneen. 20 vuotta sitten kukaan tuskin edes ymmärsi haaveilla nettifoorumien kaltaisista väylistä julkisuuteen.

Jos haluaa hyväksi kirjoittajaksi niin pitää lukea paljon jotta olisi mistä kirjoittaa. Jos nettikirjoittelulla ei voi maailmaa muuttaa niin ainakin voi etsiä totuutta. Muutos alkaa aina totuuden etsimisestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu