lasta joka kaipaa isää eikä isä välitä? Onko äidin jaksettava kehua ja kertoa kuinka ihana isä on vaikkei halua olla lapsen kanssa? Sanotaan ettei toista vanhemapaa saa mustamaalata lapselle, mutta miten voi kehua sellaista isää, jota lapsi ei näe tuskin koskaan? Onko pakko valehdella ja kertoa, miten isä on ihana, kyllä se on maailman paras isä, vaikkei niin ole? Sehän on valehtelemistä. Mitä sitten kun lapsi on niin iso ja ymmärtää että äiti on hänelle valehdellut? Ettei se isä olekkaan niin ihana että olisih äntä tahtonut tavata ja olla hänen kanssaan?
Miksi lapselle saa puhua pehmosia, kun yleensä sanotaan lapselle, ettei saa valehdella?
Miksi lapselle saa puhua pehmosia, kun yleensä sanotaan lapselle, ettei saa valehdella?
Vastaukset 172
Vanhimmat
Voin ehkä noudattaa ohjetta lasten äidin suhteen.
Eihän ihminen ole huono vaikka ei tapaa lastaan. Voit kertoa lapselle isän hyvistä puolista ja huonoistakin puolista (mutta ei tietenkään haukkuen vaan tyyliin että isälläsikin oli pienenä lukihäiriö tms).
Se että isä ei saa elää lapsensa kanssa vaan ainoastaan tavata ei ole isän vika vaan se on sitten olosuhteista kiinni. Lapsella on maailman paras isä - se on hänen ainoa isänsä. Olosuhteet vaan aiheutti sen ettei isä saanut olla isä lapselleen. Se ei ole lapsen tai isän vika.
Eihän ihminen joka on esimerkiksi antanut lapsensa adoptioon ole huono ihminen ja tuskin adoptiovanhemmat hauku biovanhempaa lapselle.
"Olosuhteet vaan aiheutti sen ettei isä saanut olla isä lapselleen. Se ei ole lapsen tai isän vika. "
Että sinä jaksat jauhaa tuota paskaasi. Mikäli etävanhempi katoaa kokonaan lapsen elämästä, hän on silloin paska ihminen, ihan sukupuoleen katsomatta. Vika on silloin juuri hänen, sen luuserin joka lapsensa hylkää. Ihan turha sinun on selitellä miten "ei saa olla isä/äiti lapselleen", ei sitä kukaan estä. Erotessa erotaan siitä puolisosta, ei lapsesta. Jos sitä ei ymmärrä, on päässä vika.
Vanhemmuutta ei voi toteuttaa tapaamalla lasta. Se on mahdollista olla vanhempi eron jälkeen mutta se vaatiikin jo sitten paljon. Vuoroasumista/laajat "tapaamiset", yhteishuoltajuus jne. Jos isä ollut etä alusta asti niin silloin on lähes mahdotonta luoda suhdetta lapseen.
Itse ymmärrän hyvin ettei pysty tapaamaan "entisiä"/vieraita lapsia.
Mitähän paskaa täällä taas suolletaan tuutin täydeltä?
"Se että isä ei saa elää lapsensa kanssa vaan ainoastaan tavata ei ole isän vika vaan se on sitten olosuhteista kiinni. Lapsella on maailman paras isä - se on hänen ainoa isänsä. Olosuhteet vaan aiheutti sen ettei isä saanut olla isä lapselleen. Se ei ole lapsen tai isän vika."
Aika rankkaa yleistämistä. Meillä ei ainakaan asia ole edes tänne päinkään, vaan juuri niin, että isää ei kiinnosta, ei välitä, ei halua eikä viitsi tavata lastaan. Tarkista kuule lääkityksesti, kun tollasia kirjottelet.
On varmasti naisia jotka yrittävät sabotoida lapsen suhteen isäänsä mutta aloittaja ei kirjoituksensa perusteella kuulu niihin naisiin.
Ja vielä sen verran, että ihminen joka ei suostu tapaamaan omaa lastaan, ON HUONO ihminen. Näin se vain on.
Voi jumalauta hakeudu hoitoon !
Itse olen kerran saanut nähdä lapseni, eikä ole siitä kiinni jotten haluaisi, äiti haluaa etten näe....
Kyllä se vaan "isästä" tekee huonon ihmisen jos ei kanna lapsestaan vastuuta!!! "olosuhteista johtuen"... joo jos asutaan esim.eri maissa ni voidaan käyttää tollasta termiä, ja vedota sillä siihen että näkevät harvoin. tapaamiset lapsen ja isän välillä, ovat ihan isän päätettävissä, sanoi äiti mitä tahansa. Äijät vain turhan usein kun eivät viitsi/jaksa/halua olla isä lapselle niin käyttävät suojana sitä että hokevat muille että "lapsen äiti ei anna nähdä lapsia" jolla sitten kerää muitten sympatiat. Kissan paskat sanon minä. Yhteys lastenvalvojaan vaan, vaikka äidillä olisi yksinhuoltajuus, minimi tapaamis oikeus on joka toinen viikonloppu ja juhlapyhät vuoro-vuosin.
Se että antaa lapsen adoptiion, ei teekään ihmisestä huonoa ihmistä.
Se että jätät lapsen ilman isää ja isän mallia kokonaan se tekee ihmisestä paitsi huonon,säälittävän,heikon niin LUUSERIN.
jos sä olet oikeesti valmis tekemään sen eteen jotain että voit lastasi nähdä, ni yhteys lastenvalvojaan pelle!!!!! oli yksinhuoltajuus tai ei ni sulla on lain mukaan oikeus jokatoinen viikonloppu ja juhlapyhät vuorotellen. tossa sen näkee et ku lapsen äiti sanoo "et saa nähä lasta" ni te välitätte lapsistanne niin paljon että ootte vaan et oki. kukaan teist ei oikesti voi olla niin vitun urpo ettei tietäis lastenvalvojasta!!!! lopettakaa toi säälittävä "en saa nähä lapsiani"-paska!!!! tehkää asioille jotain.
Vanhemmalla ei ole mitään oikeuksia, vaan lapsella on oikeus tavata molempia vanhempiaan. Siinä ei paljon lastenvalvojat auta, jos äiti tekee väärin, eikä anna lapsen tavata isäänsä. Jos on tehty tapaamissopimus ja äiti ei sitä noudata, niin siinä kohtaan otetaan yhteys lakimieheen. Lain mukaan etävanhemmalla ei ole mitään oikeuksia mihinkään joka toinen viikonloppu ja juhlapyhät. Tapaamissopimus tehdään vanhempien keskinäisen sopimuksen mukaan, jonka lastenvalvoja vain vahvistaa. Lastenvalvoja ei voi mitään sille, jos toinen ei anna tavata lasta.
Yhteishuoltajuus ei tarkoita yhtään mitään tapaamisasioissa. Yhteishuoltajuus tarkoittaa sitä, että vanhemmat yhdessä päättävät lapsen sukunimestä, koulusta ja että molemmilla vanhemmilla on tiedonsaanti oikeus esimerkiksi koulusta ja lääkäreistä.
Viitsisitkö ottaa ensin asioista selvää, ennen kuin alat haukkumaan ihmisiä täällä aivan väärillä tiedoillasi? Minusta se olisi korrektia käytöstä toisia kohtaan.
Miten voi kantaa vastuuta lapsesta joka ei enää ole "oma lapsi"? Ihan vastaavasti kuin biovanhempi (adoptiotilanteessa) joutuu luopumaan lapsesta ja tekemään surutyönsä niin yleensä etävanhempikin joutuu luopumaan. Hänelle jää vain elatusvelvollisuus ja mahdollisesti tapaamisoikeus. Mutta kiintymyssuhdetta ei yleensä voida luoda/ylläpitää tapaamisilla vaan siihen tarvitaan paljon muuta. Vaikka kuinka saisi lasta "nähdä" niin kylmä totuus on että etävanhempi ei ole enää vanhempi tälle lapselle. Eikä se tee etävanhemmasta huonoa - kaikki myötätunto niitä lapsia ja vanhempia jotka menettävät toisiaan eron seurauksena.
Minulla itselläni yksinhuoltajuus. lastenvalvoja erikseen painotti tapaamisessa (2008) että oli yksinhuoltajuus tai ei niin minimi niin kauan kun ei ole näyttöä että tässä tapauksessa isä esim pahoinpitelisi lasta tai olisi muuten lapselle jollain tapaa "haitaksi" niin äidin sana ei paljon paina vaikka kuinka sanoisi että "et saa nähdä". Jos ja kun joskus on kirjoitettu kirjallinen sopimus lapsen/lasten tapaamisista ja äiti ei niitä noudata, yhteys poliisiin, rikosilmoitus, ja jatkossa viranomaiset hakevat lapsen/lapset isälle... minun puheeni perustuu siihen mitä minulle lastenvalvojalla toitotettiin rautalangasta vääntämällä, vaikka sanoinkin että isällä rajaton tapaamisoikeus minun puoleltani.
jos äiti päättää ettei isä saa tavata lastaan niin sille ei voi mitään.
käräjäoikeuden päätöksillä ei ole mitään virkaa.
isän pitäisi pyytää poliisilta virka apua ja se ei ole kenenkään etu.
alkoholisoitunut narkomaani isä vuosia pahoinpitelee perhettää...tule ero,kenen vika silloin?
uhkailu ym jatkuu eron jälkeen vuosia,lastensuojelu määrää isälle vain valvotut tapaamiset...isä ei suostu,kenen vika kun ei nää?
Vuosia mennyt eikä isä pidä kuin minuun(lapsen äitii)yhteyttä kertoakseen kuinka rakastaa lastaan ja tahtovansa ja minä muistutan että hänen pitää ne asiat sopia lastensuojelun kanssa,sen jälkeen sekoaa ja uhkailee myös lastaan...kenen vika kun ei näe?
Nykyään lastensuojelu ei salli edes valvottuja tapaamisia ellei isä oikeusteitse minulta vaadi.aikanaan jaksoin korostaa isälle päihteettömyyttä jotta saa tavata lasta niin paljon kuin tahtoo,mutta lapsen etu on jo kun ei tapaa lainkaan.niin että kenessä tässäkin on vika?minun lapseni,isätön lapsi onnellinen,kuri ja säännöt hallussa,kaikki perus sosiaaliset käytöstavat kunnossa,koska jaksan korvata isän omalla itselläni.olen se perus "lepsu"äiti ja olen myös se kurin ja järjestyksen pitävä"isä".lapseni ei myöskään erittele kotitöitä mitkä esim.naisten töitä vaan oppinut näkemään kuinka naiset hoitaa kaiken siinä missä mieskin.rakkaus,lämpö,läheisyys,yhteinen aika,kuri,järjestys ja moraali hyvään tasapainoon niin lapsen kasvattaa yksin siinä missä isänkin kanssa =)
kun vaan ottaa vanhemmuuden tosissaan ja panostaa lapseen tutustumiseen lapsen tarpeiden mukaan. Ylittää sen oman mukavuuskynnyksensä ja tapaa pientä lasta äidin kodissa imetyksen ehdoilla hyvin tiheästi, sietää ikävät olosuhteet ja keskittyy lapseen. Nyt 3-vuotiaalla on hyvin läheinen suhde isäänsä, vaikka erosimme odotusaikana. Paljon se on vaatinut meiltä aikuisilta, mutat lapsen parastahan tässä on ajateltu. Ei isälle pidä sallia käsien pystyyn nostamista, jos hän on itse ollut lasta haluamassa, aikuisella on aikuisen vastuu ja omilla teoilla on seurauksia. Lapsella on oikeus isään, miten se sitten totautetaan riippuu paljon isästä. Kyllä se minustakin on väärin, jos isä luistaa vanhemman asemastaan vain koska on etä. Etän pitää paäinvastoin panostaa isäsuhteeseen enemmän (mutta väitän että se on lapsen isällekin palkitsevaa ajan kanssa)!
Jos olsiit kohdellut lastesi äitiä hyvin, niin ei olisi nyt noin vaikeaa. Jos pahoinpitelee tms. lasten äitiä eikä sitoudu perheeseensä, uhkailee, pelottelee tms. niin ihmekö tuo, ettei äiti uskalla lasta isälle antaa. Valvotut tapaamiset usein onnistuvat, vaikka luottamus olisi nollassa. Pitää vaan pistää lapsen etu oman egon edelle.
Olen samaa mieltä siitä, että "ei anna tavata" tarkoittaa useins itä, että ei anna silloin ja niillä ehdoilla kuin isä tahtoisi eikä lapsen etu oikein mitään paina vaakakupissa.
Mutta minimitapaamisoikeus ei mene noin pienillä lapsilla, joilla yleinen suositus tapaamisen pituudelle on 1yö/ikävuosi, jos hoitaja on tuttu. Mutta kyllä ne tapaamiset varmasti onnistuisivat, jos asenne olisi erilainen. Ihme, etteivät lastenvalvojat osaa ohjata isiä ajattelemaan lasten parasta. Usein tosiaan se tapaamissopimuskin on, mutta isä ei sitä noudata. Aika tiukkana olen itsekin joutunut olemaan, jotta isä sitoutuisi sovittuihin aikoihin, vaikka se häiritsee sosiaalista elämää (1 yö(2vko ei VOI olla liian iso rasite vanhemmuudesta).
Kyse ei kuitenkaan oe sitä, onko sellainen isä huono vai ei, vaan se, mikä on lapsen paras, jos asia nyt syytsä tai toisesta on näin. Mitä sanoa lapselle, miten estää vauriot lapsen itsetunnolle (samaistaa itseään vanhempaan) ja miten lohduttaa! Aikuiset miettivät keskenään, mutta lasten ei tarvitse näistä tietää.
että etävanhempi ON edelleen vanhempi tälle lapselle.
....sanottiin, ettei minulla ole mitään oikeuksia poikaani kohtaan. Olen taistellut 10v. että saisin tavata poikani. Joitakin kertoja se onnistui, kun pojan äidille tuli mies kylään. Silloin poika oli uutta suhdetta luodessa tiellä. Viimeksi 2v sitten vein tapaamisoikeuden täytäntöönpanon käräjille. Käsittelyn ajan sain tavata poikani niin usein kuin halusin. Sossun selvittäjän pojan äiti puhui ympäri, jopa yhdessä soittivat, että, tottakai tapaamiset pannan täytäntöön. Kunnes maksoin käräjäoikeuden maksun lapusta, jossa pojan äiti lupasi, että tapaamiset sujuvat. Siihen loppuivat tapaamiset. Sen jälkeen en ole poikaani nähnyt, vaikka asun samalla paikkakunnalla. Puhelinnumerot vaihtuvat jatkuvasti, kun ostetaan R-kitskalta preabeit-liittymiä. Ovea ei avata ym. Sossu ei anna puhelinnumeroita, eikä minulla ole kuulemma mitään mahdollisuutta kun ei ole yhteishuoltajuutta. Käskivät odottaa, että poika tulee siihen ikään, että tajuaa itse ottaa isäänsä yhteyttä!
... edelliseen. Pojalleni on kerrottu, että isäsi on kuollut. Tapaamista yrittäessäni on poikani peloteltu, että se on joku hörhö, joka kuvittelee olevasi sun isä! Kerran olen nähnyt autosta, kun poikani oli tulossa koulusta. Pysähdyin hänen kohdalle kyselemään, mitä pojalleni kuuluu. Poika oli peloissaan ja sanoi, että äiti soittaa poliisit, jos tulet mua lähellekin. Sä et ole mun isä, mun isä on kuollut, ei mulla ole isää!
Pojan äidillä on kolme lasta ja kaikki eri isästä. Kaikki isät ovat kokeneet saman kohtalon: Ovat kuolleet!
Yhteishuoltajuutta ei ole ja sossusa leivellään käsiä, etteivät he voi asialle mitään. Eivät edes yritä!
Kyllä tiedän että se ON mahdollista mutta se vaatii _molemmilta_ vanhemmilta hyvinkin paljon. Tapaamiset eivät riitä vaan se vaatii sen että isä kokee että hän on isä ja siihen tarvitaan siis muuta kuin tapaamisia. Yhteishuoltajuus, laajat tapaamiset/vuoroasuminen (ajan kanssa kun lapsi kasvaa), vanhemmilla hyvät/asialliset välit että voidaan yhdessä sopia lapsen tärkeistä asioista jne. En tiedä mikä ap:n tilanne on, oliko kyse erotilanteesta (jolloin ehkä vähän helpompaa) vai oliko etä etävanhempi alusta asti? Jos vanhemmat eivät tule toimeen on lähes mahdotonta rakentaa jotain suhdetta lapsen ja vanhemman välillä.
Äidin pitää siis olla valmis aidosti jakamaan vanhemmuutta ja isä samoin. Jos jompikumpi ei ole tähän valmis niin sitten ei onnistu.
Ja se yhteishuoltajuusko on Tseesus se taikasana?Se että ehkä mahdollisesti saa kirjoittaa nimen passihakemukseen?Se että saa omin päin soitella kouluihin/päiväkoteihin/neuvoloihin?Tehdä itsekseen/uuden kumppanin kanssa omat johtopäätökset lapsen menestyksestä ja voinneista?Jonka perusteella mahdollisesti ruveta sitten riitelemään lähin kanssa?Ihan oikeasti.Hataralla pohjalla on vanhemman rakkaus lapseen jos yhdestä huoltajuudesta on kiinni!Lapsen näkeminen ja hänen kanssaan ajan viettäminen ovat lapselle huomattavasti tärkeämpiä kuin esim se,kuka mopokorttiin laittaa nimensä!Musta ois kauheeta jos mulla ois tollanen vanhempi joka on niin riippuvainen yhdestä huoltajuusmuodosta!Kun paskan marjat sillä yhteishuoltajuudella mitään lapsen etua ajeta jos vanhemmat on kykenemättömiä yhteistyöhön lasta koskevissa asioissa!
Perse että voiki olla vajukkeja tässä maassa!Lähtökohta on kaikessa lapsesta välittäminen ja rakastaminen.Rakkauteen,välittämiseen,hoivaamiseen ja kasvattamiseen kykenee kyllä ilman huoltajuuksiakin,ainakin oman järkeni mukaan!Koskaan kuullut että ois hyvä että koko kylä kasvattais yhdessä lasta vanhempien rinnalla kuin että vain yksi tai kaksi vanhempaa sen tekee?Täytyisi varmaan naapureillekin hommata toi huoltajuus jotta tulevaisuudessa voivat hyvillä mielin välittää myös pihan muiden lapsista!
Rajansa kaikella :( Järkyttävää!Toi on kyl varmaan julminta mitä äiti voi tehdä niin lapselle ku isälle!Jaksamisia sulle!
Isät ovat aina häviäjiä.
JA PÄÄTETTY,aina voi pistää uuden kanteen vireille.
huoltajuusriidoissa kumpikin osapuoli maksaa omat oikeudenkäyntikulut.
yleensä se vaan on niin että toinen osapuoli saa ilmaisen oikeudenkäynnin
ja hän voi venyttää sitä mielin määrin.
aiheuttaen toiselle jopa huoltajuuskiistassa 2.5 tuhatta euroa minimissään ja ylärajaa
ei olekkaan.
jos tienaa yli 1900€/kk joutuu maksamaan itse oikeudenkäyntikulut.
ja tyytymään halvimpaan avustajaan ,ilmaisen oikeudenkäynnin saaja voi palkata
valtion varoilla huippu juristin.
Kun exxä on kaikki temput käynyt läpi hän menee uusiin naimisiin,näi voidaan muuttaa lasten nimet
laillisesti,isää kuulematta.
minä säilytän kaikki oikeydenkäynti pöytäkirjat ja näytän lapsilleni kun he täyttävät 15 vuotta.
näkevät mitä vääryyksiä voi tehdä..
tapaamisoikeudet on kirjattu tarkkaan milloin tavataan lapsia.
meillä exxä muuttelee sopimusta mielin määrin ja nyt laittanut vaateen valvotuista tapaamisista
vaikkei mitään perusteita ole.
näyttää hyvältä kun äiti on huolissaan lapsistaan ja sossutädit antaa kylpyläloman jos ei muuta
kesken kaiken kun kaikki oli jo sovittu,vaade meni läpi ja isältä vaadittiin 80€ tunti
kun saa tavata valvotusti lastaan ja enintään kaksi tuntia kerralla.
tapaamispaikka olisi ollut kotoani 150km päässä,huostaanotettujen perhe kodissa.
en suostunut tietenkään vanha käräjäoikeuden päätös tapaamisoikeuksista on voimassa.
mutta ei kuulemma kauankaan,huippujuristi hoitaa minut vaikka päiviltä,mitä se sitten tarkoittaakin
Tuo yleinen suositus (1 yö per kaksi viikkoa) on ihan puppua. Pieni lapsi tarvitsee tiheät "tapaamiset" kummankin kanssa. On tuhoon tuomittu ajatus että lapsen ja vanhemman suhde pysyisi läheisenä jos lapsi on poissa kotoa/vanhemman luota 13 päivää putkessa.
Ylipäänsä se ajatus että etävanhemman pitäisi jotenkin saada lupa olla lapsensa kanssa tuhoaa jo lapsen ja vanhemman välisen suhteen tehokkaasti.
Huoltajuus on tietysti yksi tärkeä tekijä mutta tietysti on muitakin. Ei se kiintymys lapseen synny tyhjästä vaan siitä että vanhempi on täysvaltaisesti vastuussa lapsestaan ja saa elää hänen kanssaan. Siis huoltajuus, suora elatus ja laaja luonapito.
Minä tapaan harva se päivä lasteni kavereita enkä kuitenkaan koe että olen heidän vanhempansa tai tunne rakkautta heitä kohtaan. Jos olisin luovuttanut munasoluja niin en myöskään tuntisi rakkautta näitä biolapsia kohtaan, ehkä lievää uteliaisuutta mutta tuskin haluaisin edes heitä tavata.
Varmaan on tilanteita missä yksinhuolto on paikallaan mutta se johtaa sitten siihen että lapsen ja etävanhemman suhde heikkenee. Tämä suhde ei voida ylläpitää tapaamisilla vaan siihen tarvitaan tosiaan paljon muuta. Ja voihan lähivanhempi luopua siitä huoltajuudesta kun kerran sillä ei ole mitään merkitystä?
Tuota ei kannata kaikille sanoa. On niitäkin isiä/ehkä äitejäkin, jotta julmasti jättävät jälkikasvunsa ja sanovat suoraan etteivät välitä. Mutta tietenkään lapselle ei sanota noin, mutta ei pidä valehdellakaan lapselle 'et sun iskä on maailman paras', kun totuus tulee jossakin vaiheessa. Jonkunlainen realistinen kertomus, ei pilvilinnojakaan..
On myös niitä vanhempia, jotka eivät voi/saa tavata lapsia koska ovat itse vaaraksi lapselleen!
Adoptiotilanteet on erikseen! Niitä ei voi samalla tapaa verrata, kun jos vanhempi lähtee perheestä ja jättää lapsensa. Adoptiotilanteet on vähän erilaisia, ja monesti lapselle on äiti ja isä, jotka häntä rakastavat, vaikkei hän ymmärrä mitä biologinen tarkoittaa ennenkuin isompana. Tälle lapselle ei kuitekaan vielä hylkäämiskokemusta ole tullut, kun ei siitä pienenä ymmärrä. Vasta isompana alkaa kyselemään..
tai sitten niinkuin meillä, että isä tapaa niin paljon kuinvoi ilman että vanhemmuus häiritsee hänen elämäänsä, minä hoidan arjen ja kannan vastuun, kerron paljon lasten asioista ja huolehdin, ettie isä tapaa lapsia vähempää kuin mitä on sovittu, hän uskoo että lapset hoidetaan "puoliksi", vaikka hänen ja lasten yhteiset tunnit viikossa voi laskea kahden käden sormilla. Mutta tuon takia juuri erosimme ja minä mielelläni elän lasteni kanssa, joten tavallaan menee yksiin. Isää voi pitää osana isomman lapsen elämää ilman "laajoja" tapaamisia, kunhan tarkkaan mietitään, mitä lapsi milloinkin kaipaa. Kyse on enemmänkin siitä, haluaako isä olla isä lapselleen, silloinkin kun tapaamisia on vähän.
Ei sitä täysivaltaista vastuuta ihan pienestä vaan voi ottaa, pitää suhteuttaa lapsen tarpeisiin. Välittävä etä miettii sitä, milloin lapsi on oikeasti riittävän itsenäinen viettämään aikaa poissa lähin luota vieraassa paikassa. Edelleen kyllä se kiintymys syntyy vähemmilläkin tapaamisilla, kunhan se on riittävän tiheää. Ei sillä ole väliä, missä lastaan sylissä pitää. Itse pitäisin vaikka muuten nöyryyttävässä valvotussa tapaamisessa, jos ei muuten onnistuisi. Yleensä nykyään onkin yhteishuoltajuus, jos ei ole ilmennyt syitä sitä purkaa, yleensä kyvyttömyys sopia asioista. Mutta tapaamisoikeus on juuri siksi, että se takaa mahdollisuuden olla osana lapsen elämää. Kun mies jättää perheensä, hän ottaa kantaakseen erilaisen vanhemmuuden, mutta ei ole yhtään enempää tai vähempää vanhempi (ainakaan lapselle).
miksi ihmeessä sen pitää olla yö ja etän kotona? Isä voi käydä tapaamassa lastaan tiheästi lyhyinä tapaamisina äidin kotona, missä lapsen on helppo ja turvallinen olo. Siis siihen asti kunnes lapsi on riittävän iso yökyläilyyn. Näin saadaan lapsia, jotka menevät mielellään isin luokse eikä kyynel poskella. Jos eroaa kun lapsi on pieni, niin sitten pitää isinkin mennä lapsen ehdoilla. Mikään eis itä suhdetta tuhoa, jos isä itse huolehtii suhteestaan lapseen.
Miksi sen vanhemmuuden pitäisi olla erilainen kuin lähivanhemman vanhemmuus? Kostoksi siitä että hän jätti exänsä? Lapsi ei tarvitse mitään lähi/etäjakoa vaan hän tarvitsee äidin ja isän. Se kumpi jätti ei kai nyt ole väliä?
Se on totta että lapsen ollessa pieni tapaamiset äidin ja isän kanssa pitää olla tiheät ja mieluiten siten että lapsi saa olla kotona kummankin luona. Lapsen kasvaessa voidaan sitten siirtyä pidempiin jaksoihin.
Jos lapsella on koti isänsä luona ei tarvita mitään yökyläilyjä ja isä ja lapsi saavat olla rauhassa. Se on tosiaan lapsen ehdolla menemistä ettei tarvitse olla missään vieraassa paikassa vaan kummassakin päässä on tutut tavarat, rutiinit ja ihmiset. Ajattele itse minkälaista olisi elää lapsensa kanssa jonkun toisen kodissa? Ja toisaalta ei kaikki äidit suostu jättämään kotinsa isän käyttöön ja lähteä pois siksi aikaa.
Meillä lapsi ollut alusta asti kaksi kotia, samoin olen käynyt mökillä joka kesä ja se on myös ollut lapsille vauvasta lähtien tosi läheinen paikka.
sun lapsellas tulee ihan salettiin oleen viel jotai ongelmia..on toisaalta hienoa ajatella miten tseesus ajattelet mutta se on ihan oikeasti itsekästä,molemmilta vanhemmilta.milloin lapsen ääni vaikuttaa näihin tapaamisiin?kuunteletko lasta jos sanookin ettei halua mennä etälle??vai pakotatko väkisin meneen kaikesta huolimatta?miten lapsi pystyy juurtumaan minnekään jos on kaverit toisaalla(tod näk lähellä koulua/hoitopaikkaa ja kotia mutta mahd myös etän luona kavereita)sitten aina viikoksi repästään toisaalle jossa taas näkee kavereita viikon jälkeen ja jossa eri säännöt talossa?en sano etteikö siellä etän luona voisi ihan yhtä rakasta ja hyvä olla mutta kyllä vahvasti sitä mieltä olen että on varmempaa että lapsella 1 "kiintopiste",koti.miksi pitää käytää nimitystä kaksi kotia?varmasti tullaan viel jonain päivänä huomaamaan tää homma että ei ole hyväksi lasta "puolittaa"!eikö säännöllisyys,rutiinit,tietyt samat säännöt ja tutut ihmiset luo sen turvallisen tunteen lapselle?jonkun on vain pakko joustaa ja mun mielestä se ei saisi olla lapsi!miksi ette esim vuokraa pientä kaksioo etän kanssa ja muuta sinne aina vuoroviikoiksi asumaan,toisin sanoen lapsi asuisi siellä?ettekö sen vertaa pysty omasta itsekkyydestänne luopumaan että muuttaisitte vuoroviikoin lapsenne kotiin?täytyyhän lapsella isä ja äiti olla ja sun näkemyksen mukaan muu ei onnistu kuin et ollaan puolet kuusta toisaalla ja puolet toisaalla?
luojan kiitos siihen ei sentään tarvitse suostua(viikkoviikkooon!)!
Ei ole varallisuutta yhtään ja puolustusasianajajana on suomen pätevin juristi.
Kolehdilla kerätty oikeusavustaja jolla itsetunto romahtaa lampelan edessä
ja se on varma häviö.
rikosjutuissa hävinnyt osapuoli maksaa oikeudenkäyntikulut,eli kun valtio on maksumiehenä on ne yleensä vaatimattomat hautajaiskulut.
Saattaa olla myös niin ettei isää kiinnosta hevon vittua oma perhe ja lapsi! Isä ei ole koskaan ollut kiinnostunut lapsensa elämästä, kasvusta ja kehityksestä. Isä on häipynyt lapsensa elämästä jo ensi parkaisun jälkeen. Väitätkö siis tosiaan ettei syy silloin ole isän??? Kenen sitten? Äidinnkö vai viattoman lapsen? Isä se siinä on kusipää jota ei jaksa hittoakaan kiinnostaa velvollisuutensa kasvattajana ja vanhempana! Mielestäni on todellakin turhaa valehdella lapselle. Kerro että isää ei kiinnosta kuulua perheeseen, mitä sitä kiertelemään?!
Miksei saisi puhua kahdesta kodista? Onhan se lapselle helpompaa että hän saa olla kotona koko ajan eikä tarvitse lähteä kyläilemään minnekään. Asutaan sen verran lähellä että kaveripiiri jne on sama. Lapsella on kiintopisteensä, perheensä, koti, kesämökki, läheiset ihmiset jne. En tietenkään jättäisi lastani asumaan yksin jonnekin ja me vanhemmat kävisivät sitten siellä kyläilemässä. Vanhempien tehtävä on luoda lapselle koti eikä päinvastoin. Tietysti parasta olisi jos asuisimme kaikki saman katon alla mutta ero tuli ja meni ja näin ollen tämä on toiseksi paras vaihtoehto.
Ja miksi lapseni ei haluaisi mennä kotiinsa isän luo? Toki hän joskus haraa vastaan joissain asioissa (esim leikki kesken). Mutta en silti jätä hänet päiväkotiin, kotiin kun pitäisi mennä päiväkotiin tai puistoon kun pitäisi mennä isän kotiin. En tosiaan neuvottele joka päivä hänen kanssa että huvittaisiko sinun nyt mennä esikouluun vaan lähdetään ja silä siisti. Enkä ole kyllä koskaan kuullut että joku vanhempi päiväkodin pihalla olisi kysynyt lapselta että haluatko tulla kotiin vai jäätkö tänne ... :D
Komppaan dippadaata.
Olen tuollaisen isän lapsi. Isä on kerran minut tavannut erottuaan äidistä. Tai no kai voisi sanoa, että hän erosi sekä äidistä, että meistä lapsista. Ei ollut missään vaiheessa kyse siitä etteikö äiti olisi halunnut meidän tapaavan, isää vaan ei kiinnostanut. Äiti puhui monesti isästä (kun isä oli hänen ensirakkaus ja ensimmäinen aviomiehensä) eikä KOSKAAN sanonut pahaa sanaa.
Myöhemmin sitten opin, että isä oli mm. yrittänyt painostaa äitiä abortoimaan minut, oli pettänyt äitiä useita kertoja, kieltäytynyt maksamasta elatusmaksuja väittäen ettemme olisi edes olleet hänen lapsiaan ja sen jälkeen vaihtoi maata. Minun itkiessäni oli käskenyt tätiäni viemään minut ulos, ettei tarvitsisi kuunnella. Kissasta oli jouduttu luopumaan kun minä olin tullut taloon ja olisi mieluummin kuulemma minut antanut pois kuin kissansa. Ulospäin esitti täydellistä aviomiestä ja isää ja tuommoinen paska sitten olikin. Täysi niljake ja kusipää. Isä ei ole osallistunut yhteenkään tärkeään päivään elämässäni - vaikka aina on kutsuttu, pyydetty ja jopa maaniteltu.. Olin lukiolaiseksi asti siinä uskossa, että isä vaan ei ehtinyt työkiireiltään tai sieltä toisesta maasta, aina oli muka niin kiirettä töissä ettei ehtinyt jutella puhelimessa - tai illalla "väsytti niin". Ylioppilasjuhlia edeltävänä iltana sitten kuulin koko totuuden.
Äiti aina jaksoi selittää parhain päin ja olen siitä ikuisesti katkera. Etenkin siitä, että isäpuoleni, joka rakasti minua kuin omaa lastaan sai kuulla lukemattomat kerrat, että "mun isä sanoisi niin ja näin.." ja "mun isä on kiltti, sinä et ole" vastaväitteeksi ohjaamiseen ja neuvomiseen. Voitte uskoa, kuinka hartaasti pyysin isäpuolelta anteeksi.
Nyttemmin isän nimeä kysyttäessä ilmoitan isäpuoleni nimen. Hän vei minut ensimmäisenä koulupäivänä kouluun, piti sylissä kun huusin korvakipuja ja kuunteli kaikki ne solvaukset, joita teininä latelin.
En osaa neuvoa miten parhaiten voisi lapselle kertoa, ettei etävanhempi halua olla tekemisissä. En tiedä miten olisin pienempänä suhtautunut totuuteen, mutta voin sanoa, että totuuden kuuleminen "aikuisena" on yhtä kivuliasta kuin silloin pienenä. Totuus sattuu, mutta vuosikausien valehtelu vielä enemmän.
Olet oiekassa: sill ei oe väliä kuka jätti kenet, vaan lapset tilanne nyt. Haluathan sinä itsekin, että sinulla on yksi koti, yksi eheä arki ja yksi työpaikka, johon tiiviisti kuulut. Saman ansaitsee lapsikin. Itse en pidä vuoroasumista useinkaan lapsen parhaana, vaan vanhemmille mukavimpana/helpoimpana vaihtoehtona. Moni isä onnistuu luomaan läheiset suhteet ilman säännöllisiä pidempiä jaksoja isän arjessa, ihan vaan olemalla läsnä siinä lapsen arjessa.
ihan eri asia, että kysytäänkö lapselta vai että tekevätkö aikuiset ratkailuja lapsen kehitystä ajatellen. Ei ole erikoista, että lapsi jaetaan, se oli tietyn ajan trendi. Mutta sitä ei nykyään enää suositella teleffin mainitsemien syiden takia. Mallissa on hienoa se, että lapsi on eron jälkeenkin osa isän elämää ja kuten teiläl että asutaan sitten lähekkäin ja perheissä on samat säännöt ja rajat, mikä vaatii teiltä varmasti paljon joustamista ja yhteistyötä. Eikä lapselle tästä välttämättä seuraa ongelmia, jos kodit, säännöt ja kaverit tosiaan pysyvät samoina eri kodeissa. Nykytietämyksen valossa pidetään parempana sitä, että eron jälkeenkin isä on osa lapsen elämää, joka säilytetään mahdollisimman samanlaisena/tavallisena. Oma asenteeni on, että koska itse on omasta kodistani (yhdestä!) luopuisi, niin ens itä lapseltanikaan veisi. Ei oel tarkotus moittia teidän systeemiänne, jos niin n alusta asti tehty, niin vaikea sitä enää olisi muuttaakaan. Mutta Tseeus, olet varmasti huomannut, että malli on varsin vaativa toteuttaa eikä sitä tosiaankaan voi suositella kaikille saati toitottaa lapsiaan tapaamattomille isille, ettei kannatakaan tavata, jos ei saa lasta puoliksi itselleen...
Ihan mahtava suunnitelma, mutta kun se aikuisten elämä jatkuu eronkin jälkeen. Luodaan uusia suhteita, mennään ehkä naimisiin ja saadaan uuden siipan kanssa lapsia. Mitenkäs tämä kämpänvaitoviikkot sitten onnistuvat. Äiti/iskä sanovat uudelle perheelleen,että sorry, nyt mä muutan viikoksi muualle! Miten luulet uusioperheen lapsen kärsivän siitä? Eisitä menoa kestä kauaakaan kun on suhteet somussa ja pahemman kerran!
Mielestäni lapselle pitää kertoa hänen ikäänsä ja vastaanottavisuutensa rajoissa hiukan kaunistellen totuutta. Lisätä vuosien varrella lisää totuutta sen mukaan miten lapsi ymmärtää. Haukkua toista osapuolta ei saa, vaikka mieli tekisi. Senkin voi hoitaa hienovairaisesti.
Miten voit olla läsnä lapsen arjessa jos lapsi ei elä arkea kanssasi ...
Ei meillä samat säännöt ja rajat vaikka varmaan ehkä sinnepäin. Jotkut isommat asiat sovittu (esimerkiksi kun tutti jätettiin pois, ja tietty harrastukset/kouluvalinnat jne) mutta muuten eletään sitä omaa arkea omine sääntöineen. En näe tätä järjestelyä kovinkaan vaativana. Toki molemmat pitää olla sitoutuneita siihen että vanhemmuutta jaetaan, ei muuteta kauemmaksi jne. Toisaalta helpottaa kun ei tarvitse yksin olla vastuussa lapsesta. Mutta kaikkein tärkein on tietysti että lapsella normaali suhde kumpaankin vanhempaan. Ei ole minulta pois että lapseni kokee isän kotia omakseen.
Jos halutaan että lapsen ja vanhemman suhde pysyy niin silloin vanhemman pitää saada olla tavallinen vanhempi. Siis hänen pitää saada vastata lapsen hyvinvoinnista, huolehtia arjesta, päättää kouluvalinnoista jne. Ei se etävanhempi ole mikään sukulainen jota tavataan silloin, tällöin.
En ole sanonut ettei kannata tavata vaan olen tuonut esiin että on ymmärrettävää ja luonnollista ettei enää halua tavata. Jos ei voi enää olla vanhempi lapselleen niin lapsi ei enää ole oma lapsi ja kuka haluaa nyt niin kauheasti tavata vieraita lapsia. Sen lisäksi se suru mitä siinä joutuu käymään läpi kun menettää lapsensa on sen verran suuri ettei kaikki kykene sen jälkeen kohtaamaan "entistä" lasta. Vähän samaa kun pakotettaisi ex-puolisoita viettämään aikaa eron jälkeen yhdessä. Jotkut kykenevät siihen, monet eivät.
AP:n otsikko oli vähän väärä. Lapsi joka menettää vanhempansa tarvitsee lohdutusta (ei kannustusta), se on rankka kuvio joutua isättömäksi.
Kiitos kun toit tämänkin näkökulman esille. Ei ole helppo pulma ei...
Tekstistäsi kuitenkin käy ilmi, että sinä pystyt rakastamaan ja luottamaan aikuisiällä, vaikka äidillesi katkera oletkin eli ei se sitten ihan syteen mennyt. Mieluummin katsoisin lapseni olevan tyytyväinen itseensä ja vihaavan minua kuin toisinpäin.
Luonnollista on huolehtia omista jälkeläisistään.
Mutta jos et enää saa huolehtia jälkikasvusta, ainoastaan tavata joskus?
Tuollaisista asioista vaietaan ikuisiksi ajoiksi, jos kerran sille linjalle lähdetään. 20v. on edelleen nuori ja kehitysvaiheessa, ei mitään syytä mennä kaatamaan tuolalista lapsen korviin. Ilmeisesti äitisi ei vaan pystynyt enää olemaan hiljaa. Itse ainakin aion pitää jotkut asiat täysin omana tietonani ja jos lapsi niistä haluaa tietää, niin kysyy sitten aikuisena isältään, miten asia oli. Tulkintojahan ne ovat, tuskin isäsi ajattelisi asioiden menneen ihan noin, joten miksi menneiden raskaidena sioiden pitäisi lapsen elämää varjostaa.
Eiköhän se kiintymys ole ihan vain kunkin omasta päästä/sydämestä/tahdosta kiinni.
Itse olen ollut yksinhuoltaja aivan alusta asti. Lapsi tapaa isäänsä, ja tämä rakastuikin lapseensa heti hänet ensi kerran tavattuaan, eli synnytyslaitoksella. Rakkaus ja kiintymys on säilynyt. Lapselleni isä ei ole koskaan ollut osa tavallista arkea, mutta siitä huolimatta tämä on hänen isänsä, jolla on aivan erityinen paikka hänen elämässään.
Ymmärrän ja puollan muuten täysin, mutta mitä tekemistä vanhemmuudella ja yhteisellä sukunimellä on? Eikö ainoa seikka joka merkitsee ole hyvä suhde lapsen ja vanhemman välillä?
Joillekin sopii tuo että ollaan vaan vähän vanhempia mutta uskoisin että suurin osa ihmisistä haluavat olla täyspainoisia vanhempia. Erityisesti jos kyse erotilanteesta jolloin olet jo ollut vanhempi ja sitten eron myötä sysätään epävanhemmaksi. Kyllä on ihan absurdi järjestelmä että vanhemmuus pitää olla kiinni siitä parisuhteesta. Jos eroat niin vanhemmuus loppuu toiselta siihen. Ja sitten hurskaasti puhutaan tapaamisoikeudesta ja lapsen oikeudesta tavata sitä entistä vanhempaa ... :O
Mitä lasten äidit tekevät sitten, kun lapsille tulee ikää ja älliä sen verran, että tajuavat, kuinka äiti ei ole lasten isän antanut tavata lapsiaan, vaikka isä olisi kovasti halunnut lapsensa tavata?
Tässä ketjussa on kyse nyt niistä isistä jotka eivät halua tavata lapsiaan. Ei äideistä jotka estävät tapaamisia. Sitäpaitsi, estämiselle voidaan laittaa lain puitteissa stoppi, tapaajavanhempaa taas ei voida velvoittaa mihinkään.
Kanssa kannata lasta tehdäkkään,tuollaiset perusasiat nyt pitää selvittää jo ennen alullepanoa!
sosiaaliviranomaisetkin näkevät heti mikä äidin tarkoitus on,kostaa isälle.
ja kaikkein eniten se kostautuu lapsille.
Eivätköhän samojen ongelmien kanssa paini kaikki lapset, joiden vanhemmat eivät saa asioita sovittua lapsen parhaaksi.
Tässä ketjussa on nyt kyse niistä lapsista, jotka kaipaavat isäänsä, joka ei tule.
Ilmeisesti eivät ymmärtäneet mistä on kyse.
Oman lapseni isä vain ilmoitti, ettei halua olla lapsen kanssa tekemisissä. Pitkään oli sitä, ettei ollut muka aikaa, siirteli ja perui tapaamisia ym. Ei suostunut edes tapaamissopimusta tekemään. No, nyt sille sitten ei olisi käyttöäkään.
Minun mielestäni ei saa valehdella. Isästä voi lapsen kysyessä kertoa mitä tietää, mutta valehdella ei saa. Voisit kertoa, ettei isä halunnut olla isä tai ei voinut omien vaikeuksiensa vuoksi, mutta että se ei ole lapsen syy. Tue lasta hänen surussaan, mutta älä puolustele isän valintaa.
Se on kai aika luonnollista ettei halua tavata - aika harva pystyy sellaiseen. Se ei tarkoita että ihminen olisi huono tai hän tekisi väärin. Lapsen menettäminen on sen verran rankka juttu että moni joutuu siinä aikamoiseen kriisiin. Lapselle on tärkeää että äiti suhtautuu positiivisesti/neutraalisti hänen isäänsä. Ehkä aikanaan sitten aikuisena voivat tutustua?
Sinun tarvitsee vain rehellisesti kertoa totuus, että äiti on epäonnistunut surkeasti miesvalinnassaan. Olisi sittenkin täytynyt tuntea isukki kunnolla ennen lapsentekoa. Pyydät anteeksi, ja parannat tapasi tekemättä uutta virhettä. Katsot peiliin mikä meni vikaan ja pistät polvet ristiin. Siinä se, helppoa !
Taidat olla vähän naisenpuutteessa kun sen verran katkeraa tekstiä tulee. Voivoi, auttaisiko sellainen voimahali? Tai pusu otsalle? Vai onko sulla jotenkin vaikea äitisuhde ollut? Isäsikin varmaan häpeää sua kun olet tuollainen säälittävä luuseri, huutelet nimettömänä yhäripalstalla. Kannataisko nyt mennä kipinkapin sinne työkkäriin ja pyytää että ne antais sulle jotain töitä, vaikka mäkkäristä purilaisenpaistajana? Tai jos se tuntuu liian vaativalta niin ehkä voisit mennä siwaan täyttelemään maitohyllyjä?
Pöpi sinä olet? Tuo edellinen puhui asiaa,kannattaa harkita perinpohjin ja keskustella asiat selviksi jo ennen lapsen alullepanoa että minkälaisen miehen kanssa sitä on tekemisissä.
"se on kai luonnollista ettei halua tavata-aika harva pystyy sellaiseen" vtitu kuinka kujalla sä oikeesti oot!!!??? sä oot salee ite sellanen luuseri "isä" kuka et lapsistas vastuuta kanna!!!! tai sit vaan idiootti kuka haluat saada ihmiset täälä kommentoimaan paskanjauhamistasi!!! suosittelen oikesti et hankit ammattiapua itelles!!!
Olen täysin samaa mieltä, että valehdella ei saa. Meillä on täsmälleen sama tilanne, että lasten isä itse valitsi, että ei enää halua nähdä lapsia. En ole koskaan haukkunut häntä lapsille, mutta en myöskään kehunut valehtelemalla, että hän olisi paras isä jne. Olen vastannut lapsille aina rehellisesti heidän kysymyksiinsä isää koskien, lasten ikätason huomioonottaen tietenkin.
Aika luonnotonta se minusta, "isättömästä" pojasta on, ettei halua omia jälkeläisiään tavata...edes aikuisena! Soitin isälleni 36-vuotiaana, (näin hänet siis 7-vuotiaana vanhempieni eron yhteydessä viimeksi) ja arvaa mitä hän sanoi, kun kysyin, voisimmeko joskus tavata.
NYT ON LIIAN MYÖHÄISTÄ??!!
Ja tämäkö nyt sitten oli rankka juttu HÄNELLE??
Mielestäni ei vaan kannata sanoa, että ei halunnut olla isä. Se herättää kysymyksen miksi ei, joten teinille en ainakaan sanoisi noin. Tuo että ei osannut/voinut omien vaikeuksiensa/ikänsä/kypsyytensä takia on lapselle paljon hellempi selitys. Miehen rooli kannattaa löytää sitten vaikka läheisestä kummista.
vastaa. Tosin tässä lapsi on vielä pieni. Ymmärrän sen, että lapsi jää isättömäksi kun tulee ero, mutta sitä en pysty käsittämään, että jotkut naiset tekevät tietoisesti isättömiä lapsia keinohedelmöityksellä. Jos isä on pelkkä siittiö, niin miten katselette kuvia isästä ja isän suvusta?
http://olotila.yle.fi/perhe/lasten-kasvatus/lastenpsykiatri-vastaa/miten-kertoa-lapselle-isasta-jota-han-ei-tunne
et yksinäinen ihminen voi saada lapsen tai adoptoida. Se on myös sääli et naisparit ytai miesparit voi saada adoptiolapsen tai keinohedelmöityksellä!
Lapsi kuuluu isän ja äidin perheeseen.
Uskon että jossain vaiheessa lasta hävettää, jos onkaksi naista taikaksi miestä, tai yksinäinen ihminen. Muutenkin isättömiä lapsia on ja tulee olemaan, ei niitä pitäisi saada noin helpolla.
Sinustako on ihan oikeasti parempi lapsen kannalta kasvaa köyhyydessä, jossakin jumalanhylkäämässä lastenkodissa, ilman tulevaisuutta, kuin yksinäisen ihmisen tai nais/miesparin hartaasti toivomana ja rakastamana? Sinusta on SÄÄLI että vaikkapa teini-ikäisen narkkariäidin roskikseen hylkäämä vauva saa kodin lapsettomuudesta kärsineen yksinäisen naisen luota?
Lapsi kuuluu siihen perheeseen jossa häntä rakastetaan, oli siellä sitten yksi tai useampia aikuisia ja ihan mitä sukupuolta tahansa. Jokainen lapsi häpeää vanhempiaan jossakin vaiheessa, kaikilla teineillä on "nolot porukat", ihan yhtä lailla yh-, ydin- ja sateenkaariperheissäkin.
fiksua kommenttia mihinkään. En nyt väitä että tämä olisi sen fiksumpaa, mutta liittyy sentään aiheeseen...
Oma isäni lähti ja muistan sen isän kaipuun edelleen. Äitini hoiti asian mielestäni oikein hyvin. Toisen haukkuminenhan ei auta mitään missään tilanteessa. Lapsella on luonnollinen tarve puolustaa vanhempiaan ja voi pilkka osua omaan nilkkaan.
Olin siis vasta 3, muistan kuitenkin hyvin. Minulle oli tärkeää, että äitini teki näin:
Kertoi ettei isän lähtö ollut minun vikani ja etten ole yksin, onhan äiti paikalla. Kertoi totuuden isän lähtemisestä (ei haukkumalla), eli isä lähti koska hänellä on itsensä kanssa ongelmia, jotka eivät liity minuun mitenkään. Äiti kyseli miltä minusta tuntuu usein. Ja puhuimme paljon siitä miltä minusta tuntuu. Sain itkeä ikävääni pois ja samalla puhuimme ikävästä ja surusta yms.
Ei haukkunut isää, ei väittänyt että hän palaa (=elätellyt turhia toiveita)
Asioita joita mietin ja mistä puhuimme.
* miksi isä minun mielestäni lähti
* mitä asioita tykkäsin isän kanssa tehdä. Teimme niitä asioita. Äiti on sanonut ettei halunnut, että minulle jää olo, että esim. tiettyä lasten ohjelmaa ei voisi katsoa kuin vain isän kanssa. Ettei jää tiettyyn tekemiseen tietynlaista makua.
* mitä eroa äidillä ja isällä on jne jne jne.
Hylkäämisen tunne on tunne joka helposti jää vaikuttamaan kaikkeen. Ystävälläni samat lähtökohdat ja takertuu kaikkiin miehiin joita tapaa. Vasta kolmekymppisenä terapian kautta oppinut ymmärtämään yhteyden isän lähtemiseen. Eli nämä on vakavia asoita joihin kannattaa ehdottomasti puuttua.
Pienelläkin lapsella on puhuttavaa. Puhuminen paras keino ikävään. :) Toivottavasti kaikki menee hyvin.
ei pal viitti välittää, jokainen kuitenkin tekee mitä parhaaksi näkee omalla kohdallaan.
Niin mekin. Me kun tulimme hylätyksi, päätimme lasten kanssa, että isä saa olla elämässämme mukana, mutta hänen naikkoset eivät ikinä.
Heitä emme tarvitse enempää sotkemaan elämäämme. Ja näin on tapahtunut, ketään heistä emme ole nähneet emmekä halua olla missään tekemisissä.
Se olisi mieheltä niin suuri loukkaus meitä kohtaan, jos hän kiikuttaisi naisensa meille ja pakottaisi meitä olemaan sellasten kaveri. Me ei missään nimessä haluta että miehen naiset tulevat meille.
kauan lapsistaan kun ovat yksin. Kun löytyy se suttura, niin kaikki muuttuu. Se kokee monet lapset että jäävät jalkoihin, isä jättää, ei suinkaan omasta tahdostaan vaan tämän sutturan tahdosta.
On sääli, että miestä painostetaan hylkäämään omat lapset. Meillä kävi niin että isä halusi lapsettoman naisen ja hylkäsi sitten sen naisen uhkailujen siivittämän omat lapset.
Onneksi ei ole koskaan tunut niitä meidän kotiin eikä ole pakottanut lapsia heitä katsomaan. Mitään niin loukkavampaa ei meille olisi tapahtunutkaan jos mies olisi naiset meille tuonut. Onneksi hän häpee niin paljon tekosiaan, ettei kehtaa tuoda.
En voisi kuvitella tilannetta, jossa olisin luovuttanut lapset ex miehelle ja hänen naisilleen...se olisi ollut varmasti minun äitiyden loppu! En olisi enää voinut olla lasten äiti jos joku vieras ihminen olisi tunkeutunut minun ja lasteni elämään.
Mies pitäkööt naiset, kunhan ei tuo niitä meille jalasten eteen koskaan.
Olen monesti ajatellut että miksi lapset laitetaan kärsimään vanhempien erottamisesta? Meillä ei koskaan olla laitettu lapsia maksumieheksi miehen tekosille.
Jos niin olisi ollut että lapset olisivat valinneet isän ja hänen naiset, olisivat menettäneet minut täysin, mutta onneksi valitsivat minut.
Meillä ei koskaan olla valehdeltu lapsille, aina olen sanut suoraan, miksi isä heidät hylkäsi. Vaikka tosuus sattui, mutta se myös vahvisti. Jos isä hylkää, hän ei ole enää isä vaan täysin kaukainen ihminen. Ei oieka isä lapsiaan hylkää kenenkään vieraan tähden.
Nyt ovat lapset jo isoja joten ovat isänsä hylänneet, ja ihan omilla päätöksillään. Kun on aina rehellinen, lapset osaavat itse tehdä oiekat ratkaisut!
taidat olla todella kateellinen lasten isälle.
Jos lasten isä on mennyt elämässä eteenpäin ja saanut elämäänsä taas sisältöä.
Niin miksi sinun pitää olla siitä katkera.
Isän uusi puoliso on uusi ihminen lasten elämässä. Mutta myös hän tuo lapsille aikuisen mallin, tuen ja turvan. Väitätkö että saavutat sillä jotain että peloittelet lapsia isän uudella puolisolla. Vieraalla ihmisellä?
Ehkä sinun pitäisi tutustua isän uuteen puolisoon. Ihminen se sielläkin on vastassa. Sitäpaitsi et voi millään "Suojella" lapsiasi uusilta ihmisltä. Ne kokevat uusia ihmisiä koko ajan..koulussa, hoidossa, harrastuksissa jne.Kaikki sinunkin ystävät ovat ilmeisesti aikuisia, ja lapsille uusia tuttavuuksia, ennenkun lapset oppivat tuntemaan sinun ystäväsi. Pitäisikö isän sanoa sinulle että sinä et saa tuoda vieraita aikuista tai ylipäätään ketään aikuisia lasten elämään. Lapset pitää kasvattaa 4 seinän sisällä..
Etkö ole onnellinen että lasten isällä on uusi ihminen elämässä, jonka kanssa rakentaa elämää eteenpäin? rakenna sinäkin? Miksi roikut kiinni ex puolisossasi?miksi et voi mennä eteenpäin ja opettaa lapsille hyväksyntää ja aikuisen arvostamista. En tarkoita sitä että sinun ja isän uuden puolison pitäisi tulla toimeen, tai teidän tarvitsisi edes puhua toisillenne. Osoittaa vain sen miten heikko ihminen olet että et osaa käsitellä asioita aikuismaisesti..
EI ole uusi ihminen minun elämässäni, joten älä viitsi päteä siellä ja ylentää itseäsi paremmaksi kuin oletkaan.
mutta harvalla välittävä isä.
Ja kyllä suurin syy siihen lapsen unohtamiseen on miehillä se uusi suhde. Kun vähääkään lukee täällä palstoilla näinen uusikoiden jutuja, ei voi muuta kun olla ihmeissään, miksi heidän paha olo kostautuu lapseen.
Heitä haukutaan ja kohdellaan huonosti. Onko se siis ihme, ettei lapset halua tulla isän luo, jossa ei saa asiallista kohtelua ja hyväksyntää? Kuin moni aikuinen sitä jaksaisi kuunnella?
Olen vahvasti sitä mieltä, että lapsen paikka on äidin luona, ja jos isä haluaa olla lapsen kanssa, hän tulee lapsen kotiin, eikä lapsi mene isän kotiin! Jos vain ex vaimo suostuu enää laskemaan semmista miestä kotiinsa. Tapaaminen voi onnistua myös muualla, mutta ei isän naisen luona.
välitä vaikka asuisivat lapsen kanssa samassa kodissa. Ero kyllä havahduttaa jonkun verran ja muutettuaan pois isä on ollut enemmän lastensa kanssa tekemisissä.
Kannatan ajatusta, että "jos isä haluaa olla lapsen kanssa, hän tulee lapsen kotiin", vaikka joka kerta kun isä uuden naisensa kanssa lähtee, päätän, että oli viimeinen kerta järjestäköön itse lapsensa luokseen , jos haluaa. Eikä se ole helppoa sille uudelle naisellekaan, luulisin, sen verran kärkkäästi se on alkanut ladella kriittisiä kommentteja. Mutta kyllä me yhäri-ruikuttajat osataan yhteistyökin tarpeen vaatiessa, vaikka hampaat irvessä
tule lapsen kotiin!!! Ei missään nimessä. Tai me emme ainakaan laskisis sitä meille sotkemaan. Meillä ei edes ole lupa niiden naisten olla missään tekemisissä lastemme kanssa tai minun. Ei ihme sentään!! Eihän sillä ole mitään tekemistä lastemme kanssa. Vieras outo ihminen, jota lapsetkin pelkäävät ja inhoavat, vaikkei olla nähty. Mutta meidän perheen sisälle heillä ei ole asiaa.
Jos isä on isä, hän on yksin sitä ilman esiliinaa. On ennekin ollut, miski nyt pitää olla siivoja mukana??
miksei olisi? Erottu on jo aikanaan ja vihan tunteet käsitelty. Jos joku tapaa lapsiani, niin toki minun pitää luoda hänen hyvät yhteydet, jotta voimme keskustella lasten asioista. Etenkin jos asuisivat yhdessä, niin usein se on kodissa kuitenkin nainen, joka käytännön asioita hoitaa. Tuskin tuo ex olsii asiassa mitenkän muuttunut. Jos siis joku kuitenkin hoitaa lapsiani, niin ainoa tapa taata lapsille sääntöjen yms. jatkuvuus, on ottaa hänet mukaan sääntöjen yms. pohtimiseen.
kauheeta ajatellakaan, että mies toisi uudet naiset meille tai ylipäätään lasten silmien eteen. Ei hän kehtaisikaan heitä näyttää, mutta että oikeesti, siinä menisi monen syyttömän ihmisen elämä pilalle, jos naiset alkaisi meillä juoksemaan ja valittamaan huonosta elämästään.
Meillä lapset on aina kasvatettu niin, ettei vieraita ihmisiä saa tavata ellei he ole perhetuttuja tai ihmisiä joihin voi luottaa, ja joiden taustat on tutkittu ja äitinä tiedän heistä kaiken.
Mutta isän naiset ei kuulu meidän hienoon perheeseemme. Ei ole koskaan kuuluneet eikä tule kuulumaan.
Kerrot vain että et tiedä miksi isi ei ole kuvioissa. Voit ottaa positiivisen asenteen ja kertoa että ympärillä monia muita jotka välittää..sinä, sisarrukset, isovanhemmat, kummit, ystävät (sinun aikuiset ja lapsen omat) jne. Ja kun aika tulee ja lapsi iso voi hän ehkä kysyä isiltä miksi hän eil ollut lässnä. Painota kuitenkin että sinä rakastat ja olet aina olemassa hänelle. Halauksia, läheisyyttä, aikaa ja rajat niin lapsesta kasva kaikesta huolimatta ehjä aikuinen. Tsemppiä!:)
isiä riittää. Senkun jaat jokaiselle, mutta voisit ajatella pentuasikin.
Minusta totuus on hyvä...sanoa,e ttä oli hyvää, mutta on niin kekskeneräinen ihmisenä, että ei kykene olemaan isä läsnäolevana. Jos nyt alkaa kehua isää pelkästään niin lapsi kokee vian olevan itsessään.
Minulla ollut aikoinaan sama tilanne. En kehunut isää sen kummemmin lapselle kun hän oli pieni. Kiertelin ja kaartelin ja selittelin kyllä kaikenlaista,jotta lapsen oli ollut helpompi hyväksyä se ettei isä tapaa häntä.
isommaksi kasvettuaan ja itse ymmärrettyään tilanteen tajusi,että isä vain halusi elää omaa elämäänsä. tapasivat harvakseltaan. Eikä lapseni häntä liiemmin kaivannut,joskus harvoin pohti miksi isä ei halua olla hänelle isä... lapsesta kasvanut kunnollinen aikuisen alku ja pitää isäänsä joskus yhteyttä...äitiin joka päivä :)
Isättämän lapsen äidin kannattaa katsoa peiliin, siellä se suurin "syyllinen" on olivat olosuhteet mitkä hyvänsä, hyväksy se ja elä sen tiedon kanssa, kukaan muu kuin nainen ei lapsia synnytä ja vain nainen voi valita lapsensa isän.
Usein käy niin että nainen tekee isättömän lapsen. Tapoja ja syitä on monia:
-nainen tulee tai hankkiutuu raskaaksi kertomatta siitä isälle, joka voi tapahtua joko seurustelusuhteessa tai satunnaisessa suhteessa siten ettei tunne lapsen isää lainkaan ja biologinen isä saadaan selville etsiväntyöllä ja isyystesteillä
-nainen eroaa lapsensa isästä ennen lapsen syntymää tai saatuaan tietää raskaudesta ja päättää pitää lapsen, näissä tilanteissa on usein mukana epävarmuus lapsen biologisesta isästä
-nainen on hankkiutunut raskaaksi ja tehnyt lapsen miehelle joka elää omaa elämäänsä jossain kaukana
-isän taloudellinen tilanne ei kestä esim. tapaamisen aiheuttamia matka- ja muita kuluja eikä äiti (yleensä koskaan) halua osallistua lapsen tapaamisista aiheutuviin kuluihin ja kustannuksiin millään tavalla
-biologinen isä ei halua olla missään tekemisissä (elatusrahoja yms. taloudellisia etuja tavoittelevan) lapsensa äidin kanssa, tai äiti on muuten niin sietämätön ettei lapsen isä halua pitää häneen yhteyttä
Perusongelma on siinä että nainen on tehnyt isättömän lapsen, joko eroamalla tai hankkimalla lapsen vakituisen parisuhteen ulkopuolella, joka osoittaa naiselta terveen järjen ja normaalien nisäkkään vaistojen puutetta, apinatkin pitävät paremmin huolen jälkeläisistään.
Järki päähän naiset, Suomessa on aivan liian monta naista joilla on useiden eri miesten lapsia eikä siihen soppaan halua juuri kukaan sekaantua.
Tai sitten lapsen isa kuolee pian lapsen syntyman jalkeen. Kuinka saat sen pistetyksi aidin syyksi? Menee ja valitsee onnettomuusalttiin miehen???
Isän kuolema on ainoa poikkeus, eli ainoa tapaus jossa lapsen isättömyys ei ole pääosin naisen aiheuttama. Sillä tavalla tuli isättömiä lapsia paljon sota-aikoina. Vanhemman kuolemasta lapsi toipuu hyvin muutamassa vuodessa, vanhempien erosta ei koskaan...
Olen tuosta toipumisjarjestyksesta kylla eri mielta. En itse muista ollenkaan isaani, han tosiaan kuoli pian syntymani jalkeen (puhumme nyt -70 luvusta, emme sota-ajasta), mutta aitini ja sukulaisteni suru on aina ollut lasna elamassani. Kylla elava vanhempi on aina parempi vaihtoehto. Vaikkei isa olisikaan lasna, niin lapsi edes tietaa hanesta jotakin, nakee hanet itse, nakee mista on tullut, mita ominaisuuksia on isalta perinyt. Kasvattajana isa taas ei ole ollenkaan tarpeellinen,miehen mallia saa muilta sukulaisilta ihan riittavasti.
Sinä et ole selvästikään menettänyt itsellesi läheistä ihmistä koskaan. Aika paksua kommenttia heität toipumisista. Katso pikkuisen totuutta silmiin ennen kuin huutelet täällä asioista joista sinulla ei ole omakohtaisia kokemuksia.
unohdit yhden:
- lasta on yritetty yhdessä, mutta perhe-elämän rasittavuus ja rajoitukset eivät kiinnosta miestä, joka lähtiessään voi palata"aiempaan" elämäntyyliinsä eikä tarvitse panostaa perheeseen yhtä paljon rahaa. Tää on tätä individualista menestysyhteiskuntaa, etäisyys on isälle ihan sallittu juttu
eikun kaksi:
-lasta on yrietty yhdessä, mutta kun nainen on riippuvainen miehestä odotus-/pikkulapsiaikana, niin miehestä tuleekin dominoiva, itsekäs ja väkivaltainen. Oma exäni kävi ekan kerran päälleni, kun olin kuudennella kuulla raskaana.
Lapsi kaipaa äitiä, jota ei oikein nappaa!
Näin mennään, tytär on 15v ja on asunut iskän kanssa kohta10 vuotta, kun äitiä lakkasi kiinnostamasta,
löytyi se parempi. Kaikki kolme tytärtä jäi isälle erossa, isommat on jo omillaan ja pärjäävät hienosti.
Eniwei on niin supertyttäret, ettei tässä kelvotonta mamia tarvitatakaan.
Pienempien kanssa on vähän erilaista,mutta kun ne kasvaa niin kauheeta vauhtii et älä ala turhan tarkkaan miettii...
Elämä rules, on se vaan niin buenoo, ota kiinni mistä saat... :-)
Onko tässä tapauksessa isin syy että äiti ei tapaa lapsiaan?
Ei ole ja olet päässyt tutustumaan lastensuojelun toimintaa, ei siellä isiltä paljon mielipiteitä kysellä.
Otan osaa, sulla on ollut tosi huonoa tuuria. Onneksi sulla on ihanat tyttäret kuitenkin ja varmasti läheinen suhde heihin :)
Yksinhuoltajan on unohdettava oma katkeruutensa eikä siirtää sitä lapsen harteille. Lapseni isä muutti kotoa pojan ollessa 1,5 vuotias ja tapasi tätä puolen vuoden ajan satunnaisesti. Tämän jälkeen yhteydenpito loppui kokonaan ja vasta parin vuoden kuluttua isä otti yhteyttä uudelleen. Kuulin, että hänen serkkunsa oli ottanut asian puheeksi. Kiitän poikani puolesta tätä älykästä ihmistä, joka ohjasi ex-puolisoni oikealle raiteelle. Tällä välin poikani tietenkin kyseli isästään ja siitä miksi isä ei käy häntä katsomassa. En voinut kertoa tuolle pienelle ihmiselle, ettei isä halua tulla vaan kerroin isällä olevan niin paljon työtä ettei nyt ehdi, mutta että isä rakastaa hyvin hyvin paljon lastaan. Poikani sanoi vihaavansa isää. Tuntui todella pahalta. Sanoin sukulaisilleni ja ystävilleni, ettei lapsen isästä saa puhua mitään negatiivista lapsen ollessa läsnä, sillä en halunnut hänen katkeroituvan. Nyt, kun poikani on aikuinen, voin vain todeta, että ainakin tässä asiassa toimin oikein. Poikani on saanut vuosien mittaan muodostaa oman käsityksensä meistä molemmista vanhemmista, hänestä ei tullut katkeraa aikuista, hän rakastaa vanhempiaan ja tietää meidän molempien huonot ja hyvät puolet.
Kahden kodin elämä on kallista, harvalla on varaa sellaiseen, isin kotona pitäisi olla valmius lapsen yöpymiseen, tiettyyn ikään mennessä oma huone lapselle joka käy enintäänkin vain lomilla ja viikonloppuina.
Rikkailla ja lottovoittajilla on varaa ylläpitää sellaisia talouksia jossa on vierashuoneet, ylimääräiset sängyt ja ehkä lastenhuoneet niillekin lapsille jotka vain käyvät kylässä.
Edelleenkin vain nainen tulee raskaaksi ja vain nainen voi valita lapsensa isän, ja harvalla miehellä on taloudellisia mahdollisuuksia maksaa elatusmaksuja, kuskata lapsia ja pitää lastenhuonetta varalla.
Osa iseistä voi olla itse vaikeissa tilanteissa, vankila- ja/tai huumekoukussa, töissä ulkomailla, ehkä asuvatkin pysyvästi ulkomailla tms. jotka estävät tapaamisia ja vieraannuttavat lapsista jotka eivät ole oman perheen jäseniä.
Kuka sellaisen miehen on lapsensa isäksi valinnut ... niin se nainen jonka on siis syytä katsoa peiliin
valmiudet pidä olla sillä äidilläkin, joka todennäköisesti vielä tienaa vähemmän? Isän maksamat elatusmaksut ovat puolet lapsen kuluista ja toisen puolen maksaa äiti.
kahta kovia. Ei meilläkään. Meillä on vain onneksi yksi, tässäkin on makamista vuokrassa ym. Siivoominenkin on rankkaa ja jos olisi vielä toinen koti, niin miten sitä voisi elää kahdessa samanaikaisesti?
Kai joku voi, meidän tuttavilla ei kellään ole kahta kotia.
Ei munulla lapseni isäni luona ollut omaa huonetta. Hyvin majoituin olohuoneen sohvan takana patjalla tms. Sittemmin vierashuoneessa. Enemmän se kotoisa olo tuli siitä, että aina oli jotenkin valmistauduttu tulooni: varattu kolikoita käyttööni, pedattu sänky valmiiksi, sovittu tapaamisia sukulaisten kanssa jne. tiesin olevani tervetullut ja ihan arkea elettiin sitten. Omat tavarani toin mukanani ihan niinkuin muillakin reissuilla tehdään.
aika usein vat vieläpä alle puolet, kun äidit joustaa sovun toivossa niistä summista.
Yksinhuoltajan on unohdettava oma katkeruutensa eikä siirtää sitä lapsen harteille. Lapseni isä muutti kotoa pojan ollessa 1,5 vuotias ja tapasi tätä puolen vuoden ajan satunnaisesti. Tämän jälkeen yhteydenpito loppui kokonaan ja vasta parin vuoden kuluttua isä otti yhteyttä uudelleen. Kuulin, että hänen serkkunsa oli ottanut asian puheeksi. Kiitän poikani puolesta tätä älykästä ihmistä, joka ohjasi ex-puolisoni oikealle raiteelle. Tällä välin poikani tietenkin kyseli isästään ja siitä miksi isä ei käy häntä katsomassa. En voinut kertoa tuolle pienelle ihmiselle, ettei isä halua tulla vaan kerroin isällä olevan niin paljon työtä ettei nyt ehdi, mutta että isä rakastaa hyvin hyvin paljon lastaan. Poikani sanoi vihaavansa isää. Tuntui todella pahalta. Sanoin sukulaisilleni ja ystävilleni, ettei lapsen isästä saa puhua mitään negatiivista lapsen ollessa läsnä, sillä en halunnut hänen katkeroituvan. Nyt, kun poikani on aikuinen, voin vain todeta, että ainakin tässä asiassa toimin oikein. Poikani on saanut vuosien mittaan muodostaa oman käsityksensä meistä molemmista vanhemmista, hänestä ei tullut katkeraa aikuista, hän rakastaa vanhempiaan ja tietää meidän molempien huonot ja hyvät puolet.
Ei yhtään saa kehua isää. Miks i hmeessä?
Lapsen kysyessä voi kertoa, että isä on pois muualla. Isä ei ole nyt paikalla.Tavoitettavissa.
Miks ihmeessä pitäisi tätä olentoa kehua. Kunhan ei hauku.
Aina ei kaikki ole noin mustavalkoista, että isä ei pysty ja ei ole lastenhuonetta ja sänkyjä jne.
Lasteni isä asuu 5km päässä, hänellä on sängyt, ruuat, vaipat, lelut yms. lapsia varten.
Kysyn lähes joka viikonloppu, haluaisiko hän lapset. Ei, hän mielummin ryyppää tai näkee kavereitaan tai jotain muuta yhtä tärkeää. Ei mieluusti näe lapsia lainkaan. Ei myöskään suostu sopimaan kirjallisesti mistään tapaamisista, elatusavuista tai mistään muustakaan. (Mutta ei kyllä sanallisestikkaan.) Miten ihmeessä sellaisen voi selittää lapsille haukkumatta ja tuomitsematta? Että isä ei vain halua nähdä teitä... Ei ole helppoa.
Kyllä se virhe on tullut tehtyä siinä vaiheessa kun paksuksi olet tullut. Olisiko kannattanut tehdä lapsi sellaisen ihmisen kanssa jonka kanssa voisitte olla perhe? Onnea tulevaisuuteen.
Jos lapsesi isi asuu lähellä ja on lapselle lelut, sängyt, ruoat, vaipat yms. mutta ryyppää tai on kavereiden kanssa mieluummin niin kysyn vain miksi ihmeessä olet tehnyt lapsen sellaisen miehen kanssa?
Edelleenkin, vain nainen saa lapsia ja vain nainen voi valita lastensa isän, eli katso peiliin ja näet "syyllisen".
Syy sille että on isättömiä lapsia on AINA naisen, ellei mies kuole, koettakaa (yh)-naiset nyt vain se tosiasia ymmärtää :)
Eräs ex-viikonloppuisä kyllästyi lapsensa äidin jatkuvaan rahan vaatimiseen, ja siihen että pitäisi muka ostaa lapsensa äidille ja/tai lapselle tavaroita, ja lapsensa äidin pahaan luontoon, kiukutteluun, nalkutukseen ja siihen että tämä yritti kaikin mahdollisin keinoin sabotoida lapsensa isän elämää ja ihmissuhteita. Tämä yh-äiti ei ole suostunut tapaamissopimustakaan kirjoittamaan, ja vaatii edelleenkin täysin törkeän suuruista elatusrahaa. Nyt tuo mies on jo vuosia ollut nimenomaan lapsensa äidin käytökseen ja hyväksikäyttöyrityksiin kyllästyneenä ex-viikonloppuisä koska ei halua olla tekemisissä hankalan naisen kanssa joka ei ajattele muuta kuin omaa rahallista etuaan.
Tämän miehen on elämän on yksinkertaisesti helpompi ja ongelmattomampi kun ei tapaa kumpaakaan, lapsen tapaaminen edellyttäisi jonkinlaista kommunikointia sen hankalan naisen kanssa joten lapsen tapaaminen jäi sen vuoksi. Mies on päässyt vihdoin elämään omaa elämäänsä, ja lopullisesti eroon naisesta josta on aina ollut vain ja ainoastaan harmia.
Ymmärrän miehen valinnan täysin, niin minäkin olisin tehnyt.
Sekään ei ole niin mustavalkoista.
Jos kunnon mies menettää työnsä ja sen myötä muuttuu ja alkoholisoituu (josta seuraa myös väkivalta). Se ei mielestäni ole oma valintani.
Jestas miten katkeria miehiä täällä on!! Ihanko te tosissaan mietitte että on naisen syy AINA jos ero tulee? Ettäkö jos ollaan yhdessä ostettu talot ja autot ja yhdessä sovittu lastenhankinnasta..ja sitten mies löytääkin jonkun uuden sutturan jonka perään lähtee..niin sekinkö on vaan sen naisen vika, kun valitsi väärän miehen? Että mies, kuka on hyvin huiputtanut naistansa ja luvannut perheen ja vannonut uskollisuutta ja rakkautta ylä ja alamäessä, niin hänessäkö ei ole sitä vikaa? "Pekka nyt on vaan sen luontonen ihminen ettei pysty sitoutumaan vaikka niin lupasikin..noh, se on nyt sitten Pirkko sun oma vikas, mitäs menit tekemään lapsia tällaisen häntäheikin kanssa..olisit nähnyt pintaa syvemmälle tai ainakin tulevaisuuteen"
Ja tuosta "tutun" tilanteesta.. ei ole mitään itsekkäämpää kuin laittaa oma hyvinvointinsa lasten hyvinvoinni edelle. Exän kanssa ei tarvitse olla tekemisissä kun:
Sopii paperille lastenvalvojan kanssa elarit. Tarkat summat ja sen ettei enempää vaadita. Tarkat päivät ja kellon ajat milloin lapset on kummankin luona.
Itselle ostetaan lasten vaatteet, niin talvipuvut kuin kuravaatteetkin joita ei exälle laiteta. Nämä otetaan tietenkin huomioon kun lasketaan elatusmaksuja. Jos lapset olisivat viikko ja viikko,ei välttämättä tarvitsisi elareita maksaa kummankaan, jos kumpikin hommaa kaikki varusteet itselleen ja kumpikin ruokkii ja asuttaa lapsia ihan yhtä paljon. Exä vie lapset pvähoitoon/kouluun ja isä hakee ne sieltä, sama toisinpäin. Istuimet kummallakin omasta takaa. Lapsille reppuun reissuvihko, johon voi kirjoittaa jos jtn on. jne jne. ei se ole kuin järjestely kysymys. Lapsille oma puhelin johon toinen voi soittaa (mutta tämä tietenkin jää sitten aina kotiin, se ei kulje exän luota toiselle) niin ei tarvitse soittaa exän puhelimeen.
Jos itsellä olisi tilanne että exä yrittäisi hankaloittaa elämääni, en IKINÄ IKINÄ KOSKAAN voisi olla näkemättä lapsiani sen takia! en ikinä! ei tulisi todellakaan mieleenikään! ja outoa...miksi tuttavasi on tehnyt lapsia tällaisen ihmisenkanssa? Eikö hän osannut käyttää kondomia?
Kun se nainen tuli raskaaksi ehkäisystä oli sovittu, nainen vain lopetti ehkäisyn käytön kertomatta miehelle. Samalla naisella on lapsia jo useammalle miehelle joita yksikään ei asu lapsien kanssa samassa perheessä. Mätä nainen kaikin puolin.
Tuossa tutun tilanteessa mikään noista ei onnistunut sen hankalan naisen vuoksi, nainen sabotoi miehen elämään kaikin mahdollisin tavoin: vaati jatkuvasti rahaa johonkin, isompia elatusmaksuja, käytti isää lapsenvahdin ja päiväkodin korvikkeena, soitteli isän kavereille ja tyttöystäville kertoen erilaisia valheita, elatusapua on yrittänyt korottaa vuosikausia, tapaamissopimusta ei ole koskaan suostunut tekemään, eikä äiti koskaan osallistunut isän ja lapsen tapaamisen järjestelyihin millään tavalla, ei matkoihin eikä muuhunkaan. Elatusavussa ei koskaan suostunut huomioimaan sitä että lapsi vietti ajoittain viikkoja tai kuukausia, jopa yli puolet ajasta isän luona vaikka silloin ei pitäisi elatusapua maksettavan lainkaan.
Mies pääsi eroon naisen harjoittamasta terrorista vain lopettamalla yhteydenpidon kokonaan ja siihen loppu myös lapsen tapaamiset. Ymmärrän tuon ratkaisun täysin, lapsi on ilman isää koska äitinsä on persoonallisuushäiriöinen, ahne ja ilkeä. Lapsella on jonkinlainen koti äitinsä luona joka on parempi kuin pompottelu kahden kodin välillä. Lapsi viihtyi paremmin isänsä luona, isän luona oli rauhalliset ja vakaat olot toisin kuin tunne-elämältään epävakaan äidin luona, mutta huoltajuutta on naiselta lähes mahdotonta viedä josta syystä äideillä on valta ja vastuu lapsen kasvatuksesta, ja lain mukaan myös velvollisuus edesauttaa toisen vanhemman tapaamista. Jos äiti ei näin tee sille ei kukaan voi mitään.
Olisin vastannut ihan samaa!
Todennäköisesti tollasessa tilanteessa nainen on yksinkertaisesti niin hankala, että kokonaisuuden kannalta on parempi luopua lapsista kokonaan kuin taistella loputonta taistelua hankalan äidin kanssa. Todennäköisesti nainen ei edes tajua olevansa miehen mielestä sietämättömän hankala ja on omassa kiiltokuvassaan aivan täydellinen?
Justiinsa noin, nainen on niin hankala että kokonaisuuden kannalta oli parempi luopua lapsen tapaamisesta, koska äitinsä heittämien pommien "roiskeet" saastutti miehen koko ympäristön, ja sai monen muunkin katoamaan. Lapsi ei ole montaa kertaa nähnyt isän puoleisia isovanhempia, nainen ei ole väleissä heidän kanssa. Toisen lapsen isän kohtalosta en tiedä muuta kuin ettei ole naisen kanssa tekemisissä. Tutulla on vain yksi yhteinen lapsen sen läpimädän naisen kanssa, toisen lapsen isä on joku muu joka ei myöskään ole tekemisissä lapsensa äidin kanssa, enkä tiedä onko se vieras mies tekemisissä oman lapsensa kanssa.
Kertoo sekin jotain että naisella on lapsia ainakin kahden eri miehen kanssa ja isistä kumpikaan/kukaan ei ole parisuhteessa sen naisen kanssa.
Isättömiä lapsi on monista syistä, eikä ne yh-äidit jotka omista kohtaloistaan kertovat koskaa ole objektiivisia eikä puolueettomia, kertovat vain oman ehkä väritetyn ja vääristetyn tarinan
joka voi olla kaukana totuudesta... ;)
Noista asioita riiteleminen oikeudessa on kallista, yhden oikeudenkäynnin kulut on enemmän kuin lapsen elämän aikaiset elatusmaksut eli suuruusluokkaa 15 - 20 teuroa/osapuoli, eikä lopputulokset ole koskaan kovin hyviä. Riita vain pahenee kun sitä paisutetaan oikeudenkäynteihin asti. Riitoja ei pitäisi koskaan ratkoa käräjillä, siitä ei hyödy kuin lakimiehet palkkioidensa muodossa.
tuskinpa kukaan nainen kun huomaa olevansa raskaana ja päättää pitää lapsen ajattelee että "tää mies varmaan tästä sit heti lähtee ku lapsi syntyy,ei pidä lapsen yhteyttä,yms. " ei todellakaan niin että äidit valitsisivat jäädä yksinhuoltajiksi. usein vaan on niin että vaikka kuinka puhuttais/suuniteltais perheen perustamista ja molemmat sitä tahtoo niin monilla miehillä se karu todellisuus siitä arjesta kun astuu esiin ni ne lähte pakoon. Sun kaikki tekstit täälä kuulostaa niin katkerilta että luulenpa et ite kuulut siihen kastiin kuka ajattelee että "miesten tarvitsee vain siittää lapset" tai sit oot katkera kun et voi lasta saada...missä ikinä onkaan vika, suosittelen et joko hiljenet tai haet apuaomiin ongelmiis. kaverisikin kuka hylännyt lapsensaex-naisen rahan vaatimisen vuoksi...kuinka säälittävää.miks se sellasta kuuntelee. hakee lapsen ei tartte paljo muuta sanoa,jos ja kun naikkonen soittelee ja vaatii rahaa lapsen ollessa hänenluona ei vastaa puhelimeen.
Kyllä haluan sanoa, että on hyvä mies. Lapsi kuitenkin samaistuu myös isäänsä ja jos ei paljon tapaa, niin siihen mielikuvaan, mikä hänellä on isästä.
Otan osaa, raskaalta kuulostaa. Olisiko kummeista tai jostain yhteisistä tutuista tuossa apua tai isän vanhemmissa, että voisivat lapset vierailla siellä ja isä oman vointinsa mukaan ainakin kävisi. Parempihan se on, ettei ota lapsia vastuulleen, jos ei pysty olemaan juomatta. Mutta lapsille kyllä selittäisin jotain ihan muuta, tuollaista raskasta tilannetta en lasten korviin toisi, juuti siksi, että lapsilla voisi kuietnkin olla mahdollisimman helppoa. Siis kun se mahdollista, kun se isi ei enää teillä ryyppää jne.
vaRakkaalle, tuolla asenteella vaan menettää jotain korvaamatonta! Toivottavasti et koskaan hanki lapsia, sillä mitä jos sinä/puolisosi olettekein tehneet huonon valinnan. Kostaisit sen siis _omalle_ lapsellesi?
Eikä sillä ole väliä, onko isä huono vai äiti syyllinen, lapsen parasta pitäisi molempien ajatella. Kai se on huono valinta kumppaniksi, jos se ei kerta onnistu. Huono valinta isältä ja huono valinta äidiltä. Kaikki ei vaan ole ainak ennustettavissa eikä lasten pidä maksaa isän/äidin huonosta valinnasta.
Joo ja mun mielestä vastuuntunnottomilta miehiltä pitäis katkaista piuhat!Meinaatko että nainen on lapsensa isän raiskannut ja tullut sitten raskaaksi?Ei kuule,mun järjen mukaan lasta siittäessä on ollut aina 2 osapuolta.Älkää hyvät miehet ruiskiko purkkiin/naiskennelko ettei vain joku nainen tule raskaaksi!Miehillehän se on helppoa jos sattuuki koteloitumaan siemenet:tee abortti.Mm.
"Tutulla on vain yksi yhteinen lapsen sen läpimädän naisen kanssa, toisen lapsen isä on joku muu joka ei myöskään ole tekemisissä lapsensa äidin kanssa, enkä tiedä onko se vieras mies tekemisissä oman lapsensa kanssa."
Oliskohan peiliin katsomisen paikka näillä miekkosilla? :D
Siis ihan oikeasti, minkälainen ääliö menee lisääntymään läpimädän naisen kanssa?
Kovastipa täällä tuli kommentteja ja vastauksia sinulle, mutta et itse missään vaiheessa kertonut edes sitä, minkä ikäinen lapsesi on. Tai kumpaa sukupuolta hän on...
Jos aidosti olit "neuvoja" hakemassa, etkä vain purkautumassa oman kyvyttömyytesi takia niin em. seikat ovat aika olennaisia kyseisellä sektorille lapsen kasvua ajatellen...
Älä vedä överiksi kumpaankaan suuntaan. Isää jos ei pidä haukkua vaikka aihetta olisikin, ei tarvi myöskään sen kummosemmin kehua. Lapsi kyllä vaistoaa ja tajuaa ne asiat, joista vaikenet ja jos ei nyt niin arvaa myöhemmin. Siksi voi tulla kaunantunteita äitiä kohtaan, jos et pysy totuudessa. Pikkuisen elämää voi silti yrittää vähän pehmentää ja sikspä ei tarvitse mennä asioiden edelle näissä isä-jutuissa - eli olet aikuisen roolissasi sen ihmeemmin isää painottamatta, yksinkertaisesti kerrot sitten totuuden kun lapsi kyselee.
Minä olen kasvattanut lapset ilman äitiä. Miksi minun pitäisi haukkua tai kehua äitiä? Voin kertoa, että äiti ei nyt kuulu meidän perheeseen ja lapset ovat hyvin ymmärtäneet. Nyt jo aikuisia ja hyvin tasapainoisia ihmisiä heistä tuli vaikka ei ollutkaa äitiä siinä mukana.
Onko nämä taas näitä äitien juttuja?
tarvitse kehua, eikä haukkua. Voi puhua neutraalisti siitä miten isä lähti koska ette tulleet toimeen. Voi puhua neutraalisti asioista jotka lapsi huomaa perineensä isän puolen sukulaisilta.
Toista vanhempaa, vaikka olisi millainen p-akasa tahansa, EI KOSKAAN SAA HAUKKUA LAPSELLE. Se johtuu siitä että koska lapsessa on puolet kumpaakin vanhempaa niin haukkuminen kohdistuu lapseen, hän ottaa sen itseensä kohdistuvana kritiikkinä. Jo hyvin pieni lapsi tuntee biologista yhteenkuuluvuutta molempiin vanhempiinsa. Jos isä/äiti on aivan kelvoton, niin pitäisi löytää isän/äidin suvusta sitten joku muu johon lapsi voi samaistua, ettei hänen tarvitse kantaa koko elämäänsä mukanaan sitä, että puolet hänestä on kelvontonta.
Ei isää voi eikä saa kehua vaan on vaikka sanottava vaan ettei isällä ole aikaa. Sekin on parempi kuin sanoa ettei isää nyt vaan kiinnosta oma lapsensa. Pieni valkea valhe on parempi kuin murskaava totuus.
Lasteni ollessa nyt jo aikuisia, meillä on vitsinä ollut että eihän isää voi mistään syyttää kun se ei ole mitään heille tehnytkään :/ .
Isä on poikani pienenä ollessa jopa pyytänyt minua ostamaan lapselleen synttärilahjan hänen puolestaan. Itse ei ole ostanut yhtään lahjaa heille. Eikä se lahja vaan se välittäminen. Lahjat voisi mielestäni unohtaa kokonaan kun vain olisi viitsinyt näyttää naamansa lapsilleen. Sentään pojan ylioppilasjuhlissa kävi.
Meillä isä on ollut vaimonsa tossun alla monta kymmentä vuotta ja tämä on kieltänyt pitämästä yhteyttä. Tosin ei kyllä pitänyt pahemmin ennen vaimoakaan. Mies on totaalinen vellihousu eikä uskalla edes soittaa pojalleen ilman vaimon lupaa, saati tavata. Vaikka vaimo ei edes mistään saisi tietää. Silleen raivostuttavaa kun lapsi on kuitenkin ollut jo ennen vaimoa ja hänellä ei luulisi olevan aihetta katkeruuteen, mustasukkaisuutta taitaa olla.
Olen aina toivonut että lapset kohtelisi isäänsä tämän vanhuudessa samoin kuin tämä heitä, mutta lapseni on liian hyväsydäminen tehdäkseen siten.
Minä olen vain sanonut että isällä vain ei ole aikaa, siten en valehtele. Ja aikuisina kyllä osaavat tehdä oikeat johtopäätökset. Isompana lapset on kyllä huomanneet isän selkärangattomuuden kaikissa muissakin asioissa, joten tuo minkä kerroin heille pienenä on mielestäni ihan hyvä selitys. Haukkua ei isää kannata, lapselle on kuitenkin tärkeää että on edes kuvitelmissa isä joka saattaa ajatella edes heitä. Myöskään en kehuisi liikoja ilman syytä. Joten, vasta aikuisena lapset osaavat suhtautua isäänsä realistisesti.
Tuolle asialle on voitu jo naureksia lasteni kanssa kun ovat aikuisia, että eipä ole heidän tarvinnut joutua huoltajuusriitojen kohteeksi :)
Oma isäni ei olisi halunnut minua tavata, tai joutua kustantamaan mitään, viina oli sille tärkeämpää.
Hyypiö oli vain niin kiero että esitti muiden nähden isää, ja kun olimme kahden haukkumisella ja solvaamisella ei ollut mitään rajaa.
Olin kuulema syyllinen hänen alkoholismiinsa, kurjiin työpaikkoihinsa, olin läski, olin tyhmä ja laiska, yms.
Kun vanhempani erosivat v.1982 olin 18v, enkä sen jälkeen ole ko."isää" nähnyt kertaakaan, kai se vielä elää? Ei virallista ilmoa ole ainakaan tullut.
Lapsesi ehkä kaipaa nyt isäänsä, mutta aikuisena hän on tyytyväinen että elämä meni näin.
Hei, ei kannata moittia, lapset eivät sitä ymmärtäisi. Olen ns. yksinhuoltaja ollut koko ikäni. Työskentelen terveydenhuollossa ja siellä eräs viisas hoitaja sanoi; "älä koskaan syyttele, keskustele kuin aikuinen isän kanssa. Kaikenlaisia tunteita kuuluu yksinhuoltajan arkeen. Mustasukkaisuutta, katkeruutta, vihaa ja yksinäisyyttä. Parhaiten siitä selviää kun luo ME-henkeä. Se tapahtuu puhetasolla; pitää muistaa korostaa lapsille, että tää on " meidän sit juttu." Olemme selvinneet hyvin elämästä, koen et yks paradoksi koko elämä. Meillä on paljon ja monelaista osaamista. Perheessäni on esim. kolme maisteritunkinnon suorittanutta ja nyt mulla 4 lasten lasta. Kaikki alkoi jo -80 luvulla, kun eräs proffan muija ei voinut työskennellä kanssani kun olin yksinhuoltaja. Järjestettiin ajojahti, joka ei ole vieläkään loppunut. Näin pelottava on itsenäinen, peräänantamaton nainen tässä maassa. Suomessa on vallalla tämä "äijäkulttuuri" ja asiat ei muutu, ennen kuin nainen viisastuu!
Kiitos toivonkipinästä.
Omasta erosta jo muutama vuosi. Lasten isä piti alkuun yhteyttä lapsiin kiitettävästi. Nyt tapaa lapsia pari kertaa vuodessa. Lapset kokevat itsensä hyljätyksi ja kaipaavat itselleen isä-hahmoa. En halua mustamaalata lapsille heidän isää, mutta en myöskään halua opettaa, että lastensa hylkääminen on oikein. Tässä ristiriidassa on elettävä tällä hetkellä. Välillä tuntuu, että on mahdotonta kasvattaa lapsista tasapainoisia näiden ristiriitojen keskellä.
Aina on hienoa kuulla ja lukea tarinoita, joissa olosuhteista huolimatta lapsista on tullut tasapainoisia aikuisia.
Mulla on 8 ja 9 vuotiaat lapset. Isä ei ole halunnut nähdä lapsiaan kuuteen vuoteen. Totta kai se vaikuttaa lapsiin negatiivisesti. Jos mollaisin isää, tekisin vahinkoa lapsille, mutta myös itselleni. Toivon todella että lapset joskus saisivat tilaisuden tutustua isäänsä, ja saisivat itse muodostaa käsityksensä hänestä.
Jos isä haluaisi tavata lapsiaan, ei äidilllä ole mahdollisuuksia sitä estää. Lastenvalvojan luona tai viimeistää käräjäoikeudessa oikeusavustajan avulla tapaamissopimus jota pakko noudattaa uhkasakon voimin. Isällä on aina oikeuksia, toinen asia onkin että haluaako niitä käyttää.
Jos yksinhuoltajalla on poika, voi tulla vaikeuksia. Toivottavasti on ukki, kummisetä, naapuri tai ohjaaja harrustuskerhossa joka voisi antaa miehen mallia. Meidän tapauksessa löytyi opettaja joka näki pojan taidot ja kannusti siinä, samoin kaverin isä joka otti pojan mukaan esim. kalaan. Isälle tuli uusi vaimo ja se meillä onnistui. Mulla oli vahva tunne ettei tarvitse olla mustasukkainen. Hyvää oli se kuinka hän huolehti lapsista kun he olivat isänsä luona. Pesi vaatteet, valvoi läksyjen tekemistä jne. Muistelen lasteni iloinneen siitä, että heillä oli esim. 2 joulua, eli kaikkea tuplasti. Vielä lukio-iässä sydämeni oli särkyä pojan juostessa maratoonin. Maaliin tultua sanoi; voi kun isä olisi ollut näkemässä. En vielä silloinkaan voinut sanoa, tuskin se isää kiinnostaisi. Tuli työharjoittelut missä pojan luotettavuus huomattiin. Tuli armeja jossa taas menestyi ja siitä rohkaistuneena haki yliopistoon. Yliopisto opintojen aikana hän oli työssä eräässä toimistossa ja toimistonjohtaja otti hänet lähes omaksi pojaksee. Silloin mietin, mikä kantoi siihen että poika jaksoi uskoa itseensä. Ehkäpä se oli minulta saatu usko. Uskoa ja eteenpäin katsomista tarvitaan. Mietitiin varmaan sitä mitä meillä on. Muistan käyttäneeni SWOT:n nelikenttä analyysiä. On paljon jos ollaan terveitä ja oppimiskykyisiä jollakin alueella. Tytär oli paljon rohkeampi ja uskoi ittseensä. Halusi vaihto-oppilaaksi ja yllättävää oli, etten saanut keneltäkään tukea. Jopa sukulaiset ja opettajat sanoivat, että lapsi menee pilalle. Olin äärettömän mustasukkainen vaihto-oppilasäidille. Olin jo onneksi "parkkiintynyt" niin paljon, että jaksoin uskoa, et tää on meidän elämä. Isä käy poikansa luona nykyään, ei tyttären. Tämä on sitä realismia joka on hyvä pitää mielessä. Lapsilla on omat käsityksensä vanhemmistaa! Kaikkea hyvää ja rakkautta elämääsi!
Montako uhkasakkoa on pantu täytäntöön suomessa kun äiti uhmaa tapaamisoikeutta.
Elatusmaksut menee heti ulosottoon,vaikka olisi työtön.
viimeinen keino äidillä on hakea lähestymiskieltoa ja se yleensä myönnetään...
ja haluaa olla lapsen kanssa, ei tarvi kannustaa.
Isästä on kiinni, ei äidistä ja lapseta. Isän ei ole pakko nähdä lasta ellei halua.
Mutta jos isä on ujo tai muuten omituinen, voi auttaa että kutsuu miehen kylään. Mutta vain isä, ei hänen naiet, siihen loppuu sitten miehen ja lapen yhteisnen tapaaminen kun hänen uudis naiset tunkevat väliin kannustamaan miestä jättämään omat lapset.
Lapsen ei ole pakko nähdä isänsä uudisnaisia eikä olla niiden kanssa tekemisissä. Meillä ei ole naisten lupa tulla meille eikä lasten lähelle. Uskon että näin lapsista kasvaa todella fiksuja ja ihania aikuisia, kun ei ole ketään vierasta siinä epätoivoisesti säheltämässä ja haukkumassa.
etkä isään tai hänen poissaoloonsa.Annat lapsellesi rakkautta kahdenkin edestä.Ei lapsi kysele sellaisen perään,jota ei näe.Keskity lapseen,olennaiseen.
Kyllä lapsi kyselee isästään vaikka ei olisi ikinä nähnytkään, se on täysin luonnollista, normaalia. Kun päiväkodissa vietetään isäinpäivää, tai muiden lasten isät hakevat joskus koulusta/hoidosta, alkaa lapsi miettimään omaa perhettään. Kyllä, varsinkin pojalle se on todella rankkaa.
Olen yrittänyt parhaani sen suhteen että lapsistani kasvaisi mahdollisimman tasapainoisia ja tervepäisiä aikuisia. Helppoa se ei ole koska lapsi tarvitsee kaksi vanhempaa, isän ja äidin. Miehen- sekä naisenmallin. Kyllä, joskus ne voivat löytyä esim naapurista. Olen pönkittänyt tytön ja pojan itsetuntoa, he ovat maailman ihanimmat ja rakkaimmat lapset vaikka isä ei kykenisikään syystä tai toisesta välittämään. Lapsissa ei ole vikaa, eikä isä voi lapsiaan mistään syyttääkään koska ei heitä edes tunne. Ajan puutteeseen on turha vedota vuosien jälkeen.
Pojalla on vielä heikko itsetunto, mutta selkeästi mies kasvamassa. Ensimmäinen sana oli auto, ja harrastuksena itsepuolustuslaji. Tytön kasvu äidin kanssa on helpompaa kuin pojalle, mutta ei ongelmatonta sekään.
Se mikä täytyy ymmärtää, on ettei lapselle pidä ikinä valehdella. Etävanhempaa ei pidä mollata, mutta ei myöskään syyttä kehua. Ihan kaikkea ei tarvitse kertoa (esim ihan pienelle lapselle mahd alkoholismia tai vieraissa juoksua) mutta lapsen kysymyksiin pitää vastata niin rehellisesti kuin vain kykenee.
Lapsi miettii ja kyselee niitä samoja asioita pitkälle aikuisuuteen, ja valehtelusta kärähtäessä menee luottamus. Vaikka lapsi kysyisikin uudestaan samaa asiaa, se ei tarkoita sitä että olisi jo asian unohtanut...
Olkaa rehellisiä lapsillenne älkääkä käyttäkö lapsia vallan välineinä. Niin autatte lapsianne parhaiten.
Tosi hieno neuvo!
Viisainpia, mitä täällä on jaettu.
Itselläni on kohta 3-vuotias, maailman ihanin pieni poika...isän kanssa erottiin jo ollessani raskaana, ja jätkä sekos niin että sellaista ihmistä ei voi lapsen elämään päästää...
olen itse sitä mieltä että mieluimmin ilman HUONOA isää, kuin sekopää isä sekottamassa elämää ja aiheuttamassa ikuisia traumoja ja pahaa oloa kaikille...kyllä isän malleja löytyy esim isoisästä...ja sitten kun lapsi on tarpeeksi vanha, saa ihan itse päättää haluaako tavata ns. luuseri isänsä...
JA, ennenkö joku kilahtaa...että taas joku mutsi estänyt isäänsä tapaamasta lastaan...niin sanottakoon ettei ole isästä kyllä mitään kuulunut...eikä ole mitääään tehnyt meidän eteen...jatkanut omaa luuserielämäänsä kyllä...uusia naisia jne.. juteltiin pitkiä aikoja lastenvalvojien kanssa, ja he olivat samaa mieltä asioista...eli nyt on kyllä niin, että tapauskohtaisesti voi isä vaatia tapaamista, jos on täysin holtiton/täysin ristiriidassa esim äidin kasvatusperiaatteiden kanssa jne. tapaus...ja varsinkin jos päihteitä liittyy muodossa jos toisessa...ei isä voi vaatia tapaamista....tai ainakin jos vaatii, joutuu hänen elämänsä todelliseen syyniin ennen sitä...ja siltikin ei lasta voi yhtäkkiä systä täysin ventovieraan ihmisen hoiviin...
Voithan sanoa lapselle, että jotkut isät on kiireisiä etteivät jouda näkemään lapsiaan.
Sanot ettet tiedä miksi isi on liian kiireinen, eikä jouda käymään, mutta sinä ainakin rakastat lastasi isinkin edestä.
Valehdella ei saa, mutta valkeat valheet ovat joskus paikallaan, jos niillä on lohduttava ja hyvä tarkoitus.
Lapseen ei kannata omaa turhautumistaan entiseen puolisoon purkaa. Anna lapselle mahdollisuus tutustua isäänsä, jos näin on. Ei sinun silti tarvitse asian eteen mitään ihmeellistä tehdä.
Isäni ei ole koskaan ollut missään kasvattamis roolissa, mitä tulee itseeni. Lapsena meni monta vuotta, kun en ollut tekemisissä ja äitini ei edellenkään halua olla isäni kanssa missään tekemisissä. Jotenkin hän on ainut vain hoitanut asian niin, että tarvittaessa minulla oli mahdollisuus vierailla isäni luona (Yleensä hoiti välikäden kautta). Ei koskaan puhunut mikä heidän eroonsa johti, tai mustamaalannut isääni minulle. Antoi minulle sen mahdollisuuden itse tutustua. Ei kyllä kehunutkaan, mutta eipähän haukkunut.
Kokeile neutraalia suhtautumista, mitään supersankari isää sinun ei kannata lapsesi isästä tehdä, mutta älä myöskään siirrä omaa vihaasi lapseen. Ei isän takia, vaan lapsen. Vaikka lapsella on kuinka kusipäinen isä tahansa, niin hänellä on täysi oikeus tutustua isäänsä kun se aika koittaa. Jos itse sotket kuvioita oman katkeruuden takia, niin jossain kohti elämää huomaat, että et vain elänyt yhden kusipään kanssa. Vaan sinulla nyt heitä kaksi ja toisen omin kätösin kasvatit.
Lapsesi isällä jossain kohti elämää tulee vastaan se, että haluaa tavata lastaan. Valitettavasti häntä ei kiinnosta juuri nyt, mikä kertoo hänen puutteistaan erittäin paljon. Enkä missään tapauksessa halua sympatiaa hänelle esittää, koska minusta on väärin.
Lapselle ei ole mikään pakko kehua toista vanhempaa, oli tämä sitten isä tai äiti. Oli syy toisen vanhemman poissaoloon mikä tahansa, lapsi ei ole niin tyhmä, etteikö ymmärtäisi vähitellen sitä, mitä hänelle valehdellaan. On kuitenkin ehdottoman väärin myös kertoa sitä versiota lapselle, että toinen vanhempi on maailman suurin k**ipää.
Yksin lasta kasvattaessa on löydettävä jonkinlainen tasapaino siihen, miten puhuu lapselle biologisesta isästään tai äidistään, joka ei lasta halua tavata. Itse vastaan lapseni kysymyksiin mahdollisimman rehellisesti, mutta ilman omia mielipiteitäni. Kun lapsi haluaa tietää isästään, kerron sen, mitä voin kertoa maalaamatta lapselleni erityisemmin minkäänlaista kuvitelmaa.
Helpointa on todellakin puhua siitä toisesta vanhemmasta vain silloin, kun lapsi kysyy ja pysytellä vain niissä kysytyissä aiheissa. Lapsi tietää, milloin aikuinen ei puhu totta ja sen vuoksi on viisasta jättää kehumatta toista, jos omassa mielessään se toinen ei niitä kehuja ansaitse.
Ei maailma isättömyyteen eikä äidittömyyteen kaadu.
Aika kuluu vanhempi sopeutuu ja lapsi sopeutuu. Isä ja äiti ovat lapsella aina ja kyllä kun aikaa menee asiat tulevat eteen jossain muodossa missä käsitellään vanhempien suhdetta toisiinsa sekä lapseen. Monesti joilta puuttu toinen vanhempi ovat lujaluontoisia ja kyllä pärjäävät maailmassa ihan yhtä hyvin kuin muutkin.
Heippa.
Mun lapseni kasvaa ilman isää, eikä koskaan näe isäänsä, koska menehtyi odotusajalla. Itsekkin miettinyt ja pohtinut, että miten, missä ja milloin alan kertomaan, että minkälainen hänen isänsä oli. Muksu on alkanut jo tiedustelemaan missä isä on ja miksi hän ei ole täällä ja miksi mulla ei ole isää, ku toisella on isä. Kertonut muksulleni minkälainen on hän oli eläessään ja kuinka paljon odotti syntymääsi,mutta nyt hän tuolla kirkkaimpana tähtenä katsomassa sinun kasvua ja kehitystä, niin sillä tavoin hän sinun elämässä. Silloin kerron lapselleni miten hän menehtyi kun on tarpeeksi iso.
PoorBoy: Mikähän se on se harva mies? Minun entinen mieheni asuu omakotitalossa, jäi kotiimme lähtöni jälkeen. Lapsille (2) omat huoneet, työskentelee myyjänä ja palkka sen mukainen? Tekee myös oman entisen alansa töitä siinä samalla, eli "lapsettomilla" viikoillaan iltatöitä lisäksi. Mies kuskaa esikoista 3 kertaa viikossa harrastuksiin minunkin lapsiviikoillani, koska minulla ei ole autoa. Talon lainanlyhennys kuukaudessa yli 100 e vähemmän kuin meidän rivarikodin vuokra. Opiskelijana saan asumistukea, mutta ei tässä kovin kummoisilla tuloilla joka tapauksessa tätä pyöritetä. Sanoisin, että kysymys on tuossa tapauksessa selkärangan, ei rahan puutteesta. Meillä myös lasten taloudelliset tarpeet menevät taatusti omiemme edelle.
Vaikka lähdin siitä suhteesta koska minulla oli siinä paha olla, mies on aika esimerkillisesti toiminut lasten suhteen. Ja näitä palstoja kun lukee, niin tuntuu ne eron jälkeiset hankaluudet meidän välillä aika pieniltä. Vaikka olen paskaa käytöstä ottanut eronkin jälkeen vastaan, olen jaksanut kuunnella ja ymmärtää silti, ja mies on ymmärtänyt kun näistä asioista on keskusteltu. Ja tämä käytöshän on vain minua kohtaan, joten minulla ei ole mitään syytä haukkua ex-miestäni lapsille, koska hän on heille aivan ihana isä. Nuorempi lapsi sanoo usein, kun illalla sanon rakastavani häntä, että niin veljeä myös ja isiä myös, ja minä voin kyllä sanoa rakastavani isiäkin.
Toisaalta olen kokenut syyllisyyttä erosta ja joskus, tosin harvoin mietin, olisiko pitänyt vielä jaksaa vaikka vuosi, jos jokin sitten olisi muuttunut. Lapsilta olen avoimesti kysellyt miltä tuntuu, ja onko ihan hyvä olla vaikka on kaksi kotia.
Pääasia, että lapsiin on keskusteluyhteys ja he ymmärtävät, että nämä ovat aikuisten välisiä ongelmia eivätkä lasten syytä.
Kauhean vaikeaa ymmärtää aikuisia ihmisiä, jotka eivät kykene laittamaan lasten etua ehdoitta kaiken muun edelle. Aivan kaiken muun.
On jokaisen lapsen oikeus omistaa isä... Mutta kuten Suville ja hänen lapselleen on käynyt, sellaista ei toivo kenellekkään...suuri osanottoni.
Isäksi tullaan, mutta kukaan ei opeta mitä se tarkoittaa...meitä miehiä on "joka lähtöön". Kuitenkin te naiset, äidit olette sellaisia tapauksia joille ei tarpeeksi kiitosta tipu koskaan. Minä olen oman poikani kasvattunut ja äidin panos on ollut siihen valtaisa, vaikka emme yhdessä aukkaan. On paljon sellaisia asioita, joita luulen olevan naisilla olevan jo valmiina (empatia, huolehtivuus, rajaton rakkaus lapsia kohtaan jne...) MUTTA me miehet joudumme opettelemaan sen...vaikka sen pitäisi olla meille samalla tapaa integroitu kuten naisille...näin ei kuitenkaan aina ole. Siksi kaikki äidit => pyydän teiltä anteeksi muutamien miehien osaamaatomatonta käytöstä ANTEEKSI ! Aina kuitenkin pitää olla meille tärkein mielessä...lapsen paras isi ja äiti (kuten moni jo sitä jo siteerasikin...on vain yksi isä ja äiti, vaikka se ei olisikkaan paras, mutta se on paras SINUN lapsellesi ! Mietippä sitä hyvä isi joka toivottavasti luet tämän kirjoituksen...ja uskon, että 99% isistä allekirjoittaa tämän.
"PoorBoy: Mikähän se on se harva mies? Minun entinen mieheni asuu omakotitalossa, jäi kotiimme lähtöni jälkeen. Lapsille (2) omat huoneet, työskentelee myyjänä ja palkka sen mukainen? Tekee myös oman entisen alansa töitä siinä samalla, eli "lapsettomilla" viikoillaan iltatöitä lisäksi. Mies kuskaa esikoista 3 kertaa viikossa harrastuksiin minunkin lapsiviikoillani, koska minulla ei ole autoa. Talon lainanlyhennys kuukaudessa yli 100 e vähemmän kuin meidän rivarikodin vuokra."
Onko sinulla c26 yhtään minkäänlaista käsitystä siitä mitä tuon kokoinen omakotitalo maksaa?
Jos ei ole niin voin kertoa, että ainakin Etelä-Suomessa alkaen 350 000 euroa, Hkissä mikä tahansa ok-talo maksaa alkaen yli miljoona euroa. Jostain miehesi on ne rahat hankkinut...
Tuollaisen lainan pelkät lyhennyksetkin on esim. kymmenen vuoden laina-ajalla 35 000 euroa vuodessa, ja korot päälle, ehteensä ehkä 50 000 euroa vuodessa. Aika harva tienaa 50 teuroa vuodessa, vielä harvempi saa yli 50 teuroa vuodessa säästöön siten että rahaa jää vielä elämiseen. Ei riitä ainakaan minun 80 000 euron vuosipalkka ok-talon hankkimiseen Etelä-Suomesta, ja tiedän olevani tulotilastoissa melko korkealla...
Et taida kovin paljon ymmärtää maailmasta ja elämästä ...
Jospa kaikki eivät asu Etelä-Suomessa/pääkaupunkiseudulla? Tiedän aivan tarkalleen mitä talo on maksanut, ja niin kuin sanoin, lainanlyhennykset ovat pienemmät kuin meidän kotimme vuokra. Neliöitä 106/130, oma hyvänkokoinen tontti ja lyhennykset reilu 600 e/kk. Jos on siitä tosiaankin kiinni lasten tapaaminen, tai se että lapset voisivat yöpyä vanhempansa luona, että sellainen talo maksaa liikaa niin...?? Voi haloo. Olisikohan syytä ehkä tehdä asialle jotakin? Vai menevätkö jotkin muut asiat kuitenkin lasten kanssa vietettävän yhteisen ajan edelle? Onko lapsi pyytänyt sitä omaa huonetta ym.? Meillä 7- ja vajaa 4-vuotiaat pojat kyllä nukkuvat hyvin mielellään kainalossakin, sekä isän että äidin, vaikka on omatkin sängyt/huoneet olemassa. Minun luonani "vain" yhteinen huone, mutta haluavat yhdessä nukkuakin.
Ja vinkki: kaupassa on kondomeja myynnissä miehille, jotka eivät lasta halua ja tietävät, etteivät sellaisesta kykenisi huolehtimaan. Mikään hormonaalinen ehkäisy ei ole 100 % varma.
Että voihan itku.
Sen verran ymmärrän kyllä maailmasta ja elämästä, että jos ja kun minulla on kaksi lasta huolehdittavana, niin minä heistä myös huolehdin, luon heille hyvän kodin niin henkisesti kuin fyysisesti. Rakastavan ilmapiirin, ruoan ja vaatteet. Sinä et sitä ymmärrä?
Ymmärrän jopa sen verran, ettei kenenkään ole pakko maksaa asuntolainaa kymmenessä vuodessa. Vai sekö on pätevä selitys siihen, ettei voi olla lastensa kanssa?
Sekin tuli tässä mieleen, että tuttavaperhe hankki aivan juuri rivitalokolmion Etelä-Suomesta alle 150 000 e. Minäkin mahdun asumaan kolmen huoneen asunnossa kahden lapsen kanssa, ja kaikki onnistuu vieläpä ihan opiskelijan tuloilla. Lapset hyvissä, puhtaissa vaatteissa, hyvin ravittuina ja vanhemmalla harrastuksiakin. Äidillä ja isällä kotona aikaa kuunnella ja pitää sylissä. Aikaa lapset tarvitsevat ja se muuten on ihan ilmaista.
Eli tiivistettynä aivan kuten jo alussa totesin, kysymys ei ole rahasta vaan selkärangasta.
lapsi on tarpeeksi iso, hän haluaa aivan varmasti tietää todellisen syyn isän poissaololle, jolloin kannattaa olla rehellinen. Miksi puolustella miestä, joka kyllä panee naisia paksuksi, muttei kanna vastuuta? Tottakai hyviäkin asioita kannattaa kertoa, jos niitä on. Oman osuuden eroon voi myös kertoa, mutta mikään ei poista sitä tosiasiaa, etteikö mies voisi olla hyvä isä eron jälkeenkin, ellei kysessä ole äärimmäinen alkoholismi, rikollisuus tai väkivalta.
Suomi on pullollaan ihmisiä, jotka ei tiedä isistään mitään. Se on tosi surullista. Itsekin olen pettynyt isääni koska hän ei pitänyt mitään yhteyttä, ei edes synttäreitä muistanut. Nytemmin on ottanut yhteyttä, mutta ei se oikein enää tässä vaiheessa auta. En ole katkera, mutta olo on neutraali. Tunnesidettä ei voi rakentaa yhdessä päivässä. Toki voin hänet tavata, mutta läheisiä ei meistä koskaan voi tulla.
En missään nimessä ala ketään puolustelemaan...miehen aivot toimivat eritavalla kuin naisen. Silti jokaisella isällä on velvollisuus kantaa vastuunsa lapsistaan (monesti kaksi asiaa seisoo yhtä aikaa => järki...se mikä saa uuden elämän aikaan). Harmi, että juuri ne isät, jotka ovat ns. ongelma tapauksia => levittää tätä ongelmaa lapsiin, joille sitten tulee henkisiä ongelmia ilman isää. Toisaalta peräänkuulutan äitien antavasta mahdollisuudesta asiaa päästää siihen tilanteeseen, että perhe ei muodostu, vaikka lapsi syntyy. Tietysti syitä on paljon...niin ja se, että äiti saa valita vain kerran => sen sopimisen kanssa pitää elää 20 vuotta...miehen vain 20 sekunttia... Minä henkilökohtaisesti tahdon elää sen 20 vuotta lapsen kanssa ja opastaa hänen elämää siinä missä isiä tarvitaan (suurin osa miehistä kuitenkin on oikeita miehiä ja isiä, jotka pitää sanansa ja hoitaa sen mitkä kuuluu lapselle).
No tuskinpa ne aivot mitenkään eri tavalla toimii.
Ja vaikka monet ovat sanoneet, että vain nainen voi tulla raskaaksi, niin mies joka ei halua lasta, hoitaa ehkäisynsä omalta osaltaan varmaan myös. Jos ei toimi näin, niin ei ole mikään sanomaan jälkeenpäin, että nainen on hänen tietämättään hankkiutunut raskaaksi. Typeräähän se on toki naiselta jos joku tosiaan tekee tai on tehnyt niin, mutta ei sitä yksin raskaaksi tulla siltikään. Raskaaksi kun voi tulla myös vaikka söisi pillereitä.
Tärkeintä on, ettei lapsi syytä itseään, mitä he automaattisesti tekevät ellei heille sitä kerrota selkeästi, ettei se ole heidän syytään. Itse en eroa tai sen syitä ole sen kummemmin alkanut lapsille ruotimaan, kun eivät ole kysyneetkään, ja kyllähän he vaistoavat sen ilmapiirin mikä kotonakin on ennen eroa ollut. Eron aikaan 3 vuotta täyttänyt kuopus sanoi yövyttyämme uudessa kodissamme ensimmäisen yön, että "miksi sinulla äiti ei ole enää paha mieli". Eikä näiden kahden päivän ero ollut mikään radikaali, että olisin itkenyt paljon edellisenä päivänä ja toisena en ollenkaan. Kyllä he sen tietävät, eikä ole tarvinnut selittää kovin tarkasti.
Ihanaa, kun vastuunsa hoitavat isät avaavat suunsa myös. Hyvät isät, jotka tapaatte lastenne harvemmin kuin kahden viikon valein, edes pikaisesti ette käy halaamassa: verratkaapa kommenttejanne MinäOlenIsiMyös kirjoitukseen. Ei siinä mietitä, mitä muut, vaan mitä hän itse haluaa
Kasvatin lapseni ilman hänen isäänsä. Meidän keino selviytyä oli, että emme puhuneet isästä. Koska isä ei koskaan ollut lapsen elämässä, hän ei isästään juuri kysellytkään. Nyt tytär 30 v ja hänellä oma tytär. Tyttärellä myös puoliso joten ei kasvata tytärtään yksin. Tyttären oma isä tuli nyt kuvioon, ja aiheuttaa jatkuvasti pahaa mieltä katoamalla ja valehtelemalla. Nyt tytär on kuitenkin niin iso, että osaa nähdä aikuisen naisen tavalla isänsä.
Neuvon siis sinua. Mitä enemmän isää ylistät, sitä enemmän lapsi kaipaa.Valehdella ei tarvitse mutta totuuden voi sanoa monella tavalla. Jos olet itse katkera niin älä näytä sitä lapsellesi. Omalla kohdallani olin jo päättänyt ennen lapsen syntymää, että eroan miehestäni. Syy oli se miten hän minua raskausaikana kohteli. Olin hyvion onnellinen kun pääsin miehestä eroon, ja uskon vakaasti että se oli myös tyttäreni onni. Homoseksuaalin isän hyväksyminen voi olla vaikeaa, koska ainakin naiskammo tulee joka päivä eteen.
Tämä tietysti EI päde esim. mieheen joka voisi vahingoittaa lasta fyysisesti, kidnapata tai on humalassa.
Mutta muuten: ÄIDINKIN velvollisuus ON: järjestää ITSE isän ja lapsen tapaamiset esim näin: mennään mummolaan ja ukkilaan kaikki yhdessä ja isä on myös kutsuttu sinne. Näin järjestetään että isällä ja lapsella on yhteistä aikaa olla turvallisesti yhdessä muiden valvovan silmän alla. Esim. kerran viikossa tai koko viikonloppu. Ei pidä jättää tätä isän harteille. Kun itse on lapsen hankkinut, pitää myös itse huolehtia hänen henkisestä hyvinvoinnistaan, eikä aina syytellä isää että ei kuulu hänestä.
Nimenomaan. Itse alusaa jouduin tosi paljon opastamaan lasten isää isyyteen, kun ei alkuun ymmärtänyt ottaa lapseen edes katsekontakstia. Kaikenlaista teki ja erottiin, silloin en olsii hänen eteensä nostanut sormeanikaan, mutta sitä enemmän teen lapseni eteen MITÄ TAHANSA ja on niitä nähtykin, kun olen järjestellyt, sietänyt, kannustanut, askarrellut lapsen kanssa isille, järjestänyt tapaamisia muualle että lapsi kuietnkin näkisi isäänsä, vaikka tapaamisia ei noudattanut, nostanut hulluntunnin vastuusta, kehunut ja helpottanut tapaamisia (valmiit ruoat jne). Nyt ei enää tarvitse vääntyä kaksinkerroin, työ tuottaa tulosta ja isän ja lasten kiintymyssuhde sitouttaa isää tapaamisiin ja kannustaa tekemään lapsille ruoat jne. Joskune n voinut ajatellakaan, että lapset voisivat olla pidempään hänen luonaan, mutta nyt lopultakin näyttä siltä, että kyllä tuosta ihan vastuullinen isä tulee. Minä olin vanhempi jo raskausaikana, isä nyt viisi vuotta j'lkikäteen. Vaan saipa lapseni rakastavan isän!
Hei!
Hyvät ihmiset muistaakaa nyt se alkuperäinen viesti.Siihän luki että isä ei halua olla lapsen kanssa.Ei tässä ole nyt kysymyksessä tapaamisoikeudet ja sen rikkomiset.Paha tilanne ja ei se valehtelu ole hyvä asia.Lapsi luulee et isä on ihana vaikka ei olisikaan.Kyllähän lapsikin sen huomaa joskus.Sanoisin mielummin että olosuhteiden takia isä käy katsomassa lasta mutta ei silti tarkoita etteikö ajattelisi lasta.Äitinä voit antaa paljon lapsella ja sanotaan että kannataa olla yksin kuin huonossa suhteessa.voimia sinulle ja toivon että saat tähän kymykseen vastauksen.
Totuus on mielestäni tuosta väliltä. Itse harvoin sanon lapselle, kuinka ihana tai maailman paras isänsä on. Sen sijaan sanon hänelle joka ilta, että tämä hali on vähän isältäkin, koska isäkin rakastaa häntä kovasti. Jos isänsä kanssa olen esim. puhelimessa, niin aina kerron terveiset lapselle, vaikka harvoin isä niitä oikeasti lähettää. Jokaista korttia, lahjaa tai mitä vaan pidetään meillä merkkinä siitä, kuinka isä siellä ajattelee lasta. Pakastimen ovessa alhaalla on lapselle hymyilevä kuva isästä ja kun lapsi sitä katsoo, niin sanon aina, että isi se siellä hymyilee sinulle. Tiukkiin kysymyksiin ikävästä, tuleeko isä ja miksi ei voi tavata useammin, vastaan rehellisesti ja niin kauniisti kuin osaan. Sanon esim. että isi on kiireinen, hän haluaa tehdä paljon töitä ja harrastaa, mutta että isi tulee kyllä joskus, yritänsanoa seuraavan sovitun ajan ja lisään vielä, että isi tulee kun niin on sovittu. Joskus jos ei ole sovittu, niin sanon, että nyt ei ole sovittu vielä mitän, mutta isi lähetti sinulle haleja. En usko, että lapseni kokee olevansa isätön. Toivon, ettei hän koskaan ajattele minun valehdelleen myöskään. Isänsä varmasti rakastaa omalla tavallaan. Ja kun lapsi kokee olevansa isänsä rakastama, niin tuskin se tunne sieltä mihinkään katoaa. Varmasti joskus aikuisena ymmärtää, että kasvatin hänet yksin, mutta toivon että nyt tekemäni työ isäsuhteen eteen ei koskaan tule näkyväksi. Tapasin lapsena omaa isääni muutaman kerran vuodessa, kaipasin välillä isääni, mutta en koskaan tuntenut olevani isätön, sillä äitini puhui isästä usein, näytti kuvia heidän nuoruudestaan, korosti tosiaan saatuja huonionosoituksia eikä koskaan sanonut minulle, ettei isäni välittäisi minusta. En halua kovasti kehua lasteni isää isänämaasta taivaisiin kun en niin tunne, kysyttäessä vastaan aina että isänsä on hyvä mie. Lapsen tunteet ovat ihan oikeita ja haluan hänelle ne sallia, samalla kuitenkin tilannetta pehmentäen. Minä elän lapsen kanssa ja lapseni ei ole isätön, jos minä haluan hyvän isäsuhteen hänelle antaa.
misään nimessä en kertoisi isältään terveisiä lapselle, jos tämä ei niitä lähetä.
Ymmärrän toki, että lapsen parhaaksi, ja että ei sovi mollata jne.
Mutta jos isä on kelvoton, mitä sitä kaunistelemaan.
On mielekkäämpää ilmaista asia suoraan, mutta paisuttelematta.
Esim. olet hyvä lapsi, rakas, ihana, mutta isäsi, joka nyt ei ole kiinnostunut meidän tavasta elää ,vaan haluaa kulkea omia teitään, ei ole nyt käytettävissä.. tms.
Tämähän ei tuomitse aikuista , eikä syyllistä lasta, vaan ottaa vastuun pois naperolta, ja osoittaa että äiti tai isä on tarpeeksi kypsä ja vahva selviämään lapsensa kanssa ilman biologista vanhempaa.
Kun kysymykset syvenevät miksi- asteelle ( jos edes syvenevät, kun vastaa lapselle rehellisen suorasukaisesti ja itsekin hyväksyen, ettei isä nyt ole käytettävissä ) voi sitten oman arvomaailmansa mukaisesti selittää asian rauhallisesti todeten.
Jos löperehtii omiaan isän rakkaudesta, voi miksi- vaiheen seurauksena olla todella katkera ja ahdistunut lapsi, jolle on uskoteltu isän rakkautta, joka ei ollutkaan totta ollenkaan.
Se mahtaa olla todella traumaattinen kokemus kenelle tahansa iästä riippumatta.
Kiitos hippijuppipunkkari asiallisesta kommentistasi. Ehkä eri asia, jos isä ei näe lastaan ollenkaan tai ei välittäisi yhtään, en silloin niin sanoisikaan. Tässä tapauksessa nyt vaan tiedän, että kyseessä on vaan itsekäs epäkypsä työnarkomaani, joka ei ymmärrä omaa merkitystään lapselle. Tämä isä tapaa kuitenkin harvoin mutta säännöllisesti ja sanoo toisinaan itsekin rakastavansa lapsiaan. Tapaamistiheys vaan ei ole riittävä pienelle lapselle. Ei jokainen lapsen yksin jättävä isä ole perinteisellä tavalla kelvoton narkomaanijuoppo, kyllähän moni varmasti tuntee etäisiä, jotka ovat ihan kunnollisen oloisia ainakin. Esittämäsi selitys on varsin hyvä, itsekin käytin vastaavaa ilman oletuksia isän haluamisista tosin, mutta että on kiireinen. Meillä se ei vaan ollut riittävä vastaus lapsen isi-ikävään (=tunteisiin). Miksi kysymyksiäkin on jo ollut ja lapsi näytti ymmärtävän sen, että ihmiset ovat erilaisia. Suurin huoleni tavassani on se, että miten poikani osaa olla itse aikanaan läsnäoleva isä lapselleen. Joudun ehkä puhumaan hänen kanssaan asiasta sitten aikuisiällä, että hän osaa panostaa asiaan erityisesti.
.. jos isä ei oikeasti enempää lapsesta piittaa. Olet jollakin tapaa luomassa lapselle kuvan sellaisesta isästä, jollainen toivoisit itse tuon isän olevan lapsellesi.
Onko todella olemassa näin tyhmiä ihmisiä kuin tää aloittava kyselijä??
Minä olen kasvattnut kaksi ihanaa, neuvokasta ja hyvintoimeen tulevaa lasta jo melkein aikuisikään YKSIN ilman jälkeäkään heidän isästään sitten vuoden -96! En ole koskaan kaunistellut aihetta kun ovat kysyneet ja harvoin niin ovat edes tehneet...lapset eivät ole tyhmiä! (kuten aloittaja....?...) jps isä on huono ja kaikin tavoin kelvoton hommaan tai edes ihmisen malliksi sen huomaa kyllä pienikin!
AAAAAAARGGGGGGH!!!
Taidat itse ajatella ihmisen ajatusmaailman vähän yksinkertaisemmaksi kuin se oikeasti on. Ei kai kukaan kysy kovin montaa kertaa, kun vastaus on tuollainen. Se ei tarkoita, etteikö olisi ollut kaipuuta tai että siitä ei olsii tullut hylkäämiskokemusta tms. Jos lapsillasi tulee myöhemmin vaikeuksia parisuhteissa, niin toivottavasti silloin osaat edes kertoa, että se asia meillä silloin jäi käsittelemättä.
persettä jakaa mutta ei pidetä penuistansa huolta. Yhteiskuntaa huudetaan avuksi, häpeä lunttu!!!
luulin jo, että puhuit isästä, joka ei kanna pennuistaan huolta... mutta se olikin se äiti, joka hoitaa lapsen yksin, joka ei mielestäsi vastuutaan hoida. Ok
...meillä ainakin etäisä on tietyllä tavalla "läsnä" lapsen elämässä siten, että kun lapsi kyselee (8v) isästään niin minä kerron. Ikävät asiat olen jättänyt kertomatta, koska niiden vastapainoksi on niin paljon hauskoja asioita, joita voin hänelle isästään kertoa (isä jätti meidät lapsen ollessa muutaman kuukauden ikäinen). Saattaa kulua pitkiäkin aikoja, ettei lapsi kysele mitään. Isäsuhde on muuten kunnossa: isällä on oikeus tavata lastaan niin usein kuin haluaa, mutta pitkä matka on tehnyt tapaamisista hankalia (200 km). Isä käy kerran vuodessa ja lapselle se on tosi tärkeä asia ja hän arvostaa sitä. Sähköpostitse ja tekstareilla lapsi on pitänyt viime vuosina yhteyttä isäänsä viikottain, mutta isän elämä on niin kiireistä, ettei hän ennätä viesteihin vastaamaan. Tänä vuonna on kerran tullut sähköpostia. Minun mielestäni käynti kerran vuodessa on harvoin, mutta lapsen isä perustelee asian sanomalla, että silloin kun hän käy niin se on laatuaikaa.
Narsisti mies vaatisi sinut viemään sen lapsen 200km joka toinen perjantain ja tietenkin palaisit kotiin 200km. Kun tekisit saman hakumatkan sunnuntaina yhteensä tulisi reissattua 800km joka toinen viikonloppu. Sunnutaina saattaisi vielä saada nälkäisen, likaisen ja itkeskelevän lapsen, jolla pahimmassa tapauksessa olisi mustelmia ympäri kehoa. Jos et suostu tapaamisiin, oikeus voi määrätä lapsesi yhtäkkiä muuttamaan isälleen ja alle 12v ei voi sitä vastustaa. Sinulle voidaan myös määrätä rangaistukseksi tapaamisten estämisestä valvotut tapaamiset vaikka vain 2h / kuukausi ja jos lapsi sitten karkailee isältään ja ikävöi sinua se vain pahentaa sinun tilannettasi. ymmärrätkö miksi niin moni ei kerro miehelle lapsesta mitään.
Nauti siis kun asiasi on näin hyvin.
Hassua, että lapsi kun näki toisilla iskän, halusi hän itsekin isää.. mutta kun isä sitten tuli hetkeksi kuviohin, olikin tämä etäinen mies, joka ei osannut/halunnut olla lasten kanss. Eikä lapsi isäänsä tutustunut ikinä, ja lopulta tämä poistuikin kuvioista omasta tahdostaan.
Isän kaipaus jää lapselle, mutta isän voi myös korvata, vaikkei biologisesti, niin on monta perhettä joissa isäpuoli on ' se oikea isä'. Näin kävi meillekin. Oma isä hylkäsi, mutta uutta onneksi tuli tilalle. Helppoa se ei ole ollut aina, mutta keskusteluilla selviää paljon. On ihan miehestä kiinni, miten reilusti osaa suhtautua lapsiin. Sitten on niitä hunsvotteja erikseen...
Voi olla myös hyviä ystäviä tai sukulaisia, jotka korvaavat tätä isää.. olemalla mieshahmoja, hyviä sellaisia toivottavasti. Toivottavasti niitä on lähipiirissä.
Pahaa ei toisesta tahallaan pidä kertoa, mutta on myös ehkä väärin pitää valheellista pumpulikäsitystäkään yllä, jos biologinen ei ole missään tekemisissä eikä halua olla. Silloin voi vaikka sanoa, ettei hän ole kyennyt ja jaksanut olla isä, kaikki ei vain osaa jne... mutta sinussa ei lapseni mitään vikaa ole. Kyllä lapsi aikuistuttuaan alkaa ymmärtää, etteivät kaikki vain suoriudu vanhemman roolista. Haavoja voi tulla, mutta kannattaa keskustella lapsen kanssa aika ajoin, ettei jää mitään väärää käsitystä mieleen. Ja kannattaa muistuttaa lasta, ettei hänessä ole mitään vikaa.
Lapselle valehtelu ei ole hyvä asia, mutta ei tarvitse kaikkein raainta totuuttakaan kertoa. Ikätasoon nähden.
ihan vain tälleen perusbiologiselta lähtökohdalta,miten isättömiä lapsia tehdään ?
Kerro ihmeessä, miten saat munasolun hedelmöitymään ilman urospuolisen ihmisen sukusolua ? lupaan nobelin, vaikken niitä jakelekaan.
Muuten voit tietysti puhua siitä kuinka kasvatan lapsen ilman biologisen isän läsnäoloa. Tässä tapauksessa täsmennys termeissä voisi tuottaa laadullisesti asiallisempia vastauksia.
Muutenkin olisi fiksua pohtia kysymystä kasvokkain jonkun kanssa mieluummin kuin mututaktiikalla netistä onkien.
...voisi kysyä neuvoa joltain lesboparilta. Tätä menoa kun jatketaan, niin sadan vuoden kuluttua hämmästellään miten lapsi kasvatetaan, jos perheessä on sekä isä että äiti!
Ex mieheni yritti pari vuotta sossujen runsaalla tuella kasvattaa äidittömiä lapsia. Sossut tukivat häntä kaikin tavoin minun ja lasten välisten tapaamisten estämisessä. Hän sai lomatukea, kodinhoitajan siivoamaan kerran viikossa, kodinhoitajan hoitamana lapsia kun lapset olivat sairaana, rahallista tukea lasten harrastuksiin, sijoituksia lastenkoitiin avohuollon tukitoimina ja psykologin apua lasten manipuloimiseen. Nyt lapset ovat olleet pian vuoden huostassa ja lapset vain ihmettelevät kuinka heille voitiin sossussa ja perheterapiassa kertoa äidistä sellaisia valheita.
Minä työskentelen kasvatusallalla, mutta omia lapsiani en saa kasvastaa. Hyvä äiti pärjää erittäin hyvin isättömien lasten kasvattamisessa. Minä olen useita vuosia ollut lastenkodissa vastuussa 8- lapsesta yksin työvuorossa ja toinen nainen on hoitanut aina sen toisen työvuoron ja yöhoitaja 16- lasta koko yön. Kukaan ei epäile, ettei naisten parissa kasvaneesta pojastakin tulisi kunnon miestä. Nyt odotan vain, että saan lapseni takaisin kotiin eikä tätä äidittömien lasten kavatuskokeilua enää jatketa Suomen oikeuslaitoksessa. Lapset on nyt niin monta kertaa revitty eri paikkoihin asumaan minuutin varoitusajalla, että jos olisin tiennyt etukäteen mikään mies ei tietäisi olevansa lasten isä. Minä erehdyin naimisiin, kun biologinen kello tikitti. Lapset olisi viisainta hankkia yksin.
Sukupuoli elimet käy aina niin hyvin yhteen,mutta arkielämä ja luonteet ei käykkään.Kaikki kärsii.PEOPLE USE CONDOM!!!!!
Mutta ei sitä isää tarvi haukkuakkaan. Jos isä ei halua olla lapsen kanssa tekemisissä nii se on isän oma päätös. Sanot lapselle niinku asia on, isä tekee tyhmästi ja tulee sitä varmasti vielä jonain päivänä katumaan. Ja jos lapsi kyselee isästään niin voithan sää sanua sille että sää et tiiä, niinku luultavasti asia onkin. Ei tarvi kehua isää ku ilmeisestikkää mittää kehuttavaa ei oo, ja haukkuakkaan ei tarvi koska lapsi ei sitä ymmärrä kuitenkaan. Se millainen lapsen elämä on ja tulee olemaan, lapsi tullee sitä pitämään kuitenki täysin normaalina.
Kerro ,, ettei isäkään jaksa aina niitä tunteita mitä lapsen näkeminen herättää tai sitä huonoa omaatuntoa,,kun ei äidin kanssa yhteiselämä onnistunutkaan ja lapsi jäi ilman isää ,, .
Lapsi tunnistaa valheen,, ja kiertelyn,, mutta tunteisiin voi vedota,, kertoa ettei ole lapsen syy,, eikä johdu lapsesta ,, ja voihan olla niinkin että pitäisi sopia isän kanssa mitä hän haluaa lapselle kerrottavan..
Kun isä ei voi aina osallistua lapsen kasvatukseen kuten haluaisi ,, hän pakenee omia tunteitaan,, omaa itseään.. aikansa.. t. yksinhuoltaja äet
et kyllä lapset totuuden kestää, mutta eivät valheita jotka kuitenkin joskus selvii.
Minä kerroin lapsille, että isä hylkäsi meidät siksi, kun vieraat naiset niin tunkin elämäämme, ja rikkoi perheemme. Isä halusi olla lapsettomien naisten kanssa enemmän kuin meidän eli vaihtoi meidät lapsettomiin naisiin.
Nyt kukaan lapsista ei edes kysele, kun kerroin että isä hylkäsi kun häntä painostettiin siihen.
riippuu vähän miten vanha laspi on. mikset sano suoraan ettet tiedä miksi isä tekee noin? sillä tuskin sinä tiedätkään.pahoittelen puolestanne että isä on välinpitämätön jostain syystä. itse olen äitipuolena nähnyt miten lapset joutuvat kiistakapulaksi vanhempien erotessa. olen oppinut ymmärtämään isän tilanteenkin. hänen elämä ilma lapsia alkaa kun hän on omassa asunnossa ja saa tavata lapset joka toinen viikonloppu. se voi olla yhtä kärsimystä.kuinka moni äiti valitsisi sen tilanteen? tuskin moni. kuitenkin äiti saa valita. isällä ei oo sanomista. vain tyytyä maksaan elatus ja tavata lapset 4 päivää kuussa.en voisi itse kuvitella semmoista elämää.minun miehen ex teki kaikkensa että hän ei saanut tavata lapsiaan.apua ei saatu mistään. tämä nainen asui omistusasunnossa,kiersi kapakoita,matkusteli etelään ja vain vaati lisää rahaa.lasten edut ei menneet ensin.tämä tapahtui 1987-1997. hän oli silloin jo työtön ja on vieläkin! uskomatonta.ja nyt lasten ollessa aikuisia hän vieläkin tekee kiusaa eikä voi hyväksyä että tytär on meihin yhteyksissä. se viimmeinen temppu oli kun hän antoi vanhan päiväkirjan tytölleen.se oli täynnä syytöksiä isästä. ja tämä tytär uskoi näihin juttuihin.emme tiedä tarkkaan mitä tämä nainen oli kirjoittanut. särö tuli isän ja tyttären välillä joka vaikuttaa meihin kaikkiin. ja tytär on näköjään aivopesty ei uskalla ottaa puheeksi asioita. uskoo äitiinsä ehkä ymmärrettävää kun on koko elämänsä saanut kuulla pahaa isästään.
ois aika antaa sen isotuloisemman huostaan lapset niin säilyttäs monelta riidalta. miks valittaa ettei rahat riitä ? näin se on monella ihmisellä. ei se kama tee lapsia onnelliseksi vaan rauhallinen ja turvallinen koti. kenenkään lapsen ei tarvi kuunnella vanhempien riitoja. nykyisin isät ovat ihan yhtä hyviä kuin äidit. sit on aina poikkeus tapauksia kumminkin puolin. olen seurannut monen yksinhuoltajan touhuja ja ainut mikä merkitsee on raha. ja jos isä ei vuosien riitojen jälkeen enään jaksa vaan antaa periksi.voin ymmärtää sen. ihmisiä me kaikki ollaan toiset heikompia toiset vahvempia. äitienkin pitäs saada kokea mitä on kun menettää lapsensa.kuunnella vaikka jamppa tuomista " oon viikonloppu isä minä vain" on hyviä ja huonoja isiä ja äitejä jotka unohtavat lapsensa tarpeet ja tunteet. sinä tunnut olevan tunnolinen ja hyvä äiti. pyydä apua joltain joka tietää paremmin.jos he voisivat antaa neuvoa ja tukea.
lykkyä tykö.
kyllä se totuus tarttee lapselle kertoa koska lapselle tärkeimmät ihmiset ovat äiti ja isä ja toiseen on pakko pystyä luottamaan 100%.ei minunkaan lapsi isää tapaa koska isälle on omat menot tärkeempiä kuin oma lapsi.eli tapaamisia ei voi sopia koska ne eivät toteudu.2kertaa toteutunut 4v aikana.jos ei ihminen itse käsitä ottamaan vastuuta lapsestaan kyllä silloin saa mun puolesta olla.kylläpä sen sitte joskus näkee miten siinä käy.