Heippa. Tästä aiheesta on varmaan miljoona ja yksi viestiketjua, mutta ajattelin josko tällaisesta tuoreemmasta olisi edes hieman apua ja vastauksista itselleni. Minua vaivaa käsissäni olevat syylät, niitä on about parisenkymmentä, pieniä ja vähän suurempia. En ollut kiinnittäny huomiota pariin minulla olleeseen syylään viime kesän aikana. Syksymmällä huomasin että niitä oli tullut lisää, jolloin niitä oli about vajaa kymmenen. Iho-ongelmat ovat raastaneet minua jo vuosia, sillä noin 3-4 vuotta sitten kärsin atooppisesta ihottumasta käsissäni, ja nyt syksyllä jouduin hakeutumaan ihotautilääkärin juttusille aknen takia, johon sain asianmukaisen hoidon (Isotretinoin Actavis). Mainitsin syylistäni samalla hänelle (marraskuussa kun ensimmäisen kerran kävin), mutta hän sanoi että niille ei tarvi tehdä mitään jos ne eivät häiritse, koska ne voivat lähteä parin vuoden kuluessa pois. Joskus kolmisen vuotta sitten minulta lähti pari syylää pois Wartnerilla, mutta tämä lääkäri sanoi sen olevan hölynpölyä. Kokeilin silti tuskaisuuttani, mutta tuloksetta. Seuraavalla vastaanotolla lääkärini käski ottamaan yhteyttä erääseen toiseen ihotautilääkäriin, jolla on tehokas jäädytyskone. Noin reilu viikko sitten kävin hänen juttusillaan, mutta tämä ei suostunut jäädyttämään vaan määräsi Verruxin-geeliä niihin. Sanoi että voi kestää jopa kolmisen kuukautta hoito, ja jos ei onnaa niin sitten mietitään jäädytystä. Onko teillä hyviä kokemuksia tästä Verruxinista? Ajoittain fiilis on tosi toivoton ja turhautunut kun noita näyttää tulevan vain lisää ja lisää. Koetan tätä Verruxinia ja yritän olla toiveikas. Pitäisikö minun kokeilla tässä kylkiäisiksi vielä osterivinokaskapseleita?
Anteeksi pitkä tekstini, olisi vain mukava kuulla kanssakärsineiden mielipiteitä ja kokemuksia :) Olen vajaa parikymppinen nuorimies ja nämä toden totta turhauttavat minua.
Anteeksi pitkä tekstini, olisi vain mukava kuulla kanssakärsineiden mielipiteitä ja kokemuksia :) Olen vajaa parikymppinen nuorimies ja nämä toden totta turhauttavat minua.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Minua on mietityttänyt koko syylän tuntomerkkiongelma. Minulla on käsissäni ainakin kolmea ellei neljää tyyppiä kutsumattomia muodostumia
- Litteitä, eivät juuri erotu ihon pinnasta. Suurennuslasilla karmea sienimäinen rakenne. Koko vaihtelee parista noin neljään milliin. Isoimmat ovat ruskehtavia.
- Hiukan mattapintaisia käsivarrella. Irtoavat helposti ja jäljelle jää siisti sileä kohta. Kasvavat takaisin.
- Edellisen kaltaisia, mutta pysyviä.
- Viimeisin tyyppi ilmaantui kämmeneen. Ensin punertava laikku, sitten muuttui kartiomaiseksi nyppyläksi, jolla kiiltävä kärki. Ympäristö ei lainkaan punainen. Ilmaantui päivässä. Ihmettelen sijaintia kämmenessä. Lieneekö edes syylä.
Litteät syyläni ovat olleet vuosikymmeniä. Luulin niitä ensin kissan kynsien arviksi kun tuli leikittyä pentukissan kanssa nuorena.
Itse omia näppyjä, käsiä ja muitakin ruumiinosia melkein hermoromahdusen partaalla tarkkailleena arvelisin että noi sun ekan tuntomerkin omaavat on syyliä. Mullakin nuo isommat (halkaisija n. puoli senttiä) ovat lähteneet ihan pienistä ihonvärisistä, pikkuruisista kohoumista/muuten silmin erottuvasta minikokoisesta näpystä. Ristiriitaa mulla itsellä herättää myös se, että kun on tuo aknekuuri menossa ja kasvojen ihossa saattaa finnien jäljiltä olla pieniä haavaumia ja joudun päivittäin rasvaamaan kasvojani, koska lääkkeet kuivattavat ihoa hirmuisesti, niin pelko siitä että ne leviäisivät kasvoihin. Tosin kädethän käyvät läpi kaikkia vartalon osia monesti päivässä ja tiukasti nuo toistakseksi ovat vain käsissä pysyneet. Varpaassa on kanssa syylä, mutta enemmän rasittaa nämä käsien syylät, joskin varpaassa olevia hoidan tässä samalla. Lääkärini myös sanoi että silloin kolme/neljä vuotta sitten kun syyläni lähtivät niin uskoo näidenkin lähtevän, joko sitten ajan kanssa tai tällä Verruxinilla. Hän sanoi ettei lähde vielä jäädyttämään, ja jäädyttäminen voi jopa lisätä syyliä, että ensin kokeillaan tämä keino. Ilmastointiteippihoitokaan tuskin tulee mun kohdalla kyseeseen, koska syylät ovat ärsyttävästi suht laajalla alueella käsissäni, jos jesarilla niitä alkaisin hoitamaan niin sais lähes joka sormi olla paketissa! Tuo Verruxin on siitä kans vähän inhottava, kun se jättää sen vaalean kalvon syylän päälle ja oon sivelly sitä jokasen syylän päälle niin kädet näyttäisivät olevan täynnä valkeita pilkkuja, mikä nyt ei järin nätiltä näytä. Lääkäri kyllä sanoi, että iltaisin kun sivelen sitä niiden päälle niin sen voi seuraavana päivänä rapsuttaa jo pois.
Mulla oli 6 vuotta syyliä käsissäni. Aluksi vain vähän mutta vikoina vuosina yli parikymmentä. Kävin ihotauti
lääkäreillä ja kokeilin vaikka mitä tököttejä ja jäädytystä.Sitten kyllästyin kaikkiin hoitoihin ja annoin syylien vain olla.
Kun syylät oli ollu ilman mitään hoitoja puol vuotta ne lähti pikku hiljaa pois. Nyt oon ollu vuoden ilman niitä. Mietin että oliskohan ne lähteny aikasemmin jos olisin vaan antanu niitten olla rauhassa..
Kannattaa kokeilla vocca syyläliuosta, multa lähti kädestä pienen pieni syylä kahdessa päivässä, kun pidin syylän päällä liuoksella kostutettua laastaria. Ainetta löytyy luontaistuotekaupoista ja ainakin sokokselta, hinta jotain 12 euron luokkaa, puteli on riittoisa. Siitä en tosin osaa sanoa onko syylä tulossa takaisin, kun vasta muutama päivä mennyt sen lähtemisestä..
Nyt oon käyttäny about viikon tätä Verruxinia ja näyttää siltä että syylät ois ainakin pienentyneet, pikkuhiljaa taitavat irtoilla :) En tietty vielä riemusta hypi, mutta lääkäri antoi hoitoajaksi 3kk ja viikossa jo tämänlainen edistyminen. Välillä tosin kirvelee laittaessani sitä geeliä kun syylä saattaa verestää, kun siitä on sitä pintaa lähtenyt. Onko se musta juttu syylän "sydän" ? Tai mistä tiedän sitten että se on viimeisimmillään lähdössä pois?
hei.olen kuullut että koivuntuhka vedessä liottelu olisi hyvä keino.