Yle: Yhä useampi huostaanotettu lapsi hoidetaan perhekodissa

http://hannamantyla.puheenvuoro.uusisuomi.fi/60480-lapsikauppaa-verovaroin
"On sellaisia yhteiskunnallisia alueita joihin ei liiketoiminta kuulu. Tänään uutisoitiin sosiaalipalvelujen yksityistämiskehityksestä (http://yle.fi/uutiset/teksti/kotimaa/2011/02/joka_kolmas_sosiaalipalvelu...) , josta olen syvästi huolissani.
Sosiaali- ja terveydenhuollon alueet ovat lähtökohtaisesti sellaisia alueita, joihin voittoa tavoitteleva toiminta ei kuulu. Yksityisiä toimijoita voidaan käyttää tiukasti rajatuissa tukitoiminnoissa, mutta kyseisten sektoreiden toiminnan ydinalueet täytyy kuulua yksinomaan julkiselle sektorille tai perhepiiriin.

On varsin tavanomaista, että juuri hallituspuolueiden kansanedustajat hehkuttavat pienistä kosmeettisista parannuksista ja erityisesti vaalien alla. Yksi esimerkki on Keskustalainen Perhehoitoliiton puheenjohtaja Aila Paloniemi hehkuttaessaan tekopyhästi uutta perhehoitolakia, jonka avulla pyritään lisäämään huostaanotettujen lasten perhehoitoon sijoittamista. Unohtuu, että hän on ollut osaltaan rakentamassa lastensuojelukerrointa, jonka mukaan kunnat eivät saa tukea ennaltaehkäisevästä työstä vaan vasta, kun lapsi sijoitetaan. Hän unohtaa myös sen, kuinka hallituspuolueet ovat olleet mukana, kun lastensuojelun yksityistämiskehitystä on vahvasti tuettu.

On tutkittu, kuinka sijoitetut lapset ovat elämässään selvinneet. (Kannattaa lukea esimerkiksi Kelan julkaisema Perhepiirissä kirja) Tulokset ovat vallan muuta, kuin mitä onnelliset ja hymyilevät lapset ammatillisten perhekotien esitteissä kertovat "elämänsä pelastumisesta"...

En lakkaa ihmettelemästä, koska yhtä suureen ääneen aletaan puhua varhaisen puuttumisen puolesta – joka toisi niitä oikeita säästöjä kunnille mutta joka olisi myös inhimillisesti ja eettisesti kestävämpää työskentelyä (http://hannamantyla.puheenvuoro.uusisuomi.fi/59157-varhaisen-puuttumisen...)? Sen sijaan iloitaan siitä, että edelleen valtio tukee bisnestä, joka on pian kestämätöntä. (http://www.ksml.fi/mielipide/mielipidekirjoitukset/perhehoito-toisi-kunn...)

Ennen uutta lastensuojelulakia lapsi sijoitettiin oikeastaan automaattisesti ammatilliseen perhekotiin. Lastensuojelulain uudistus velvoitti kunnat selvittämään myös lapsen lähipiirin mahdollisuuden huolehtia lapsesta. Tämä perhepiirin ulkopuolelle sijoittamisen käytäntö sai jo sellaisia mittasuhteita, että velvollisuus sukuun sijoittamisen mahdollisuuden ensisijaisuudesta oli ”kosmeettisesti” kirjattava uuteen lastensuojelulakiin. Todellisuus kuitenkin on edelleen se, että ammatilliset perhekodit ovat paikka jonne lapset pitkälti sijoitetaan. Siitä kertoo sekin, että näistä paikoista on jatkuva, huutava pula.

Perhehoitajien korvauksen nostaminen on lähtökohtaisesti hyvä asia, vaikkakaan en sitä näe systeemin todelliseksi ongelmaksi. Mieluusti soisin, että myös niille ”oikeille” perhehoitajille – toisin sanoen niille perheille, jotka ottavat lähipiiristään lapsen sijoitettavaksi - maksettaisiin asianmukaista korvausta. Kyse on kuitenkin eräänlaisesta omaishoidosta. Ylipäätään omaishoito tulisi nostaa siihen arvostukseen, joka sille kuuluu.

Tosiasia on kuitenkin se, että nykyinen ja edelliset hallitukset ovat rakentaneet lapsibisneksen, joka kukoistaa. Tämä bisnes on mahdollistettu valtiovallan tuella ja julkisin varoin, kuten ko. uutisestakin käy ilmi. Toiminnan todellisista taloudellisista vaikutuksista yhteiskunnalle ei ole edes tietoa. On kuitenkin osoitettu, että kunnallisten toimintojen ulkoistaminen ei ole niin yksioikoisen kustannustehokasta kuin on annettu ymmärtää, päinvastoin (esimerkiksi http://m.yle.fi/w/uutiset/yle24/ns-yduu-3-1516809 ja http://yle.fi/alueet/oulu/2010/03/saastoja_ei_ole_pystytty_osoittamaan_1... ). Nämä asiat kuitenkin vaietaan hiljaisiksi, jotta valtapuolueet saavat jatkaa vapaiden markkinoiden puolesta puhumista ja luomista - jopa lainsäädännön voimalla -sellaisille aloille, jonne se ei missään tapauksessa kuuluisi.

Liian kauan on annettu signaali, että viimesijaiset lastensuojelun keinot ovat ”tuettuja ja hyväksyttyjä ” kunnille.Lastensuojelukertoimesta tulisi pikaisesti siirtyä ennaltaehkäisevän työn ja varhaisen puuttumisen tukemiseen. Näin luotaisiin myös yhteiskunnallisesti oikea arvopohja lastensuojelun lähtökohtaiselle ajatukselle ja saataisiin toivottavasti loppumaan tämä lapsiin kohdistuva ihmiskauppa, jolle on luotu härskisti avoimet ovet. Joka tapauksessa nyt rehottava bisnes on saatava loppumaan. Paras vaihtoehto olisi palauttaa sijoittamissysteemi takaisin kuntien hallintaan sekä valvontaan ja näiden itse tuottamien palveluiden rinnalle tukitoimina voidaan ajatella perhehoitoa. Lasten ja nuorten tehtävä tässä yhteiskunnassa ei ole olla liiketoiminnan välineitä."
www.hannamantyla.fi

Kannattavaakauppaa kirjoitti:

http://hannamantyla.puheenvuoro.uusisuomi.fi/60480-lapsikauppaa-verovaroin
"On sellaisia yhteiskunnallisia alueita joihin ei liiketoiminta kuulu. Tänään uutisoitiin sosiaalipalvelujen yksityistämiskehityksestä (http://yle.fi/uutiset/teksti/kotimaa/2011/02/joka_kolmas_sosiaalipalvelu...) , josta olen syvästi huolissani.
Sosiaali- ja terveydenhuollon alueet ovat lähtökohtaisesti sellaisia alueita, joihin voittoa tavoitteleva toiminta ei kuulu. Yksityisiä toimijoita voidaan käyttää tiukasti rajatuissa tukitoiminnoissa, mutta kyseisten sektoreiden toiminnan ydinalueet täytyy kuulua yksinomaan julkiselle sektorille tai perhepiiriin.

On varsin tavanomaista, että juuri hallituspuolueiden kansanedustajat hehkuttavat pienistä kosmeettisista parannuksista ja erityisesti vaalien alla. Yksi esimerkki on Keskustalainen Perhehoitoliiton puheenjohtaja Aila Paloniemi hehkuttaessaan tekopyhästi uutta perhehoitolakia, jonka avulla pyritään lisäämään huostaanotettujen lasten perhehoitoon sijoittamista. Unohtuu, että hän on ollut osaltaan rakentamassa lastensuojelukerrointa, jonka mukaan kunnat eivät saa tukea ennaltaehkäisevästä työstä vaan vasta, kun lapsi sijoitetaan. Hän unohtaa myös sen, kuinka hallituspuolueet ovat olleet mukana, kun lastensuojelun yksityistämiskehitystä on vahvasti tuettu.

On tutkittu, kuinka sijoitetut lapset ovat elämässään selvinneet. (Kannattaa lukea esimerkiksi Kelan julkaisema Perhepiirissä kirja) Tulokset ovat vallan muuta, kuin mitä onnelliset ja hymyilevät lapset ammatillisten perhekotien esitteissä kertovat "elämänsä pelastumisesta"...

En lakkaa ihmettelemästä, koska yhtä suureen ääneen aletaan puhua varhaisen puuttumisen puolesta – joka toisi niitä oikeita säästöjä kunnille mutta joka olisi myös inhimillisesti ja eettisesti kestävämpää työskentelyä (http://hannamantyla.puheenvuoro.uusisuomi.fi/59157-varhaisen-puuttumisen...)? Sen sijaan iloitaan siitä, että edelleen valtio tukee bisnestä, joka on pian kestämätöntä. (http://www.ksml.fi/mielipide/mielipidekirjoitukset/perhehoito-toisi-kunn...)

Ennen uutta lastensuojelulakia lapsi sijoitettiin oikeastaan automaattisesti ammatilliseen perhekotiin. Lastensuojelulain uudistus velvoitti kunnat selvittämään myös lapsen lähipiirin mahdollisuuden huolehtia lapsesta. Tämä perhepiirin ulkopuolelle sijoittamisen käytäntö sai jo sellaisia mittasuhteita, että velvollisuus sukuun sijoittamisen mahdollisuuden ensisijaisuudesta oli ”kosmeettisesti” kirjattava uuteen lastensuojelulakiin. Todellisuus kuitenkin on edelleen se, että ammatilliset perhekodit ovat paikka jonne lapset pitkälti sijoitetaan. Siitä kertoo sekin, että näistä paikoista on jatkuva, huutava pula.

Perhehoitajien korvauksen nostaminen on lähtökohtaisesti hyvä asia, vaikkakaan en sitä näe systeemin todelliseksi ongelmaksi. Mieluusti soisin, että myös niille ”oikeille” perhehoitajille – toisin sanoen niille perheille, jotka ottavat lähipiiristään lapsen sijoitettavaksi - maksettaisiin asianmukaista korvausta. Kyse on kuitenkin eräänlaisesta omaishoidosta. Ylipäätään omaishoito tulisi nostaa siihen arvostukseen, joka sille kuuluu.

Tosiasia on kuitenkin se, että nykyinen ja edelliset hallitukset ovat rakentaneet lapsibisneksen, joka kukoistaa. Tämä bisnes on mahdollistettu valtiovallan tuella ja julkisin varoin, kuten ko. uutisestakin käy ilmi. Toiminnan todellisista taloudellisista vaikutuksista yhteiskunnalle ei ole edes tietoa. On kuitenkin osoitettu, että kunnallisten toimintojen ulkoistaminen ei ole niin yksioikoisen kustannustehokasta kuin on annettu ymmärtää, päinvastoin (esimerkiksi http://m.yle.fi/w/uutiset/yle24/ns-yduu-3-1516809 ja http://yle.fi/alueet/oulu/2010/03/saastoja_ei_ole_pystytty_osoittamaan_1... ). Nämä asiat kuitenkin vaietaan hiljaisiksi, jotta valtapuolueet saavat jatkaa vapaiden markkinoiden puolesta puhumista ja luomista - jopa lainsäädännön voimalla -sellaisille aloille, jonne se ei missään tapauksessa kuuluisi.

Liian kauan on annettu signaali, että viimesijaiset lastensuojelun keinot ovat ”tuettuja ja hyväksyttyjä ” kunnille.Lastensuojelukertoimesta tulisi pikaisesti siirtyä ennaltaehkäisevän työn ja varhaisen puuttumisen tukemiseen. Näin luotaisiin myös yhteiskunnallisesti oikea arvopohja lastensuojelun lähtökohtaiselle ajatukselle ja saataisiin toivottavasti loppumaan tämä lapsiin kohdistuva ihmiskauppa, jolle on luotu härskisti avoimet ovet. Joka tapauksessa nyt rehottava bisnes on saatava loppumaan. Paras vaihtoehto olisi palauttaa sijoittamissysteemi takaisin kuntien hallintaan sekä valvontaan ja näiden itse tuottamien palveluiden rinnalle tukitoimina voidaan ajatella perhehoitoa. Lasten ja nuorten tehtävä tässä yhteiskunnassa ei ole olla liiketoiminnan välineitä."
www.hannamantyla.fi

Tässä linkissä on muutama tutkimus.
Toivottavasti ne aukeavat. Osassa pyydetään ottamaan yhteyttä ja kertomaan kokemuksia.

Savela Leea.
Virhehän se oli, että meiät erotettiin ja sijoitettiin eri paikkoihin pitkiksi ajoiksi.
Tarkoituksena tuottaa tietoa ja ymmärrystä huostaanotettujen kokemuksista 50-60 luvuilla.

Nikupeteri Anna. Puhuntaa lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Pylväs Annamaria. Yksinhän sen kohtaa, mut ilman tukee ei siitä selvii.

Vainio Virpi. Huostaanotettujen lasten vanhempien kertomuksia.

Tikkanen Tarja. Tukea perhetoiminnasta yksinhuoltajaäitien kokemuksia.

http://www.doria.fi/handle/10024/59397

---

Tutkimuksia. kirjoitti:

Tässä linkissä on muutama tutkimus.
Toivottavasti ne aukeavat. Osassa pyydetään ottamaan yhteyttä ja kertomaan kokemuksia.

Savela Leea.
Virhehän se oli, että meiät erotettiin ja sijoitettiin eri paikkoihin pitkiksi ajoiksi.
Tarkoituksena tuottaa tietoa ja ymmärrystä huostaanotettujen kokemuksista 50-60 luvuilla.

Nikupeteri Anna. Puhuntaa lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Pylväs Annamaria. Yksinhän sen kohtaa, mut ilman tukee ei siitä selvii.

Vainio Virpi. Huostaanotettujen lasten vanhempien kertomuksia.

Tikkanen Tarja. Tukea perhetoiminnasta yksinhuoltajaäitien kokemuksia.

http://www.doria.fi/handle/10024/59397

---

Tutkimuksen tarkoituksena on tuottaa tietoa ja ymmärrystä huostaanotetun ja kodin ulkopuolelle vuosina 1950-1960 sijoituskokemusten merkitystä yksilön myöhempään elämään.

Ota yhteyttä.

http://www.doria.fi/handle/10024/67075

----