Mihin kiinnittäisitte huomiota valitessanne kasvattajaa?
Itse olen käynyt näyttelyissä seuraamassa kiinnostavien rotujen kehiä ja jutellut kasvattajien kanssa. Nyt ollaan harkittu pennun ottamista ja esim. Borderterrieri ja Esp.vesikoira ovat suosikkeja tällähetkellä.
kasvattajan valinta
7
492
Vastaukset
- pentu varattuna
-Kasvattaja jonka kanssa tulee toimeen, oletettavasti
-sellainen joka ei teetä kymmeniä pentuja vuodessa että on aikaa perehtyä kaikkiin "lapsosiinsa"
-mutta kuitenkin on kokenut
-antaa avustusta turkin hoidossa
-ja näyttelyissä
-on kiinnostunut miten koiran kanssa sujuu, myöhemminkin
... nämä nyt ainakin tulee mieleen
ja näyttelyissä on tosiaan hyvä tavata kasvattajia ... siellä seuraamalla saattaa tulla niitä huonojakin piirteitä esiin- papuinen
Noi edellisen viestin jutut oli ok. Vielä kun tuntisi jonkun jolla on jo koira siltä kasvattajalta jolta aikoo ottaa. Niin, ja kasvattajan luona käyminen ehdottomasti. Ellei kasvattaja päästä luokseen niin epäilyttää.
Lonkkatutkimukset ym,... en tiedä noista roduista, mutta sitä pitäisin etuna että on tutkittu mitä tarpeen on.
Näyttelyissä tulee esille näyttelyhenki/kilpailuhenki, arkielämässä voi olla ihan jotain muuta.
- henna34
Itse kiinnitän riippuen rodusta että onko lonkat jms tutkittu mikäli rodunomainen vika jms terveysjutut(pevisa)
ettei ole käytetty sukusiitosta!
ja on paperit tietenkin
koiran vanhemmat terveet ja oikeanluonteiset
Eettinen kasvatustyyli eli myös vanhat koirat pidetään loppuun asti hyvin ja ovat eläneet pitkään ettei ennenaikaisesti lopetettu.
etc- papuinen
Tuo oli hyvä huomio noista vanhoista koirista, ei vain pennuteta vaan hoidetaan perheenjäseninä! Tätä tuskin muuten saa selville kuin vierailemalla.
niin... ja paperit oltava jos rotukoiraa hankkii! - henna34
papuinen kirjoitti:
Tuo oli hyvä huomio noista vanhoista koirista, ei vain pennuteta vaan hoidetaan perheenjäseninä! Tätä tuskin muuten saa selville kuin vierailemalla.
niin... ja paperit oltava jos rotukoiraa hankkii!sanoisin vielä että perheessä kasvaneet pennut on henkisesti paremmin varustautuneita ja kasvattaja niihin perehtynyt kuin ison kennelin pihatarhassa..
itse en välitä niinkään näyttelytuloksista mutta rodun perehtyneisyys täytyy kasvattajalla olla ja hyvin asiat hoitanut. Luotan näkemykseeni ainakin oman rotuni kohdalla jonka tunnen hyvin.
Ja jos olisi esim rotu jossa on ylimeneviä piirteitä..valitsisin pennuista ehkä ei niin lyttykuonoista linjaa, kääpiöissä hieman suurempia eli jos menee terveydellisesti katsottuna huonoon suuntaan rotu niin ottaisin hieman loivempipiirteisen yksilön. Ja joissakin roduissa oltava huikean tarkka..terriereissä on se hyvä puoli ettei ole kovin liioiteltuja paitsi skyen ja dandyn liian pitkä selkä tai dandyn ulkonevat silmät. Joita voisi minusta saada terveemmänkin..silti paljoakaan menettämättä näöllisesti. Jokaisessa rotuyhdistyksessä on jalostustavoitteet ja ne on hyvä lukea niin tietää kunkin rodun kohdalla mihin terveysasiaan kannattaa kiinnittää huomiota.
ja sitten on netissä jalostusjärjestelmä, jossa saa lisää tietoa linjoista, sukusiitosprosenteista kuolinsyistä, tutkittavista asioista etc. - luonne++
henna34 kirjoitti:
sanoisin vielä että perheessä kasvaneet pennut on henkisesti paremmin varustautuneita ja kasvattaja niihin perehtynyt kuin ison kennelin pihatarhassa..
itse en välitä niinkään näyttelytuloksista mutta rodun perehtyneisyys täytyy kasvattajalla olla ja hyvin asiat hoitanut. Luotan näkemykseeni ainakin oman rotuni kohdalla jonka tunnen hyvin.
Ja jos olisi esim rotu jossa on ylimeneviä piirteitä..valitsisin pennuista ehkä ei niin lyttykuonoista linjaa, kääpiöissä hieman suurempia eli jos menee terveydellisesti katsottuna huonoon suuntaan rotu niin ottaisin hieman loivempipiirteisen yksilön. Ja joissakin roduissa oltava huikean tarkka..terriereissä on se hyvä puoli ettei ole kovin liioiteltuja paitsi skyen ja dandyn liian pitkä selkä tai dandyn ulkonevat silmät. Joita voisi minusta saada terveemmänkin..silti paljoakaan menettämättä näöllisesti. Jokaisessa rotuyhdistyksessä on jalostustavoitteet ja ne on hyvä lukea niin tietää kunkin rodun kohdalla mihin terveysasiaan kannattaa kiinnittää huomiota.
ja sitten on netissä jalostusjärjestelmä, jossa saa lisää tietoa linjoista, sukusiitosprosenteista kuolinsyistä, tutkittavista asioista etc.Borderterrieri on melko terve rotu luonnekkin on melkoisen hyvä, kuitenkin niissä on eroja (kuten kaikissa roduissa). -> tarkkaile esim näyttelyissä miten koira suhtautuu tuomarin lähestymiseen ja pöydällä esiintymiseen, jos oikein kovasti väistää ei mielestäni hyvä.
Borderim tulisi olla rohkea ja suhtautua melkoisen avoimesti ihmisiin.
... suhtautuminen toisiin koiriin
Toki nuo molemmat asiat ovat harjoituksen tulosta tai puutetta & kokemuksen tuomaa tai viemää rohkeutta/pelkoa. Jos kuitenkin joku kasvattaja/koira herättää kiinnostusta, lähemmällä tutustumisella selviää miten asiat on. - minä laitan
luonne++ kirjoitti:
Borderterrieri on melko terve rotu luonnekkin on melkoisen hyvä, kuitenkin niissä on eroja (kuten kaikissa roduissa). -> tarkkaile esim näyttelyissä miten koira suhtautuu tuomarin lähestymiseen ja pöydällä esiintymiseen, jos oikein kovasti väistää ei mielestäni hyvä.
Borderim tulisi olla rohkea ja suhtautua melkoisen avoimesti ihmisiin.
... suhtautuminen toisiin koiriin
Toki nuo molemmat asiat ovat harjoituksen tulosta tai puutetta & kokemuksen tuomaa tai viemää rohkeutta/pelkoa. Jos kuitenkin joku kasvattaja/koira herättää kiinnostusta, lähemmällä tutustumisella selviää miten asiat on.arvoa sille että kasvattaja on aktiivinen, harrastaa koiriensa kanssa. Ja tietenkin pitää yhteyttä kasvatteihinsa ja osaa auttaa. Oikeastaan ei ole väliä onko tekeminen rodunomaista, ehkä jopa mieluummin tokoa, koiratanssia, agilityä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama93424Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve583263Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä442969Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi932836On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole622688Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732638Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä972610Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1132317Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl552063Joskus tulee niin
Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk661951