Olen 17 vuotias tyttö, lukion ensimmäisellä luokalla. Takanani on yksi suhde, joka ei toiminut ollenkaan, sekä ikäviä muistoja yläasteajoilta.
En tiedä, onko 7. luokan kokemuksilla osansa tässä, mutta tunnen itseni kamalan ahdistuneeksi pojan seurassa/lähellä. Minua ahdisteltiin seksuaalisesti seiskaluokalla. Olin ainoa tyttö puukässän ryhmässä, minun lisäkseni siellä oli 15 poikaa. Kaksi näistä pojista haukkuivat minua, kyselivät ahdistavia kysymyksiä ja sanoivat kaikkea todella nöyryyttävää. He myös koskivat minuun, ja muutamien muiden poikien kanssa heittelivät kumin paloja rintojeni väliin, kun kirjoitin muistiinpanoja tunnilla. Opettaja ei puuttunut tähän mitenkään, koska hän oleskeli enimmäkseen omissa oloissaan, eikä tiennyt mitään siitä, mitä hänen poissaollessaan tapahtui. Kun ne kaksi poikaa haukkuivat ja ahdistelivat minua, niin muut 13 istuivat ympärillä ja seurasivat, että miten puolustaudun niiden kommentteja vastaan.
Viime talvena (tasan vuosi sitten) tapailin jonkun aikaa erästä poikaa, joka oli todella ihastunut minuun. Olisin halunnut viettää enemmän aikaa hänen kanssaan, mutta tunsin oloni ahdistuneeksi hänen läheisyydessään, ja menin aina ihan paniikkiin, kun hän suuteli minua. Lopetin suhteen, koska en halunnut sitoutua, enkä pystynyt olemaan hänen lähellään. Ajatuskin seksistä hänen kanssan sai minut ihan kauhun valtaan.
Nykyisin ihastukseni/kiinnostukseni poikaa kohtaan lopahtaa heti, kun saan häneltä vastakaikua tunteisiini. Pystyn fantasioimaan pojasta, jolla "ei ole kasvoja", mutta ajatus seksistä jonkun tutun kanssa, vaikka sitten ihastuksen, saa minut ihan paniikkiin.
Jos saan tietää, että joku poika on kiinnostunut minusta, niin alan automaattisesti vältellä häntä. Pelkään, että hän tulee lähelleni, tai esineellistää minua mielessään.
Kenelläkään vastaavaa tilannetta? Haluaisin kovasti päästä eroon tästä ongelmasta/ahdistuksesta :(
En tiedä, onko 7. luokan kokemuksilla osansa tässä, mutta tunnen itseni kamalan ahdistuneeksi pojan seurassa/lähellä. Minua ahdisteltiin seksuaalisesti seiskaluokalla. Olin ainoa tyttö puukässän ryhmässä, minun lisäkseni siellä oli 15 poikaa. Kaksi näistä pojista haukkuivat minua, kyselivät ahdistavia kysymyksiä ja sanoivat kaikkea todella nöyryyttävää. He myös koskivat minuun, ja muutamien muiden poikien kanssa heittelivät kumin paloja rintojeni väliin, kun kirjoitin muistiinpanoja tunnilla. Opettaja ei puuttunut tähän mitenkään, koska hän oleskeli enimmäkseen omissa oloissaan, eikä tiennyt mitään siitä, mitä hänen poissaollessaan tapahtui. Kun ne kaksi poikaa haukkuivat ja ahdistelivat minua, niin muut 13 istuivat ympärillä ja seurasivat, että miten puolustaudun niiden kommentteja vastaan.
Viime talvena (tasan vuosi sitten) tapailin jonkun aikaa erästä poikaa, joka oli todella ihastunut minuun. Olisin halunnut viettää enemmän aikaa hänen kanssaan, mutta tunsin oloni ahdistuneeksi hänen läheisyydessään, ja menin aina ihan paniikkiin, kun hän suuteli minua. Lopetin suhteen, koska en halunnut sitoutua, enkä pystynyt olemaan hänen lähellään. Ajatuskin seksistä hänen kanssan sai minut ihan kauhun valtaan.
Nykyisin ihastukseni/kiinnostukseni poikaa kohtaan lopahtaa heti, kun saan häneltä vastakaikua tunteisiini. Pystyn fantasioimaan pojasta, jolla "ei ole kasvoja", mutta ajatus seksistä jonkun tutun kanssa, vaikka sitten ihastuksen, saa minut ihan paniikkiin.
Jos saan tietää, että joku poika on kiinnostunut minusta, niin alan automaattisesti vältellä häntä. Pelkään, että hän tulee lähelleni, tai esineellistää minua mielessään.
Kenelläkään vastaavaa tilannetta? Haluaisin kovasti päästä eroon tästä ongelmasta/ahdistuksesta :(
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hei,
kirjoitit siitä kuinka pojan läheisyys saa sinut ahdistuksen valtaan. Itselläni on samanlaisia oireita vaikka olenkin sinua paljon vanhempi (34 vuotias). Itselläni on myös kokemuksia seksuaalisesta häirinnästä nuoruudessani (alkoi kun olin n.14). Äitini miesystävä ahdistelia sanoilla, katseilla aina kun äitini ei ollut läheisyydessä. Tämä tapahtui vain hänen ollessa juovuksissa.
Tuntui aika hurjalta lukea sinun kirjoitustasi ja tuntemuksiasi. Oli kuin omasta elämästä. Sinun kohdalla opettaja ei tehnyt mitään asialle ja minun kohdallani taas äitini vaikka kerroinkin hänelle asiasta. Kerroitko sinä koskaan asiasta äidillesi ja kuinka hän siihen suhtautui? Miltä sinusta tuntui kun opettaja ei tehnyt asialle mitään?
Itse olen kovasti miettinyt asiaa näin aikuisiällä. Silloin nuorena en oikein osannut ymmärtää miettiä, tuntui vain epämääräinen paha olo. Nyt olen ymmärtänyt, että äitini teki todella väärin kun ei puuttunut asiaan. Toiminnallaan hän sanattomasti kertoi minulle, että vika oli minussa ja että "kestä tyttö nyt vaan". Hän ei koskaan eronnut miehestä. Itse koen, että hän valitsi mielummin hänet kuin oman tyttärensä hyvinvoinnin. Olen vasta nyt käsittänyt kuinka pahaa jälkeä tämä asia on minulle tehnyt. Ihminen jonka pitäisi olla tukeni ja turvani jätti minut selviytymään yksin.
Olen varma, että edellä kertomani asiat ovat johtaneet siihen, että minun on vaikea olla miehen lähellä ja parisuhteessa. Reaktioni ovat aika lailla samanlaisia kuin sinulla. Niin kauan kun tunnen, että mies ei ole kiinnostunut olen ok ja peräti haluan "jahdata" häntä, mutta heti kun näen hänen kiinnostuneen ja haluavan sitoutua, ahdistun. Usein tämä johtaa siihen, että lopetan tapailun ja pakenen. Nyt olen päättänyt, että olen hetken aikaa yksin ja työstän asiaa, jotta voin olla tulevaisuudessa normaalisti suhteessa.
Mielestäni on erittäin hyvä asia, että olet jo noin nuorena reagoinut asiaan. Uskon että sinä voit vielä tulevaisuudessa olla rennoin mielin pojan vierellä .Työtä se kuitenkin vaatii. Toivottavasti sinulla on joku läheinen jonka kanssa voit puhua asiasta ja jos ei ole niin suosittelen lämpimästi, että menet puhumaan tunteistasi ja kokemuksistasi jonkun ammattilaisen kanssa. Vain läpikäymällä voit päästä asiasta yli.
Voimia ja jaksamista :)
Noin jää se elämän rakkaus kokematta, jos ei pysty antamaan rakkautta ei pysty myös sitä vastaan ottamaan. Rakkaus menee ohitsesi, sinun ja pojan rakkaus eivät koskaan kohtaa. Ellet työstä asiaa ja opi ottamaan vastaan rakkautta ja antamaan sitä. Luota itseesi. Tietysti lapsuuden ja nuoruuden kokemukset vaikuttavat asiaan, mutta ne on käsiteltävä. Esim. jos sinulla on sellainen isä mikä ei ole pystynyt osoittamaan rakkautta lapsiaan kohtaan, niin luultavasti sinä vain rakastat poikaa silloin, kun se ei rakasta sinua ja hän rakastaa sinua, kun sinä et rakasta häntä näin se voi mennä. Vanhana huomaat, että et ole kokenut sitä molemmin puolista rakkauden tunnetta koskaan.
Minulla on melkein samanlaisia ongelmia. Pystyn olemaan avoin ja sosiaalinen kaikin puolin naisten kanssa (olen siis 22v poika/mies), mutta heti kun ja jos pitäisi alkaa seurustelemaan niin menen ihan lukkoon ja tekisi mieli karata. Minulla on ollut kaksi useamman vuoden kestänyttä suhdetta. Molemmilla kerroilla olen ollut se kumpi venyttää asioita pidemmälle, lähestyminen toiseen ja seksin aloittaminen jne jne. Mutta näistä on kuitenkin päästy yli kun on annettu aikaa ensin tutustumiselle. Minun 'ongelmani' on nimenomaan se, että en voi aloittaa mitään oikeaa suhdetta ennen kuin tunnen toisen hyvin ja luotan häneen. Jos ymmärsin oikein niin olet melko samanlainen kuin minä.
Omasta mielestäni tämä ei ole kuitenkaan mikään ongelma, jos sellaiseksi sitä ajattelet. Tarvitset vain aikaa tutustuaaksesi kunnolla siihen toiseen ja että näet sen, että hän on tosissaan kanssasi. Sitten se jää vain murtuu ja kaikki menee hyvin. Tai en tietenkään lupaa että suhde kestää elämän loppuun asti, kaikkea voi sattua, niin kuin minulle. Mutta tärkeintä on vain se, että tutustut tulevaan poikaan ja teet selväksi hänelle että tarvitset aikaa. Jos se ei hänelle käy, niin hän ei ole sinun arvoisesi.
Jaksamista :)
Älä ainakaan ratkaise asiaa eristäytymällä tai välttämällä niitä hankalia tilanteita.