Vanha muovimatto laminaatin alle

Moi! Jätin vanhan muovimaton uuden laminaatin alle, jonka luulisin olevan yleinen käytäntö. Nyt kuitenkin taloyhtiön hallituksen mukaan nykyiset rakennusmääräykset edellyttävät vanhan muovimaton poistamista. Jos tiedätte rakennusmääräyksistä help!! Kiitos etukäteen!
1314505
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Tuskinpa mitkään määräykset vaativat muovimaton poistamista.

Itse asiassa, jos se matto on ehjä ja tasainen, niin kerrostalossa ainakin se toimii hyvänä askeleristeenä.

Yritin Googlettaa asiaa, eikä missään ollut puhetta mistään määräyksistä, että matto pitäisi poistaa. Jos näin on, niin viisaammat voi korjata.

Äänestä

Laminaattien asennusohjeiden mukaan matto pitää poistaa. Virallisesti tulkittuna maton jättäminen on asennusvirhe. Ns. omalla vastuullaan se voi sinne jättää, jos matto on puhdas eikä ole liian joustava. Käytännössä alle jätetyistä matoista ei ole tullut riittävän tasaisella alustalla ongelmia esim. saumojen kestävyyden suhteen. Taloyhtiö on oletettavasti enemmän kiinnostunut askelääninormien täyttymisestä. Olennaista nyt varmaankin on, onko laminaatin alla solumuovi tai joku muu kelvollinen askeläänenvaimennusmateriaali. Jos on, asiassa ei taloyhtiön kannalta pitäisi olla mitään huomautettavaa, jos alusta on ollut riittävän tasainen. Liian epätasaisella alustalla lattianpäällysteen alle jää turhaa ilmatilaa, joka kaiuttaa ääntä. Jos taloyhtiö alkaa vääntää asiasta, ainoa asia on, onko askeläänien vaimennus olennaisesti heikentynyt aikaisemmasta ja onko se alle sallitun. Jos siellä on solumuovi välissä ja alusta on ollut riittävän tasainen, asian pitäisi olla näiltä osin kunnossa.

Äänestä
  • Me olemm laittamassa parkettia kerrostalossa muovimaton päälle. Haimme ja saimme luvaun taloyhtiöltä remonttiin. Meille määrätty valvoja suositteli muovimaton jättämistä äänieristyksen kannalta. Meillä muovimatto on liimatu kiinni. Aiomme silti laittaa vielä solumuovin yms. parketin ja muovimatona väliin.

    Äänestä

  • Remontti tulossa kirjoitti:

    Me olemm laittamassa parkettia kerrostalossa muovimaton päälle. Haimme ja saimme luvaun taloyhtiöltä remonttiin. Meille määrätty valvoja suositteli muovimaton jättämistä äänieristyksen kannalta. Meillä muovimatto on liimatu kiinni. Aiomme silti laittaa vielä solumuovin yms. parketin ja muovimatona väliin.

    Laitettiin lattiaan vinyylikorkkia. solumuoviakin oli aiottu laittaa, mutta jätettiin se pois, parketin päältäkin. Vilpolan lautalattian päälle se laitettiiin, mutta mitään eroa ei tunnu olevan lattiassa solumuovin kanssa tai ilman.
    Solumuovi jätettiin pois, kun asennus tuntui ilman sitäkin hankalalta. Vilpolassa homma jo osattiin, 80 neliön jälkeen.

    Äänestä

Rakennusmääräykset eivät määrää että tuo muovimatto on poistettava mutta taloyhtiö voi määrätä miten heidän yhtiössään korjauksia on tehtävä. Mikäli olet vaihtanut lattian ennen kuin uudet normit astuivat voiman ei heidän sanomisillaan ole merkitystä. Vanhaa ei tarvitse siis korjata.
Itse asiassa tuo muovimatto toimii hyvänä lisäeristeenä ja samlla kosteussulkuna kylmää ontelolaattaa vasten.
Se että matot eivät ole tarpeeksi tasaisia niin on asia erikseen. Eihän tuo maton poisto sitä lattiaa tasasemmaksi tee...vaan lattia tulisi tasoittaa minkä jälkeen lattiaan tulsi laittaa kosteussulku esim tuplex /parkettinalle kraft tai vastaava.

Äänestä
  • -vain kostean tilan matto voi toimia kosteussulkuna, ei tavalliset muovimatot
    -matot ovat tasavahvoja, alustan tasaisuus ratkaisee
    -tuplex tai vastaavat eivät toimi kosteussulkuina

    Äänestä

  • ei taloyhtiö kirjoitti:

    -vain kostean tilan matto voi toimia kosteussulkuna, ei tavalliset muovimatot
    -matot ovat tasavahvoja, alustan tasaisuus ratkaisee
    -tuplex tai vastaavat eivät toimi kosteussulkuina

    TUPLEX-parketinalusmateriaali

    Upofloor Tuplex on laminaatin ja parketin alusmateriaali. Se muodostuu kahdesta tiiviistä polyeteenikalvosta ja niiden välissä olevista polystyreenirakeista.

    Rakenteensa ansiosta tuote on pysyvästi joustava sekä siisti asentaa. Se toimii myös riittävänä hörysulkuna, joten erillisiä muovikalvoja ei yleensä tarvita.
    Tuplexin ominaisuudet *
    Alustaa tasaava
    Joustava rakenne tasoittaa alustan pienet epätasaisuudet ja antaa parketille/laminaatille ihanteellisen asennusalustan.

    Parketin/laminaatin ja asennusalustan väli jää reunoiltaan huonetilaan tuulettuvaksi.

    Kosteussuoja

    Rakenteensa ansiosta Tuplexissa on tehokas kaksinkertainen kosteussuoja. Erillistä kosteussulkua ei yleensä tarvita. Tutkimusselostus on saatavissa

    SITTEN..
    asunto-osakeyhtiölaki määrää että taloyhtiö saa määrätä miten korjaukset kyseisessä taloyhtiössä tehdään.....eli sama homma

    Äänestä

  • nn kirjoitti:

    ...maanvaraisille laatoille suositellaan 0,2mm kalvoa...tarvittaessa käytettävä 0,2mm kalvoa.

    Äänestä

  • ne ohjeet kirjoitti:

    ...maanvaraisille laatoille suositellaan 0,2mm kalvoa...tarvittaessa käytettävä 0,2mm kalvoa.

    Niin,nyt on puhuttu ontelolaatasta....jos edes tiedät mikä se on....
    ja voit toki itse lukea ne vtt:n ohjeet/tutkimukset loppuun myös itse VTT:n testausseloste nro RTE51828/98 tai käydä upofloorin sivuilla ja lukea itse....! parkettinalle PE sisältää itsessään tuon kalvon! Kraft sopii mainiosti ontelolaatalle (lue valmistajan ohjeet)
    Käy myös maanvaraisille laatoille!
    Älä opeta jos et osaa ja jos mututuntumalla opetat niin........

    "Rakenteensa ansiosta tuote on pysyvästi joustava sekä siisti asentaa. Se toimii myös riittävänä hörysulkuna, joten erillisiä muovikalvoja ei yleensä tarvita."

    Äänestä

Omatoiminen laminaatin tai vinyylin asentaja, tässä viestiketjussa kaikki kommentit harhaan johtavia.

Äänestä
  • Ei ole vaan ihan oikein. Poistosta ei ole olemassa mitään määräyksiä paitsi taloyhtiöiden omat.
    Monet jättää poistamatta koska siitä tulee lisähintaa.

    Äänestä

aloitus näkyy olevan hyvin toimiva vedätys, mitähän seuraavaksi ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Lattianlaittaja kirjoitti:

Moi! Jätin vanhan muovimaton uuden laminaatin alle, jonka luulisin olevan yleinen käytäntö. Nyt kuitenkin taloyhtiön hallituksen mukaan nykyiset rakennusmääräykset edellyttävät vanhan muovimaton poistamista. Jos tiedätte rakennusmääräyksistä help!! Kiitos etukäteen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu