Sitomisen pelko

Minulla on aina ollut jonkinlainen pelko tilanteissa, jossa käteni tai jalkani sidotaan. Fobia ilmenee myös esimerkiksi ahtaissa paikoissa tai tilanteissa, jossa käytän kypärää. Ei kuitenkaan itse kypärän käytöstä vaan tilanteissa, jossa kypärän lukitusmekanismi esimerkiksi on vaikea avata. En voi kuvitellakaan itselleni käsirautoja tai että vaikkapa sairaalassa minut sidottaisiin sänkyyn.

Viimeksi tilanne syntyi juuri kypärän kiinnityksestä, joka jumittui. Pystyin tässä tilanteessa pysymään rauhallisena vain sen takia, että psyykkasin itseäni voimakkaasti. Sain kypärän lukituksen viimein irti ja totesin, että en enää koskaan pistä ko. kypärää kiinni tai käytä sitä.

Pahin fobia olisi vaikkapa käsirautojen käyttäminen. Olen usein miettinyt mitä ihmettä tekisin tällaisessa tilanteessa, sillä paniikkikohtauksen esiintyessä, poliisin reaktio olisi varmasti juuri päinvastainen joka tilanteen laukaisisi. Mietin pitäskö käyttää sokeritautisilta tuttua ranneketta, jossa asiasta mainitaan tai hakeutua hoitoon, jotta pääsisin eroon tästä fobiasta.

Netistä luin että itsehoito totuttautumisharjoituksella on tehokas apu fobioihin yleisesti, mutta miten ihmeessä voisin totutella tällaiseen, jossa minulta viedään kontrolli? Ehkä pitäs vaimon kanssa leikkiä käsiraudoilla (enkä nyt tarkoita mitään petipuuhia), niin että luottaisin häneen ja siihen että raudat saadaan pois kädestä vaikka riuhtaisemalla jos ei vaikka avain toimisi.

Hölmöä painiskella tällaisen asian kanssa, mutta fobia on valitettavan todellinen!
0196
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Fobiaattori kirjoitti:

Minulla on aina ollut jonkinlainen pelko tilanteissa, jossa käteni tai jalkani sidotaan. Fobia ilmenee myös esimerkiksi ahtaissa paikoissa tai tilanteissa, jossa käytän kypärää. Ei kuitenkaan itse kypärän käytöstä vaan tilanteissa, jossa kypärän lukitusmekanismi esimerkiksi on vaikea avata. En voi kuvitellakaan itselleni käsirautoja tai että vaikkapa sairaalassa minut sidottaisiin sänkyyn.

Viimeksi tilanne syntyi juuri kypärän kiinnityksestä, joka jumittui. Pystyin tässä tilanteessa pysymään rauhallisena vain sen takia, että psyykkasin itseäni voimakkaasti. Sain kypärän lukituksen viimein irti ja totesin, että en enää koskaan pistä ko. kypärää kiinni tai käytä sitä.

Pahin fobia olisi vaikkapa käsirautojen käyttäminen. Olen usein miettinyt mitä ihmettä tekisin tällaisessa tilanteessa, sillä paniikkikohtauksen esiintyessä, poliisin reaktio olisi varmasti juuri päinvastainen joka tilanteen laukaisisi. Mietin pitäskö käyttää sokeritautisilta tuttua ranneketta, jossa asiasta mainitaan tai hakeutua hoitoon, jotta pääsisin eroon tästä fobiasta.

Netistä luin että itsehoito totuttautumisharjoituksella on tehokas apu fobioihin yleisesti, mutta miten ihmeessä voisin totutella tällaiseen, jossa minulta viedään kontrolli? Ehkä pitäs vaimon kanssa leikkiä käsiraudoilla (enkä nyt tarkoita mitään petipuuhia), niin että luottaisin häneen ja siihen että raudat saadaan pois kädestä vaikka riuhtaisemalla jos ei vaikka avain toimisi.

Hölmöä painiskella tällaisen asian kanssa, mutta fobia on valitettavan todellinen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu