Usko parantumiseen tai edes hiukka parempaan oloon alkaa olla täysin mennyttä. Kertoisitteko, ihan realistisesti ja rehellisesti, onko pitkittyneestä ja periytyneestä vaikeasta masennuksesta parantuminen?
Olen viimeiset seitsemän vuotta ollut masentunut, viimeiset kolme vuotta vaikeasti, se on häirinnyt päivittäistä elämääni. Koulunkäyntiäni, ylipäänsä kaikkea mitä voikaan. Pyykin pesua. Olen vasta 17 vuotias, ja käteni ja jalkani ovat jo täynnä kunnollisia arpia. Aion lopettaa lukion ja vaihtaa ammattikouluun vaikka peruskoulun päättötodistukseni keskiarvo oli 9,5 masennuksesta ja itsemurhayrityksistä huolimatta.
Minulla on mennyt hyvin, on ollut hyviä jaksoja. Pitkäaikainen terapeuttini ja hoitava lääkärinikin uskoivat että alan parantua. Lääkkeiden vähennys aloitettiin jo, terapiaa harvennettiin ja lopetussuunnitelmiakin oli. Minulla meni tasaisesti hyvin, ei maanisesti. Aina siihen asti että lääkäri sai tehdä lähetteen osastolle.
Ja tämä on toistunut useamman kerran.
En edes halua että minulla menee hyvin, koska kaikki hyvät päättyvät aina entistä kamalampaan rysähdykseen. Mummini teki itsemurhan, joten mikä minäkään olisin parantumaan? Ihan näin realistisesti ajateltuna, kuka muka oikeasti uskoo että minä voisin voida hyvin?
Joo, minä vain suurentelen asioita. Osastollakin lääkäri sanoi että minä olen vain yliherkkä - oho kynä tippui lattialle tapanpas nyt itseni. Ehkä elämä vain on tätä ja minä vain en osaa sietää mitään.
Tai sitten minä en yksinkertaisesti kuulu tänne, en kuulu tähän maailmaan tai todellisuuteen.
Olen viimeiset seitsemän vuotta ollut masentunut, viimeiset kolme vuotta vaikeasti, se on häirinnyt päivittäistä elämääni. Koulunkäyntiäni, ylipäänsä kaikkea mitä voikaan. Pyykin pesua. Olen vasta 17 vuotias, ja käteni ja jalkani ovat jo täynnä kunnollisia arpia. Aion lopettaa lukion ja vaihtaa ammattikouluun vaikka peruskoulun päättötodistukseni keskiarvo oli 9,5 masennuksesta ja itsemurhayrityksistä huolimatta.
Minulla on mennyt hyvin, on ollut hyviä jaksoja. Pitkäaikainen terapeuttini ja hoitava lääkärinikin uskoivat että alan parantua. Lääkkeiden vähennys aloitettiin jo, terapiaa harvennettiin ja lopetussuunnitelmiakin oli. Minulla meni tasaisesti hyvin, ei maanisesti. Aina siihen asti että lääkäri sai tehdä lähetteen osastolle.
Ja tämä on toistunut useamman kerran.
En edes halua että minulla menee hyvin, koska kaikki hyvät päättyvät aina entistä kamalampaan rysähdykseen. Mummini teki itsemurhan, joten mikä minäkään olisin parantumaan? Ihan näin realistisesti ajateltuna, kuka muka oikeasti uskoo että minä voisin voida hyvin?
Joo, minä vain suurentelen asioita. Osastollakin lääkäri sanoi että minä olen vain yliherkkä - oho kynä tippui lattialle tapanpas nyt itseni. Ehkä elämä vain on tätä ja minä vain en osaa sietää mitään.
Tai sitten minä en yksinkertaisesti kuulu tänne, en kuulu tähän maailmaan tai todellisuuteen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
"En edes halua että minulla menee hyvin, koska kaikki hyvät päättyvät aina entistä kamalampaan rysähdykseen."
Niin. Mutta pitää uskaltaa olla onnellinen silloin kun siihen on aihetta. Just rysähdin ihanasta, vihdoinkin normaalista ja hienosta elämästä ihan pohjalle. Harmittaa, että välillä edes olin onnellinen pari kuukautta (yli kymmenen vuoden masennuksen jälkeen). Helpompaa olis aina olla tasaisesti masentunut. Ei tarvis pettyä ikinä. Mutta koska pettymyksiä pitää oppia kohtaamaan, niin pysyn tuossa neuvossa, että uskalla olla onnellinen silloin kun siihen on aihetta.
Asioita tulee suurenneltua kun jää niitä itekseen miettimään. Kannattaa puhua niistä asioista jollekin, ettei ihan sekoa. Varsinkin jos on taipumusta joutua psykoosiin...
Kysyit onko pitkittyneestä ja periytyneestä masennuksesta parantuminen mahdollista. En tiedä voiko masennus periytyä? Ehkä voikin, en tiedä. Mutta mietitkö nyt liikaa mummisi päätöstä? Ei se tarkoita, että sinäkin päädyt välttämättä siihen ratkaisuun. Sun elämä on sun, ja sä määräät siitä.
Pitkittyneestäkin masennuksesta voi parantua kun oppii ajattelemaan asioita eri tavalla, positiivisemmin. Mutta kaikilla masennus on niin yksilöllinen. Sen syyt on erilaisia, ja aina ei mikään positiivinen ajattelumallikaan auta. Jotkut paranee, jotkut ei. Oma asenne kuitenkin vaikuttaa jo paljon.
Aiot lopettaa lukion ja vaihtaa ammattikouluun. Tähän sanoisin vaan, että mene vaan juuri siihen kouluun, mikä sua itseäsi kiinnostaa. Ite kävin ne koulut mitkä mun vanhemmat käski käydä. Lukion kävin alisuoriutujana kun kiinnostus ja tarkkaavaisuus oli ihan nollassa. Ne huonot lukionpaperit harmittaa. Pääsin kyllä ylioppilaaksi, mutta tuntuu että turhaan kävin lukion kun en siellä edes oppinut juuri mitään. Ehkä just kiinnostavaan kouluun pääseminen vois piristää sua? Ei todellakaan kannata käydä lukioa jos se ei kiinnosta, vaikka varmasti pärjäät lukiossakin hyvin?
Ainakin sulla oli hyvä keskiarvo! :-) Et kai sä vaadi itseltäsi koko ajan liikaa? Jotkut masentuu just siitä, että ne pyrkii olemaan koko ajan täydellisiä. Ja sellaiset ihmiset ei kestä epäonnistumisia.
Mutta sen lukion ehtii käydä myöhemminkin, eli ei ole maailmanloppu jos sen nyt jättäisit kesken. Sen opin omasta elämästäni, että koulussa, joka ei itseä kiinnosta, masentuu vaan entistä enemmän.
Toivottavasti jaksaisit vielä yrittää. Oot vielä niin nuorikin. Kaikki voi kuitenkin muuttua niin yhtäkkiä vielä hyväksikin. Ehkä sullakin koulun vaihto vois piristää. Mieti kuitenkin tarkkaan ennen kun lopetat lukion, ettei se sitten jää harmittamaan. Näitä päätöksiä on varmasti vaikea tehdä masentuneena, mutta joskus pitää vaan ottaa riskejäkin.
En tiedä tuota sun tilannettasi nyt tämän tarkemmin, masennuksen syitä jne. mutta uskoisin kyllä että pärjäät vielä elämässäsi. Sulla on vahvuutena ainakin tuo hyvä koulumenestys. Joillakin ei ole edes sitä. Ole ylpeä siitä ja muista huomata sun muutkin hyvät puolet! :-)
vedä niitä lääkkeitä jos ne auttaa. mikä järki lopettaa???!!
' Minulla on mennyt hyvin, on ollut hyviä jaksoja. Pitkäaikainen terapeuttini ja hoitava lääkärinikin uskoivat että alan parantua. Lääkkeiden vähennys aloitettiin jo, terapiaa harvennettiin ja lopetussuunnitelmiakin oli. Minulla meni tasaisesti hyvin, ei maanisesti. '
Ehkä tarvitset vielä tiiviimpää terapiaa etkä ole valmis vielä harventamaan käyntejä. On silti hyvä merkki jos terapeutti ja lääkäri näkevät sinussa parantumisen merkkejä =) Jos koit nuo lääkkeet hyviksi niin ehkä lopettaminen ei ollut vielä hyvä ajatus?