Avustetaan näitä vielä joka

sarjav

vuosi 400e

Sarjavaras menetti hameensa valtiolle

Kansallispuvun hameen alle on kätketty muun muassa moottorisaha, kahvipaketteja, hanoja ja kanistereita.

Moottorisaha, sähkötyökoneita, öljykanistereita, makkaraa, voita ja lihaa. Siinä tavaroita, joita nainen on anastanut liikkeistä kansallispuvun alle kätkemällä.

Reilun vuoden länsirannikolla rötöstellyt 31-vuotias nainen tuomittiin menettämään hameensa rikoksentekovälineenä valtiolle Porin käräjäoikeudessa.

- Rikos on tehty laittamalla anastettuja tavaroita vastaajan päällä olleen hameen sisään. Kyseiseen hameeseen oli tehty muutoksia muun muassa siten, että hameeseen oli syntynyt pussi, jonne tavaroita on voitu laittaa, oikeuden päätöksessä perustellaan.

Asiasta uutisoineen Satakunnan Kansan mukaan päätös on ainutlaatuinen.

- En ole aiemmin kuullut Suomessa päätetyn, että kansallispuku olisi tuomittu valtiolle menetetyksi - ainutlaatuinen käräjäoikeuden päätös, Romaniasian neuvottelukunnan pääsihteeri Sarita Friman-Korpela luonnehtii SK:ssa.

- Taktiikka on ollut sellainen, että muut aiheuttavat kohtuullisen hässäkän, millä kiinnitetään henkilökunnan huomio, ja yksi kiertää hiljaa ja kerää tavaraa. Tämä on se toimintatapa, komisario Reima Lajunen Porin poliisista kertoo.

Poliisi ei ole kokeillut, kuinka painavia saaliskasoja takavarikoidun hameen saumat kestävät. Satakunnan Kansan mukaan kahdessa hameessa on ollut 76 kahvipakettia ja yhdeksän nelilitraista öljykanisteria.

9

446

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • suhteellisuus on jär

      takavarikoida lipposelta, sinnemäeltä,ja lähestulkoon jokaiselta kansanedustajalta, puhumattakaan palkkatyöläisiltä jotka merkkaavat lisätyötunteja hatusta ,autokorjaamoiden haamutöistä,entäs johtajat, lisätienestiä lisän päälle jos ja kun firma menestyy ja vaikka menisi huonostikin niin ei kon johtoportaalle lisäosingot,tarttis saada torkkupeitto a130 seon ihan väölttämättömyys. teis mieli sanoa ketjun aloittajalle pari todellisuuteen viittaavaa sanaa mutta olkoon ei siintä mitään apua ole järjettömyyteen

      • sarjava

        se että ryöstäähän ne muutkin.


      • näin meillä
        sarjava kirjoitti:

        se että ryöstäähän ne muutkin.

        asian peruste, vaan se ihmetyttää että jollakin ihmisellä on kaunaa niin paljon että viitsii hakea vanhan 2008 tapahtuneen asian uudelleen ja uudelleen luettavaksi, jos on jotain rutinaa niin kakistaisi ulos asiansa kerralla, tulee väistämättä mieleen tapaus jossa poliisipartio antaa parkkisakkoa mustalaiselle ja samaan aikaan ajaa valkolanen reilua ylinopeutta suojatietä ylittävän vanhuksen yli . vanhus raahautuu auton alla jonkin matkaa ja auto sammuu kuski ryntää ulos repii vanhuksen auton alta ja starttaa ja häipyy paikalta poliiseilla on koko ajan näköyhteys yliajoon, mutta on tärkeää sakottaa mustalaista


      • twev
        näin meillä kirjoitti:

        asian peruste, vaan se ihmetyttää että jollakin ihmisellä on kaunaa niin paljon että viitsii hakea vanhan 2008 tapahtuneen asian uudelleen ja uudelleen luettavaksi, jos on jotain rutinaa niin kakistaisi ulos asiansa kerralla, tulee väistämättä mieleen tapaus jossa poliisipartio antaa parkkisakkoa mustalaiselle ja samaan aikaan ajaa valkolanen reilua ylinopeutta suojatietä ylittävän vanhuksen yli . vanhus raahautuu auton alla jonkin matkaa ja auto sammuu kuski ryntää ulos repii vanhuksen auton alta ja starttaa ja häipyy paikalta poliiseilla on koko ajan näköyhteys yliajoon, mutta on tärkeää sakottaa mustalaista

        Juuri siitä oli kyse että mustalaiset luulee esim. väärinpysäköinnin ja kaiken rosvoamisen olevan sallittua koska valkolainen ajoi mummon päälle.
        Aloitus viesti on hyvä, siitä me valkoiset tiedämme todellisen kansanhameen käyttötarkoituksen.


      • 14:43

        Ovathan noi poliitikot tehneetkin jotain elämänsä aikana.


    • kyllästyttää

      Ooppas nytten rehellinen ittees kohtaan ja lakkaa syyttämästä muita ihmisiä omasta epärehellisyydestäsi.
      Tämä viesti on suurinpiirtein aika monelle valkolaiselle.
      Kuinka paljon varastatte työnantajalta olkaapa nytten rehellisiä ainakin itseänne kohtaan.
      Tälle palstalle on aivan turhaa tulla kaikkia ihmisä syyttämään epärehellisyydestä koska asia ei pidä paikkaansa. Niitä rosvoja on samalla lailla joka rodussa jotka vain ovat sitä sorttia.
      Monet vakolaiset tulevat tälle palstalle purkamaan omaa huonovoitusuuttaan mutta ei se paljoa teitä auta, psykologit auttaa siihen vaivaan.

      • Anonyymi

        Aivan koska heillä ei ole työnantajia...


    • Anonyymi

      Ei mitään hätää, Kela korvaa uuden hameen.

    • Anonyymi

      Oli oikeen vaikka ei se auta

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hyvää iltaa!

      Mikä on päivän viisaus?
      Ikävä
      84
      1265
    2. Arvaa mitä mies

      Aion pilata elämäsi totaalisesti. Kyllä, totaalisesti.
      Ikävä
      56
      1211
    3. Mies mä oon ihan helppo

      Miehelle johon oon ihastunut. Olen harvoin ihastunut, mutta suhun olen. Ei tarvitse kuin pyytää, niin...
      Ikävä
      32
      1132
    4. Olet onnellinen sinkku

      Näin se on nähtävä.
      Ikävä
      57
      1097
    5. Mies olen aika erakko nykyään

      Vanhentunutkin olen muutamana viime vuonna parikyt vuotta. Kun en ennenkään kelvannut, niin tuskin nytkään kelpaan. Lisä
      Tunteet
      39
      844
    6. Lavroville taitaa olla jo ikkuna raollaan?

      Lavrovin syytä välttää korkeita paikkoja ja ikkunoiden läheisyyttä.Ettei vain keikahda ikkunasta pihalle.
      Maailman menoa
      121
      729
    7. Haittaako jos

      kaivattusi käy tosi usein pissalla ja/tai kakalla?
      Ikävä
      25
      655
    8. Hyvää yötä

      Janne niminen mies🥰
      Ikävä
      12
      477
    9. Eikös se mene niin että Jumala loi maailman ihmisille eikä päinvastoin

      joten saatana yrittää vääristää ja jota nyt vouhotetaan??? https://keskustelu.kaksplus.fi/threads/bovaer-tutkimuksissa-
      Maailman menoa
      89
      467
    10. Puuilo pittäis tulla Haapaveelle

      Kaikki perskatti menee ylivieskaan ja ei Haapaveelle! Miksi ? Ylivieskaan on tullu monet liikkeet ja lissää tullee. Mitä
      Haapavesi
      38
      346
    Aihe