Ehdotan että Loimaanportin alituksesta ja ylityksestä ruvetaan perimään kaikilta autoilijoilta porttimaksua. Se on helppo tapa kerätä kustannukset takaisin Loimaan kukkaroon. Autoilijat eivät pääse karkuunkaan yläkautta niin kauan kun tie vielä puuttuu. Samalla voitaisiin pana liikkeelle huhu portin hyvää tekevästä vaikutuksesta autoilijoihin: ajajan yhteiskunnallinen arvo ja kyky kasvavat nelinkertaisiksi jokaisella alituksella. Euro tai pari olisi hyvä summa kertamaksuksi. Ruuhka-aikoina maksu kaksinkertaiseksi, sillä Niittukulman rakentamista on puolusteltu sitä, että sillan ansiosta päästiin ruuhkista. Turun Sanomat on kunnostautunut tänään taas valtakunnallisesti. Lehti kertoo Lipposen amerikkasuhteista. Kumma ettei lehti muista, että Kanervakin teki maailmanhistoriaa, kun hän kävi Amerikassa ko Halosta ei kutsuttu. Jälkeen päin maailman lehdet uutisoivat ulkoministerin tekstailuista ja silloin Suomi tuli kuuluisaksi Nokiasta. Aika hyvä tekstailijaksi. Oikeuskansleri varmaan tutkisi sen, miksi maakuntahallitus toimi toista kymmentä vuotta niin että puheenjohtaja oli jäävi. Mikähän oli pitkän jääviyden syy, vai oliko se kaavoituksen avulla tehty automaattinen rahastus.
Porttimaksu Loimaalle
Tuu-tuu
4390
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Pikemminkin päinvastoin tehdään! Liikkeelle nopeasti huhu, että on vaarallista ylittää tämä kuuluisa Eikenenkään-silta. Siitä voisi "kadota usvaan muutama kulkija". Alituksen jälkeen lääkärit (mm Kiminkisen johdolla) voisivat todeta valtakunnallisesti, että siitä saa gammasäteilyä ja anemiaa. Loppuisi turha liikenne ysitiellä. Saisimme me alkuperäiset rikkaat ja paksut loimaalaiset maajussit vetää lonkkaa rauhassa. Samalla olisi aikaa laskea sosiaalitukiaisia.
Meille muuten tuli 99 700 ja lähinaapuri sain vain 93 500! No kyllä näillä nyt jotenkin pärjää, kun vaimo on kaupungilla virassa ja minä opetan Loimaan merkonoomeja kauppakoulussa. Uutta Mersua tai isoa traktoriakaan ei tarvitse nyt ostaa. Saatamme sijoittaa Thaimaaseen osakkeeseen tuollaiset 170 000 euroa keväällä.
Mitä ruuhka-aikoja kirjoittaja tarkoittaa? Me emme Loimaalla tiedä ruuhkista yhtään mitään. Mene katsomaa Helsingin aamuruuhkia, tai muistuu mieleen kun muutama vuosi sitten Esko Riihelä radiossa vaahtosi kuinka paluuliikenteessä Lusissa oli muutaman kilometrin jono. Saksasta soitti eräs suomalainen rekkakuski, että älkää Suomessa puhuko ruuhkista mitään. Itse oli 100 km:n jonossa, eikä tiennyt koska jono seuraavan kerran liikahtaa!
Mitä helvettiä toi Helsinki ja Saksa nyt taas mihkään liittyy..
Vertailevat niitä Loimaan ruuhkiin:) Voi helvetti, Loimaan ruuhkat.