Olen 19-vuotias poika ja olen kärsinyt eriasteisesta kroonisesti masennuksesta jo 10 vuotta. Välillä tuntuu että mikään ei kiinnosta, tai että ei jaksa tehdä mitään. Välillä on parempia jaksoja ja vastapainoksi välillä on helvetti irti. Olen totaalisen kyllästynyt tähän.
Olen ollut muutaman vuoden taas ilman lääkkeitä, mutta nyt ei taas enää jaksa. Tänään siis aika miekkariin ja lääkepurkit vilkkuu silmissä.
Itsetuhoisista ajatuksista olen 'kärsinyt' aina. Välillä niitä ei ole ja välillä en muuta ajattelekkaan. Vuosi sitten oli noin kahden vuoden tauko kun en ollut itsetuhoajattelija, mutta nyt taas...
En ole koskaan itsemurhaa edes yrittänyt, enkä sitä varmasti koskaan läheisteni takia tee, mutta silti.. ajatuskin vituttaa. Yksi ns. avunhuuto on ollut joskus 14-vuotiaana, mutta ei mitään vakavampaa. Silloin kokeilin mitä lääkkeet ja veitsi saa aikaan - ei mitään mukavaa.
En ole varma miksi tämän kirjoitin, mutta ehkä tämä toimii jonkinlaisena terapiana.
Miten olette selvinneet masennuksistanne?
Itse en ole vieläkään ihan varma miksi olen tällainen, mutta suurin syy on luultavasti liian suuri itsekritiikki itseäni kohtaan - lähinnä ulkonäköä, johon en ole todellakaan tyytyväinen - saati sitten muihin fyysisiin ominaisuuksiin, tai edes henkisiin.
Ei keksi muuta valitettavaa nyt, mutta jos joku kommentoi, niin yritän kyllä kirjoittaa lisää.
Olen ollut muutaman vuoden taas ilman lääkkeitä, mutta nyt ei taas enää jaksa. Tänään siis aika miekkariin ja lääkepurkit vilkkuu silmissä.
Itsetuhoisista ajatuksista olen 'kärsinyt' aina. Välillä niitä ei ole ja välillä en muuta ajattelekkaan. Vuosi sitten oli noin kahden vuoden tauko kun en ollut itsetuhoajattelija, mutta nyt taas...
En ole koskaan itsemurhaa edes yrittänyt, enkä sitä varmasti koskaan läheisteni takia tee, mutta silti.. ajatuskin vituttaa. Yksi ns. avunhuuto on ollut joskus 14-vuotiaana, mutta ei mitään vakavampaa. Silloin kokeilin mitä lääkkeet ja veitsi saa aikaan - ei mitään mukavaa.
En ole varma miksi tämän kirjoitin, mutta ehkä tämä toimii jonkinlaisena terapiana.
Miten olette selvinneet masennuksistanne?
Itse en ole vieläkään ihan varma miksi olen tällainen, mutta suurin syy on luultavasti liian suuri itsekritiikki itseäni kohtaan - lähinnä ulkonäköä, johon en ole todellakaan tyytyväinen - saati sitten muihin fyysisiin ominaisuuksiin, tai edes henkisiin.
Ei keksi muuta valitettavaa nyt, mutta jos joku kommentoi, niin yritän kyllä kirjoittaa lisää.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Valitettavasti en osaa sinua auttaa, mutta kerronpa omasta varsin samankaltaisesta tilanteestani. Kärsin lähestulkoon jatkuvasta selittämättömästä masennuksesta. Olen osa-aikatyössä, joten vietän paljon aikaa yksin kotosalla ja välillä olen tukehtua joutilaisuuteeni.
Toisaalta ahdistun jo etukäteen siitä, jos seuraavana päivänä on töitä tai muuta ohjelmaa, joten pyrin järjestämään sitä mahdollisimman vähän. Niinpä olen ikuisessa kierteessä. Haluaisin ystäviä, mutten kykene nauttimaan heidän seurastaan ja lasken minuutteja siihen, että saan palata kotiin ja pudottaa tekaistun elinvoimaisen ulkokuoreni.
Halveksin, kuten sinäkin, omaa ulkonäköäni ja uskottelen itselleni usein naiivisti, että kaikki olisi toisin, jos olisin viehättävämpi. Olen myös ennen kaikkea syvästi pettynyt omaan persoonaani: olen saamaton, tavoitteeton ja herkästi ahdistuva. Tiedän olleeni aina alisuoriutuja. Olen korkeakoulututkinnon suorittanut, mutta työskentelen yhä ravintola-alalla, koska minusta ei ole itseäni aggressiivisesti markkinoimaan. Paha lapsesta asti jatkunut päänsärkykierteeni on omiaan lisäämään uupumusta ja saa minut pelkäämään säännöllistä työtä.
Masennuslääkkeet eivät sovi yhteen migreenilääkkeideni kanssa, eikä minulla ole varaa terapiaan. Kelakorvaus edellyttäisi työkyvyttömyyden uhkaa, jota ei ole, koska töihin kyllä kykenen (ainakin toistaiseksi) raahautumaan. Hirvittävä epätoivon tunne valtaa minut aina kun mietin, että joudun mitä luultavimmin puurtamaan koko elämäni läpi sisältäni tyhjänä ja puolikuntoisena. Itkeskelen paljon ja pidän käyttämättä jääneitä lääkkeitä mieltä keventävänä pakotienä laatikossani.