meillä on 1 lapsi,emmekä ole toista saaneet.
entä jos rupeamme sijaisvanhemmaksi,
kokevatko lapset ne oikeina sisaruksina?olisi iso ilo,jos saisi oma lapsemme "veljen tai siskon" jonka kanssa jakaa elämää jopa 50 vuotiaina,kun meitä enää ei ole?
kertokaa te joilla on kokemusta.miten edetä asiassa?
entä jos rupeamme sijaisvanhemmaksi,
kokevatko lapset ne oikeina sisaruksina?olisi iso ilo,jos saisi oma lapsemme "veljen tai siskon" jonka kanssa jakaa elämää jopa 50 vuotiaina,kun meitä enää ei ole?
kertokaa te joilla on kokemusta.miten edetä asiassa?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Meillä neljä biologista ja kaksi vauvana sijoitettua lasta ja lasten suhde on mielestäni varsin "normaali".
Kuitenkin kannattaa muistaa, että useimmiten sijoitukseen tulevat lapset ovat jo leikki-ikäisiä ja heillä on rankka tausta, josta johtuen he tarvitsevat varsinkin ensimmäisinä vuosina turvan ja huolenpidon lisäksi ammatillista terapiaa. Myöskään perhe ei saa vain lasta, vaan myös hänen koko biologisen sukunsa, jolla voi olla mielipiteensä sanottavana vähän joka asiaan.
Sijaisvanhemmuutta harkitessa kannattaa aloittaa perhehoitoliiton ja Pelan sivuilta, jatkaa sitten sellaisen lähietäisyydellä sijaitsevan kunnan tai kaupungin edustajan puheille, joka järjestää PRIDE-koulutusta.
Hei!
Ota yhteys kuntasi sos.toimistoon ja kerro siellä sos.työntekijälle asianne.
He ohjaa teidät sitten eteenpäin ja tulevat tekemään kotikäynnin ja selvityksen.
Onnea matkaan!
kaikki kunnat eivät suinkaan vaadi pride koulutusta.
Ei todellakaan vaadita, monet meidän sijaisperheistä eivät ole käyneet pridea, jotkut ovat käyneet mini-priden. Useimmat vain ilmoittautuvat että haluavat sijaisperheeksi ja siitä se lähtee.
Pride-koulutuksesta on kyllä etu, ne perheet katsotaan ensimmäisenä.
meillä on menossa iso kriisi. niin iso etten osaa sitä vielä edes foorumimuotoon pukea.
asia lähtee kuitenkin siitä, että sijoitettavilla lapsilla on valtavia traumoja takanaan, joita he sitten purkavat sijaisperheessä ja sijaisperheen jäsenille.
ilman Pride-koulutusta olisin aivan pulassa, nytkin tuntuu että uppoaminen on hyvin lähellä ja seuraava viestini sostoimistoon on: tulkaa hakemaan ne kakarat pois!
jos lähtee sijaisperheeksi ihan ilman taustakoulutusta, niin millä silloin tunnistaa lapsesta lähtevän oireilun? millä pystyy hakemaan juuri sille lapselle apua, kun lapsen manipulointikyky on tekemässä koko muusta perheestä syyllistä, syntistä, lapsen ollessa puhdaspulmunen?
sos.toimisto toki pääsee vähemmällä, kun perhe ei ymmärrä missä mennään ja luulee vian olevan itsessään. eikä osaa vaatia lapselle terapiaa.
Eikä sijaisperheissä ole koskaan mitään vikaa. Kaikki lasten traumat johtuvat kurjasta lapsuudesta ja huonoista vanhemmista.
Miksiköhän niin monet sijoitetut lapset seikkailevat pitkin Suomea tullakseen kotiin?
myöskään sijaisvanhemmiksi.
Kannattaa todella harkita sijaisvanhemmuudesta luopumista, jos oma perhe kärsii noin kovasti.
Tämä ei ollut teidän juttunne, näinki voi valitettavasti käydä.
Vaikka kävisi 20 pride koulutusta ja muut kurssit päälle, ei sijaisvanhemmuus kaikesta yrityksestä huolimatta varmastikaan kaikille sovi.
Aina kuten biovanhemmuuskaan ei kaikille sovi alkuunkaan.
Parempi katsoa lapsille uusi sijaiskoti, kuin perheenä kärsiä tilanteesa ja jaksamattomuudesta. Isommat traumat aiheutuu varmasti tuosta pohjattomasta jaksamattomuudesta kuin siitä, että perhe vaihtuu.
Jos jo toivoo "että sossu hakisi kakarat pois", niin se kertoo jo paljon.
Hei perhe!
Meillä oli sama tilanne kuin teille, kun saimme sijaislapsen. Yksi biologinen lapsi ja enempää ei tullut. Ajattelin samoin, että lapsi ei saa kärsiä tästä tilanteesta, vaan hänen pitää saada kokea sisaruus toisen lapsen kanssa. Kaikki menikin oikein hyvin siltä osin. Sen voin sanoa omasta kokemuksestani, että sijaislapsesta ei koskaan tullut minulle kuin omaa. Hän oli niin erilainen temperamentiltaan. Hänelle oli oma suku tosi tärkeä ja ehkä siksi hän ei halunnut/pystynyt kiintymään meidän perheeseen. Minusta se on surullista, mutta totta. Kiintymys ei ole aina kiinni sijaisperheen teoista. Varautukaa, että näinkin voi käydä!
Kun hän teille tuli?
Hän oli 3-vuotias. Kerro myös mitä muuta ajattelit asiasta kuin ikää!
Meidän perhe sai sisjaislapsen vuosi sitten, jolloin hän oli 10 kk:n ikäinen. Biologiset lapsemme olivat tuolloin 16- ja 3-vuotiaita. Sekä minulle että miehelleni kaikki kolme poikaa ovat omia lapsia ja kiintymys sijaislapseen syntyi jo ensimmäisten viikkojen aikana kun kävimme häntä hoitamassa lastenkodissa. Meillä on erikseen tapaamiset biologisten vanhempien kanssa, siis 2 tapaamista kuukaudessa eivätkä ne tapaamisetkaan häiritse omia tunteita, koska vanhemmat ovat hyväksyneet jollakin tasolla sekä huostaanoton että lapsen sijoituksen perheeseemme. Olen tällä hetkellä kotiäiti ja tosi tyytyväinen elämääni, kun saan hoitaa kotona ihania pikkupoikia, jotka osaavat välillä rassata hermojakin. Meille sijaislapsi tuli nimenomaan kaveriksi biologiselle lapselle ja näin on myös käynyt. Toivon teille rohkeutta ja halua ryhtyä sijaisvanhemmiksi.
Ootko kuullu tai nähny kenenkään puhuvan omista lapsistaan niin kuin useat täällä sijoitetuista sellaisista,eli päättele siitä.