Olen pari vuotta ollut parisuhteessa miehen kanssa joka ei ole kovin innostunut seksistä. Hän ei suutele kunnolla, ei koskettele ja paneminen kestää sen verran että häneltä tulee ja minä jään ilman paitsi jos itsetyydytän seksin jälkeen. Minulla ei ole vuoteen ollut oikein minkäänlaisia seksihaluja.
Paitsi nyt..Nyt minulla on kauhea kiima päällä ja sen laukaisi se että petin miestäni vähän aikaa sitten. Seksi oli ihanaa ja huomioonottavaa. En halua uutta miestä haluan vain seksiä. Haluan tuntea itseni seksikkääksi ja haluttavaksi. En edes muistanut että seksi ja kiima voi tuntua näin hyvältä.
Minussa virtaa energiaa ihan erilailla kuin pitkään aikaan. Ihan kuin olisi rakastunut, vatsassa kutittelee kivasti.
Oli pakko avautua jonnekin.
Haluttaa niin hitosti että pelottaa vähän mihin tämä johtaa :D

Vastaukset 1
Vanhimmat
Hänen on pystyttävä myös sinut tyydyttämään niin asia selviää ja muös että mistä pidät seksissä ja miehesi voi oppia jos ei ihan tollo ole.