Traktoritehdas

Navitas Kehitys kävi tiedustelemassa Venäjältä voisiko lakkautetun traktoritehtaan toimintoja varkauteen.

Varkauden Navitas Kehitys -yhtiön toimitusjohtaja Pentti Välimäki kertoo petroskoilaisille yrittäjille yhteistyömahdollisuuksista. Mikko Ollikainen

Marina Tolstyh
Karjalan Sanomat
"Varkauden kulttuuripäivät Petroskoissa kruunasivat 45 vuoden ystävyyssuhteiden kehittämistä. Varkaus on Petroskoin ensimmäinen ystävyyskaupunki. Kolme kulttuuripäivää oli oikeastaan melko hiljaista ja veti puoleensa aika vähän väkeä. Tiedot tilaisuuksista jaettiin ylipäänsä suomen kieltä opettaville kouluille, yliopistoille, seuroille, toimittajille ja yhteistyöstä kiinnostuneille yrittäjille. Suuri osa kaupunkilaisista ei edes kuullutkaan merkkitapahtumasta. Yhteiseen juhlakonserttiin monitoimitaloon tulleet katsojat eivät pystyneet täyttämään koko salia.
Varkautta esittivät kaupungin hallintoelimien viisi edustajaa, neljä yrittäjää, trubaduuri Eino Happonen, taiteilija Marko Viljakka sekä musiikki- ja tanssiyhtyeet Rimpsaus, Dancing Foxes ja City BBoys. Suomalaista musiikkia soiteltiin ja suomalaisittain tanssittiin kaupungin muutamissa kahviloissa ja esityspaikoissa.
Taas Varkauden viralliset henkilöt ja yrittäjät kävivät Onego Palace -hotellissa, uudessa lasten teatterikeskuksessa, suomalais-ugrilaisessa koulussa ja ENTISELLÄ ONEGAN TRAKTORITEHTAALLA, jonka alueelle on tulossa kauppa-, asuin- ja virkistysalue".
7720
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

  • Avitas kirjoitti:

    Onegan lakkautetun traktoritehtaan rakentaminen Varkauteen huntteri konsulttien ja arvoisan Navitas Kehitys oy hankkeena. Sähkötraktoritehtaiden monistaminen. http://www.gov.karelia.ru/Different/Dates/1999/10_f.html

    Tsupari, Välimäki, Husu ja Kuronen Petroskoihin pyrittämään traktoritehdasta ja
    Olakivi vaatettamaan työntekijät, niin taso säilyy.

    Äänestä

  • Kiireesti kirjoitti:

    Tsupari, Välimäki, Husu ja Kuronen Petroskoihin pyrittämään traktoritehdasta ja
    Olakivi vaatettamaan työntekijät, niin taso säilyy.

    Suuri jätteiden puristus ja kaasutus laitos Varkauteen. Kaikki jätteet Varkauteen 150 kilometrin säteellä = miljoona tonnia vuodessa. Petroskoista huipputekniikka Jätediesel pilottihankkeeksi ja monistamaan konseptia Huntteri konsulttien avulla http://www.gov.karelia.ru/gov/News/2011/02/0210_03_f.html

    Äänestä

pulk

Äänestä

makkarakeitto

Äänestä

rekkamiehen kumit

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


daa daba daa kirjoitti:

Navitas Kehitys kävi tiedustelemassa Venäjältä voisiko lakkautetun traktoritehtaan toimintoja varkauteen.

Varkauden Navitas Kehitys -yhtiön toimitusjohtaja Pentti Välimäki kertoo petroskoilaisille yrittäjille yhteistyömahdollisuuksista. Mikko Ollikainen

Marina Tolstyh
Karjalan Sanomat
"Varkauden kulttuuripäivät Petroskoissa kruunasivat 45 vuoden ystävyyssuhteiden kehittämistä. Varkaus on Petroskoin ensimmäinen ystävyyskaupunki. Kolme kulttuuripäivää oli oikeastaan melko hiljaista ja veti puoleensa aika vähän väkeä. Tiedot tilaisuuksista jaettiin ylipäänsä suomen kieltä opettaville kouluille, yliopistoille, seuroille, toimittajille ja yhteistyöstä kiinnostuneille yrittäjille. Suuri osa kaupunkilaisista ei edes kuullutkaan merkkitapahtumasta. Yhteiseen juhlakonserttiin monitoimitaloon tulleet katsojat eivät pystyneet täyttämään koko salia.
Varkautta esittivät kaupungin hallintoelimien viisi edustajaa, neljä yrittäjää, trubaduuri Eino Happonen, taiteilija Marko Viljakka sekä musiikki- ja tanssiyhtyeet Rimpsaus, Dancing Foxes ja City BBoys. Suomalaista musiikkia soiteltiin ja suomalaisittain tanssittiin kaupungin muutamissa kahviloissa ja esityspaikoissa.
Taas Varkauden viralliset henkilöt ja yrittäjät kävivät Onego Palace -hotellissa, uudessa lasten teatterikeskuksessa, suomalais-ugrilaisessa koulussa ja ENTISELLÄ ONEGAN TRAKTORITEHTAALLA, jonka alueelle on tulossa kauppa-, asuin- ja virkistysalue".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu