Haluatko muutosta ikäsyrjintään.

Eläkelakeja muutetaan ainoastaan eduskunnan istuntosalissa ja sinne pyrkii senioripuolueen ehdokkaat. Lukuisat piilopoliittiset eläkejärjestöt ovat hyväuskoisesti kuvitelleet, että uskontoon verrattava omapuolue muuttaa leikatun indeksin tai syrjivän verotuksen. Vuodesta 1977, jolloin ensimmäinen eläkeleikkaus tehtiin, on ollut 33 vuotta aikaa korjata tilapäiseksi säädetty eläkkeiden vuosittainen heikennyslaki. Eläkejärjestöillä ei ole muuta kuin viihteellinen merkitys. Eläkeläisten perustama puolue on meidän etujärjestömme www.senioripuolue.fi
11274
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Ikäsyrjintäänkö muutosta? Ilman muuta sitä täällä halutaan!

Tällä 70 -palstalla sorretaan yli 70-vuotiaita. On kaikenlaista kärttyisyyttä ja epäluuloisuutta. Kirjoitetaan niistä ilkeyksiä, uhataan niitä asianajajilla, oikeudenkäynneillä ja peräti valtioneuvostolla!

Ne ovat kaikki eläkeläisiä. Mitä kyseinen puolue voisi tehdä niiden hyväksi? - Eläke ei muuten ole niiden ongelma. Toimeen nimittäin tullaan ihan mukavasti, ei kukaan valita täällä köyhyydestä eikä rahan puutteesta ja muutenkin menee lujaa.

Äänestä
  • Niin kellä menee hyvin, ei saa yleistää. Ei ilkeilyjäkään. Ei mikkään ole ihan yks'oikosta. Varakkaat ja ei varakkaat samalla viivalla...?
    Pitäis saada kehiin hyvä ehdokas, mistäpä löytyisi?

    Äänestä

Kun joku ikäihminen seuraavissa vaaleissa luopuu totutusta puoluekannastaan, hän todennäköisimmin äänestää Perussuomalaisia, joilla tulevassa eduskunnassa on epäilemättä vaikutusmahdollisuuksia.

Äänestä
  • Valitettavasti perusuomalaisilla ei ole eläkepoliittista ohjelmaa.

    Eläkeläisillä on rahastojen tuotoissa maksamatonta jälkipalkkaa odottamassa sievoiset summat, samoin kuin valtiolle on kertynyt verovelkaa eläkeläisille jo kolmentoista vuoden ajan.

    Suomen erinomainen hyvinvointiyhteiskunta lähti kehittymään kuusikymmentä luvulla ja silloin myös, nyt eläkkeellä oleva miljoonainen kansanosa alkoi kerätä eläkevarallisuutta joka on paisunut 138,8 miljardiin euroon. Siitä on tullut työkalu ammattinsa osaaville työeläkevakuutusyhtiöiden sijoittajille jotka tahkosivat viimevuonna huipputuloksen 14 miljardia euroa = 14000000000€.

    Osa eläkevarallisuudesta kuten työaikana kerätty kansaneläkemaksu on piilotettuna ja lupauksista huolimatta sitä ei sitten kaikille makseta eläkkeiden pohjaosana. Vähän ennen vuosituhannen vaihtumista ryhdyttiin eläkeläisiltä perimään myös perustuslain vastaisesti enemmän veroa.

    Tämä verovelka on veronmaksajain keskusliiton mukaan 200 miljoonaa euroa per vuosi. Valtion verovelka eläkeläisille on paisunut jopa 2,6 miljardiin euroon. Emme tietenkään vaadi kertakorvausta, mutta EU oikeuselimien kautta on mahdollista saada takaisinmaksu vähittäin.

    Äänestä

  • E.K Järvenpää kirjoitti:

    Valitettavasti perusuomalaisilla ei ole eläkepoliittista ohjelmaa.

    Näitä Huittisten tapauksia on aina silloin tällöin ja ne ovat jäävuoren huippu ikäsyrjinnästä.

    Äänestä

  • E.K Järvenpää kirjoitti:

    Näitä Huittisten tapauksia on aina silloin tällöin ja ne ovat jäävuoren huippu ikäsyrjinnästä.

    Mikä etuoikeus iäkkäillä on muihin kansalaisiin nähden. Ei ole olemassa mitään sellaista ikäsyrjintää, josta pitäisi barrikaadeille nousta!

    Monet kansanedustajaamme ajavat ja valvovat sosiaalitoimien asiaa. Suhteuttamista koko väestörakenteeseen ja sen tärkeyteen, pitää osata omaltakin kohdaltaan ajatella!

    Aloite on jo sinänsä johdatteleva!

    Äänestä

  • Ajatuksella* kirjoitti:

    Että ikääntyneet ihmiset olisivat jostain, kuten ikääntyneiden syrjimisestä samaa mieltä. Edes rintamamiehet eivät sopineet samaan liittoon.

    Monet tahot sanovat, ettei ikäihmiset Suomessa ole suinkaan se eniten vaikeuksissa oleva väestöryhmä; veikkaan, että työttömät ja lapsiperheet olisivat näitä.

    Karmii selkäpiitä kun näkee kalpeita ja laihoja koululapsia...talvivaatteetkin ovat mitä ovat. Mutta muutaman viikon päästä heilläkin on taas ystäviä - vaaleihin asti.

    Äänestä

  • langto-d kirjoitti:

    Edes yksi jolla sydän on paikallaan! Lapset, nuoriso ja työikäiset on kansakunnan tärkein voimavara.
    Kyllä eduskunnassakin se on tiedossa !

    Äänestä

  • tästä se lähtee kirjoitti:

    Edes yksi jolla sydän on paikallaan! Lapset, nuoriso ja työikäiset on kansakunnan tärkein voimavara.
    Kyllä eduskunnassakin se on tiedossa !

    Meillä on jo tarpeeksi kaikkea. Ja on koko elämä ollut aikaa hankkia. Köyhät lapsiperheet, ja työttömät ovat paljon pahemmassa asemassa. Me ollaan kohta haudassa, mutta heillä pitäis olla mahdollisuus elää.
    Ollaankohan me vanhat jarrut nyt itsekkäitä?

    Äänestä

  • solidaarisuutta kirjoitti:

    Meillä on jo tarpeeksi kaikkea. Ja on koko elämä ollut aikaa hankkia. Köyhät lapsiperheet, ja työttömät ovat paljon pahemmassa asemassa. Me ollaan kohta haudassa, mutta heillä pitäis olla mahdollisuus elää.
    Ollaankohan me vanhat jarrut nyt itsekkäitä?

    Monista viesteistä se on luettavissa valitettavasti! Oi, vanhuus voi itsekkyys, siihen olisi hyvä herätä.
    Ihanaa silti, että on ajatteleviakin.

    Onnellisena todeten: Hyvää yötä !

    Äänestä

  • <3 kirjoitti:

    Yritän leikkiä nuorta poikaa, huonolla menestyksellä tietysti, onhan se kaikkien tiedossa, äällä olen yrittänyt kiusata kaikkia, mikä siinä oikein on kun kukaan ei oikein todesta minua ota.
    Senhän huomaa siitä kun minä olen pian kiusattu.
    Hiukset kyllä paljastaa ja kirjoitustyylikin että ikäloppu ja hiukan hupsu paremmalta tuntuis, etä mitäs täs, hulluja meet omma-

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

E.K Järvenpää kirjoitti:

Eläkelakeja muutetaan ainoastaan eduskunnan istuntosalissa ja sinne pyrkii senioripuolueen ehdokkaat. Lukuisat piilopoliittiset eläkejärjestöt ovat hyväuskoisesti kuvitelleet, että uskontoon verrattava omapuolue muuttaa leikatun indeksin tai syrjivän verotuksen. Vuodesta 1977, jolloin ensimmäinen eläkeleikkaus tehtiin, on ollut 33 vuotta aikaa korjata tilapäiseksi säädetty eläkkeiden vuosittainen heikennyslaki. Eläkejärjestöillä ei ole muuta kuin viihteellinen merkitys. Eläkeläisten perustama puolue on meidän etujärjestömme www.senioripuolue.fi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu