Yksinäinen yksinäiselle paras?

Suurempi ongelma voi olla siinä ettei tule toimeen millään tavalla henkilön kanssa joka on erittäin sosiaalinen jos itse on epäsosiaalinen.

Tuossa on varmasti erilaisia variaatioita. Naiselle miehen sosiaalisuus tarkoittaa yleensä sitä että nainen joutuu olemaan mukana erilaisissa tapahtumissa ja tutustumaan muihin ihmisiin. MIehelle taas naisen sosiaalisuus tarkoittaa sitä että nainen käy eri tapahtumissa itsekseen ja mies odottaa kotona. Toki noin voi käydä naisellekin jos miehellä on laaja ystäväpiiri.

Sosiaalisissa ihmisissä onkin se huono puoli, että jos et tule toimeen heidän kaveriensa kanssa niin kaverisuhteet joko loppuvat tai suhde loppuu. Usein aloitteleva suhde voikin olla herkemmin vaakalaudalla. Myös sosiaalisuus tarkoittaa vahvaa pintaliitomeininkiä ja sinun pitää olla "pinnallisesti pätevä" jos haluaa olla vahva sosiaalisessa kanssakäymisessä. Toisaalta sosiaalisuuden hyviä puolia ovat toki ne että sitä kautta saa helpommin ystäviä ja pääsee mukaan erilaisiin tapahtumiin yms.

Se on aika lailla yksilöllistä kenelle sopii mikäkin. Moni kun haluaisi olla sosiaasempi siihen pystymättä ja toiset taas ajattelevat että parempi on olla yrittämättäkin koska ei siitä mitään tule. Mutta yleisesti ottaen näkisin että henkilöt jotka ovat aina olleet epäsosiaalisia nin tuskin helposti muovautuvat siitä erilaisempaan muottiin, vaikka toki oikeanlaisessa seurassa tuollainenkin voi olla mahdollista.

Mieluummin haluaisin kumppaniksi introvertin, syvällisesti ajattelevan ja jopa skeptisesti asioihin suhtautuvan ihmisen, joka viihtyy enimmäkseen kotona. Olen sellainen kotihiiri itse. Liian tuttavalliset, "iloiset" ja meneväiset ihmiset osoittautuvat usein petollisiksi, oman edun ajajiksi.
Huumorintajua pitää olla, se on ehdoton kriteeri ja aito sosiaalisuus sillä tavalla, ettei syrji ketään väärin perustein eikä pidä ketään huonompana kuin toinen. Sosiaalinen kuuluu olla myös sillä tavalla, että puhuu. Enimmäkseen tietysti asiaa mutta välillä kans sitä aivotonta huumoria.... Suorastaan "rakastun" ihmisiin, joilla lanttu leikkaa ironisella -, kuitenkin hyväntahtoisella tavalla. Joilla on sana hallussa.
En voi koskaan kuvitella kumppaniksi sellaista, joka mennä pyyhältää aamusta iltaan omissa menoissa kuin duracell pupu. Vielä viikonloput kavereiden kanssa niin, ettei yhteistä aikaa jää ollenkaan. Muuta kuin nukkuessa. Toinen ääripää on tosikko, joka ei puhua pukahda ja istuu tietokoneen äärellä aamusta iltaan. Eikä osoita minkäänlaista tunne-elämää.

Haluan sopivan kumppanin.

Olen aloittajan kanssa samoilla linjoilla. Jos ihminen on sopeutunut yksinäisyyteensä, hän ei tarvitse toista ihmistä ponnahduslaudaksi seuraelämään.
Ehkä yksinäisissä on kaksi päälinjaa: toiset haluavat päästä mukaan 'normaaliin' elämänmenoon, toiset kaipaavat vain kaveria seuraksi kökkimään kotona.
Välillä täällä palstoillakin saa lukea, kuinka kaveriton ihminen olisi epäkelpo, ja yksinäisyyttä ei haluta edes tunnustaa. Mutta tulisihan se lähemmin tutustuessa pian ilmi.

Toinen asia sitten on se, miten yksineloon tottunut sietää toista ihmistä lähellään. Sietäminen ei taida edes ihan riittää.. pitäisi vielä rakastaakin.

Kyllä mä mieluiten haluisin löytää kumppaniksi, kaveriksi toisen yksinäisen (naisen). Tai jos hän ees jossakin määrin kokis sitä yksinäisyyttä, jotta oltaisiin lähempänä samoja kokemuksia.

Eri sairauksien yhteydessä puhutaan kuinka tärkeää sairauden hoidossa yhtenä osa-alueena on vertaistuki. Toinen yksinäinen on sitä parasta vertaistukea. Psykot ym. ammattihenkilöstö tarjoaa sitä vertaistukea klo.8-16 palkkaa vastaan, tietty, ja se on siis tavallaan teeskenneltyä välittämistä.

Sosiaalisia suhteita paljon omaava kumppani on jotenkin eri tasolla ja ihmettelee sitä miksi toisella ei ole niitä kavereita. Pahimmilaan tarjoaa sitten omaa keveruuttaan säälistä, ei niinkään aidosta kiinnostuksesta. Parempi toki sekin kaveruus kuin ei mitään.

Joo. Tavallaan. Omat ominaisuuteni ja arvoni ovat tietenkin omankaltaiseni. Näkemykseni siitä miten sopivan kumppanin löytyminen voi tapahtua on vielä hatara, mutta olen toiveikas. Pidän realistisena sitä arviotani, että se oikea, tai niitä oikeita naisia on olemassa ja löydettävissä, koska he itsekin ymmärtävät että heidän on opittava pitämään silmänsä auki ja kirkastettava ymmärrystään, hyväksyttävä maailma ja itsensä ja hakeuduttava oikeanlaisiin ympyröihin voidakseen löytää mitä voivat saada, ja tulevat siten minua ja kaltaisiani vastaan, ja että itse vastaavasti toimien ja itseäni kehittämällä lähestyn heitä.