Eli kaikki lähtee siitä, kun olin 17-vuotias ja asuttiin edellispaikkakunnalla!
17-vuotiaana oli kaikki mahtavasti! Asuimme edellisellä paikkakunnalla, oli kaverityttöjä ja kivan tytön kanssa suhde. Muutenkin kavereita oli paljon ja koulu meni mahtavasti, olin kuulemma kivan näköinen ja kävin bileissä. Pukeuduin hyvin ja elämä maittoi!
Sitä mä ihmettelen et kuinka nopeaa elämä voi lyödä sua turpaan ja kuinka kovaa?
Olen tällähetkellä nykyisellä paikkakunnallani jonne jouduimme muuttamaan "tästä ei puhuta" käytännöllä.
Tosta masentuneena lopetin koulun kesällä, en ole ollut pitkään aikaan yhteydessä keneenkään tuttuun ja elämäni on nykyään harrastamista ja sen ympärillä pari kaveria, jotka vittuilevat jatkuvasti ulkonäöstäni, säälittävyydestä ja siitä että "en saa ikinä".(voi hyvinki olla mahdollista, vaikka seksi on kivaa, niin kyllä suhteeseen kuuluu muutakin).
Muistakaas nauttia jokaisesta hetkestä silloin kun todellakin elämä on huipussaan, sitä ei osaa ajatella, mut sitten kun se elämä pistää turpaan niin se tosiaan mottaa lujaa!
Elikäs, olen kohtapuoliin 19 vuotias miehenalku ja depis syö päivä päivältä enemmän. Nukun vuorokaudessa keskimäärin 4-6 tuntia ja unta ei meinaa saada millään. Olen niin alamaissa ilman ainuttakaan kunnon kaveria. Monet harrastuskavereistani ovat myös minua hieman nuorempia ja mulle voi joku olla kateellinen kun perjantaina puhelin soi koko ajan, mutta ne puhelut onkin mahtavia! "Hae röökiä, hae kaljaa", vittu että on mulla kaverit!! Ei saatana jaksa kauaa enää. Miten voi yhtäkkiä tippua todellisuuteen, mulla ei oo muuton jälkeen ollut yhtään kokonaisuudessaan kivaa päivää!
Tästä vois jotenkuten päästä raiteileen, jos sais kunnon kavereita ja sellaisen kivan tytön, jonka kanssa voisi tehdä melkein kaikkea mitä päähän napsahtaa. Lähtä kävelylle illalla taikka vaan istua himas töllön ääressä, syöden jotain hyvää ja saisi vain nauttia siitä hetkestä. Ja jos vain saisi syksyksi koulupaikan, mut sitten tulee intti vastaan jonne joudun parin vuoden päästä, sain kyllä huippupaperit, mut vituttaa silti!
ei varmaan moni jaksa lukee, mut kirjoittaminen auttaa, oon ennenkin kirjoittanut, mut se on hukkunut tonne jonnekkin. Oikeestaan tykkään kirjoittamisesta. Mut joo, eiköhän tos ollu tältä osaa tarpeeks. Auttakaa joku jos osaa purkamaan tätä tilannetta!
17-vuotiaana oli kaikki mahtavasti! Asuimme edellisellä paikkakunnalla, oli kaverityttöjä ja kivan tytön kanssa suhde. Muutenkin kavereita oli paljon ja koulu meni mahtavasti, olin kuulemma kivan näköinen ja kävin bileissä. Pukeuduin hyvin ja elämä maittoi!
Sitä mä ihmettelen et kuinka nopeaa elämä voi lyödä sua turpaan ja kuinka kovaa?
Olen tällähetkellä nykyisellä paikkakunnallani jonne jouduimme muuttamaan "tästä ei puhuta" käytännöllä.
Tosta masentuneena lopetin koulun kesällä, en ole ollut pitkään aikaan yhteydessä keneenkään tuttuun ja elämäni on nykyään harrastamista ja sen ympärillä pari kaveria, jotka vittuilevat jatkuvasti ulkonäöstäni, säälittävyydestä ja siitä että "en saa ikinä".(voi hyvinki olla mahdollista, vaikka seksi on kivaa, niin kyllä suhteeseen kuuluu muutakin).
Muistakaas nauttia jokaisesta hetkestä silloin kun todellakin elämä on huipussaan, sitä ei osaa ajatella, mut sitten kun se elämä pistää turpaan niin se tosiaan mottaa lujaa!
Elikäs, olen kohtapuoliin 19 vuotias miehenalku ja depis syö päivä päivältä enemmän. Nukun vuorokaudessa keskimäärin 4-6 tuntia ja unta ei meinaa saada millään. Olen niin alamaissa ilman ainuttakaan kunnon kaveria. Monet harrastuskavereistani ovat myös minua hieman nuorempia ja mulle voi joku olla kateellinen kun perjantaina puhelin soi koko ajan, mutta ne puhelut onkin mahtavia! "Hae röökiä, hae kaljaa", vittu että on mulla kaverit!! Ei saatana jaksa kauaa enää. Miten voi yhtäkkiä tippua todellisuuteen, mulla ei oo muuton jälkeen ollut yhtään kokonaisuudessaan kivaa päivää!
Tästä vois jotenkuten päästä raiteileen, jos sais kunnon kavereita ja sellaisen kivan tytön, jonka kanssa voisi tehdä melkein kaikkea mitä päähän napsahtaa. Lähtä kävelylle illalla taikka vaan istua himas töllön ääressä, syöden jotain hyvää ja saisi vain nauttia siitä hetkestä. Ja jos vain saisi syksyksi koulupaikan, mut sitten tulee intti vastaan jonne joudun parin vuoden päästä, sain kyllä huippupaperit, mut vituttaa silti!
ei varmaan moni jaksa lukee, mut kirjoittaminen auttaa, oon ennenkin kirjoittanut, mut se on hukkunut tonne jonnekkin. Oikeestaan tykkään kirjoittamisesta. Mut joo, eiköhän tos ollu tältä osaa tarpeeks. Auttakaa joku jos osaa purkamaan tätä tilannetta!
Vastaukset 9
Vanhimmat
Identiteetti ei käsitteenä tarkoita mitään yhtenäistä, pysyvää kokonaisuutta, vaan se muodostuu ja muuttuu koko ajan.
Ihmisen yksilöllinen identiteetti muodostuu lukuisista määreistä. Itsensä voi määritellä ammattinsa, vanhempiensa, lastensa, maantieteellisen sijaintinsa, työyhteisönsä tai esimerkiksi harrastuksensa perusteella. Sisäinen dialogimme kertoo meille sen, millaisena itsemme näemme, mihin uskomme kykenevämme ja minkä arvoisia koemme olevamme.
Siinä, missä jokaisella meistä on lukuisia mahdollisuuksia muodostaa käsitys siitä, keitä olemme ja millaisia olemme, on meillä myös mahdollisuus muokata näitä käsityksiä pohtimalla, auttaako kyseinen piirre minua, vai estääkö se toimimasta tai kenties kokonaan menemästä eteenpäin.
Jokainen meistä kokee joskus negatiivisia tunteita ja voimattomuutta. Kaikki meistä pelkäävät joskus epäonnistuvansa. Se, mikä erottaa itsensä toteuttajan niistä, jotka eivät onnistu, ei ole se, mitä heille tapahtuu, vaan se, miten he siihen suhtautuvat.
On oleellista hyväksyä negatiivinen ajatusketju osana inhimillisyyttä ja toimia siitä huolimatta, sillä negatiivisista tunteista ei pääse eroon niitä välttelemällä. Esimerkkinä tarina, jonka mukaan pitäisi olla ajattelematta suurta vaaleanpunaista elefanttia, mutta kuinkas käykään, näet mielessäsi tällä hetkellä juuri sen.
Sisäinen dialogisi määrittelee ja muokkaa vahvasti omaa käsitystäsi itsestäsi. Jos uskot että olet arvokas ja vahva, ajan saatossa nämä käsitteet muodostuvat osaksi identiteettiäsi.
Näin ystävänpäivän lähestyessä, voisit kirjoittaa itsellesi ystävänpäiväkortin tai kirjeen, sillä olethan oman elämäsi tärkein henkilö. Tämä erityisesti teille, heille ja meille, jotka yleensä tai usein keskittyvät negatiivisiin puoliinsa.
Esimerkki: Henkilö on lähdössä viettämään iltaa ystävättärensä kanssa ja meikatessaan manaa tälle vatsamakkaroitaan, ryppyjään, huonoa itsetuntoaan ja kurjaa elämäänsä. Sen lisäksi, että moinen tuskin kohottaa kenenkään mielialaa, henkilön aivot oppivat kaiken sanotun, kuin se tulisi ulkopuolisen suusta, jolloin ongelma pahenee, henkilön minäkuva vääristyy entisestään ja olo on aina vain kurjempi.
Uskallan olettaa, että harvat meistä sanoisivat parhaalle ystävälleen sellaisia asioita, joita itsellemme sanomme tauotta, päivittäin, unohtaen tai ymmärtämättä, kuinka paljon moinen vaikuttaa omaan käsitykseen itsestämme.
Tee tänä ystävänpäivänä poikkeus. Kirjoita itsellesi kortti, kuin kirjoittaisit rakkaimmalle ystävällesi. Kerro itsellesi hyvät ja kauniit piirteesi. Kehu itseäsi, sillä sitä voi harvoin tehdä liikaa. Tunnusta itsellesi, että olet joka ikisen kehun arvoinen. Olet ansainnut olla onnellinen kaiken sen jälkeen, mitä olet kokenut. Keskity kirjoittamiseen ja tee se huolella. Älä jätä itsekritiikille tilaa. Säilytä kortti ja lue se aina, kun tunnet itsesi voimattomaksi. Usko siihen mitä sanot. Anna itsellesi lahja. Uusi hajuvesi, viikonloppu kylpylässä tai vaikka rauhallinen koti-illallinen kynttilän valossa. Tee se itsellesi, mitä haluaisit ja toivoisit muilta. Sano itsellesi ne asiat, mitä odotat toisten sinulle sanovan. Se, mikä on ja on olematta mahdollista, on vain oman mielesi luoma illuusio.
Lainaus suoraan : http://taivi.blogspot.com/
Oliko tos sun trollaukses joku pointti tohon ylempään viestiin, vai mitä kopioit tekstejä lukematta mitään ylläolevaa johon lisäät mitä sattuu?
Hienoa, että tykkäät kirjottamisesta.
Oikeasti, sun kannattaa soittaa mielenterveystoimistoon, ja siellä puhella asioita jotka haittaa, ne antaa ^työkaluja^ millä saaja itelle parempi mieli.
Mä oon käyny pari vuotta, mul on paha masennus..
Ei kannata antaa huonon olon vaan jatkua, vaan kysyä ajoissa neuvoa muilta.
Sinä vaikutat hyvältä tyypiltä kirjotuksesi perusteella.
ootko puhunu isällesi ja äitillesi fiiliksistäsi?
Ja Ne jotka puhuvat sinulle rumasti, ne eivät ole sinun arvoisia.
TSEMPPIÄ PALJON!
Kiitos muuten, mutta tonne yhteiskunnan huollon piiriin en kaipaile. Koska siellä ei tuu henkilökohtasta apua, survotaan joko jonnekin suljetulle osastolle neljän seinän sisälle, jossa masentuu pahemmin tai sit laitetaan popsimaan vitullisia nappeja, josta saat keinotekoisen hymyn vähäksi aikaa! oon itse sitä mieltä, että ilot pitäis mun löytää jostakin muualta kun napeista!
jos kiinnostaa, täällä olisi 95syntynyt tyttö vailla juttuseuraa!:) kuulostat oikein mukavalta!=)
voisitko laittaa omaa osoitetta tähän tai jotai minne voisin vaikka lähettää omani?
On tossa aika huima ikäero. En haluu loukata ja oot varmasti mukava itsekin, mut kyllä sä varmasti löydät oman ikäisiäkin kavereita. :)
Etsin lähinnä vastauksia, miten sais tätä melkosta kuoppaa täytettyä, eli selkoa tähän elämään. Ja kyllähän joku samalla aallonpituudella oleva juttukaverikin olisi mukava, mutta ei ehdoton.
juu eipä mitään =) ite vaan tahtoo kaikki juttukaveri pojat olemaan 93-92 mutta jotkut 92 tietty on edempänä kuin toiset..ja pitää 3v nuorempia liian nuorina. ei mitään!:)
Totta, joskus se elämä vaan potkasee tosi lujaa. Itellä ollu suht samanlainen tilanne muutama vuos sitte. Oon 17 vuotias tyttö ja muuttanu 6 kertaa. Kannattaa yrittää löytää kaikkea positiivista siltä paikkakunnalta. Kaikki paikat missä ite oon asunu, ovat tuntuneet huonoilta. Ei kavereita ja muutenkin mikään ei toimi. Vasta nyt on löytynyt asuinpaikka, jossa kavereita riittää ja opiskelupaikka on hyvä, mutta silti menee jotkut asiat huonosti. Valitettavasti elämöäs on alamäkiä. Kannattaa pitää kaikkia vastoinkäymisiä haasteena. Oon varma, että sullekkin löytyy hyviä ystäviä. :) Kyllä täällä ihmisiä riittää.
Ihana kun otit esille, että suhteessa on paljon muutakin. Olisi ihana löytää joku, jota kohtaan tuntee aivan erityisellä tavalla jotain. Ei kannata kuitenkaan ettiä kumppania. Etsiessä haluaa vaan tuntea ittensä kokonaiseks ja saattaa "rakastua" ihmiseen, josta ei oikeasti välitäkään niin paljo, eikä sitä välttämättä edes itse tajua. Se kumppanikin tulee vastaan sillon kun sitä vähiten odottaa. :) Ei sen löytämiselle oo aikaa, eikä paikkaa. Mustakin olis ihana kun olis joku jonka kanssa viettää aikaa eri tavalla kun kavereiden kanssa.
Kyllä sulle elämä taas hymyilee :) Tää on aikamoista arpapeliä. Toisilla onnistaa ja toisilla ei, mut varmasti kaikilla tulee vastaan jotain hyvää ja onhan sulla sitä hyvää ollutkin. Nyt se hyvä pitää vaan löytää uudestaan.
On vaikeeta auttaa tälläsessä asiassa, ku kaikki ihmiset ja alueet poikkee toisistaan nii paljo. Tsemppiä kuitenkin. :)
En oikeen ole päässyt tyttöjen kanssa tekemisiin ellei kaupan naismyyjiää lasketa, mitä en oikeastaan edes katsele tai sitten serkku sano terve, mitä en myöskään katsele silleen. Meinaa mahdollisuudet olla aika vähissä löytää sellainen ihminen, kun kukaa tyttö jota tunnen niin ei edes tunnu vilkaisevan muhun päin. Tervehdykseen vastataan hiljaisuudella ja esittämällä että mua ei oiskaan. Se juontuu osin siitä, että nämä harrastuskaverini ovat päässeet puhumaan minusta perättömiä juttuja tyttöjen suuntaan ja silleen!
Saisin joskus edes puhuttua jonkun tytön kanssa kunnolla, niin voisin ainakin yrittää olla mahdollisimman mukava. Nimittäin tykkään joskus vain olla ja puhella niitä näitä jossain kivassa paikassa.
Sekava kirjoitus, mut yrittäkää saada selvää!