Hurja vauhti

Olen seurannut läheltä erään kaksisuuntaista mielialahäiriöitä sairastavan naisen elämää, ja täytyy sanoa, että on kamala tauti. Läheiseni oli nuorempana usein hyvin masentunut, yritti itsemurhaakin monet kerrat. Nyt vanhempana näyttääkin siltä, että maniajaksoja tulee usein ja ne kestävät pitkään. Silloin onkin vauhti päällä! Em. henkilö nukkuu tuskin paria tuntia yössä, soittelee vieraille ihmisille öisinkin ja kertoo omista, ystävien (nyt entisten) ja sukulaisten asioista pidäkkeettä. Puhetta tulee tauotta, ja se poukkoilee asiasta toiseen. Ostoksia tehdään netistä, vaikka rahat eivät riittäisi. Järkipuhe ei auta. Ilmeisesti maanisessa vaiheessa oleva ihminen ei voi hillitä itseään. Kaikki on vaan niin hauskaa ja ihanaa. Läheiset ovat jatkuvasti kauhuissaan, että mitä tuo ihminen keksii seuraavaksi, mihin lähtee, kelle soittaa, mitä puhuu... Lääkityskin on, mutta se ei joko ole kohdallaan, tai sitten potilas jättää salaa lääkkeet ottamatta. Hän osaa kyllä olla ovela ja pahankurinen, kuin pahempikin pikku vintiö.
2352
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

äläkä anna tuon mullekin tapahtua....

Äänestä
  • soittamaan terveyskeskukseen, kertoa oireet yksityiskohtaisesti. Maanikko on usein toisille ja itselleen vaarallinen, ei ymmärrä tekemisiään eikä pysty vastustamaan hullujakaan ideoitaan. Kuin ajelisi satasen motarilla ilman jarruja, hullustihan siinä käy ennemmin tai myöhemmin. Jos terkkarista arvioivat tilanteen olevan riittävän vakava, pistävät lääkärin arvioimaan potilaan tilaa ja jos on aihetta ottavat sairaalaan sisään aluksi kolmeksi päiväksi seurattavaksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Voimaton´ kirjoitti:

Olen seurannut läheltä erään kaksisuuntaista mielialahäiriöitä sairastavan naisen elämää, ja täytyy sanoa, että on kamala tauti. Läheiseni oli nuorempana usein hyvin masentunut, yritti itsemurhaakin monet kerrat. Nyt vanhempana näyttääkin siltä, että maniajaksoja tulee usein ja ne kestävät pitkään. Silloin onkin vauhti päällä! Em. henkilö nukkuu tuskin paria tuntia yössä, soittelee vieraille ihmisille öisinkin ja kertoo omista, ystävien (nyt entisten) ja sukulaisten asioista pidäkkeettä. Puhetta tulee tauotta, ja se poukkoilee asiasta toiseen. Ostoksia tehdään netistä, vaikka rahat eivät riittäisi. Järkipuhe ei auta. Ilmeisesti maanisessa vaiheessa oleva ihminen ei voi hillitä itseään. Kaikki on vaan niin hauskaa ja ihanaa. Läheiset ovat jatkuvasti kauhuissaan, että mitä tuo ihminen keksii seuraavaksi, mihin lähtee, kelle soittaa, mitä puhuu... Lääkityskin on, mutta se ei joko ole kohdallaan, tai sitten potilas jättää salaa lääkkeet ottamatta. Hän osaa kyllä olla ovela ja pahankurinen, kuin pahempikin pikku vintiö.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu