Ensimmäiset viikot?

Äkkiä sen oppii, kun omaa vauvaa hoitaa!

Mutta ruokaa tee pakkaseen valmiiksi ja juotavaa itselle kannattaa varata reilusti, että maito nousee hyvin. Ihan alkuun ei välttämättä jaksa kovin kauaksi kotoa lähteä ja yöllä ja päivällä ei ole eroa. Eli nuku aina kun vauvakin, on hyvä neuvo. Ja kaikkia ihmisiä ei tarvitse jaksaa ottaa kylään heti ekoilla viikoilla.

Meillä tahtoi ensimmäisinä viikkoina käydä kotona aika pitkäksi. Vauva nukkui ensimmäiset 3-4 viikkoa lähes koko ajan, vain syödessä oli hereillä. Vauva söi 3-4 tunnin välein, öisin saattoi olla 5-6 tuntia imetysten välillä. Imetys alkoi itselläni sujua hyvin sen jälkeen kun maito kotona nousi ja opin imettämään istualtaan.

Sairaalassa annetaan hyvät eväät vauvan hoidolle, kannattaa ottaa opastuksesta kaikki irti ja kysyä ihan kaikki asiat mitä mieleen juolahtaa. Kaikki ne hassuimmatkin asiat, ettei jää mikään asia mietityttämään. Sairaalassa apua ja neuvoja saa nappia painamalla, käytä se hyödyksi.

Eli mulla on 3,5vuotias ja 5kk:den ikäiset pikku-prinsessat. Esikoinen oli laatuaan vatsavaivainen, joka erityisesti ilmeni öisin. En oikeasti ollut varautunut valvomaan 3,5kk:tta putkeen kaikki yöt :-) - eräs ystäväni sai samoihin aikoihin myös vauvan ja ihmettelin, kun hän kertoi, että hän nukkuu ihan hyvin - herää muutaman kerran syöttämään... Mutta turhaan sellaisia ajattelee etukäteen, koska nopeasti nuo ensimmäiset kuukaudet sitten unohtuvatkin, jos niistä jotain edes muistaa jälkikäteen :D. No, kyllä minä rohkeana uskalsin tehdä vielä toisenkin lapsen ja kappas, hän on nyt 5 kk:tta ja jos tämä kuopus olisi ollut esikoinen, olisi meillä ollut toinen lapsi varmasti tilauksessa nopeammin ;-). Eli vauva-aika kuopuksen osalta on kirkkaana mielessä - kiitos hyvien yöunien ;-). Oikeastaan 2 ekaa viikkoa vain nukkui ja söi, kolmannella alkoi vatsa oireilemaan jonkin verran, muttei mitään koliikin omaista.

Esikoisen kohdalla oli myös hermoilua hoitamisesta, koska en ollut aiemmin myöskään hoitanut vauvoja - saati lapsia. Mutta, sairaalassa opettivat ja antoivat vihkosenkin käteen, jota tarkkaan tutkin. Toinen meni sitten jo jotenkin tosi pienellä stressillä. Eipä sitä oikein jaksa turhasta enää stressata, mutta jokaisen on koettava se ensimmäisen lapsen ihmeellisyys eikä siihen mitkään niksit kai auta ;-). Jos olet kovin herkkä vaikutuksille ja epävarma, neuvoisin pitämään pään kylmänä kun lähdet googlettamaan keskustelupalstoilta vauvan hoito-ohjeita yms. Etenkin aihe imetys (varsinkin jos ei täydellisesti onnistu) saattaa saada tuoreen äidin kovinkin tolaltaan...

Onnea vielä tulevasta perheenlisäyksestä - hienosti se varmasti menee, ja koska kyseessä on ensimmäinen lapsi, komppaan vastausta, että kannattaa nukkua silloin, kun vauvakin nukkuu :-).

Meillä vauva on nyt 10viikon vanha.
Kun synnäriltä tulin kotiin, olin ihan poikki, niin väsynyt. En sairaalassa saanut oikeestaan yhtään nukutuksi.
Miehellä sattui olemaan kauhea työputki just vauvan syntymän aikaan, joten olin 2ekaa(ja pahinta) viikkoa aamu 7 ilta 21 asti vauvan kaa kahestaan. Olin tosi itkuinen ja herkkä. En jaksanut tehdä mtn muuta kuin vauvaa hoitaa. Silloin ei kyllä välittäny onko hampaat pesty tai miten hiukset on. Vauva oli kaikki.

Kannattaa varata kotiin ruokaa, pakkaseen ja jääkaappiin ruokia joita vaan nopeesti lämmität. Suosittelen myös rasvaisia ruokia, esim rahkaa yms. Ite en ainekaan muistanut ja aina jaksanut syödä niin sen takia on ei haittaa vaikka syökin jtn rasvaista :D paino tippui.
Meillä vauva oli koko aja kiinni tississä, ja jos ei ollu tissillä nii sitte sylissä. Oli se vaa nii sulone että halus koko aja olla lähellä.

Mutta vaikka itse luin paljon nettikeskustelu en silti osannu oottaa mitä se oikeesti on.

Itse en paljon etukäteen ajatellut, millaista vauvan kanssa tulisi olemaan - ajattelin, että se on sitten mitä on, ja kaikesta kyllä selvitään. Selvittiinkin, mutta ehkä olisi kannattanut joskus pysähtyä ajattelemaan etukäteenkin. Meillä kaikki oli hyvin, mutta silti joskus vaivuin aikamoiseen masennukseen. Syyllistin itseäni, kun en ollut niin onnellinen, kuin muut äidit mielestäni olivat. Aika tuntui pitkältä, eikä paljon lohduttanut, kun muut sanoivat että vauva-aika menee tosi nopeasti.

Aika meni ja masennus väistyi, mutta yllätyin todella omasta olostani! En kuuna päivänä kuvitellut masentuvani. Ne hormonit ovat outo juttu, mutta kun asian tiedostaa, niin hommaan on helpompi suhtautua. Välillä tuo tiedostaminen oli kyllä todella vaikeaa...

Eli pidä mielessä, että omituiset olotilat ovat normaalia!

Ainakin pään sisällä. Olin sairaalaviikon jälkeen tosi väsynyt ja kun imettäminen takkuili, ei yöt olleet kotonakaan kovin rauhallisia. Maanviljelijämieheni paineli töihin samalla ovenavauksella kun me vauvan kanssa kotiuduttiin ja tuli takaisin viiden kuukauden päästä, tai siltä ainakin tuntui :) Päällimmäisenä muistikuvana pikkuvauva-ajasta itselläni onkin sellaisen hämmennyksen lisäksi valtava väsymys. Kieltämättä ikävöin myös sitä entistä elämää, jolloin sain nukkua silloin kun nukutti, syödä rauhassa kun oli nälkä ja käydä vessassa ilman vauvaa olkapäällä...

Meillä kävi paljon vieraita vauvaa katsomassa ja minä yritin hampaat irvessä pitää kiinni siitä, että huusholli on tiptop, tukka hyvin ja tuoretta pullaa tarjolla. Siis juuri päinvastoin kuin kaikissa neuvolan oppaissa neuvotaan ;) Tai ainakin jälkeenpäin ajateltuna olisin voinut ihan hyvin ottaa vähän rennommin, antaa itselleni aikaa keskittyä ihan vaan katselemaan ja ihmettelemään vauvaa ja sanoa kylään tahtojille, että nyt ei voi tulla, me huilataan. (Niin, kannattaa tosiaan nukkua silloin kun vauvakin nukkuu, jos suinkin pystyy! :) Toisaalta oli kyllä ihanaa, että ihmisiä kävi, kun miestä ei juuri näkynyt eikä pienen vauvan kanssa osannut/uskaltanut/voinut/ollut niin helppoa lähteä itse ihmisten ilmoille.

Kaikki hoitotoimenpiteet sujui ihan hienosti, vaikka en koskaan aikaisemmin ollut yhtä pientä ihmistä pidellytkään. Sairaalassa opastettiin hyvin eikä se loppujen lopuksi mitään salatiedettä ollut, vaikka etukäteen pähkäilinkin, miten ihmeessä osaan esim. vaatettaa ja vaipattaa hentoa ja heiveröistä vauvaa. Se oli kuitenkin yllätys, miten hankalaa imetyksessä oli päästä kunnolla alkuun. Olin ajatellut, että vauva syliin, tissi suuhun ja that's it, mutta jo pelkän hyvän imetysasennon löytymisessä meni pitkään, maitoa tuli niin että ennen imetystä oli aina pumpattava liiat pois että vauva sai rinnasta kiinni eikä tukehtunut maitosuihkuun, vauva ei meinannut huolia toista rintaa ollenkaan jne... Aikamoista sähellystä kaiken kaikkiaan, mutta siitäkin selvittiin.

Ja nyt se pieni ihmisen alku, joka vasta äsken tuotiin laitokselta kotiin, kohta jo kävelee. Ihanaa, mutta haikeaa :/ Koskaan ei ole aika kulunut yhtä nopeasti kuin tämä vauvavuosi, vaikka pahimman valvomiskauden ja väsymyksen aikaan tuntuikin, ettei tämä lopu koskaan. Eli jos tulee vaikeita hetkiä, muista, että ajan myötä helpottaa ja se aika kulkee loppujen lopuksi tosi nopsaan, joten yritä ottaa rennosti ja nauti! :)

Ihan alku meni vielä ok, mutta melko pian meillä homma kääntyi niin, että mies hoiti vauvaa ja minä itkeskelin epävarmuuttani ja mietin, että kun mieskin kun on niin taitava vauvan kanssa, olisi perheelle parempi, että minä muuttaisin johonkin kauas pois heidän luotaan. Näin jälkikäteen tämä muisto lähinnä naurattaa, mutta silloin tuntui todella pahalta. Niin se luonto kuitenkin ajaa tikanpojan puuhun enemmin tai myöhemmin ja minustakin kasvoi lopulta ihan oikea äiti :)